Taasko kanneltu eduskunnan oikeusasiamiehelle

Aluehallintovirasto pyytää Parkanon kaupunginhallitusta antamaan lausuntonsa sekä hankkimaan sivistyslautakunnan ja sivistysjohtajan sekä mahdollisesti muiden asiaan kuuluvien kaupungin viranhaltijoiden selitykset Marianne Kortesojan eduskunna oikeusasimiehelle toimitetun kantelukirjoituksen johdosta.

Kantelussa Kortesoja arvostelee Parkanon kaupungin menettelyä koskien Pohjois-Parkanon kouluun liittyneissä yhteydenotoissa. Kortesoja kokee tulleensa väärin kohdelluksi niin yksilönä kuin vanheimpainyhdistyksen ja kyläyhdistyksen jäsenä.

Pohjois-Parkanolaisena ja useamman lapsen äitinä on tosi surullista lukea tälläistä tekstiä kaupunginhallituksen esityslistalta. Asia ei kokonaisuudessaankaan anna kovin mairittelevaa kuvaa sivistyspuolesta vai onko kyse sivistyspuolueesta?
4905
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kuvaa valittajasta. Pohjois-Parkanossa juoruilu ja toisten mollaaminen on niin yleistä ettei
totuus enää ole selvillä kenelläkään.

Äänestä

Siinä nyt nähdään Keskustapuolueen pitkän pakkohallinnan tulos, kun olette sitä vuodesta toiseen äänestäneet. Sivistyslautakunta on tanssinut keskustan pillin mukaan ja nyt näkee mihin kaikki johtaa. Harvainvallasta johtuu valituskierre.

Äänestä
  • Pillit pussiin ja ja sivistysjohtaja tekemään niitä töitä jotka sille kuuluu.

    Äänestä

  • kasaantuvat? kirjoitti:

    Pillit pussiin ja ja sivistysjohtaja tekemään niitä töitä jotka sille kuuluu.

    Pohjois-Parkanolainen juoruilu ja valehtelu. Niitä ei sivistysjohtajan viralla hoideta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuntuupa olevan kirjoitti:

Aluehallintovirasto pyytää Parkanon kaupunginhallitusta antamaan lausuntonsa sekä hankkimaan sivistyslautakunnan ja sivistysjohtajan sekä mahdollisesti muiden asiaan kuuluvien kaupungin viranhaltijoiden selitykset Marianne Kortesojan eduskunna oikeusasimiehelle toimitetun kantelukirjoituksen johdosta.

Kantelussa Kortesoja arvostelee Parkanon kaupungin menettelyä koskien Pohjois-Parkanon kouluun liittyneissä yhteydenotoissa. Kortesoja kokee tulleensa väärin kohdelluksi niin yksilönä kuin vanheimpainyhdistyksen ja kyläyhdistyksen jäsenä.

Pohjois-Parkanolaisena ja useamman lapsen äitinä on tosi surullista lukea tälläistä tekstiä kaupunginhallituksen esityslistalta. Asia ei kokonaisuudessaankaan anna kovin mairittelevaa kuvaa sivistyspuolesta vai onko kyse sivistyspuolueesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu