Työnantajien TT-säätiö rahoitti kokoomusta ja kepua

Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen Aamu-tv:n vieraana
"Tujunen myöntää kokoomuksen jättituen"

Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen vahvistaa puolueensa saaneen mittavaa vaalitukea elinkeinoelämältä. Tujusen mukaan TT-säätiö maksoi kokoomukselle vuoden 2007 eduskuntavaalien alla yhteensä 155 000 euroa. Se on viisi tuhatta euroa enemmän kuin TT-säätiön maksama tuki keskustalle.

Vielä alkuviikosta Tujunen oli siinä uskossa, että kokoomuksen TT-säätiöltä saama tuki on selvästi keskustaa vähäisempää. Tujunen perustelee väärinkäsitystään sillä, että valtaosa tuesta maksettiin jo vuoden 2006 puolella.

- Saimme 100 000 euroa joulukuussa 2006, ja loput 55 000 tammikuussa 2007, Tujunen täsmentää.

Puoluesihteerin mukaan TT-säätiön tuki mahdollisti lisäpanostuksen kokoomuksen vaalikampanjaan. Säätiö itse on kertonut, että rahat oli tarkoitettu ensisijaisesti elinkeinopoliittiseen koulutukseen.

- Rahat käytettiin puolueen kampanjointiin eikä niitä kanavoitu yksittäisille ehdokkaille, Tujunen vakuuttaa.

Tujusen mukaan TT-säätiö ei ole antanut kokoomukselle rahaa enää vuoden 2007 jälkeen. Puoluesihteeri myös muistuttaa, että tuki on vain murto-osa kokoomuksen 10 miljoonan euron vuosibudjetista.

YLE Uutiset / Jyri Rantala
julkaistu 18.06.2009
1126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Juoksupojat porvaripuolueissa ovat toteuttaneet työnantajaliiton haluja viimeisen päälle herkällä korvalla !
Siinä on duunarit jääneet jalkoihin 100-0 ,eli keppiä on ollut tarjolla työläisille ja tietysti lisää verojenmaksua.
Eihän hallitus voi puuttua työnantajien ulosliputukseen,sehän on työläisten ongelma !
Pääomaverot nollissa ja osinkotulot nollaverolla,tämä on sitä vapaamatkustajien touhuilua .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Työnantajien K-linja kirjoitti:

Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen Aamu-tv:n vieraana
"Tujunen myöntää kokoomuksen jättituen"

Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen vahvistaa puolueensa saaneen mittavaa vaalitukea elinkeinoelämältä. Tujusen mukaan TT-säätiö maksoi kokoomukselle vuoden 2007 eduskuntavaalien alla yhteensä 155 000 euroa. Se on viisi tuhatta euroa enemmän kuin TT-säätiön maksama tuki keskustalle.

Vielä alkuviikosta Tujunen oli siinä uskossa, että kokoomuksen TT-säätiöltä saama tuki on selvästi keskustaa vähäisempää. Tujunen perustelee väärinkäsitystään sillä, että valtaosa tuesta maksettiin jo vuoden 2006 puolella.

- Saimme 100 000 euroa joulukuussa 2006, ja loput 55 000 tammikuussa 2007, Tujunen täsmentää.

Puoluesihteerin mukaan TT-säätiön tuki mahdollisti lisäpanostuksen kokoomuksen vaalikampanjaan. Säätiö itse on kertonut, että rahat oli tarkoitettu ensisijaisesti elinkeinopoliittiseen koulutukseen.

- Rahat käytettiin puolueen kampanjointiin eikä niitä kanavoitu yksittäisille ehdokkaille, Tujunen vakuuttaa.

Tujusen mukaan TT-säätiö ei ole antanut kokoomukselle rahaa enää vuoden 2007 jälkeen. Puoluesihteeri myös muistuttaa, että tuki on vain murto-osa kokoomuksen 10 miljoonan euron vuosibudjetista.

YLE Uutiset / Jyri Rantala
julkaistu 18.06.2009

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu