Tiedät, että on elintärkeää saarnata Valtakunnan hyvää uutista (Matteus 24:14; Apostolien teot 1:8).
Voisit kuitenkin kysyä itseltäsi:
Olenko taipuvainen pitämään saarnaamista omalla alueellani raskaana urakkana, taakkana?
Vai pidänkö sitä tilaisuutena auttaa ihmisiä, joiden on kuultava Raamatun elämää pelastava sanoma?
Osoitanko heitä kohtaan armoa?
Armollisuuden ja rakkaudellisen huomaavaisuuden tulisi tosiaan saada meidät varoittamaan toisia Jehovan päivästä.
Oma osansa on myös oikeudenmukaisuudella ja vanhurskaudella, kun pyrimme viemään tätä sanomaa kaikenlaisille ihmisille (1. Timoteukselle 2:4).
Voisit kuitenkin kysyä itseltäsi:
Olenko taipuvainen pitämään saarnaamista omalla alueellani raskaana urakkana, taakkana?
Vai pidänkö sitä tilaisuutena auttaa ihmisiä, joiden on kuultava Raamatun elämää pelastava sanoma?
Osoitanko heitä kohtaan armoa?
Armollisuuden ja rakkaudellisen huomaavaisuuden tulisi tosiaan saada meidät varoittamaan toisia Jehovan päivästä.
Oma osansa on myös oikeudenmukaisuudella ja vanhurskaudella, kun pyrimme viemään tätä sanomaa kaikenlaisille ihmisille (1. Timoteukselle 2:4).
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hoosea muistuttaa, että me tahdomme paitsi ”tuntea” myös ”pyrkiä tuntemaan Jehovan”.
Eräässä nykyisessä hakuteoksessa sanotaan Hoosean 6:3:sta:
”On aivan eri asia tietää jotakin Jumalasta kuin tuntea Jumala.
Ero on yhtä suuri kuin rakkaudesta lukemisen ja rakastumisen välillä.”
Tarvitaan enemmän kuin pintapuolista tietoa Jehovasta.
Hänestä on tultava meille todellinen, uskottu Ystävä, jota voimme lähestyä vapaasti (Jeremia 3:4).
Kun suhteesi häneen on tällainen, voit ymmärtää, millaisia tunteita tekosi herättävät hänessä,
ja tästä on paljon apua, kun pyrit palvomaan häntä hänen hyväksymällään tavalla.
Kun Jerobeam II hallitsi Israelia, Juudaa hallitsi Ussia (sanotaan myös Asarjaksi). Ussia laajensi maansa rajoja ja rakennutti Jerusalemia sekä ”ilmaisi voimaa poikkeuksellisessa määrin”, koska ”tosi Jumala auttoi häntä jatkuvasti”.
Hän ”teki sitä, mikä oli oikein Jehovan silmissä” ja ”pyrki – – etsimään Jumalaa”. Monet Juudan asukkaat kuitenkin suitsuttivat edelleen uhrisavua uhrikukkuloilla. (2. Aikakirja 26:4–9.)
Tästä voi havaita, että vaikka Juudan ja Israelin asukkaat kuuluivat Jumalan nimikkokansaan, heidän palvontaansa liittyi usein sellaista, mitä hän ei hyväksynyt.
Profeetat yrittivät auttaa heitä erottamaan tosi palvonnan väärästä.
”Palatkaa luokseni kaikesta sydämestänne sekä paastoten ja itkien ja valittaen”, pyysi Jumala Joelin välityksellä (Joel 2:12).
Huomaa, että Jumala halusi kansansa palaavan luokseen ”kaikesta sydämestään”.
Ongelmana oli tosiaankin sydän (5. Mooseksen kirja 6:5).
He huolehtivat Jehovan palvontaan liittyvistä rutiineista, mutta heidän palvontansa ei ollut kokosydämistä.
Kerran toisensa jälkeen hän tähdensi profeettojensa välityksellä, miten tärkeitä ovat rakkaudellinen huomaavaisuus, oikeudenmukaisuus ja sävyisyys – jotka kaikki ovat sydämen ominaisuuksia (Matteus 23:23).
Tarkastellaan seuraavaksi, mitä tapahtui sen jälkeen, kun juutalaiset olivat palanneet kotimaahansa. Vaikka Lain mukainen tosi palvonta ennallistettiin, kaikki ei ollut hyvin.
Juutalaiset paastosivat päivinä, joita vietettiin Jerusalemin tuhoon liittyvien tapahtumien muistoksi.
”Paastositteko te todella minulle, niin, minulle?” kysyi Jehova.
Jerusalem oli autioitunut siksi, että sitä oli kohdannut Jumalan oikeudenmukainen tuomio, eikä siinä ollut mitään murehdittavaa.
Juutalaisten ei olisi pitänyt surra paastoten menneitä, vaan riemuita ja iloita juhla-aikoina tosi palvonnasta koituvien siunausten vuoksi. (Sakarja 7:3–7; 8:16, 19.)
Oli muutakin, mihin heidän oli kiinnitettävä huomiota.
Esimerkiksi mihin? ”Tuomitkaa tosi oikeuden mukaan, ja osoittakaa toisillenne rakkaudellista huomaavaisuutta ja armoa – – älkääkä suunnitelko sydämessänne mitään pahaa toisianne vastaan.” (Sakarja 7:9, 10.)
Me kaikki voimme hyötyä siitä, mitä nämä profeetat opettivat kansalle Jumalan kokosydämisestä palvonnasta.
Mitä kokosydämiseen palvontaan sisältyy?
Mietitäänpä, mitä Jumalan kansalta vaadittiin sekä ennen pakkosiirtolaisuutta että sen jälkeen.
Tiedät, että oli pidettävä kiinni Jumalan moraalinormeista.
Laissa edellytettiin myös nimenomaista toimintaa, esimerkiksi yhteen kokoontumista kuulemaan ja oppimaan, mikä on Jumalan tahto.
Lisäksi Jumala kuitenkin pani profeettansa korostamaan sitä, että oli tärkeää kehittää ja osoittaa rakkaudellista huomaavaisuutta, oikeudenmukaisuutta, sävyisyyttä, armollisuutta ja vaatimattomuutta. Huomaa, miten Jehova tähdensi näiden ominaisuuksien merkitystä: ”Rakkaudelliseen huomaavaisuuteen minä olen mieltynyt enkä teurasuhriin ja Jumalan tuntemukseen ennemmin kuin kokonaispolttouhreihin.”
”Kylväkää itsellenne vanhurskaudessa, korjatkaa rakkaudellisen huomaavaisuuden mukaan.” (Hoosea 6:6; 10:12; 12:6.)
Miika julisti: ”Mitä muuta Jehova vaatii sinulta takaisin kuin että noudatat oikeutta ja rakastat huomaavaisuutta ja olet vaatimaton vaeltaessasi Jumalasi kanssa?” (Miika 6:6–8.)
Profeetta Sefanja kehotti Jumalan kansaa: ”Etsikää Jehovaa, kaikki te maan sävyisät – –. Etsikää vanhurskautta, etsikää sävyisyyttä.” (Sefanja 2:3.)
Tällaiset asenteet ovat välttämättömiä, jotta voisi palvoa Jumalaa hänen hyväksymällään tavalla.
>>Tiedät, että on elintärkeää saarnata Valtakunnan hyvää uutista (Matteus 24:14; Apostolien teot 1:8).
Voisit kuitenkin kysyä itseltäsi:
Miksi saarnaamista jatketaan vaikka Paavali suoritti sen jo aikanaan loppuun:
”...edellyttäen tietysti, että pysytte uskossa, perustukselle laskettuina ja vakaina, horjahtamatta pois sen hyvän uutisen toivosta, jonka olette kuulleet ja jota on saarnattu kaikessa luomakunnassa, joka taivaan alla on. Tämän hyvän uutisen palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.” (Kol. 1:23 UMK)
Miksi saarnaamista jatketaan vaikka Paavali lisäksi Matt. 24:14 oli Russelin mukaan täytetty toistamiseen 1800-luvulla::
“There are two texts chiefly relied upon by those who claim that the Lord will not come until after the Millenium, to which we would here call attention. One is, “This gospel of the kingdom shall be preached in all the world for a witness unto all nations; and then shall end come.” (Matt. 24:14) They claim this as having reference to the conversion of the world before the end of the Gospel age. But witnessing to the world does not imply the conversion of the world. The text says nothing about how the testimony will be received. This witness has already been given. In 1861 the reports of the Bible Societies shoved that the Gospel had been published in every language of earth, though not all of earth’s millions had received it. No, not one half of the sixteen hundred millions living have ever heard the name of Jesus. Yet the condition of the text is fulfilled: the gospel has been preached in all the world for a witness – to every nation.
The Apostle (Acts 15:14) tells us that the main object of the gospel in the present age is “to take out a people” for Christ’s name—the overcoming Church, which, at his second advent, will be united to him and receive his name. The witnessing to the world during this age is a secondary object.” (The Plan of the Ages pp. 91-92)