Joukkoliikenteen taksoja pitää nostaa

Miksi meidän yksityisautoilijoidenkin pitää maksaa vielä joukkoliikenteen ylläpidostakin, myös joukkoliikennekaistojen ylläpidosta, jotka ovat paikoin hyvin tehottomassa käytössä ja ovat osasyy ruuhkiin. Kuvitteleeko joku idiootti, että joukkoliikenne voisi korvata autoliikenteen. Tarvittaisiin lisää tuhansia busseja ja kuskeja ruuhka-aikoina hoitamaan kuljetukset. Mistähän moiset rahat tulisivat, kun kaikki kulkisivat 50% alehintaan? Helppo on olla vihreä ja vaatia, kun tietää, että vaatii mahdottomia.
5229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

arvoisat kevytkotteron käyttäjät itse olette aiheuttaneet ongelmat jossa tekemisiänne aletaan rajoittaa.
kukaan joukkoliikenteen työläisistä tuskin välittäisi ajelustanne esim. bussikaistoilla ,ellette olisi täysin arvaamattomia tekemisistänne.
ja koska munimiset ja tumpuloinnit liikkumisessa ovat juuri ominaista teikäläisille,niin on pitänyt järjestää kaista joka sentään liikkuu hieman paremmin ja samalla kykenee kuskaamaan keskimäärin 50:n katiskan verran porukkaa hieman ripeämmin paikasta toiseen.
jonotelkaa/koheltakaa ja munikaa ihan omaan tahtiinne jatkossakin ,mutta sillä toisella kaistalla, kunhan jätätte tilaa ripeämmälle liikenteelle.
ja lisää valvontaa joukkoliikenne kaistalle. tuo ammattiliikenne voisi käyttää edelleen bussikaistoja ,koska he eivät aiheuta samanlaisia ongelmia kuin nuo tumpuloijat.

Äänestä

Eiköhän se niin mene, ainakin jos vähän maalaisjärkeä käyttäisi... Ja bussit saataisiin siis täydemmäksi kun löytyisi enemmän matkustajia. Tosin raitiovaunuja pidentämällä saataisiin halvalla paljon ihmisiä liikuteltua paikasta toiseen, mikä olisi mielestäni järkevin vaihtoehto. Kulkisivat ruuhkassa autojen ohitse myös.

Ja ekoilusta muutama pointti.

Keskimäärin kolhoosiautot kuljettavat sen 13 matkustajaa kerrallaan muistaakseni, ettei kannata lukua "50" käyttää keskimääräisenä bussien matkustajamääränä. Autoiluhan on reittioppaan mukaan ekoteko jos autossa on kaksi tai enemmän matkustajia!

Itseäni hauskuutti nämä Auto - 260g/km vs Metro/Spårå - 0g/km julisteet mitä helsingissä olen nähnyt. Niin, eihän sitä sähköä saastuttavalla hiili/öljyvoimalla tuoteta, tai vihreiden painajaisissa olevilla ydinreaktoreilla. Eikö ydinvastustajien (ts viherhipit) tulisi vastustaa metroa ja raitioliikennettä koska ne käyttävät ydinvoimaa?

Niin, täytyyhän muistaa etteivät bussikuskit ole koskaan tunaroineet liikenteessä, toissapäivänä itseäni vähän hauskuutti bussin kokoinen ja näköinen vehjes joka vekslasi edestakaisin pienessä risteyksessä kun ei ihan mennyt ajolinja nappiin...

Itse käytän julkisia koska ne ovat niin halpoja ja käteviä - Helsingissä. Kun menee kehä-1:sen väärälle puolelle alkaa jo meno muuttumaan eikä ilman autoa "selviä" - eli pysty ripeästi liikkumaan minne haluaa. Eikä se ole järkevää pitää 5-min vuoroväliä perä-hikiän takapajuloissa... Autojen/Bensan syntiverohan on aivan järjettömän tuottava, siinä mielessä täytyisi ihmisiä kuitenkin pitää autoilemassa jos valtion tuotot halutaan pitää samalla tasolla ilman muutoksia verotuksessa/palveluissa.

Äänestä
  • Todellinen joukkoliikenten matkustajakilometri Helsingissä noin 22c ja Vantaalla yli 30c. Paljonkohan maksaisi kuljettaa autoilijat joukkoliikenteellä töihin ja kotiin?

    Äänestä

joukkoliikenteen pariin. Tuo bentsiini tulee turhan kalliiksi, tahi muuta työpaikkasi viereen.

Autoilu on maaseudulla tarpeen, mutta täällä pärjää aika pitkälle muillakin kikkeillä.

Tuossa kaveri tyrkkää autolla 5 kilometriä työhön kesät talvet, vaikka olisi mainio ajaa pyörällä.

Bussikin olisi halvempi kuin auton ylläpito ja riittävä yhteysäli 2 kertaa tunti.

Äänestä

Puhut vähän, mutta asiaa... Asun Tampereella ja JOS käyttäisin ns. julkista kulkuneuvoa, kestäisi työmatkani noin 1tunti/suunta, nyt kun kuljen sitä omalla "verolehmällä", aikaa menee 8-10minuuttia/suunta... kumman sinä valitsisit?

On totta, että esimerkiksi aamulla 6-9 ja iltasella 15-17 tarvitaan julkisia kulkuneuvoja, mutta sen jälkeen liikkuu paljon melkein tyhjiä/tyhjiä busseja.... minun autoni liikkuu vain silloin, kun on tarvetta mennä jonnekin, bussit kulkevat aikataulujen mukaan, oli matkustajia tai ei.

Jostain syystä erityisesti täällä Tampereella yksityisautoilijat laitetaan todella ahtaalle... keskustan katuja suljetaan/muutetaan liikennesuuntia jne. Kuten joku sanoi, tarvitaan Tamperelainen liikennesuunnittelija, jotta tällä liikennemäärällä saadaan tällaiset ruuhkat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kulutat niin maksat kirjoitti:

Miksi meidän yksityisautoilijoidenkin pitää maksaa vielä joukkoliikenteen ylläpidostakin, myös joukkoliikennekaistojen ylläpidosta, jotka ovat paikoin hyvin tehottomassa käytössä ja ovat osasyy ruuhkiin. Kuvitteleeko joku idiootti, että joukkoliikenne voisi korvata autoliikenteen. Tarvittaisiin lisää tuhansia busseja ja kuskeja ruuhka-aikoina hoitamaan kuljetukset. Mistähän moiset rahat tulisivat, kun kaikki kulkisivat 50% alehintaan? Helppo on olla vihreä ja vaatia, kun tietää, että vaatii mahdottomia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu