anteeksi että pauhaan täällä, mutta mua ottaa niin lanttuun kun joku tulee sanomaan mulle ett "joo, kyllä mä tiedän miltä susta tuntuu". mä olen menettäny molemmat vanhemman tässä muutama vuosi sitten ensin isän ja vuosi eteenpäin siitä niin menetin äidin. itse olen vasta 26 vuotias. tulkoot sitten sanomaat että tietää miltä musta tuntuu kun itse kokee saman... tosin en kyllä toivo kenenkään kokevan samaa!!!
puuuhhh
surusiru00
2208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei surusiru00
En voisi tuntea miltä sinusta tuntuu koska en ole kokenut sitä mitä sinä olet kokenut. Mutta voin tuntea omalle kohdalleni omat menetykseni. Jokainen joutuu kokemaan oman surunsa ja menetyksensä. lapsi vanhempansa ja vanhempi lapsensa. Suru ja ikävä on kuitenkin sama jonka jokainen voi kokea eritavoin. Sama on rakkaudessa. Ei voi sanoa, että rakastan samalla tavalla kuin sinäkin. Jokainen rakastaa tavallaan. On kuitenkin tärkeää, että on saanut olla rakastettu ja on itse pystynyt sitä samaa antamaan. Juha Tapiokin laulaa laulussaan: - saitko rakastaa?
Sinulla on elämässäsi suuret menetykset kun olet nuorena menettänyt molemmat vanhempasi. Toivon, että lähelläsi on rakkaita ihmisiä joiden kanssa voit elää eläämäsi eteenpäin. Voimia sinulle.
Ei ne ehkä tiedä, mutta ne voivat kuvitella. Sitähän se vaan tarkottaa, kun tullaan ilmaisemaan ns. osanotto. Ihmiset ajattelee tollasen totuuden kuullessaan, ettei ole korrektia olla vaan hiljaa, joten ne sanoo jotain.
Se ei vaadi sulta muuta kuin pään nyökkäyksen, ilmaisemaan että sä ymmärrät mitä he tarkottavat. Se riittää, jollet halua avutua aiheesta sen enempää ko. henkilölle.
Ihmiselämä on siitä omituinen juttu, että surevankin tulee sietää kanssaihmisten verbaalisiakin reaktioita. Se ei tunnu kivalle, mutta ketutuskin menee ohi aikanaan.