Ei toi Urpilainen sit vaan osaa olla aito. Vähän narsistisen oloiselta heitolta tuntu, kun Hjallis kysyi rakkaudesta: vaalikarja kun kehuu torilla tärkeeks ihmiseks, oli se Urpilaisen mukaan hänelle ultimate rakkauden täyttymys. Tais olla myös yritys vähän lipoo äänestäjiä? Pieleen män. Hjalliksen kysymys oli, hyvä Urpilainen, henkilökohtaisella tasolla - ei Sinusta poliitikkona. Eikä katsojakaan halua tietää talk showssa, millaista politiikkaa ajat. Ja jätä se vaalikarjan nuoleminen siis sinne turuille ja toreille, älä sitä televisioon vie. Talk shown katsojakin haluaa tietää jotain Sinusta. Jota et siis syystä tai toisesta onnistunut antamaan. Tämä on ISO menetetty tilaisuus.
Käytännössä ohjelman läpi oli asetelma, että Urpilainen ja Hjallis olivat vähän kuin eri ohjelmaa tekemässä. Hjallis "Hjaliiksen kanssa" talk showta ja Urpilainen jotain Ylen vaalivalvojaisia - uupui vain "aivan aluksi haluan kertoa". Tuon ohjelman katsomisen jälkeen ymmärtääkin hyvin, miks Sdp on tuossa tilanteessa, missä se on. Poliitikon tärkein ominaisuus kun on us-kot-ta-vuus.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.