Mielestäni kaikille ruotsinkielisiin perheisiin syntyneille lapsille tulee mahdollistaa kielikylpy-päiväkoti, suomenkielellä tottakai. Tämän jälkeen lapsosilla onkin sitten täydet valmiudet siirtyä suomenkieliselle ala-astelle oppia saamaan. Näin päästään myös eroon pakkoruotsista, virkamiesruotsista sekä keinotekoisesta kaksikielisyydestä. Saavutetaan myös huikeat säästöt jolla kuitataan Suomi velattomaksi. Mielestäni on erikoista että näiden ummikko-ruotsalaisten takia yllpäidetään ihan turhia instituutioita, koululaitoksia jne. Helpompaa on tarjota kielikylpyä heille ihan pienestä saakka, näin suomenkielestä tulee heille luonnollinen osa elämää. Hyvä suomenkielen osaaminen avaa heille portin täysipainoiseen elämään osana suomenkielistä yhteiskuntaa. Kiitos ajastasi.
Ruotsi-ummikkojen liittäminen yhteiskuntaan
Kielikylpy on hyvä
9212
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Täydestä sydämmestä. Suomenkielikylpyjä sekä Suomenruotsalaisille että muunmaalaisille. Ruotsinkieliset säätiöt voisi kustantaa ne lain voimalla. Saatais säätiöt tekemään jotain isämaallista tälle maalle..
Yksikielisesti ruotsinkieliset ja kaksikieliset kunnat järjestävät kielikylvyn omasta budjetistaan. Tällöin yksikielisesti suomenkielisten kuntien eikä valtion tarvitse osallistua kustannuksiin.
Ongelmahan on nimenomaan yksikielisissä ja kaksikielisissä kunnissa koska siellähän ne ruotsinkieliset asuvatkin. Tarkoituksenahan on nimenomaan auttaa ruotsinkielisiä sopeutumaan pienestä pitäen suomenkieliseen yhteiskuntaan, nyt heillä on tässä pahasti ongelmia. Tästä syystä joudutaan kuluttamaan valtavia summia heidän integroimiseen (esm. ruotsinkieliset koulut, hallinto jne).
Kuntalaiset sitten maksavat kielikylven omasta pussistaan kuntaveron muodossa. Mielestäni muu-kielisille ei tätä mahdollisuutta tarjota koska eivät ole Suomen kansalliskielisiä, elleivät sitten satu asumaan joko yksikielisesti ruotsinkielisessä tai kaksikielisessä kunnassa. Silloin toki ilmanmuuta.
Keskustelu onkin ollut aivan hullua Suomessa kun on vain puhuttu siitä, miten huonosti osataan ruotsia kun pitäisi puhua siitä, miten huonosti puhutaan suomea.
Ruotsin joukot poistuivat maasta jo 200 vuotta sitten, jäljelle jäänyt siirtoväestö pitää integroida yhteiskuntaan, asia ei voi enää odottaa.
Huono suomenkielien taito ja siitä seuraavat toimenpiteet (omat koulut, instituutiot jne) muodostavat huolestuttavan kehän. Nimenomaan ruotsinkielisten huono suomenkielen taito pakottaa yhteiskunnan ylläpitämään tuplaplaveluja ja erillispalveluja koska huonosti valtakieltä taitavat eivät kykene ilman näitä erillisjärjestelyjä pärjäämään yhteiskunnan osana. Ruotsinkielisten kielikylvytys pitäisikin aloittaa mitäpikimmin, ongelmat korjautuvat yhdessä sukupolvessa.
Näin se kehä menee:
svenska koti->svenska päiväkoti->svenska peruskoulu->svenska lukio->svenska asepalvelus->svenska korkeakoulu->svenska työpaikka-> vahva tarve svenska palveluille kuten lääkäri ja 112 läpi elämän.
Hulluinta 2003 kielilaissa on, että myös Ruotsista muuttava umpi-Ruotsalainen saa nämä palvelut, sitä ei ole rajattu suomenruotsalaisiin. Jos Ruotsin islamisaatio synnyttää pakolaisaallon Suomeen niin ei hyvä heilu.
"svenska koti->svenska päiväkoti->svenska peruskoulu->svenska lukio->svenska asepalvelus->svenska korkeakoulu->svenska työpaikka-> vahva tarve svenska palveluille kuten lääkäri ja 112 läpi elämän."
Veli todistaa väkevästi. Juuri näin asia on. Tämän lisäksi tietysti myös täysin suomenkielinen yhteiskunta (joka kuitenkin on se THE yhteiskunta tässä maassa) alistetaan a) oppimaan ruotsia b) maksamaan tuo ylläkuvattu kehä.
Tähän on helppo lääke; Opetetaan ruotsinkieliselle vähemmistölle (tätänykyä alle 5%) suomenkieltä pienestä pitäen, kielikylpymalliin. Tällöin tuo kehä purkautuu jo yhden sukupolven aikana, syntyy säästöjä ja ruotsinkieliset pääsevät THE yhteiskunnan täysimääräisiksi jäseniksi eivät jää räpistelemään omiin porukkoihinsa sinne ulkokehälle.
On suorastaan edesvastuutonta kansalliskielievähemmistöämme kohtaan että heidät on sysätty tilanteeseen jossa nyt ovat. Kenen on vastuu ?
Lisäksi tästä kärsii myös ihan tavallinen veronmaksaja. Jos esimerkiksi somalit systemaattisesti työnnettäisiin vastaavalla tavalla THE yhteiskunnan ulkorajoille niin ei hyvä heiluisi. Kyllä se lähentelisi mielestäni jo rasismia ja olisi vähintäänkin syrjintää. Romanitkin on paremminkin integroitu THE yhteiskuntaan kuin vähemmistö kansalliskielisemme.
Ennenkuin EU puuttuu asiaan on aiheellista ryhtyä toimiin. Kielikylpy NU!
Onko niitä ummikkosuruja enää edes olemassa. Ehkä muutama tuhat vanhusta, kun oikein etsii. Eli mitään kielikylpyjä ei enää tarvita. Suruväestö on nykyäään täysin kaksikielistä.
Kysymys on vain siitä, että tämä tosiasia tunnustettaisiin!
Niinhän sitä voi äkkiä ajatella, että kyse on enää murteellisista keski-ikäisistä ja ummikoista vanhuksista mutta valitettavasti totuus on toinen. Erityisesti Pohjanmaa on ongelma-aluetta, kyseessä on vaiettu tabu johon edes media ei uskallalla tarttua, ainakaan vielä.
Katsoppa(kuuntele) huviksesi vaikka Fredrika Åkeröä(rkp-nuoret) viimeisimmässä ajankohtaisessa kakkosessa. Hänkin on jopa Etelä-Suomesta kotoisin...
Kielikylpylät tulisikin ensisijaisesti suunnata nimenomaan yksikielisiin ruotsinkielisiin kuntiin. Siellä saavutettaisiin suurimmat tulokset nopeasti. Lisäksi näiden kielikylvetettyjen mahdollisuudet osallistua yhteiskuntaan paranisivat. Tulevaisuuden näkymät eivät enää pyörisi niin ahtaasti sen näivettyvän kotikylän ympärillä. Verrataanpa vaikka kuinka paljon menestyviä toimitusjohtia on tullut suomen- ja ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta ? Ei kovin montaa Shellin hallituksenpuheenjohtajaa ole ruotsinkielisistä rannikkopitäjistä tullut. Mielestäni tämän rakenteisiin pesiytyneen syrjinnän olisi aika jo loppua. Samat mahdollisuudet myös ruotsinkielisille. Ihmisiä ne ruotsinkielisetkin on eli eiköhän aleta toimiin. Kielikylpy NU!