Rantakirppu risaaa

Algarvessa, taas on Kaitsulla vaikeuksia kirppusen kanssa. Miksi sinun pitikin ostaa se kiinassa kasattu, eihän sieltä tule muuta hyvää kuin punainen aate. Sekin niille ketkä maon syömistä ymmärtävät. Mukavaaa kun siellä tuo kylmyys koittelee, tietää jotain etelässä olostakin, Täällä fugessa sentään riittää enemmän lämpöisiä päiviä kuin Suomessa tällä hetkellä, että mikäpä on nauttiessa. Kuukausi pitäisi vielä täällä viihtyä ja sitten sinne Portugaliin pakkasista nauttimaan mukavia karavaanari tovereita katsastelemaan. Siellähän niitä riittää. Kerkiämpä minäkin vielä säästelemään ennen kuin Suomeen saavun. pitäisi meidänkin olla jo toukokuun puolessavälissä hakemassa uutta matkavenettä toisen rinnalle. Pääseepä taas kesäksi kalastelemaan ja merelle matkailemaan, eihän tätä vaunu/ auto elämää viitsi enään harrastaa kesäisin. Alkaa tulla muuten yksitoikkoiseksi. Kyllä riittää tämä talvi matkailussa etelässä.

Onhan sitä taas nähtykin melkoinen määrä uusia paikkoja, se on sellaista kun ei viitsi koko talvea paikallaankaan olla. Eikä se tietenkään kannatakkaan maksaa vain siitä, että ajaa mootoriteitä pitkin tänne johonkin sontaiselle leirintäalueelle ja kököttää talven siinä, kenties kaljapullo jokapäiväisenä vieraana. Sillä eihän nämä leirintäalueet mitään toiveiden täyttymyksiä ole kun on parempaankin tottunut. Että eihän se niin ruusuista ole kuin annetaan ymmärtää. Ainoa hyvä puolihan täällä on lämpö, jos Suomessa olisi näinkin lämmintä niin tuskimpa tulisi lähdettyä. Aikansa kutakin, näinhän se on.

Jaa niin, taas näkyvät viisaa ottaneen käsittelyyn rättipäiden maailman politiikan etuteltassa, nyt taitaakin marokkokin mennä kulttuuriltaan aivan uusiksi. Sen verran voisinkin varovasti sanoa että, älkääpä hyvät viisaat vain sotaa Marokon kanssa aiheuttako. Saattaa olla vakavat seuraukset jopa karavaanari aatteelle. Eivät pääse Marokossa talvehtivat jatkossa talvehtimaan sinne alkeellisiin oloihin, kuinkas sitten suut pannaan. Niin että varovaisuutta Marokonkin lausuntoihin, tietäjä Ahonen ym muut viisaat. Tai, olisikohan viisaampaa jos jättäisitte viisaampien tehtäväksi nuo politiikka asiat. Ei taida olla asiaa mihin ei viisailla kommentia ole vaikkapa hiukan tyhmempääkin ?

No eihän mitään minä kuitenkin yritän pysyä pois Gibraltarin tuolta puolelta koska, katson sen alueen vielä sen verran kehittymättömäksi. En katso aiheelliseksi niissä oloissa viihtyä tämä Espanjan ja Portugalin kehittymättömyys tuntuu riittävän aivan hyvin. Vaikka onhan täällä Suomalaisia töissäkin, vaan en miksi kun palkkakaan ei lompakkoa kovasti kiusaa. Ostaapa joku ylihinnoiteltuja asuntojakin, vaikka työn laatu onkin siitä heikommasta päästä. ja ovat vielä asunnoissaan yölläkin, tiemmä odottelevat että varkaat tulevat yö kylään. Kovasti tuntuvat valittelevan kaikesta Suomalaiset täällä asuvat. Sehän on tietenkin julkinen salaisuus. Pois muuttaisivat mutta kun eivät saa asuntojaan myytyä, eihän kukaan tervepäinen ostaisikaan mokomia.

Aina kuulee myöskin karavaanareiden urbaanilegendoita kaasuryöstistäkin, mutta taitavat kuitenkin olla viinan kaasuissa sammuneena nukkuvien mielikuvitusta.

Terveisin Jorma K kaikkien karavaanareiden kaveri jopa rättipäiden.
29674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Minä olen siis Jorma K. viisain karavanisti senkin tyhmät! Olen ajanut Azoreilla ja Etelämantereella! Kerran pitkin merenpohjaa ali Tyynenmeren. Onkos joku toinen ajanut? Mulla on paras viinapää. Se kestää kauemmin kuin alapää, joka oksentaa noin tunnissa. Naiset ovat sanoneet saatuaan taas panon jälkeen henkeä, että pisintä, kovinta ja paksuinta mitä ikinä työnnetty. Monet toivovat lapsia kanssani. Minä en toivo, kun ne maksavat. Huomenna menen taas Kotkaan kalaan. Ongin pohjasta ylöspäin ns keksimälläni jääongella. Itse istun Suomenlahden pohjassa.

Terveisin Jorma K.
Kiljunteon maisteri, roskaamisen insinööri, paskanpuhumisen pastori ja evakonsikiö

Äänestä
  • niuvalla päivystyshugi meneillään. Painu jo äitisi viereen, saatat muuten kiihtyä taas liikaa. Poika. Mikähän on seuraava nimimerkkisi, onko sviduilija vai liimis vai hörhö. Vai lieneekö haihui ? On niin kovin helppo selvittää tuosta kirjoitustyylistäsi kuka olet.

    Äänestä

  • 12@ voltti ## "" koi kirjoitti:

    niuvalla päivystyshugi meneillään. Painu jo äitisi viereen, saatat muuten kiihtyä taas liikaa. Poika. Mikähän on seuraava nimimerkkisi, onko sviduilija vai liimis vai hörhö. Vai lieneekö haihui ? On niin kovin helppo selvittää tuosta kirjoitustyylistäsi kuka olet.

    painui käskystä äitinsä viereen.

    Äänestä

  • sviduilija kirjoitti:

    painui käskystä äitinsä viereen.

    Onpa hörhöllä kova ikävä ollut minun lyhyen taukoni aikana. Ikävää lievittääkseen hörhö on keksinyt laittaa nimimerkilläni viestejä, että saa lukea kirjoittajan kohdalta sviduilija. Kekseliäs papparainen hörhö on.

    Äänestä

  • sviduilija kirjoitti:

    Onpa hörhöllä kova ikävä ollut minun lyhyen taukoni aikana. Ikävää lievittääkseen hörhö on keksinyt laittaa nimimerkilläni viestejä, että saa lukea kirjoittajan kohdalta sviduilija. Kekseliäs papparainen hörhö on.

    sinulla ihmeellistä syyttelyä, että viitsitkin syyttää omista kirjoituksistasi toisia kirjoittajia. Ettei vaan ole sinuakin kohdannut vakava muistikatkos tauti ?

    Äänestä

  • horhöilijä kirjoitti:

    sinulla ihmeellistä syyttelyä, että viitsitkin syyttää omista kirjoituksistasi toisia kirjoittajia. Ettei vaan ole sinuakin kohdannut vakava muistikatkos tauti ?

    Kukapas muu kuin kultasuu sieltä vastaili. Kovasti olet kaivannut vaikeasti oivallettavaa sviduilua itsellesi. Hukkaan hyvä sviduilu menee, jos vielä viikon miettimisen jälkeenkään ei oivalla sviduilun piilotettua kärkeä.

    Äänestä

  • sviduilija kirjoitti:

    Onpa hörhöllä kova ikävä ollut minun lyhyen taukoni aikana. Ikävää lievittääkseen hörhö on keksinyt laittaa nimimerkilläni viestejä, että saa lukea kirjoittajan kohdalta sviduilija. Kekseliäs papparainen hörhö on.

    Näin niuva (alias Svi-duilija ) ilmoittelee ikävästään.

    Äänestä

Kivasti on taas sinun talvehtiminen mennyt . Kyllä rikkailla on lystiä .Kateelliset ne vaan jauhaa samaa sontaa koko talven.

Äänestä
  • täällähän sitä taas nautiskellaan etelän lämmöstä ja aina välillä kirjoitellaan tärkeääkin asiaa saiteille. Pitääpä muutaman karavaanarin mielen virkeänä, tosin ei tietenkään kaikkien. Noo, eihän totuus kaikkien mielestä ole julkaisukelpoista, mutta minä kyllä siitä tykkään. Eihän sitä olla kuin ihmisiä vain, paskaako tässä hienostelemaan. Toisillehan se hienostelukin on tavaksi muuttunut, vaikka ei aihettakaan aina tuntuisi olevan.

    Onhan sitä saanut lukea kaikenlaista alatyylistä kirjoittelua karavaanareiden kynästä, mutta ottaen huomioon osan porukan henkisen tilan niin en taida kovasti välittää. Onhan meissä kunnon karavaanareissa ihan fiksujakin ihmisiä, oikeastaan enemmistö mutta mahtuuhan aina muutama mätämunakin joukkomme. Tosin eihän silläkään mitään merkitystä ole jättäkäämme, ne vain huomioimatta.

    Muutenhan täällä on oikein mukavaa kesää odotellessa ja tietenkin vesille pääsyä. Soittelinkin tänään uuden veneen säilyttäjälle, että jos viitsisi vetäistä veneen pojaan kesäksi myrkkyvärit. Merellähän on hyvä suojata pohja ettei kaikki äyriäiset kiinni tartu. En kuitenkaan paellaa viitsi valmistella kotona, riittää kun täällä syö sitä helkutin äyriäis laatikkoa. Ja eihän sitä tiedä mitä myrkkyjä niihin on kymijoesta kulkeutunut.

    Portugalissa vain tuntuu riiittävän kylmiä ilmoja, mutta eihän minulla sinne tarvis ole mennäkkään säästelemään kun tuota kahisevaa on aivan riittävästi. Eihän se kovasti pesää pääse tekemään mutta kuitenkin välillä pitää talikolla alimmaisia käännellä ettei homehdu. Mieli kyllä tekisi sanoa että voi vittu, kyllä köyhyys kaikkea teettää, mutta taidan jättää sanomatta ettei kukaan loukkaannu. Niin ja eipä tarvitse minuakaan niin kovasti uhkailla turpiin antamisella. Vaikkakin eihän niistä nösseleistä ja rehveleistä koskaan ole ollut uhkauksiensa toteuttajaksi.

    Että näin tänään Jorma K kaikkien karavaanareiden kaveri, myöskin niiden joilla on tapana ilmoitella kirjoittelenko vai en täällä 24 palstoilla. Tietenkin on minun asiani kirjoitanko, kun en satu holhouksessakaan olemaan. Tiedoksi vai muutamalle ystävälle sinne ison meren äärelle.

    Äänestä

  • Jorma K kirjoitti:

    täällähän sitä taas nautiskellaan etelän lämmöstä ja aina välillä kirjoitellaan tärkeääkin asiaa saiteille. Pitääpä muutaman karavaanarin mielen virkeänä, tosin ei tietenkään kaikkien. Noo, eihän totuus kaikkien mielestä ole julkaisukelpoista, mutta minä kyllä siitä tykkään. Eihän sitä olla kuin ihmisiä vain, paskaako tässä hienostelemaan. Toisillehan se hienostelukin on tavaksi muuttunut, vaikka ei aihettakaan aina tuntuisi olevan.

    Onhan sitä saanut lukea kaikenlaista alatyylistä kirjoittelua karavaanareiden kynästä, mutta ottaen huomioon osan porukan henkisen tilan niin en taida kovasti välittää. Onhan meissä kunnon karavaanareissa ihan fiksujakin ihmisiä, oikeastaan enemmistö mutta mahtuuhan aina muutama mätämunakin joukkomme. Tosin eihän silläkään mitään merkitystä ole jättäkäämme, ne vain huomioimatta.

    Muutenhan täällä on oikein mukavaa kesää odotellessa ja tietenkin vesille pääsyä. Soittelinkin tänään uuden veneen säilyttäjälle, että jos viitsisi vetäistä veneen pojaan kesäksi myrkkyvärit. Merellähän on hyvä suojata pohja ettei kaikki äyriäiset kiinni tartu. En kuitenkaan paellaa viitsi valmistella kotona, riittää kun täällä syö sitä helkutin äyriäis laatikkoa. Ja eihän sitä tiedä mitä myrkkyjä niihin on kymijoesta kulkeutunut.

    Portugalissa vain tuntuu riiittävän kylmiä ilmoja, mutta eihän minulla sinne tarvis ole mennäkkään säästelemään kun tuota kahisevaa on aivan riittävästi. Eihän se kovasti pesää pääse tekemään mutta kuitenkin välillä pitää talikolla alimmaisia käännellä ettei homehdu. Mieli kyllä tekisi sanoa että voi vittu, kyllä köyhyys kaikkea teettää, mutta taidan jättää sanomatta ettei kukaan loukkaannu. Niin ja eipä tarvitse minuakaan niin kovasti uhkailla turpiin antamisella. Vaikkakin eihän niistä nösseleistä ja rehveleistä koskaan ole ollut uhkauksiensa toteuttajaksi.

    Että näin tänään Jorma K kaikkien karavaanareiden kaveri, myöskin niiden joilla on tapana ilmoitella kirjoittelenko vai en täällä 24 palstoilla. Tietenkin on minun asiani kirjoitanko, kun en satu holhouksessakaan olemaan. Tiedoksi vai muutamalle ystävälle sinne ison meren äärelle.

    Mikä saa tuon narsistin skitsofreenikon noin katkeraksi kaikkia muita kulkijoita kohtaan ? Voit olla kenties kaikkien karavaanreiden kaveri omasta mielestäsi mutta karavaanareista ja tuskin muistakaan löytyy tuollaiselle selkään puukottajalle ja oman pesän likaajalle kavereita . Rahatkin ilmeisesti alkavat olla vähissä kun olet viimeaikoina ruvennut muistuttamaan kuinka rahaa riittää leviteltäväksi saakka . Tuskin tuollaista nilviäistä kukaan vaivautuu edes lyömään jos et aivan suuhun tule idiootimaisuuttasi esittelemään . Toivottavasti hukut omaan paskaasi ja siirryt autuaammille metsästysmaille erinomaisuuttasi kehumaan ja tyhmyyttäsi osoittamaan , tai ethän sinä edes tiedä olevasi tyhmä senkän tuo tautisi saa aikaan

    Äänestä

  • pursimies evp kirjoitti:

    No nythän tänne tyhmien sekaa putkahti yksi oikein viisas ja kateellinen pursimies.
    Kyllä herra onkin varmaan alkanyt ryypinkiä ottamaan murheeseensa ,kun toinen pärjää ,ja itsellä kun on tyhjät alushousuntaskut.
    On kiva lueskella Jorkan tarinoita etelänlämmössä olemisestaan. Herra siellä silkkishortseissaan viheltelee rantabuleevaardilla katsellen maailmanmenoa ,eikä herralla ole suurempaa kiirettä mihinkiin.Lauleskelee onnenpoikia päiväseltään
    Jorkka on joutunut neulomaan lisätaskujakin shortseihinsa ,katsos veliseni ,Jorkan housuissa on oltava useita taskuja ,että saa rahansa mahtumaan taskuihinsa. Ja vielä oli laitetta henskelitkin housuihin ,muuten housut olisi alvariinsa nilkoissa ,rahanpainosta .Kompuroi housuihinsa suotta. Vaikka setelit ovatkin kuivia ,Ei seteleiden pitäisi paljon silloin painaa kuivana ollessaan ,muttakun seteleitä on paljon ,niin painaahan ne toki.
    Koitetaan me täällä vaan kestää miehekkäästi ,Ostetaan vaikka toiset raappahousut verkkareiden sisälle ,niin kyllä me sitten tarjetaan talven kylmyys.
    Pian pakkanen hellittää ,niin päästää Tuuriin grillailemaan kyrsää.
    Tuurissa on kauppiaskin luvannut lahjoittaa yhden paketin /vaunukunta ,Hulluntuhti makkaraa iltamiimme. Hulluntuhti nimikin sopii hyvin meihin karavaanereihin.
    Puukot kuulemma taytyy luovuttaa pois portilla ,ettei kukaan pääse puukottamaan toista selkään varsinkin Pursimieltä evp eritoten otetaan pois.

    Ps Kaikkea hyvää JORKALLE Espanjaan .
    Mahdatkos muuten poiketa Tuurin kesänavajaisissa , Tomppakin tulee, ja Pinkerö ja minun anoppi tulevat paikalle
    Paappas tuoden sitä Hanhenmaksaa jokunen tölkki peräkontissasi , saadaa sitten sivellä makkaranpäälle iltasella. On niin ruokasaa. Täytyy vaan salaa sitten syödä sitä,ettei kateellinen Pursimies näe , kun Hanhenmaksa ei ole köyhien naposteltavaa.

    Kaikkea hyvää

    Äänestä

  • topias22 kirjoitti:

    Äitiiii tuuuu pyyyhkiiiin mulla on taaaas paaaaskat pöksyissä hyh kun haisee pahalle ja nyt tulee itkuakin kaikki mua sorsii miksen minä ole yhtä viisas kuin kääkät kaikki ovat ja katin jormakin äiiitiiiiiiiiii !!!!

    Poikasi Jorma

    Äänestä

  • Jorma K. kirjoitti:

    Niuvakin on heräilemässä tokkurastaan

    Äänestä

  • topias22 kirjoitti:

    No nythän tänne tyhmien sekaa putkahti yksi oikein viisas ja kateellinen pursimies.
    Kyllä herra onkin varmaan alkanyt ryypinkiä ottamaan murheeseensa ,kun toinen pärjää ,ja itsellä kun on tyhjät alushousuntaskut.
    On kiva lueskella Jorkan tarinoita etelänlämmössä olemisestaan. Herra siellä silkkishortseissaan viheltelee rantabuleevaardilla katsellen maailmanmenoa ,eikä herralla ole suurempaa kiirettä mihinkiin.Lauleskelee onnenpoikia päiväseltään
    Jorkka on joutunut neulomaan lisätaskujakin shortseihinsa ,katsos veliseni ,Jorkan housuissa on oltava useita taskuja ,että saa rahansa mahtumaan taskuihinsa. Ja vielä oli laitetta henskelitkin housuihin ,muuten housut olisi alvariinsa nilkoissa ,rahanpainosta .Kompuroi housuihinsa suotta. Vaikka setelit ovatkin kuivia ,Ei seteleiden pitäisi paljon silloin painaa kuivana ollessaan ,muttakun seteleitä on paljon ,niin painaahan ne toki.
    Koitetaan me täällä vaan kestää miehekkäästi ,Ostetaan vaikka toiset raappahousut verkkareiden sisälle ,niin kyllä me sitten tarjetaan talven kylmyys.
    Pian pakkanen hellittää ,niin päästää Tuuriin grillailemaan kyrsää.
    Tuurissa on kauppiaskin luvannut lahjoittaa yhden paketin /vaunukunta ,Hulluntuhti makkaraa iltamiimme. Hulluntuhti nimikin sopii hyvin meihin karavaanereihin.
    Puukot kuulemma taytyy luovuttaa pois portilla ,ettei kukaan pääse puukottamaan toista selkään varsinkin Pursimieltä evp eritoten otetaan pois.

    Ps Kaikkea hyvää JORKALLE Espanjaan .
    Mahdatkos muuten poiketa Tuurin kesänavajaisissa , Tomppakin tulee, ja Pinkerö ja minun anoppi tulevat paikalle
    Paappas tuoden sitä Hanhenmaksaa jokunen tölkki peräkontissasi , saadaa sitten sivellä makkaranpäälle iltasella. On niin ruokasaa. Täytyy vaan salaa sitten syödä sitä,ettei kateellinen Pursimies näe , kun Hanhenmaksa ei ole köyhien naposteltavaa.

    Kaikkea hyvää

    nytpäs alkaakin tällä meidän nilviäisellä olemaan totiset paikat. Taitaa tulla paskaan hukkuminen niin kuin tuo ystäväni pursimies evp kirjoituksessaan mainitsee. Ei kait ole mukavaa jos niinkin tapahtuu tosin , omaanihan se on sula mahdottomuus mutta. Eiköhän sitä pursimiehellä taida riittää ainakin mitä kirjoituksessaan antaa ymmärtää. Ihmetyttää kuinka meren kulkijaan viittaaavalle miehelle onkin ilmaantunut noinkin monta vastoinkäymistä elämässään, ja minäkin vielä. Eipä soisi parhaalle vihamiehellekkään moista kohtaloa. Noo, Tekeehän se tietenkin katkeraksi tekisi jopa minutkin tuolla kohtalolla, että ei kavereitakaan karavaanareissa. Voi voi ei ole hänelläkään kovin hyvin.

    Perkule, että vielä köyhyyskin, Tuli vain mieleeni että eikös joulupukki voisi ennkkoon poloiselle tuoda vaikkapa joulurahaa muutama euro. Saattaisi helpottaa hänenkin pahaa oloaan. Pahastahan olosta tässä tapauksessa on kysymys, eihän ihminen muuten sormistaan tuollaista päästäisi. Ja lyödäkin vielä pitäisi, enhän minä lyötyä sentään lyö. Ethän sinäkään Topias, eikös se ole vastoin vielä isomman kirjan lakeja. Vaikka enhän minä siittä isosta kirjasta, ei ei pikku lappusia vain tässä tarvitaan. Niinhän se lääkärikin siinä selkään puukotuksessaan mainitsi että nyt lähti minulta pahansuopuus ja katkeruus. Lähtihän ne mutta , koivet ei aina tunnu kovinkaan hyviltä. Jäiköhän sitä vielä jonkinlainen muru tuonne leukaperiin, hammaslääkärillä käynnin jälkeen. Tuntuu piru vie kuin olisi vienyt klimpin jotain hyvin tärkeää tuosta korvien välistä. Se on paha se, mutta toisilta taitaa viedä vielä isopia klimppeja. Väittävät sellaista ähveerausta lobotomiaksi.

    Siitäpä herääkin kysymys, onkoha vierkaveljille tehty enemmänkin noita klimpin poistoja " varmaankin." ?

    Mutta ei niin hyvvää jos ei pahhaakin. En tiedä uskaltaako sinne keskisen alueillekaan enään tulla, on mennyt Vesku poloinen niin huonon näköiseksi. Lieneekö syy karavaanareissa, ovat tuoneet täältä etelän auringosta halpaa menomettä kun ei tarvitse enään salakuljettaakkaan. On vain tainnut lorahtaa vääriin suihin, huh huh, että oikein hirtvittää. Eiköhän sitä sentään vielä uskalla tulla napsasemaan 5 /6 hulluntyuhti lenkkiä kun ilman saa. Vaikka enhän minä laihialta ole, niin kuin ei muutkaan kunnon nuukat karavaanarit. Mutta kun ilman, ovat kuulemma Turkulaisetkin äkänneet ilmaiset Keskisen hulluntuhti makkarat. Sielläköhän se Veskun morsainkin, hulluntuhti reissulla Maaningalla. Nyröseltä piikkiä hakemassa ?

    Nyt ei täältä taida saada hanhenmaksaa kun on lama, eivät kaupoissa uskalla myydä. Mustan kielipateeta on saatavan sentään, tynnyrikaupalla. On taas nimittäin kellunut toissat yönä fugen rantaan, ilmankos olivat levykauppiaatkin nin pirun kiukkuisia tänään. Meinasivat rannassa jo lautaselle hypätä, kun poistumaan pyysin. Että sellaista väkeä täällä , kiusankappaleita kaikki tyynni. Vieläkös siellä kotomaassa niitä pummeja parveilee vai onko valtio jo kaikille matkarahat vusteerannut, perkule kun riittäisi muruja tännekkin. Alkaisi elämä täälläkin vähän helpottaa, Portugalissa on kuulemma jo helpottanut. Ei ole enään kahteen päivään suksia eikä pipaa tarvinnut. Brändiä vain että lämpimänä on pysynyt. Noo, sellaistahan se on kun ei ossaa rahoistaan huolta pitää. Pitää mennä kylmää syömäänkin, ovat kuulemma kaikki rahansa kauppiaille heittänyt. Velasta eivät ole mitään puhuneet, mutta kyllähän sitäkin joillain yli omankin tarpeen.

    Kyllä se nyt on taas lopetettava Topias tämä maailman parantaminen tälle iltaa, tulihan sitä kynnet silvottua melkei tyynni. Terveisin espanjasta Jorma K kaikkien karavannareiden kaveri.

    Äänestä

  • pursimies evp kirjoitti:

    Mikä saa tuon narsistin skitsofreenikon noin katkeraksi kaikkia muita kulkijoita kohtaan ? Voit olla kenties kaikkien karavaanreiden kaveri omasta mielestäsi mutta karavaanareista ja tuskin muistakaan löytyy tuollaiselle selkään puukottajalle ja oman pesän likaajalle kavereita . Rahatkin ilmeisesti alkavat olla vähissä kun olet viimeaikoina ruvennut muistuttamaan kuinka rahaa riittää leviteltäväksi saakka . Tuskin tuollaista nilviäistä kukaan vaivautuu edes lyömään jos et aivan suuhun tule idiootimaisuuttasi esittelemään . Toivottavasti hukut omaan paskaasi ja siirryt autuaammille metsästysmaille erinomaisuuttasi kehumaan ja tyhmyyttäsi osoittamaan , tai ethän sinä edes tiedä olevasi tyhmä senkän tuo tautisi saa aikaan

    Kerro kaikenlaista nyt sitten, mikä tauti herraa vaivaa. Minusta heralla on suuri almmuudentunne hienompia kansalaisia kohtaan. Itsehän toki tunnustatkin olevasi suoranainen moukka. Huomaatko laisinkaan kuinka lähimmäistäsi haukut, ja mikä pahinta sivistymättömästi. Paistaahan sivistymättömyys jo sanavalinnoistasikin, noin ei voi kukaan selväjärkinen lähimmäisestää sanoa, ei edes kirjoittaa. Otan kuitenkin huomioon, olet karavaanari. Eihän sinulta siivonpaa käytöstä voisi vaatiakaan.

    Olitko mielestäsi kova mies, tai pojan nulkkihan olet vailla koulutusta. Vieläpä kuten itse myönnät tyhmä ja idiootti, tai sanoisinko vesipää.

    Äänestä

Voi jorma sun kanssasi

Äänestä

Ovatko nämä kaikki kuuluisan monipersoonan Sviduilijan aikaan saannoksia. Selvisihän se vihdoinkin kuka se monen nimimerkin mies oikein on. Oikein mukavaa kun minua on syytetty lähes kaikista nimimerkeistä. Nyt on taas mukava kirjoitella kun asia on selvinnyt. Joku taas vetelee vanhoja juttuja esiin saitille, uskon että vetäjät löytyvät Jäsenkeskustelun puolelta, Yksi varma on L A. papparainen, mutta sallittakoon se hänelle. J V on ollut ihmeen kauan hiljaa, lieneekö siipi saanut pientä tälliä.

Äänestä
  • Lyhyt on monipersoonan muisti. Lupasit torstaina olla kommentoimatta nimimerkkiäni. Nopeastipa se lupaus unohtui. Tiesin sen. Siksi kirjoitin jo torstai-iltana.
    Kun rekisteröity nimimerkki lupaa lopettaa kommentoinnin tarkoittaa se sitä, että monipersoonan muut persoonat jatkavat sitäkin ärhäkämmin kommentointia kaikissa mahdollisissa (keskustelu/kinaamis)ketjuissa.
    Katsokaa vaikka, jos ette muuten usko.

    Äänestä

Katsoppa rekisteröity nimimerkkini.

Äänestä

Ei taida nähdä enään svi-duilija alias niuva pappa harhaisuudessaan edes lukaista. Onhan papparainen on taas pitkän vuoropuhelun itsensä kanssa käynyt. Minulle taisi taas tänään riittä tämä kommentti.

Äänestä
  • Monipersoona vaihteeksi rekisteröidyllä nimimerkillään käynyt kirjoittelemassa.
    Siinäkö se oli? Etkö todellakaan parempaan pysty? Koita edes. Näytä että sinussa on hitunen miestäkin. Jokainen 3 vuotias pystyy samaa ja parempaankin vastusta antamaan. Olen todella pettynyt kykyihisi.

    Etkö naamakirjassakin kehunut sviduilevasi kaikesta ja kaikille. No, koska aloitat?
    Vai oliko se kaikki, mihin pystyt, tässä?

    Äänestä

Kauas haisevat heinosenjormalle tämänkin ketjun nimimerkit Jorma K, Topias 22 ja pyyn jalka. Paljon täytyy nähdä vaivaa oman henkilkönsä piilottamiseen. Ja hukkaan menee sekin vaivannäkö kun tuo äidinkielen hallinta on noin alkutekijöissään.

Toisaalta, jollei ihmisellä ole parempaakaan niin siitä sitten vaan, luhistumista välttääkseehän tuo näitä kirjoittelee yksinäisyydessään.

Äänestä
  • Kyllä köyhänä on vittumainen olla. Paistaa sinun kirjoituksestasi hyvin

    Äänestä

  • wsdccc kirjoitti:

    Kyllä köyhänä on vittumainen olla. Paistaa sinun kirjoituksestasi hyvin

    wsdccc
    27.2.2012 18:46
    Kyllä minun köyhänä on vittumainen olla. Paistaa varmaan kirjoituksestani hyvin.

    Äänestä

  • wsdccc kirjoitti:

    wsdccc
    27.2.2012 18:46
    Kyllä minun köyhänä on vittumainen olla. Paistaa varmaan kirjoituksestani hyvin.

    Myönnettäköön, ihmettelen mitä meille kuuluu teikäläisen köyhyys. Olisiko sinunkin kannattanut uhrata täällä käyttämäsi aika työntekoon. Saattaisit olla vähäisen varakkaampi tänään. Niin ja tietenkin älykkäämpi ? Noo eihän kaikkia hyvää tietenkään voi yhdellä-kertaa sinullekaan antaa, toki myönnän " paljosta vaille olet jäänyt" mutta jokainen tekee valintansa. Minusta on kuitenkin erittäin mukavaa lekotella täällä etelässä huolia vailla, lompuuki turvoksissa. Ilman muuta soisin sinulle saman, mutta lienee sinut tuntien mahdottomuus.

    Äänestä

Älyhoi

Äänestä

Älä "rellumarei" ota liian vakavasti tuota monipersoonaa. Monipersoona on häiriköinyt palstaa jo vuosien ajan, ei kuuluu jo melkein palstan kalustoon. Olen vääntänyt monipersoonan kanssa vuosien varrella monet kerrat, ja oppinut tuntemaan sen ajatusmaailman ja maneerit. Menee vielä jokunen vuosi eteenpäin, ennen kuin 64 vuotiaasta monipersoonasta tulee vanhuuttaan kykenemätön netissä häiriköimiseen.

Äänestä

toisin sanoen olet vääntänyt itsesi kanssa, kerro miltä se tuntuu. Onko aivan pakollista. Pyydä että joku täällä saitilla olevista alkaisi vääntelemään, eihän sitä kukaan normaali itsensä kanssa?

Äänestä
  • Tällä kerralla monipersoonalta tällainen viesti, ihan uudella nimimerkillä.
    Oletko monipersoona koskaan laskenut, monellako nimimerkillä olet vuosien saatossa tänne kirjoitellut? Vai etkö enää pysy laskusssa mukana?
    Kysyy kiinnostuneena hän?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Jorma K kirjoitti:

Algarvessa, taas on Kaitsulla vaikeuksia kirppusen kanssa. Miksi sinun pitikin ostaa se kiinassa kasattu, eihän sieltä tule muuta hyvää kuin punainen aate. Sekin niille ketkä maon syömistä ymmärtävät. Mukavaaa kun siellä tuo kylmyys koittelee, tietää jotain etelässä olostakin, Täällä fugessa sentään riittää enemmän lämpöisiä päiviä kuin Suomessa tällä hetkellä, että mikäpä on nauttiessa. Kuukausi pitäisi vielä täällä viihtyä ja sitten sinne Portugaliin pakkasista nauttimaan mukavia karavaanari tovereita katsastelemaan. Siellähän niitä riittää. Kerkiämpä minäkin vielä säästelemään ennen kuin Suomeen saavun. pitäisi meidänkin olla jo toukokuun puolessavälissä hakemassa uutta matkavenettä toisen rinnalle. Pääseepä taas kesäksi kalastelemaan ja merelle matkailemaan, eihän tätä vaunu/ auto elämää viitsi enään harrastaa kesäisin. Alkaa tulla muuten yksitoikkoiseksi. Kyllä riittää tämä talvi matkailussa etelässä.

Onhan sitä taas nähtykin melkoinen määrä uusia paikkoja, se on sellaista kun ei viitsi koko talvea paikallaankaan olla. Eikä se tietenkään kannatakkaan maksaa vain siitä, että ajaa mootoriteitä pitkin tänne johonkin sontaiselle leirintäalueelle ja kököttää talven siinä, kenties kaljapullo jokapäiväisenä vieraana. Sillä eihän nämä leirintäalueet mitään toiveiden täyttymyksiä ole kun on parempaankin tottunut. Että eihän se niin ruusuista ole kuin annetaan ymmärtää. Ainoa hyvä puolihan täällä on lämpö, jos Suomessa olisi näinkin lämmintä niin tuskimpa tulisi lähdettyä. Aikansa kutakin, näinhän se on.

Jaa niin, taas näkyvät viisaa ottaneen käsittelyyn rättipäiden maailman politiikan etuteltassa, nyt taitaakin marokkokin mennä kulttuuriltaan aivan uusiksi. Sen verran voisinkin varovasti sanoa että, älkääpä hyvät viisaat vain sotaa Marokon kanssa aiheuttako. Saattaa olla vakavat seuraukset jopa karavaanari aatteelle. Eivät pääse Marokossa talvehtivat jatkossa talvehtimaan sinne alkeellisiin oloihin, kuinkas sitten suut pannaan. Niin että varovaisuutta Marokonkin lausuntoihin, tietäjä Ahonen ym muut viisaat. Tai, olisikohan viisaampaa jos jättäisitte viisaampien tehtäväksi nuo politiikka asiat. Ei taida olla asiaa mihin ei viisailla kommentia ole vaikkapa hiukan tyhmempääkin ?

No eihän mitään minä kuitenkin yritän pysyä pois Gibraltarin tuolta puolelta koska, katson sen alueen vielä sen verran kehittymättömäksi. En katso aiheelliseksi niissä oloissa viihtyä tämä Espanjan ja Portugalin kehittymättömyys tuntuu riittävän aivan hyvin. Vaikka onhan täällä Suomalaisia töissäkin, vaan en miksi kun palkkakaan ei lompakkoa kovasti kiusaa. Ostaapa joku ylihinnoiteltuja asuntojakin, vaikka työn laatu onkin siitä heikommasta päästä. ja ovat vielä asunnoissaan yölläkin, tiemmä odottelevat että varkaat tulevat yö kylään. Kovasti tuntuvat valittelevan kaikesta Suomalaiset täällä asuvat. Sehän on tietenkin julkinen salaisuus. Pois muuttaisivat mutta kun eivät saa asuntojaan myytyä, eihän kukaan tervepäinen ostaisikaan mokomia.

Aina kuulee myöskin karavaanareiden urbaanilegendoita kaasuryöstistäkin, mutta taitavat kuitenkin olla viinan kaasuissa sammuneena nukkuvien mielikuvitusta.

Terveisin Jorma K kaikkien karavaanareiden kaveri jopa rättipäiden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu