piikki hermoihin

Voiko olla mahdollista että tullee hermovaurio, hampaat tarkastettiin ja laitettiin fluoria. Kotona poski tuntui oudolle koko illan, vähän puutuneen oloiselta ja iholla kiristävä tunne. Ei ollut ennen hammashoitoa. Ettei vaan olisi hermoa vahingoitettu. Mutta oudolta tuntuu, enemmin jostain puudutuspiikistä voisi jotain tuollaista.. Se oli kyllä nuori vastavalmistunut (?) vielä se hammaslääkäri. Eihän tässä kohta uskalla hoitoon mennä :( Mulla on kyllä aiemmin tullut hermovaurio kasvojen alueelle puudutuspiikistä ja tää fluorin laitto tehtiin samalle puolelle.
2252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hampaiden tarkastuksesta ja fluorin laitosta ei oikein voi hermovauriota tulla. Reikiä tai hammaskiveä ei ilmeisesti ollut myöskään, kun kerran samantien fluorattiin? Jospa oire ei liity mitenkään tarkastukseen ja fluoraukseen vaan se ilmaantui sattumalta samaan aikaan?

Äänestä
  • ei paikattu reikiä tai muutakaan sen fluorauksen/tarkastuksen lisäksi. Ajattelin että olisko hampaiden tarkistuksessa tarvittava väline raapaissut vaikka vahingossa poskeen kun näin jäljen. Mutta oireet on kyllä molemmissa poskissa joten oudolta tuntuu. Mutta en keksi muutakaan syytä kun alkaneet hammaslääkärissä käynnin jälkeen.. Ei vissii kannata hammaslääkärillle tästä soittaa, mitä se vois tehdä. ..
    Aiemman kasvojen alueelle tulleen vaurion jälkeen oireet olivat aikalailla samat kuin nyt eli poskien iho kiristää ja kihelmöi. Sellai tunne kun olis ollu ulkona kova pakkanen ja posket paleltuneet, mutta erona tämä tunne on jatkuvasti päällä. Olen lukenut epätyypillisestä kasvokivusta johon ei löydy syytä, josko se on iskeny :(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pellep kirjoitti:

Voiko olla mahdollista että tullee hermovaurio, hampaat tarkastettiin ja laitettiin fluoria. Kotona poski tuntui oudolle koko illan, vähän puutuneen oloiselta ja iholla kiristävä tunne. Ei ollut ennen hammashoitoa. Ettei vaan olisi hermoa vahingoitettu. Mutta oudolta tuntuu, enemmin jostain puudutuspiikistä voisi jotain tuollaista.. Se oli kyllä nuori vastavalmistunut (?) vielä se hammaslääkäri. Eihän tässä kohta uskalla hoitoon mennä :( Mulla on kyllä aiemmin tullut hermovaurio kasvojen alueelle puudutuspiikistä ja tää fluorin laitto tehtiin samalle puolelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu