Keskusta, porvarit ja tietäminen

Tietäminen on aitoporvarillinen piirre siinä missä jotkut harvinaiset tauditkin. Perinteen mukaanhan porvari aina tietää parhaiten sen, mikä on hyväksi myös muille kuin hänelle itselleen. Tämän lisäksi tietäjyyteen kuuluu arvata myös se, mitä toiset ajattelevat, vaikka nämä toiset olisivat peräti kommunisteja. Porvari katsoo tämän ominaisuuden perustuvan ainakin kykyihin, ellei sitten tämä ominaisuus ole peräti armolahja. Kun hyvinvointi on pompsahtanut sata kertaakin muita korkeammalle tasolle, niin se ikäänkuin oikeuttaa itsen olemaan myös oikeassa.

Demokratiassa tämä ominaisuus ilmenee niin sanottuna sisäpiiri-ilmiönä. Pieni joukko valistuneita porvareita yleensä päättää suurta enemmistöä koskevista asioista kabinetissa, saunan lauteella tai jopa koulun käytävällä. Työpaikoilla pari huippujohtajaa voi vaikkapa kahvipaussin päätteeksi jakaa firman kassan ja päättää keskenään, kuka johtaa mitäkin ja mihin hintaan. Vanha sananlasku kertoo tietämisen olevan valtaa. Ja sitähän se tietysti on. Siitä puolestaan, mitä tämä tietäminen on sisällöltään, on yleensä visusti vaiettu. Senhän tietää vain tietävä porvari itse.

Tässä joku aika sitten paljastui, että Paavo Lipponen on tietänyt, mitä presidentti on tarkoittanut keskusteluillaan itänaapurin kanssa. Ilman muutahan tarkoitus on ollut se, että tieto pitää välittää myös amerikkalaisille. Eritotenkin, kun itäinen naapurimme näytti kärsivän stressistä. Amerikkalaisethan ovat kautta historian olleet tunnettuja siitä, että heillä on kyky laukaista paitsi aseet, niin myös stressi. Kapitalismi on kehittynyt talousjärjestelmä, joka pystyy kehittämään menetelmän lähes ongelmaan kuin ongelmaan.

Tietämisen oikeellisuuden on sittemmin vahvistanut myös suomalainen diplomaatti ja talouselämän vaikuttaja Iloniemi. Veteraanidiplomaatti Jaakko Iloniemi uskoo, että presidentti Tarja Halonen nimenomaan halusi Yhdysvaltain Helsingin-lähetystön saavan tiedot hänen ja Vladimir Putinin tapaamisesta joulukuussa 2004.
18383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Jostain syystä koulutus korreloi poliittisten asenteiden kanssa niin, että mitä enemmän ihminen on itseään kouluttanut sitä liberaalimmin, edistyksellisemmin ja "oikeistolaisemmin" hän ajattelee siksi, että tietää yhteiskunnasta, taloudesta ja asioista enemmän kuin ne, joiden koulutus on jäänyt vähäisemmäksi.

Kun Suomessa siirryttiin peruskoulujärjestelmään, niin vasemmiston kannatus on sen jälkeen tasaisesti laskenut.

Mitä lipposeen tulee, niin hän välitti keskusteluissaan juuri sellaisia tietoja, joita on tapana välittää, kun poliitikot tapaavat toisiaan. Se, että USA:n edustajat kirjaavat näitä asioita muistioihinsa ei tee Lipposesta syyllistä mihinkään "vuotoon".

Äänestä
  • Aloittaja

    Se, että koululaitos tuottaa nykyisellään porvareita, perustuu yksinomaan porvarilliseen aivopesuun. On jopa tavallista, että jopa ylemmissä koulutusasteissa lehtoorit ja professoorit suorastaan saarnaavat porvarillista taloustiedettä nuppi tutisten edes yhtään kyseenalaistamatta sitä, onko heidän hokemansa edes missään tekemisissä todellisuuden kanssa. Voi vain kauhulla ounastella, mitä jossakin jauhokylien perukoilla tapahtuu. Esimerkiksi osakemarkkinoilla laskelmia tehdään lähes tyhjän päällä leijuvien matemaattisten formuloiden pohjalta. Eipä ihme, jos taloudet romahtelevat.

    Mitä Lipposeen tulee, niin eihän Lipposen edes pitänyt tietää kysymyksessä olevista asioista mitään. Saati sitten mennä niistä kenellekään "törisemään". Ainakin näin on media antanut ymmärtää. Tosin paljon muutakin media on antanut ymmärtää, mutta muiden muassa tuon.

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    Peruskouluhan oli vasemmistolainen hanke, miten siitä on porvarillinen voinut yks'kaks tulla?

    Ja entäs tämä talousoppi sitten? "Dynaamiset veronalennukset" aloitettiin nimenomaan vasemmiston johtamissa hallituksissa 1995-2007. Kokoomus tietysti kannatti tätä talousoppia, koska se toimii, vaiukka niinistö vielä jurnuttaakin vastaan tuloveronalennuksille ostovoimaa, hyvinvointia ja verotuloja kartuttavana tekijänä.

    Lipposen syyllistämistä tietojen välittämisestä on turha jatkaa, koska jo Kekkonen aloitti välitysmiehenä toimimisen idän ja lännen välillä, koivisto hoiti asian puhelimella ja Ahtisaari matkustamalla.

    Halosen piti turvautua Lipposeen, kun Bush ei Halosta halunnut USAan kutsua, ja tästä preswidentin tiedottajakin nyt kiukuttelee.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kas, kas kirjoitti:

    Tottakai peruskoulu oli vasemmistolainen hanke, mutta sen osoittauduttua hyväksi, niin kas, porvarit tulivat ja sosialisoivat sen. Tosinsanoen ottivat keppihevosekseen, kuten nähdään. Nythän koulutus on yksi kykyporvareiden lempiasioita. Jopa Henno Virkkunen tekisi peruskoulusta sellaisen porvarillisen sillisalaatin, ettei maalla ole siihen yksinkertaisesti varaa.

    Porvarillistumisen myötä peruskoulu on tätä nykyä kovasti eriarvoistumasssa. Se merkitsee sitä, että peruskoulu takaa enää vain rikkaille pääsyn tiedon lähteille. Sen sijaan köhät eivät enää saa juuri koulutusta sen enempää kuint työtäkään.

    Mediatietojen mukaan Lipposen touhuilu on peräti kysymyksiä herättävä asia. Jo Anneli Jäätteenmäen aikunen epäily koalitiosta ja nyt tämä viimeisin, luo sangen kummallisen kuvan mainitusta Lipposesta. Myös Lipposen toimiminen Iiro Viinasen juoksupoikana ja sangen oikeistolaiset hallituskaudet antavat Lipposesta kuvan pesunkestävänä porvarina, jolla ei juuri ole tekemistä vasemmistolaisuuden kanssa.

    Sulla on emnemmän luuloa kuin tietoa asioista.

    Rupea porvariksi, niin tiedät enemmän sen jälkeen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    No mutta jkas kirjoitti:

    Sulla on emnemmän luuloa kuin tietoa asioista.

    Rupea porvariksi, niin tiedät enemmän sen jälkeen.

    Niin missä sitä luuloa on enemmän kuin tietämistä? Tilaa hyvä ihminen itsellesi vaikka sanomalehti, niin pysyt ajan hermolla.

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    Niin missä sitä luuloa on enemmän kuin tietämistä? Tilaa hyvä ihminen itsellesi vaikka sanomalehti, niin pysyt ajan hermolla.

    Kun olet lehtesi lukenut, niin täytyyhän sinun olla samaa mieltä kuin minä, vai onko sinulta jäänyt luettu ymmärtämättä?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kasvain... kirjoitti:

    Kun olet lehtesi lukenut, niin täytyyhän sinun olla samaa mieltä kuin minä, vai onko sinulta jäänyt luettu ymmärtämättä?

    Koska eriarvoistumiskehitys on edennyt jo siinä määrin, ettei kaikille tule edes sanomalehteä, niin laitanpa tähän linkin, jossa voit käydä perehtymässä peruskoulua koskevaan tilanteeseen. Se paljastaa karmaisevalla tavalla, mihin porvarit ovat menossa eriarvoistamisoppeineen. Kehityksen pysäyttämiseksi porvareiden hajasijoittamista kannattaa jatkaa ja aluepolitiikkaa tehostaa.

    http://community.stakes.fi/blogs/blogiikka/archive/2008/01/07/355.aspx

    "Kehityssuunta on käännettävissä, mutta se vaatii laajamittaista tasa-arvopoliittista käännettä koko suomalaisessa yhteiskuntapolitiikassa. Kaavoituspolitiikka, jossa kiinnitetään uudelleen huomiota sosiaalisen sekoittamisen tavoitteeseen, koulupiirijakojen tarkastelu siten, että koulujen oppilaat edustaisivat mahdollisimman laajaa sosioekonomista kirjoa sekä monien hyviä käytäntöjä luoneiden hankkeiden vakinaistaminen osaksi koulujen jokapäiväistä toimintaa olisivat hyvä alku."
    **************************************************************************************************************************

    Tottahan tuo on. Ns. sosiaalinen asuntotuotanto olisi pitänyt jo 60-luvulta alkaen hajauttaa, eikä antaa sen keskittyä sinne, mihin grynderit pystyivät halvalla rakentamaan. Ongelma on siis synnytetty jo ennen peruskoulua, joten ei tuota kehitystä voi millään "peruskoulun porvaristumisella" selittää.

    Tämä vanhan punamullan kaudella syntynyt asuntotuotannon trendi näkyy kurjimmillaan sosialidemokraattien hallitsemalla Vantaalla, kun katsoo VVO:n tuottamien elementtikerrostaloslummien yleistä siisteyttä, rapistuvia taloja, sotkettuja seiniä, siivottomia porraskäytäviä, kelvottomia yhteistiloja, hissien poltettuja painonappeja.

    Kun ihmiset on pantu asumaan näin, niin sinne toki keskittyy laman aiheuttama työttömyys ja kaikki toivottomuus, joka tetenkin heijastuu myös siinä, miten motivoituja näiden elämänhallintansa menettäneiden aikuisten lapset ovat koulunkäyntiinsä.

    Kurjuudesta on tehty periytyvää jo kauan ennen kuin 90-luvun lama meitä koetteli, joten porvarihallitusten syyttely osoittaa hyvin suurta asiantuntemattomuutta ja kyvyttömyyttä luetun ymmärtämiseen.

    Kyllä vain, koululaitoksen eriarvoistuminen koituu porvareiden kontolle. Opetusministeriön virkamiehet ja porvarilliset ministerit ovat tehneet rajuja muutoksia koulumaailmaan aina sen huipulta ruohonjuuritasolle saakka. Eivätkä muutokset suinkaan mairittele. Jopa kansalaisten yleissivistyksen taso on lähes romahtanut. Enkä ole huolineni asiassa yksin.

    http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/59693-miksi-porvari-suomi-nujertaa-koulu-ja-yliopistovaen

    että suurta osaa vanhemmista kiinnosta lastensa tekemiset tippaakaan ja se näkyy nuorten vastarinnasta koulunkäyntiin. ei itse koululaitoksesta, ei tästä kyllä saa syytä porvareiden niskaan kuin tiedonantaja ja kansan uutiset

    Äänestä

  • Aloittaja

    joseph.porta kirjoitti:

    että suurta osaa vanhemmista kiinnosta lastensa tekemiset tippaakaan ja se näkyy nuorten vastarinnasta koulunkäyntiin. ei itse koululaitoksesta, ei tästä kyllä saa syytä porvareiden niskaan kuin tiedonantaja ja kansan uutiset

    Vaikuttaa siltä, että kaikki koululaitosta koskeneet katastrofaaliset suunnitelmat on sitten tehty vastoin porvarillisten ministereiden ja virkamiesten tahtoa. Kaikkea nuo venäläiset osaavat.

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    Vaikuttaa siltä, että kaikki koululaitosta koskeneet katastrofaaliset suunnitelmat on sitten tehty vastoin porvarillisten ministereiden ja virkamiesten tahtoa. Kaikkea nuo venäläiset osaavat.

    kovin suuria virheitä, kunnanisien sääästötoimissa ja vanhempien välittämisessä on sitten tosi paljon.

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    Kyllä vain, koululaitoksen eriarvoistuminen koituu porvareiden kontolle. Opetusministeriön virkamiehet ja porvarilliset ministerit ovat tehneet rajuja muutoksia koulumaailmaan aina sen huipulta ruohonjuuritasolle saakka. Eivätkä muutokset suinkaan mairittele. Jopa kansalaisten yleissivistyksen taso on lähes romahtanut. Enkä ole huolineni asiassa yksin.

    http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/59693-miksi-porvari-suomi-nujertaa-koulu-ja-yliopistovaen

    Taidat olla herkkäuskoinen toope.

    Äänestä

  • Aloittaja

    dumdumduu kirjoitti:

    Taidat olla herkkäuskoinen toope.

    Vaikuttaa kovasti siltä, että lukutaitosi on puutteellinen. Eikö se jo riitä todistukseksi koululaitoksen epäonnistumisesta? Ymmärrys on sitten tietysti toinen juttu. Sille ei valitettavasti enää voi mitään. Se on geneettistä.

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    Vaikuttaa kovasti siltä, että lukutaitosi on puutteellinen. Eikö se jo riitä todistukseksi koululaitoksen epäonnistumisesta? Ymmärrys on sitten tietysti toinen juttu. Sille ei valitettavasti enää voi mitään. Se on geneettistä.

    Luen paljon, mutten usko kaikkea, mitä luen.

    Koululaitos ei sellaisenaan ole millään tavalla epäonnistunut. On vaan helpompi opettaa lapsia, joiden vanhemmat ymmärtävät, mitä hyötyä lapselle koulusta on silloin, kun lapsi itse ei sitä vielä ymmärrä.

    Jos oppijalta puuttuu sekä oma motivaatio että kodin tuki, niin koulun keinot ovat aika vähissä.

    Ei pidä etsiä syyllisiä sieltä, missä niitä ei ole. Siinä tulee pettäneeksi itseään, mikä on aika noloa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    dumdumduuuuu kirjoitti:

    Se nyt on päivän selvää, että ihmiset ovat erilaisia, eivätkä kaikki opi kaikkea, mutta peruskoulun rapautumisen ydin ei siinä olekaan, vaan siinä, ettei kaikkialla valtakunnassa pystytä takaamaan opiskelijoille samoja oppimisedellytyksiä. Esimerkiksi vinoutunut aluepolitiikka merkitsee sitä, että rikkaissa asutuskeskuksissa oppilailla on laajemmat valinnanmahdollisuudet, paremmat opettajat ja ylipäätään parempi oppimisympäristö.

    Myöskin asutuskeskusten sisällä tapahtuu eriarvoistumista alueiden kesken sen mukaisesti, mikä osa asutuskeskuksesta pääsee slummiutumaan ja mikä sitten taas ei. Porvaripolitiikka pyrkii nimenomaan eriarvoistamiseen. Se yrittää väellä ja vängällä löytää ne rikkaiden jälkeläiset erityispaapomiseen (muka erityislahjakkaina) eikä pyri siihen, että kaikille taattaisiin samat lähtökohdat.

    "Porvaripolitiikka pyrkii nimenomaan eriarvoistamiseen. Se yrittää väellä ja vängällä löytää ne rikkaiden jälkeläiset erityispaapomiseen (muka erityislahjakkaina) eikä pyri siihen, että kaikille taattaisiin samat lähtökohdat. "
    **********************
    Tuo on täysi valhe.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_51493 kirjoitti:

Tietäminen on aitoporvarillinen piirre siinä missä jotkut harvinaiset tauditkin. Perinteen mukaanhan porvari aina tietää parhaiten sen, mikä on hyväksi myös muille kuin hänelle itselleen. Tämän lisäksi tietäjyyteen kuuluu arvata myös se, mitä toiset ajattelevat, vaikka nämä toiset olisivat peräti kommunisteja. Porvari katsoo tämän ominaisuuden perustuvan ainakin kykyihin, ellei sitten tämä ominaisuus ole peräti armolahja. Kun hyvinvointi on pompsahtanut sata kertaakin muita korkeammalle tasolle, niin se ikäänkuin oikeuttaa itsen olemaan myös oikeassa.

Demokratiassa tämä ominaisuus ilmenee niin sanottuna sisäpiiri-ilmiönä. Pieni joukko valistuneita porvareita yleensä päättää suurta enemmistöä koskevista asioista kabinetissa, saunan lauteella tai jopa koulun käytävällä. Työpaikoilla pari huippujohtajaa voi vaikkapa kahvipaussin päätteeksi jakaa firman kassan ja päättää keskenään, kuka johtaa mitäkin ja mihin hintaan. Vanha sananlasku kertoo tietämisen olevan valtaa. Ja sitähän se tietysti on. Siitä puolestaan, mitä tämä tietäminen on sisällöltään, on yleensä visusti vaiettu. Senhän tietää vain tietävä porvari itse.

Tässä joku aika sitten paljastui, että Paavo Lipponen on tietänyt, mitä presidentti on tarkoittanut keskusteluillaan itänaapurin kanssa. Ilman muutahan tarkoitus on ollut se, että tieto pitää välittää myös amerikkalaisille. Eritotenkin, kun itäinen naapurimme näytti kärsivän stressistä. Amerikkalaisethan ovat kautta historian olleet tunnettuja siitä, että heillä on kyky laukaista paitsi aseet, niin myös stressi. Kapitalismi on kehittynyt talousjärjestelmä, joka pystyy kehittämään menetelmän lähes ongelmaan kuin ongelmaan.

Tietämisen oikeellisuuden on sittemmin vahvistanut myös suomalainen diplomaatti ja talouselämän vaikuttaja Iloniemi. Veteraanidiplomaatti Jaakko Iloniemi uskoo, että presidentti Tarja Halonen nimenomaan halusi Yhdysvaltain Helsingin-lähetystön saavan tiedot hänen ja Vladimir Putinin tapaamisesta joulukuussa 2004.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu