EU:sta Neuvostoliiton kaltainen suunnitelmatalous: Bryssselissä paljastetun uuden suunnitelman mukaan "Saksa ja Ranska haluavat ottaa kontrolloitavakseen euroalueen kaikki palkat, verot, eläkkeet sekä sosiaaliturvan
"Taloudellisesta koordinaatiosta seuraa suunnitelmatalous ja tehottomuus", varoittavat talousalan asiantuntijat.
Euroalueen ihmisiltä ei kysytä heidän mielipidettään heidän eläkkeidensä, palkkojensa ja verojensa siirrosta Euroopan Unionin hallintaan. Vain kansallliset päättäjät tekevät tämän päätöksen.
Suomen suhteen ei tarvitse edes miettiä, mikä päätös on: niin innokkaita täällä ollaan miellyttämään EU:n isoisia. "
http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/60784-eusta-neuvostoliiton-kaltainen-suunnitelmatalous
"Taloudellisesta koordinaatiosta seuraa suunnitelmatalous ja tehottomuus", varoittavat talousalan asiantuntijat.
Euroalueen ihmisiltä ei kysytä heidän mielipidettään heidän eläkkeidensä, palkkojensa ja verojensa siirrosta Euroopan Unionin hallintaan. Vain kansallliset päättäjät tekevät tämän päätöksen.
Suomen suhteen ei tarvitse edes miettiä, mikä päätös on: niin innokkaita täällä ollaan miellyttämään EU:n isoisia. "
http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/60784-eusta-neuvostoliiton-kaltainen-suunnitelmatalous
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mielenkiintoinen kirjoitus....
"Euroopan komission valta on vastoin EU:n perusideaa":
http://www.katsomo.fi/?progId=59977
Komissio on epädemokraattinen elin Eu:ssa.
Kyllähän -60 luvulla naurettiin Moskovan keskuskomitean jutuille. Mutta tämä on nähty jo
nykymenossa täälläkin. Kylvöaika viljalle annetaan keskieuroopan tilanteen mukaan. Pohjoissuomessa
on silloin vielä lunta. Eli asia vaatii poikeuslupaa, joka ratkaistaan syksyllä. Viljelijä maksaa sakot
toiminta viheestä.
Kylläpäs Nigel Farragen haastattelijatoimittajia nauratti.
Vertaus Neuvostoliittoon on oikeasti hyvin osuva. Monimutkainen, sekava, osin päällekkäinen hallintorakennelma. Komissaarit, parlamentit, presidentit.
Ja paisuva byrokratia tuottaa kasvavia määriä sekavia direktiivejä ja määräyksiä joita kukaan ei pysty hallitsemaan.
Mikä pahinta, euroopan kansalaisille, ei edes EU-parlamentin edustajille annettu mahdollisuutta äänestää EU:n komissaarien ja presidentin viroista.
Mikä on se "harmaa neuvosto" joka näistä valinnoista päätti?
Itselläni otti pannuun tämä toinen toimittaja (siis ei Karhuvaara) tuossa haastattelussa !!! Kokoajan myhäili kaikkitietävästi ja vähättelevästi. Ilmeisesti tätä jäpikkää ei kiinnosta ollenkaan se, saako Suomi päättää asioistaan ollenkaan tulevaisuudessa ja kuinka demokraattinen on EU:n päätösmekanismi, joka tuntuu olevan hyvin vähän kiinnostunut esim kielteisistä kansanäänestystuloksista ympäri Eurooppaa.
Suomen palkat alennetaan siis itä-Euroopan tasolle, mutta hintojen kontrolloinnista ei EU sano mitään. Eli kun se ei kontrolloi niitä, meille jää edelleen maailman korkein hintataso.
Samaisen sivun linkistä lainattua..
6.2.2011 15:05 Jouni Jokela .Tätä Perustuslain muutosesitystä markkinoidaan "suorana Demokratiana".
HE 60/2010
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2010/20100060
Laki aloitteen suora demokratia osuus (53§) on pelkkä kupla.
Huomatkaa, että kyseesä on siis Perustuslain muutos, joka on hyväksyttävä kahdessa eduskunnassa. Nostan keskusteluun tämän esityksen oleelliset kohdat.
**************************
1 § Valtiosääntö
,,,, Suomi on Euroopan unionin jäsen.
23 § Perusoikeudet poikkeusoloissa
Perusoikeuksista voidaan säätää ,,, ,,,,valtioneuvoston asetuksella sellaisia tilapäisiä poikkeuksia, jotka ovat välttämättömiä ,,,, ,,, laissa säädettyjen poikkeusolojen aikana,,,,
Tilapäisiä poikkeuksia koskevat valtioneuvoston asetukset on saatettava viipymättä eduskunnan käsiteltäviksi. Eduskunta voi päättää asetusten voimassaolosta.
49 § Asioiden käsittelyn jatkuvuus
,,,,, Eduskunnassa vireillä olevan kansain-välisen asian käsittelyä voidaan tarvittaessa jatkaa myös eduskuntavaalien jälkeen pidet-tävillä valtiopäivillä.
94 § Kansainvälisten velvoitteiden ja niiden irtisanomisen hyväksyminen
,,,,Jos ehdotus velvoitteen hyväksymisestä koskee p,,, ,,,,Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivallan siirtoa Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle, ,,,,
95 § Kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattaminen
,,,,Jos ehdotus kuitenkin koskee ,,, ,,,,taikka Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivallan siirtoa Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle, eduskunnan on se hyväksyttävä sitä lepäämään jättämättä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.
118 § Vastuu virkatoimista
,,, on oikeus vaatia tämän tuomitsemista rangaistukseen sekä vahingonkorvausta julkisyhteisöltä taikka virkamieheltä tai muulta julkista tehtävää hoitavalta sen mukaan kuin lailla säädetään.,,,,
***********************
Oleelliset kysymykset(Q) ja arvioni syistä (A);
1§
Q: Miksi EU:n jäsenyys pitää viedä perustuslakiin? Ja vieläpä ilman kansanäänestystä!
A:Jotta eroaminen ei olisi mahdollista alle viiden vuoden. Eduskuntaakaan kun ei myöskään voida hajoittaa enää missään olosuhteissa.
23 §
Q: Miksi perusoikeuksien polkeminen tehdään erittäin helpoksi (=pelkällä asetuksella)?
A: Koska niitä halutaan polkea tarvittaessa helposti.
49 §
Q: Miksi EU asioista pitää voida kyetä säätää lakeja myös toimitusministeriön hallitessa?
A: Koska vaalien epämiellyttävän tuloksen johdosta uusi eduskunta saattaisi jättää niistä päättämättä. Ks. pykälät 94 & 95
94 §
Q: Miksi pykälän toiseen momenttiin lisättiin kohta "toimivallan siirtäminen Euroopan unionille"
A: Jotta kolmannen momentin "Kansainvälinen velvoite ei saa vaarantaa valtiosäännön kansanvaltaisia perusteita." Ei enää rajoittaisi toimivallan siirtämistä Euroopan unionille.
95 §
Q&A ks. 94 §
118 §
Q: Miksi kansalaisen syyteoikeutta lakia esittänyttä virkamiestä kohtaan halutaan rajoittaa.
A: Jotta virkamiehet voivat vapaammin puuhata näitä paskalakeja kansalaisten nautittavaksi. OBS 23 § muutos!!
Missä näistä on keskusteltu? Google ei löytänyt keskustelua kuin tuosta nollanarvoisesta 53 §:stä.
..tämäkin avaus poistetaan pian.
..ketään kiinnostavan.
http://peruseuro.fi/fi/2010/11/nigel-farage-puhuu-eun-tilasta/
Missään tällainen kolhoosi systeemi ei ole toiminut koska aina löytyy niitä jotka vetää välistä.
Natsien tavoitteet toteutuvat, vain lippu on erilainen.