Uraania, ympäristöministeri Lehtomäki

11116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

..uraani käy kaupaksi. Se tietää lisää optiotuloja meille Talvivaaran mainareille. Ennen äänestin aina SDP:tä, nyt aion äänestää Lehtomäen puoletta.

On se vaan Lehtomäki sellainen ämmä, että pitää duunareiden puolta vaikka se VITUN Urpilainen kaakattaa.

Äänestä
  • Saitko sinäkin vinkin Lehtomäeltä?

    Äänestä

  • 02.04.2008

    Työ- ja elinkeinoministeriö ei ole vielä tehnyt päätöstä Kemijärven liimapalkkitehtaan tukemisesta.

    Anaika Groupin hallituksen puheenjohtaja Jaakko Kilpeläinen kertoo, että yhtiö odottaa valtiolta 6-7 miljoonan euron investointitukea.

    Liimapalkkitehtaan ja sen yhteyteen rakennettavan konepajan on arvioitu maksavan 24 miljoonaa euroa.

    Stora Enso on luvannut hankkeelle 7 miljoonan euron pääomalainan.

    Kilpeläisen mukaan investointitukea lukuun ottamatta muu rahoitus on jo varmistunut.

    Anaika Groupin on määrä työllistää yli sata itälappilaista.

    Kukahan hullu menee hyväksymään ja allekirjoittamaan hakemuksen????
    Nimittäin jos noilla pohjilla hakemus hyväksytään täytyy kaikki muutkin hakemukset hyväksyä vaikka taloudellinen pohja olisi retuperällä ja kannattavuus olematon!

    Äänestä

  • ( kirjoitti:

    02.04.2008

    Kunnon duunari äänestää Lehtomaen puoluetta. Paula on meille melkein kuin äiti.

    Katsokaa mutta elkää kadehtiko. Saman saatte tekin kun vain äänestätte Keskustaa, mutta jos äänestätte SDP:ta, turha valittaa sillä saatte mita tilaatte:
    http://www.tekniikkatalous.fi/metalli/article547020.ece

    Äänestä

  • kunnon duunarit! kirjoitti:

    Kunnon duunari äänestää Lehtomaen puoluetta. Paula on meille melkein kuin äiti.

    Katsokaa mutta elkää kadehtiko. Saman saatte tekin kun vain äänestätte Keskustaa, mutta jos äänestätte SDP:ta, turha valittaa sillä saatte mita tilaatte:
    http://www.tekniikkatalous.fi/metalli/article547020.ece

    Kepulaiset näyttää saavan rikossyytteitä pahasti vaalien alla.

    Äänestä

  • Kalteri-Kaikkonen kirjoitti:

    Kepulaiset näyttää saavan rikossyytteitä pahasti vaalien alla.

    Me Talvaaran duunarit nostamme optiot vaalien alla. Sellaiset 40 donaa on ihan hyva raha koyhalle duunarille.

    Äänestä

  • hopajat! kirjoitti:

    Me Talvaaran duunarit nostamme optiot vaalien alla. Sellaiset 40 donaa on ihan hyva raha koyhalle duunarille.

    Ja sellainen pikku vaaliavustus oli ihan kiva juttu köyhälle pääministerille. PS. Ja karonkka tulee järjestää.

    Äänestä

Uraanisopimus - hmmmmm.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

*Insiders* kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/02/talvivaara_sopi_uraanitoimituksista_kanadalaisyhtion_kanssa_2347056.html?origin=rss

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu