Vastaako yksi toimitusjohtaja neljääkymmentä työntekijää? Ruotsin ammattiliittojen keskusjärjestön LO:n tuoreen tutkimuksen mukaan viidenkymmenen suurimman ruotsalaisyrityksen toimitusjohtajat ansaitsivat keskimäärin yli 40 kertaa enemmän kuin keskivertotyöntekijä teollisuudessa.
LO:n mielestä uusi tutkimus osoittaa, että Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeld on väärässä, kun hän sanoo, että tuloerot eivät ole kasvaneet viime vuosina.
Suurten firmojen toimitusjohtajien keskipalkka oli LO:n mukaan 12 miljoonaa kruunua eli noin 1,4 miljoonaa euroa vuodessa vuonna 2009. Finanssikiriisi pienensi palkkaeroja hetkeksi - mutta notkahdusta veikataan tilapäiseksi.
Ruotsissakin nousee aika ajoin keskustelua yritysjohtajien palkkauksesta. Tuorein yksittäinen kohu on koskenut Wallenberg- ryhmään kuuluvan sijoitusyhtiö Investorin toimitusjohtajan keräämiä 110 miljoonan kruunun eli yli 12 miljoonan euro bonuksia ja muita palkkioita.
Rahat kilisivät kirstuun viime vuosina, vaikka toimitusjohtaja Börje Ekholm on itsekin myöntänyt, että asetetut tuottotavoitteet eivät ole toteutuneet.
- Näin tässä järjestelyssä käy - tämä on alan käytäntö, Ekholm vastasi Ruotsin tv:lle, kun häneltä udeltiin miten palkitsemisvaihtoehtoina olivat vain ”hyvä” tai ”erittäin hyvä”.
Ruotsin ammattiliittojen keskusjärjestön puheenjohtajan Wanja Lundby Wedin kertoo tällaisten tapausten herättäneen kiukkua jäsenistössä.
Arvostelua palkitsemisjärjestelyä kohtaan on kuulunut myös osakesäästäjien suunnalta.
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/02/ruotsissa_kohistaan_palkkaerojen_kasvusta_2346473.html

Vastaukset 5
Vanhimmat
Yksi maanviljelijä vastaa tänäpäivänä satoja 80 luvun peltotyöntekijöitä. Yksi puhelimyyjä vastaa ansiotuloilla Suomessa 20 egyptilaistä ihmistyövoimaa.
"Rahat kilisivät kirstuun viime vuosina, vaikka toimitusjohtaja Börje Ekholm on itsekin myöntänyt, että asetetut tuottotavoitteet eivät ole toteutuneet."
Siis ei tehnyt edes tulosta, mutta sai 12 miljoonan boonukset ja muita palkkioita-vaan mistä hyvästä?
Täällä vain lässytellään ja hyssytellään!
Pörssi on paskaa ja optiot täyttä kusetusta!
Jo selkeästi on osoitettu, ettei optiot tai bonukset sitouta mitään muuta, kuin rahaa firmalta pois!
silti käsittämätöntä jatkuva hokeminen pörssistä, pörssistä ja pörssistä,aivan kuin tuo ihmekone---
pörssi tekisi kaiken työn.
pörssi todella on vain huijausta,eikä mitään tekemistä firman menestymisen kanssa,päinvastoin sitouttaa
osakkaat putsaamaan aivan kaiken tuloksen näkemättä milloinkaan edes koko firmaa tai sen tuotteita.
miten ihmispoloiset ei noin yksinkertaista asiaa käsitä vai onko kaikilla sama asia,,,suunnaton ja jatkuva
ahneus pienestä suureen saakka.
pomon palkka max 10 000e ja kova rumba ja tulosvaatimus. työn määrän, -laadun ja tuottavuuden pienin
panoksin pitää olla ensin,ei pomon suuren palkan ilman mitään todellisia sitouttamisia.
jos ei hommat tuolla rahalla hoidu, ulos ja pian...tulijoita riittää myös em. rahalla.
pikaisesti kaikilla aloilla ja työpaikoilla. on todella nöyryyttävää,kun yksi tai muutama pomo ottaa palkoista itselleen suuressa ahneudessaan jopa 40-kertaisen määrän kuin ns. alemman tason hlö. järkyttävää ja saatanallista vääryyttä.
tekijät ei saa juurikaan koskaan mitään....tai korkeintaan jatkuvia
uhkailuita työn loppumisesta ja neuvotteluita vähennyksistä.
SUOMEN AMMATTILIITOT ON SUORAAN PERSEESTÄ,VAILLA MITÄÄN VASTUUNTUNTOA JÄSENIÄÄN KOHTAAN.
TODELLA RAUKKAMAISIA POMOJA KO. PALLEILLA JA TOIMINNOISSA.
LIITTOJEN EHDOTON VAATIMUS ON SAADA TASA-ARVOA KAIKILLE TYÖPAIKOILLE MYÖS PALKKOJEN SUHTEEN.
PÄÄPOMOJEN OSUUS TULOKSESTA JA TYÖSTÄ ON MAX 5%, KAIKEN MUUN SAA AIKAAN ALEMMAT TASOT.
TÄMÄ ON FAKTAA.