Kiinnostaisi tietää, miten teistä tuli ateisteja. Oletteko olleet "aina"? Vai onko joku ollut esim. fundamentalistikristitty, -muslimi, you name it, ennen ateistiksi tuloa?
Miten tulit ateistiksi?
0000oooo
761866
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 76
Vanhimmat
kuten ihan jokainen ihminen maapallolla.
Eli sulla ei ollut missään vaiheessa sellaista vaihetta, että olisit uskonut jumaliin?
Lapsena sitä jumalaa tietenkin totena selitettiin ja koulussa joutui uskontoa opiskelemaan, mutta en ole koskaan ollut varsinaisesti "uskossa" mitä se sitten tarkoittaakaan. Ei pieni lapsi kykene erittelemään totta ja tarua, vaan uskoo pitkälti mitä vanhemmat sanovat. mutta kyllä minä voin sanoa, että olen ollut ateisti koko sen ajan, kun olen kyennyt järjellä ajattelemaan ja puntaroimaan asioita.
En tosin tiedä miksi multinikille vastaan, mutta menköön.
Miksi et vastaisi multinikille?
On niitä asiallisiakin multinikkejä.
Kiitos.
Kunhan sanoin.
Lukioikään saakka olin välinpitämätön koko asiaa kohtaan. Oikeastaan pidin todennäköisenä että jokin persoonallinen jumalaolento saattaisi hyvinkin olla olemassa, vaikka tieteellinen puoleni olikin toista mieltä. Siitä ristiriidasta ehkä johtui välinpitämättömyyskin kun en halunnut käsitellä asiaa. Sitten luin Raamatun ja purskahdin kertaheitolla a-jahveistiksi. Parin vuoden päästä pidin jo kaikkia teistisiä jumaluuksia ihmismielen kehitelminä niin suurella todennäköisyydellä, että uskalsin kutsua itseäni a-teistiksi. Lukeminen kannattaa aina.
Kiitos kysymästä. En ole koskaan omannut mitenkään vahvaa jumaluskoa. Lapsena minulla oli jonkinlainen lapsuuden usko, minkä jälkeen olin tapakristitty/apateisti. Riparilla (jonne menin, kun kaikki muutkin menivät) sain ihania yhteenkuuluvuuden tunteita, mutta en oikein sulattanut niitä opetuksia, varsinkaan perisyntiä. Luominenkin tökki aika lailla. Muistan erityisesti, kun pappi läiskäisi piirtoheittimelle kalvon enkeleistä. :D
Uskonnoista kiinnostuin WTC-iskujen myötä enemmän ja totesin, että ne eivät ole niin harmittomia kuin meille on aina kerrottu. Uskonnot ovat ideologioita, joiden kannattajat haluavat edistää aatteensa leviämistä riippumatta siitä, onko historia osoittanut kyseisen ideologian kannattamisen arvoiseksi. He saattavat uskoa aidosti, että heidän idologiansa tuottaa hyvinvointia, mutta se edellyttää sitä, että he sulkevat silmänsä kaikelta aatteensa motivoimalta julmuudelta, vääryyksiltä, valheilta, vainoilta, tieteenvastaisuudelta, syrjinnältä ja sodilta.
Liberaali kristitty, joka ei pidä homoutta syntinä eikä halua rajoittaa ihmisten henkilökohtaisia vapauksia, osallistuu kuitenkin osaltaan myös uskontojen vahingollisten puolien edistämiseen. Tämä siksi, että uskontoihin sisältyy kunnioituksen vaatiminen, ja vaatiessaan kunnioitusta omalle liberaalille ja harmittomalle uskolleen, liberaali kristitty vaatii sitä kristinuskolle yleensä ja useimmiten myös muille uskonnoille. Hän haluaa suojella uskontoja siltä, että ne joutuisivat perustelemaan oikeutuksensa ideoiden vapailla markkinoilla. Näin kaikki uskontoihin kohdistuva kritiikki, oli se sitten kuinka perusteltua tahansa, ja vaikka se kohdistuisi aivan muihin kuin uskovan omaan lahkoon (esimerkiksi islamiin, katoliseen kirkkoon tai lestadiolaisuuteen), saa vastaansa uskovien vastalauseiden ryöpyn.
Tuo kunnioitusvaatimus ja uskontojen erityisasema siis estää uskontojen haitallisten puolien käsittelyn ja niihin puuttumisen ja siksi siitä pitää päästä eroon. Aloitan siitä, että en itse kunnioita perusteettomia uskomuksia vain siksi, että ne ovat uskonnollisia, vaan käsittelen niitä siinä kuin muitakin totuusväittämiä tai esimerkiksi poliittisia mielipiteitä.
En usko minkään uskonnon väittämiin jumalista, demoneista, enkeleistä, taivaasta, helvetistä, sielusta, synnistä, pelastuksesta, sielunvaelluksesta, ihmisen erityislaatuisuudesta, ihmeistä, luomisesta tai maailmanlopusta. Jos joku niihin uskoo, hän ei ole minulle valvollinen perustelemaan miksi. Mutta jos hän vaatii, että kunnioitan hänen perusteettomia ja suoraan sanottuna naurettavia uskomuksiaan, voin kertoa, että ei onnistu.
Ei mulla muuta ku aattelin kertoa että poistin kommentin tuosta ku tökkäsin väärää [VASTAA] -painiketta (kun olin oman kommenttini ensin poistanu kertaalleen oikeasta kohteesta, syystä että halusin korjata sitä).
Mutta kivat syyt sulla. Hienoa että kerroit perusteellisesti!
Olen ollut aina ateisti tai sanotaanko niin että kristinuskon Jumala tuntui aina vieraalta jo tarhaiässä.
ja ateistiksi syntynyt. Ei uskonnoissa ole mitään tolkkua.
perusteellisesti ensin jesua ja sitten sitä toista. Mmikä se nyt olikaan ai, niin santtu. Sitäkin varmuuden vuoksi rukoilin.
Yks päivä tuli sit valkonen piipaa-auto pihaan ja valkohaalariset setätä kyöräs mut suljetulle osastolle.
Naapurit oli tehneet ilmiannon, kun mä kuulema elin jossai taikamaassa ja mulla oli liikaa mielikuvituskavereita.
Nyt vedän lärviin kaks diapamii päivässä - siis tarpeen mukaan. Ja elän tässä maailmassa parin oikeen kaverin kanssa. Ja kait mä sit oon ateisti vai oliks se feministi. En mä tiijä, mut en rukoile enää
Jumala loi minut ateistiksi. Mikä olikin hyvin älykäs suunnitelma.
Tulit ateistiksi koska virta vei sinut. Sinulla ei ollut omaa ajattelua. Kaikki ajattelu oli tehty puolestasi. Luotit siihen.
Ihmiset menevät kirkkoon kuulemaan samoja saarnoja ja aina pitää totella raamattua.
Onko tämä sitten vapaata ajattelua vai voitko tosiaan sanoa että se ei ole juurikin sitä ohjattua ajattelua?
Jos olet, niin miksi?
Siis kysyt aloittajalta?
En pidä itseäni enää uskiksena sanan siinä merkityksessä, joka sillä on minulle: karsimaattinen, fundamentalistisen raamatuntulkintaan uskonsa perustava kristitty. Tosin en tiedä, minkä merkityksen sinä uskis-sanalle annat. Olin kyllä, parikymmentä vuotta. Mutta jutut meni niin överiksi, että se laittoi epäilemään koko maailmankuvaa, ja nykyään en oikein tiedä, mikä olen. En oikeastaan voi sanoa, että uskon mihinkään, mutta en myöskään voi sanoa, etten usko. Tuntemukset vaihtelevat, mutta sellaisia loogisia perusteita uskoa Jumalaan ja kristinuskon todellisuuteen joita nykyisin ajattelen tarvitsevani, että voin sanoa jonkin olevan totta, en ole löytänyt. Minä toivoisin voivani olla edelleen kristitty, mutta eipä juuri muuta. Karsimaattisiin vöyhötyksiin ei ole enää paluuta. En voi kuitenkaan kuvitella olevani ateistikaan. En mielestäni voi mitenkään tietää, että Jumalaa ei olisi olemassa. Olen kahdessa maailmassa, mutta en kummassakaan. PIdän arvossa kristinuskon hyviksi kokemiani arvoja. Mutta en tiedä, onko niille mitään pohjaa. Ateistiksi ryhtymiseni estää myös se, että en pidä ateistien ajattelutavasta (ainakaan tällä palstalla mielestäni ilmenevästä), että uskonnot ovat pahoja ja uskikset typeriä ääliöitä. En myöskään halua hylätä hyviksi katsomiani kristillisiä arvoja, vaikka niiltä sitten puuttuisikin pohja. Toisaalta, tuskinpa ateistiksi (so. jumaliin uskomattomaksi) noin vain tietoisesti ryhdytään kuten ei tietoisesti voi alkaa uskovaiseksikaan. Sitä joko uskoo tai ei usko. Olen tullut siihen tulokseen, että sellaista päätöstä ei voi tietoisesti ja yhtäkkisesti tehdä. Se vain tapahtuu tai siihen ajautuu. Niin, minä en tiedä, mikä minä olen. Mutta sen voin sanoa, että maailmankuvan muuttuminen voi olla helvetillinen prosessi, eikä ole sanottua, että siitä selviää.
Tämä kyselyni oli vain uteliaisuudesta palstalla kirjoittelevien ateistien taustaa kohtaan. Mietin, onko täällä vain "syntymäateisteja" vai myös sellaisia, jotka ovat joutuneet muuttamaan ennen ateistiksi tuloaan vuosikymmenien aikana omaksutun arvopohjan ja maailmankuvan.
"Mutta en tiedä, onko niille mitään pohjaa. Ateistiksi ryhtymiseni estää myös se, että en pidä ateistien ajattelutavasta (ainakaan tällä palstalla mielestäni ilmenevästä), että uskonnot ovat pahoja ja uskikset typeriä ääliöitä."
Mielestäni outo perustelu olla uskomatta jumaliin, jos ei pidä tämän palstan ateisteista.
Et lukenut tarkasti (tosin kirjoitukseni ei kovin looginen ollutkaan, enempikin vain ajatusvirtaa, omia kirjoitushetkellä mieleeni tulleita tuntemuksiani vain).
Sanoin tuon jälkeen: "Toisaalta, tuskinpa ateistiksi (so. jumaliin uskomattomaksi) noin vain tietoisesti ryhdytään kuten ei tietoisesti voi alkaa uskovaiseksikaan. Sitä joko uskoo tai ei usko. Olen tullut siihen tulokseen, että sellaista päätöstä ei voi tietoisesti ja yhtäkkisesti tehdä."
Ja, tässä ei ole tarkoitus minun ruveta arvostelemaan kenenkään perusteluja uskoa tai olla uskomatta, vaan uteliaisuudesta kysyin mitä kysyin. En myöskään lähde väittelemään omista perusteluistani uskolleni tai epäuskolleni, joihin tuo mainitsemasi ei lukeudukaan. Se liittyy enemmänkin siihen, haluaisinko kutsua itseäni ateistiksi, ei siihen, olenko jonkin määritelmän mukaan sellainen.
En sanonut, etten pidä tämän palstan ateisteista.
""Toisaalta, tuskinpa ateistiksi (so. jumaliin uskomattomaksi) noin vain tietoisesti ryhdytään kuten ei tietoisesti voi alkaa uskovaiseksikaan. "
- Kyllä se on usein loogisen ja rationaalisen ajattelun tulos huomata olevansa ateisti. Kysymyksiä liian paljon ilman vastauksia.
"Minä toivoisin voivani olla edelleen kristitty, mutta eipä juuri muuta."
Kiinnostaisi tietää minkä takia?
"En mielestäni voi mitenkään tietää, että Jumalaa ei olisi olemassa."
Mistään olemattomasta asiasta sellaista ei voi varmuudella tietääkään. Pitää vain katsella ympärilleen ja kysyä itseltään: "Onko se havaintojeni perusteella todennäköistä".
"PIdän arvossa kristinuskon hyviksi kokemiani arvoja."
Eiväthän ne mitään kristinuskon ikiomia arvoja ole vaan aikojen kuluessa kehittyneitä ja esiintyvät kulttuurista toiseen saman suuntaisina.
"Ateistiksi ryhtymiseni estää myös se, että en pidä ateistien ajattelutavasta"
Eipä niillä taida mitään yhtä ajattelutapaa olla. Ainut yhdistävä tekijä on että eivät usko jumaliin.
"En myöskään halua hylätä hyviksi katsomiani kristillisiä arvoja, vaikka niiltä sitten puuttuisikin pohja."
Ei niistä suurimmaksi osaksi luopua tarvitsekaan. Helpommaksi vain käy kun saa sentään joistakin kristinuskon kummajaisista luopuakin. Kristinuskohan sanoo esim. että pitää olla kiva kaverille, vaikka se olisi esim. homo, mutta sen kaverin homoutta ei missään nimessä pidä hyväksyä. Se voi käytännössä olla hankalaa mutta kun luopuu kristinuskosta, voi hyväksyä sen kaverin homuksineen päivineen ja sillä siisti. Ja toinen alue mikä varmasti helpottuu on se että ei enää tarvitse vaihtaa päätä kun keskustelun aihe muuttuu uskonnosta tieteelliseen suuntaan. Voi ajatella samalla lailla kaikissa tilanteissa.
"Toisaalta, tuskinpa ateistiksi (so. jumaliin uskomattomaksi) noin vain tietoisesti ryhdytään kuten ei tietoisesti voi alkaa uskovaiseksikaan."
Pitänee paikkansa. Ateistiksi tulee kun on itselleen rehellinen ja huomaa että ei vain usko.
"Mutta sen voin sanoa, että maailmankuvan muuttuminen voi olla helvetillinen prosessi, eikä ole sanottua, että siitä selviää."
No, tekstisi perusteella sinä ainakin selviät.
Alkuperäiseen kysymykseen "miten tulin ateistiksi", aika tavallinen tarina:
Normaalista uskovaisesta perheestä olen lähtöisin. Vanhemmat kannustivat pienestä pitäen opiskeluun ja opinkin lukemaan aika pienenä, paljon ennen kouluun menoa. Siitä pitäen olen lukenut kaikenlaista ja ollut kiinnostunut kaikenlaisesta. Olihan niitä uskonnollisia juttuja lapsuuudessa, seuroissakin tuli istuskeltua mutta jo silloin pienenä näin sen kaiken teeskentelyn lävitse että ei siellä taustalla mitään todellista ollut. Riparilla vielä tuli käydyksi mutta sen jälkeen uskonnolliset suoritteet ovat olleet suunnilleen nollassa. Kiinnostus erinäisiin asioihin vei teknis-tieteellisen koulutuksen suuntaan ja sen myötä haihtuivat loputkin uskon rippeet.
Mutta en usko, että se toimii sillä tavalla, että nytpä en enää halua uskoa Jumalaan, joten alanpa ajatella asiaa loogisesti ja rationaalisesti, että pääsen uskosta eroon. Enempi siihen ajaudutaan erilaisten juttujen kautta, ja matkan varrella tulee rationaalista pähkäilyä jos tulee.
""Minä toivoisin voivani olla edelleen kristitty, mutta eipä juuri muuta."
Kiinnostaisi tietää minkä takia?"
Koska se on minulle tuttu ja turvallinen maailmankuva? Oman maailmakuvansa menettäminen on rankka paikka, hyppy tyhjyyteen. Etenkin mihinkään uskomattomuus tuntuu kylmältä, kolkolta ja tyhjältä.
""Mutta sen voin sanoa, että maailmankuvan muuttuminen voi olla helvetillinen prosessi, eikä ole sanottua, että siitä selviää."
No, tekstisi perusteella sinä ainakin selviät."
Noo, selviän ja selviän. Onhan tässä yksi jos toinenkin lista pameja tullut naposteltua prosessin aikana.
Valitse joku fiksumpi uskonto kuin nämä kolme isoa monoteistista(K/J/I). Heti löytyy fiksumpaa menoa eikä tarvitse edes uskoa Jumalaan.
mutta todellinen usko Jumalaan tulee Häneltä Itseltään lahjana ihmisille.
Lapsenusko loppui (syistä olen kirjoittanut niin monesti, etten nyt jaksaisi) ja huomasin, etten usko kristinuskon jumalaan tai mihinkään muuhunkaan jumalaan. Sen, että kaltaisiani kutsutaan ateisteiksi ymmärsin vasta paljon myöhemmin.
Silloin opin ajattelemaan omilla aivoillani ja suhtautumaan kriittisesti kaikkiin väitteisiin.
Muistan tuolloin lukeneeni seuraavan lohkaisijaa:
"We are what we pretend to be, so we must be careful what we pretend to be."
-- Kurt Vonnegut
Sen jälkeen uskovan kodin kasvattina yritin tietenkin löytää uskosta vastauksia ja selityksiä, mutta kun se oli yhtä tyhjän kanssa.
Täysi-ikäisyyden kynnyksellä tein ajattelutyötä ja päädyin ainoaan loogiseen, järkeenkäyvään ja mielenrauhaa tarjoavaan ratkaisuun, ateismiin. Tuon päätöksen jäi aikaa miettiä sitä omaa elämän filosofiaa.
En ole ikinä nähnyt niin paljon teennäisyyttä ja tyhjänpäiväisyyttä kuin uskovissa piireissä.
En ole koskaan ollut oikein kiinnostunut näistä uskovien usein mainitsemista perimmäisistä kysymyksistä. Minua ei kiinnosta sellaiset kysymykset, mihin uskonnot ovat vastaavinaan. En ole koskaan ollut kiinnostunut elämästä kuoleman jälkeen. En ole koskaan halunnut uutta elämää. Minua ei myöskään vaivaa, etten tiedä maailman syntyä tarkasti. Tiedän, että se on syntynyt jotenkin ja se riittää.
Minun perimmäiset kysymykseni ovat ihan jotain muuta. Esimerkkinä sellainen, että mikä saa ihmisen käyttäytymään täysin järjettömästi ja tulemaan uskoon? Tämä on yksi perimmäinen kysymys, koska tämä käyttäytyminen aiheuttaa niin paljon pahuutta maailmassa.
Kaikki syntyvät ateisteina ja uskoon opitaan.
Omalal kohdalal se alkoi siitä kun aloin lukemaan raamattua kuin mitä tahansa muta kirjaa eli alusta ja yllätyin miten vastenmielinen olento tämä raamatun jumala on, ajattelin ettei se voi olla sama jumala kuin minut on opetettu: rakastava, huolehtiva, oikeudenmukainen ja hyvä.
Selvisi että se on koko ajan sama jumala. en voi palvoa tai edes kunnioittaa tälläistä olentoa ja epäilin että onko se edes olemassa. Suomi24:n kristinusko ja erityisesti luterialisuus palstalla pyörittyäni ihmettelin että miksi Jumala kuvataan rakastavana, huolehtivana, oikeudenmukaisena, hyvänä ja selitykset olivat käsittämättömiä "Ihminen ei voi arvostella jumalaa" "Jumalan teot ovat aina hyviä" jne.
Tätä ihmeteltyäni ajattelin poiketa inhotuimman ja sanoisin jopa vihatuimman ihmisjoukon palstalla, muslimejakin on vähemmän haukuttu, eli ateismi-palstalla.
Täällä kristinuskon puolesta olevat asiat olivat vielä vähemmän järkeenkäyviä. Aloin sitten seuraamaan tätä paltaa ja Atheist Experience video pätkiä youtubessa ja tähän päivään asti en ole nähnyt yhtäkään hyvää selitystä raamatun jumalan ja muidenkaaa jumalien olemassaololle.
Ihan samalla viivalla jumalat kuin joulupukki, hobitit tai keijut.
Tajusin olevani ateisti vasta pari vuotta sitten, tai enemmänkin sain tietää että minunlaisille ihmisille on oma nimikin. Siihen saakka en koko asiaa ajatellut, olin vain onnellisesti mitä olin. Toki lapsena jo pidin uskovaisia omituisina enkä ymmärtänyt heitä ollenkaan, joitain fundiksia pidän yhä omituisina, sekopäisinä suorastaan. Mielestäni usko on hyvä asia niille joiden elämänlaatu paranee ja he ovat uskossaan onnellisia, hyvä asia se on myös entisille rikollisille ja narkkareille jos se on asia minkä avulla he pysyvät poissa pahanteosta ja huumeista.
Olen ollut ateisti aina.
Koulussa opetettiin tietysti ne perinteiset uskontojutut. Nehän olivat tietysti mielenkiintoisia tarinoita, mutta vain tarinoita. Totena en niitä pitänyt missään vaiheessa. Kalevalakin tuli luettua. Samanlaisia tarinoita siinäkin.
Kirkkoon kuuluin kuitenkin tavan vuoksi yli nelikymppiseksi. Sitten erosin aivan mielijohteesta ilman sen erityisempää syytä. Tai yksi syy on sekin, että olen mieleltäni ateisti eli en usko kirkon oppeihin.
Olen ollut aina, tosin ensi kertaa tiedostin asemani jumaluskoon ekaluokalla, kun jouduin uskonnontunnille.
Silloin oli myös eka kerta kun puhuin äitini kanssa asiasta ja äiti otti pois uskonnontunnilta(ET:tä ei koulussamme oltu silloin vielä järjestetty).
Olin aina ehkä vähän outo lapsi, sillä en uskonut koskaan Joulupukkiin tai keijuihin(vaikka minua yritettiinkin huijata niihin) ja Piirtelin molekyylirakenteita.
Sekin kiinnostaa, onko täällä kirjoittelevien joukossa ateisteja, joilla on ollut vahva uskonnollinen maailmankuva ja joista on tullut ateisteja vasta aikuisena, sanotaan yli 25v.
Maailmankuvan muutoksen kuvittelisin olevan helpompaa teininä, jolloin muutenkin eletään muutosten aikaa. Kymmenien vuosien uskossaolon jälkeen muutos ei liene yhtä helppo, etenkin jos maailmankuva on ollut hyvin jyrkkä.
itse olen ollut ateisti aina, ei "lapsuudenuskoa" eikä muutakaan. se tosin saattaa johtua siitä, ettei kiinnostanut miten maailma toimii yms. elin vain onnellisena kaverieni kanssa. kirkko oli sitten se tylsin paikka sukukokousten ohella. kirkkoon meno tiesi aina jotain tylsää/surullista. oli hautajaisia, jumalanpalveluksia yms. no, se ei hirveemmin sitten kiinnostanut se touhu sitten. nintendon ja kokiksen otin useimmiten mukaan ja pelasin pokemonia sillä aikaa kun muut lauloivat virsiä(:D). ei tuo homma alkanut kiinnostaa kuin vasta riparia edeltävinä kuukausina. silloin heitin noppaa, menenkö riparille vai en. no, menin kumminki, kävin sen, otin lahjukset, menin konfirmaatioon, jonka jälkeen päätin etten koskaan mene enää kirkkoon. lupaus on pitänyt.
Omaa järjettömyyttäni ja lapsellisuuttani olin ateisti. Myöhemmin muutamia ystäviäni
oli tullut uskoon ja siitä minäkin aloin kiinnostumaan Raamatusta ja aloin lukemaan sitä. Muutamien kuukausien päästä olin varma siitä, että ne kirjoitukset olivat totta ja Jumala antoi minulle Pyhän Hengen lahjaksi. Ateistista uudestisyntyneeksi uskovaksi oli tieni.
Erosin kirkosta uudestaan, koska Jumalalle rukoilu ei tuottanut apua.
Voisitko avata miten jumaluskottomuus oli mielestäsi lapsellista tai järjetöntä?
Meillä kotona sain varmaan mummon vanhatestamentillisesta tuputuksesta hyvän rokotuksen ylilyöntejä vastaan. Suvun vanhan polven miehissä oli havaittavissa vinoa huvittuneisuutta kaikkea vouhotusta kohtaan, jos ei ihan nyt julkiateismia.
Lapsenuskoa varmaan oli iltaruokouksineen, mutta rippikoulussa mitta tuli täyteen, mitään substanssia ei ollut. Siis mutsin lupalapun kanssa marssin kirkkoherran virastoon syksyllä 15 vuotiaana ja erosin. Pisteet siitä äipälle, joka edelleen on jonkinlainen liberaalikristitty.
Jonkun aikaa vielä tutkailin muita uskontoja etc. mm. buddhalaisuutta, parapsykologiaa, astrologiaa, oisko niissä mitään substanssia mutta viimesen varttivuosisadan olen ollu kyllä puhdas rationalisti ja skeptikko ja näiden kahden näkemyksen rakkauslapsena ateisti :)
Luonnontieteelliseltä pohjalta ajateltuna havaitsen itsessäni taipumusta jonkinlaiseen sosiaaliseen uskonnollisuuteen ja ajattelenkin, että uskonnoilla on jonkinlainen kulttuurievolutiivinen valintaetu. Uskonnollliset yhteisöt ja yhteiskunnat ovat pärjänneet paremmin TÄHÄN asti. Mutta nyt minusta valintaetu on tieteellisellä ajattelulla ja sekulaarilla yhteiskunnalla ja länsimaisilla arvoilla.
Peruskoulu.
... tullaan, kun ei taikauskomukset kolahda. Ja mitä enemmän olen raamattua lukenut, sitä vähemmän kristinusko (ei kyllä muutkaan) kiinnostaa.
on mainio väylä tutkailla mailmaa. Pelkkä yhden mytologiakirjan lukeminen ei vie ihmistä minnekään. Korkeintaan hellareitten kaatumabileisiin.
Jos olet edes jonkun verran peruskoulua käynyt, niin olet varmaan tutustunut myös biologiaan. Onko siinä jotain sellaista, jota et kyennyt omaksumaan?
"Jos olet edes jonkun verran peruskoulua käynyt, niin olet varmaan tutustunut myös biologiaan. Onko siinä jotain sellaista, jota et kyennyt omaksumaan?"
Kenelle tämä kysymys oli suunnattu?
Eksyin kerran tälle palstalle ja sain tietää että kristinusko on kopio vanhemmista uskonnoista, siis aikuisten oikeasti eikä vain zeitgeist oikeasti ja siihen loppui usko.
Nyt olen lämpimästi sitä mieltä että kaikki uskonnot ovat kusetusta, eikä kukaan ole kuudessa vuodessa minulle toisin vakuuttamaan.
Ateistiksi tuleminen on tuonut elämääni paljon uutta iloa jota minulla ei uskovaisena ollut.
Tämä saattaa vaikuttaa hieman pilkun viilaamiselta ja tunnistan toki että on hieman hankala löytää tarkalleen oikeaa sanamuotoa, mutta siitä huolimatta joudun sanomaan ettei minusta koskaan tullut ateistia. Minulta hävisi kaikki tekosyyt uskoa jumalien olemassaoloon.
En kuitenkaan tarkoita tällä sitä että olisin koskaan uskovana katsonut olevani oikeuttamaton omaamissani uskomuksissa, mutta näin jälkikäteen minun on ollut pakko tunnustaa ettei ainutkaan oman uskoni perustana toimiva asia ollut perusteltavissa millään lailla.
Kyse ei ole siis siitä että kun minun jumaluskoni katosi olisin missään määrin omaksunut tämän tilalle ateismin, ateismissa kun ei ole mitään mitä omaksua. Ei ollenkaan, vaan minä olin kaikin puolin täysin sama henkilö kuin hieman aiemmin, ainoastaan ilman vakaumusta joka piti sisällä käsityksen jumaluudesta. Mikäli joku olisi tässä vaiheessa tiedustellut minun ideologista asemaani, olisin todennäköisesti edelleen kutsunut itseäni kristityksi, sillä en olisi edes tiennyt miksi muuksi olisin voinut itseäni kutsua. Mikä saattaa antaa jonkinlaisen kuvan siitä minkälaista perhe-elämää minä olen lapsena viettänyt, ei niin että minulla olisi tuolloin ollut mitään valittamista.
Itsensä kutsuminen kristityksi ilman että itseasiassa omaa minkäänlaista jumaluskoa, ei kuitenkaan vaikuttanut kovinkaan mielekkäältä, varsinkin kun jokainen perustelu jokaiselle asemalle jota minä kristityksi itseäni kutsuessa olin esittänyt johti suoraan tähän jumalkäsitykseen.
Minulla oli siis ideologia joka minulla oli, mutta minulta puuttui perustelu tälle ideologialle johon olin aiemmin viitannut ”kristillisillä arvoilla”. Ei niin että näiden arvojen kutsuminen kristilliseksi olisi ollut oikeutettua ensisijassakaan, sillä arvot joita minä kutsuin kristilliseksi eivät olleet oikeutettavissa kristillisen uskon kautta; jotakin jota minä harmikseni huomasin lukiessani Raamatun. Sanon harmikseni sillä katsoin tällöin vielä olevani kristitty.
Lyhyen aikaa tämän jälkeen katsoin ettei jumalia voinut olla olemassa, mutta sitten tajusin että vaikkei Raamatun kuvaus Jumalasta ollut mielekäs, se ei tarkoittanut sitä etteikö jonkinlaista jumaluutta voisi olla olemassa. Tämä lähinnä siksi että tässä vaiheessa pyrkiessäni määrittelemään kuka minä olen ja mikä minun ideologinen asemani on, aloin kiinnittää enemmän huomiota filosofisiin kysymyksiin.
Jotta tämä ei veny liian pitkäksi; Päädyin ensin jonkinlaiseen deistiseen käsitykseen jossa jonkinlainen jumaluus on olemassa, yritin jopa sovittaa tätä yhteen kristillisyyden kanssa mutta lopulta hylkäsin molemmat. Kristillinen deismin sen takia että sen kutsuminen kristilliseksi ei ollut järkevää ja deismin siitä syystä että tällainen jumaluus vaikka sellainen olisikin olemassa on tunnistamaton siitä ettei minkäänlaista jumaluutta ole.
Niinpä lopulta löysin itselleni termin joka ei kuvaa minussa yhtään mitään, mutta on täysin tarkka kuvaus siitä mikä minun asemani on koskien jumaluuksien olemassaoloa ja aloin kutsua itseäni ateistiksi.
Omat positiiviset ideologiset asemat joista minä itseasiassa oikeutan sen mitä minä teen, ovat muodostuneet koko tämän prosessin aikana tiettyihin perus malleihin jotka kykenen katekorisoimaan tiettyjen käsitteiden alle, mutta nämä kategoriat eivät ole sisällöltään pysyviä eivätkä välttämättömiä edes itsessään. Muutos niin ideologisissa asemaissa kuin laajemmissakin käsitteissä muuttuu sen mukaan mitä informaatiota minulla on kulloinkin käytettävissäni ja kuinka tämä käytettävissäni oleva informaatio on yhtenevä todellisuuden kanssa jonka minä kykenen hahmottamaan.
Mitä tulee tähän jälkimmäiseen kysymykseen niin en voi vastata myöntävästi sillä en ole vielä täyttänyt 25 vuotta, mutta tästä huolimatta sanoisin että minun uskonnollisuuteni silloin kun olin uskossa oli varsin vahvaa.
Luin Sinuhe egyptiläisen.
Sitä ennen olin kristitty
Voitko kertoa tästä tarkemmin? :)
Eikö tämä on ole päivänselvää.
Lapsena kuulin tarinoita jumalasta jne. äidiltä ja mummolta ja joiltakin muilta sukulaisilta. Tietämys uskonnosta lisääntyi sitten kansakoulussa ja siitä, kun mutsi oletti minun olevan aiheesta kiinnostunut, ja sen vuoksi sain kirja Raamattu Kuvina.
Tämä olikin muutaman vuoden suosikki kirjani, koska kuvat olivat hienoja ja tarinat mielenkiintoisia. Sitten mutsilta tuli se kirjasarja, jossa oli kymmennen taikka useampi osa, oliko se nyt nimeltään Ikuisia Tarinoita vai mikä se oli. No, siinäkin oli hienoja kuvia ja muutenki hieno laitos koko sarja.
Mutta sitten kun ikää tuli ja tietämystä, alkoivat pikku hiljaa ristiriitaisuudet haittaamaan, kuten käskyn mukaan että älä tapa. Koko kirjassa ihmisiä teurastetaaan enemmän ja vähemmän jumalan tahdon mukaan, taikka muista syistä kuten Johannes Kastajan kävi; Herodia halusin nupin syystä taikka toisesta.
Näin edettiin sitten rippileiriin ja siellä alkoi yhä enemmän ristiriitaisuudet häiritsemään. Pappikin hieman hermostui kyselyistäni. Samoin mutsikin.
Sitten armeijassa alkoi epäily koko hommaan tulla äärirajoilleen, kun katsoi sotilaspastoria ja sotilaspappeja, kun he hurskastelivat siellä.
Lopullisesti koko usko romahti sitten Lappeenrannan Päällystöopistossa, kun valatilaisuudessa sotilaspappi armeijan virkapuku päällä, autereinen ilme naamallaan, selosti raamatun oppeja. Aikamoinen ristiriita oli, kun katseli sitä äijää sen järjestelmän puku päällä, jossa koulutetaan tappamaan, tuhoamaan ja aiheuttamaan kärsimystä, ja samaan aikaan selittää että joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Ja muutama päivä aikaisemmin oli ollut miekkasulkeiset.
Reilu kuukausi tämän jälkeen menin hakemaan vanhemmilleni kirkkoherranvirastosta heille virkatodistuksia, niin virkailija kysyi että tuleeko muuta, niin sanoin että haluaisin erota kirkosta. No, siitä sitten kirkkoherran juttusille, mutta ei hänen käännytyksensä tehonnut. Olin juuri täyttänyt 25 v.
Mitä noihin silloisiin virkatodistuksiin tulee, niin oli outoa että maksoit jopa yli tuhat silloista markkaa kirkollisveroa vuodessa, ja silti jouduit maksamaan pari markkaa mokomasta lapusta. Eihän se paljoa ollut, mutta periaatteesta, että kun noin paljon maksaa kirkolle niin odottaisi mokoman lapun olevan ilmainen.
Edellisenä vuotena, ennen Lappeenrantaa, olin eräässä kodinkoneliikkeessä sivuhommissa, tuli nähtyä sitten kirkon eriarvoisuuden: vein kodinkoneita rivitaloihin, jotka olivat meren- taikka järvenrannalla upeilla paikoilla, ja ne olivat VAIN kirkon työntekijöiden vuokrattavissa, ei muiden. Näihinkö minun kirkollisverorahat menivätkin?
Aloin sitten tutkimaan kaikenlaista kirjallisuutta buddhalaisuudesta okkultismiin saadakseni laajempaa käsitystä asioista. Luin koraaninkin kahteen kertaan, ja se vaan vahvisti käsitystäni uskontojen valheellisuudesta ja ristiriitaisuuksista.
Juttelin myös jehovan todistajien kanssa kahvikupin ääressä, ja ne häipyivät lopullisesti sen jälkeen, kun sovelsin yhtä ideaa kirjasta Zen ja moottoripyörän kunnossapito. Taisivat siihen kuuluisaan "mustaan kirjaan" kirjoittaa kohdalleni että omituinen ja vaarallinen höpöttäjä? Mutta kysymykseni olivat perusteltuja, ja he itskin myönsivät sen.
Entä nyt?
Luovuin uskonnoista, en usko mihinkään; olen vaan.
Hmm, ehkä olen asennoitunut jollain lailla taolaiseen ajatukseen luonnonjärjestyksestä, mutta vaan siten että kunnioitan elämää joka muodossa. Syön kyllä lihaa ja kalastankin jonkin verran, mutta vain sen verran mitä tarvitsen. Metsästystä pidän sairaana harrastuksena. Tosin, jos en saa pihviä taikka makkaraa marketista, niin sitten alan metsästämään. Voi kuullostaa hurskastelulta, mutta näin ajattelen.
Mutta joka tapauksessa olen asennoitunut elämään niin että menen mukana; elämä tulee vastaan sellaisena kuin se tulee; maailmankaikkeus on syntynyt jotenkin, ei kiinnosta miten.
Uskovaisiin suhtaudun samalla lailla, kuin kaveri Umberto Econ kirjassa Foucaultin heiluri:
"Antaa ihmisten uskoa, jos haluavat. Niin kauan kuin he eivät häiritse minua uskollaan, se ei kuulu minuun ja jos he saavat siitä lohtua, niin kaikin mokomin.
Henkilökohtaisesti rajoitan mieluummin huomioni ehtoollisviiniin ja nunniin. Voin vakuuttaa, että jos kerran korkkaat hyvin varustetun nunnaluostarin, et ole tyytymätön uskontoon."
Tuossa kaikessa lyhykäisyydessään
"Sitten armeijassa alkoi epäily koko hommaan tulla äärirajoilleen, kun katsoi sotilaspastoria ja sotilaspappeja, kun he hurskastelivat siellä. "
-Olin vuoden armeijassa ja osallistuin silloin vielä näihin intin jumalanpalveluksiin. Varuskuntamme sotilaspastori piti niitä ja se oli todella hyvä puhuja, ensimmäiset puoli vuotta oli mukava käydä siellä koska ilmapiiri oli rento. Kävin niissä erään hyvin uskovaisen ryhmäläiseni kanssa, hän on nykyisinkin vielä voimakas uskossaan. Puolen vuoden jälkeen kun uusi saapumiserä tuli varuskuntaan, aloin ihmettelemään että "näissä sotilaspastorin saarnoissa on jotain tuttua". Ja pian muistin, että nämä ovat täysin samalla kaavalla vedettyjä, samoja saarnoja mitä meillä oli palveluksemme alkuajoissa. Se ihmetytti että "sama kasetti" pyöri tällätavalla puolen vuoden kierrolla. Se laski ehkä luottamustani näihin uskonasioihin, muttei varsinaisesti vielä suuria epäilyksiä nostanut.
En ollut fundamentalisti, melkolailla keskivertokristitty, välillä uskoin "varmuuden vuoksi" välillä taasen hyvinkin voimakkaasti. Rippileirin jälkeen uskoni oli voimakkaimmillaan ja sen jälkeen se alkoi laantumaan ja hankin myös korkeampaa koulutusta. Lopulta noin parikymppisenä menetin uskoni (ev.lut. kristitystä). Tarina on pitkä ja vaikuttimia on useita.
Jotain vaikuttimia:
-Törmääminen "tosikristittyihin" lehtien mielipidepalstoilla, oikeassa elämässä yms.
-Naisten ja muiden vähemmistöjen (esim. homoseksuaalit, uskonnottomat) huono asema uskonnossa
-Pari väittelyä kaverieni kanssa (ei uskonnosta, mutta siinä minä hävisin koska minulla ei ollut esittää todisteita väitteistäni ja se heijastui myöhemmin uskontoon)
-Kaverin kaveri kertoi eronneensa kirkosta ja ettei usko jumalaan
-Joitain kertoja yritin vielä puolustaa uskoani eräissä tilanteissa ja minulle osoitettiin selvästi, että olen väärässä
-Tieteen kyky selittää asioita (tosin en kokenut tieteen ja uskonnon olevan ristiriidassa, en edes evoluutio/kreationismi-akselilla)
Lopulta tein listan A4-paperille, jossa oli kaksi saraketta: "Jumala on olemassa vs. Jumala ei ole olemassa". Siihen listalle kokosin argumentteja ja todisteita jumalan, lopulta jumalien, olemassaolosta ja sitä vastaan. Keräsin argumentteja kaikkealta, suurimmin osin internetistä. Puolustavan argumentin vasta-argumentin laitoin sarakkeen vastapuolelle samaan kohtaan. Tätä listaa lopulta pohdin pari kuukautta. Sen jälkeen olin kai agnostikko: en tiennyt uskonko vai en - enkä vielä uskaltanut sanoa että "en usko". Olin hieman hämilläni tilanteesta, josta sain eri tuloksen mitä olisi pitänyt uskon oppieni mukaan tulla. Harmi ettei tuota tekemääni paperia ole enää olemassa, se lenti roskiin tehtävänsä täytettyään...
// Niin ja tuon listan päätin tehdä sen vuoksi, että se on selkeä ja ajattelin että uskoni kyllä kestää sen kritiikin joten saisin periaatteessa "luopua epäilyksistä" tuon listan voitettuani - laiskuudesta ne kaikki hyvät keksinnöt lähtevät :D
Eli en tiennyt "uskonko vai en" oli hetken aikaa se tilanne. Minua kuitenkin häiritsi epätietoisuus uskostani, monien mutkien kautta (mm. ymmärrys että ihmisillä on useita jumalia) uskalsin myöntää etten enää usko jumaliin.
Nyt olen ollut ateistina joitain vuosia, ja mielestäni ateismi sopii minulle paremmin kuin teismi. Toki uskonnosta luopuminen oli isompi asia kuin vain teismistä ateismiin, mutta selvitin oman elämäni perusteet uudelleen ja miten haluan elää, nyt voisi sanoa että langat ovat nyt minun käsissäni omasta elämästäni, eivätkä kenelläkään muulla.
Wau mikä todistusaineisto!!! Jeesus siis todella SANOI noi?
Pakko sen on sit olla niin jos hän kerran SANOI niin.
Kukaan muu henkilö historiassa ei ole sanonut niin, koska se olisi heti huomattu valheeksi.
Hyvä että uskot, kaikki eivät usko!
Raamattu on luotettava kirja myös historiallisesti. Raamattu puhuu esim. Baabelin kaupungista.
1800-luvun arkeologisissa kaivauksissa löydettiin kuningas Nebukadnessarin kirjoitus: "Torni, iankaikkinen asuinsija, jonka perustin ja rakensin. Viimeistelin sen loistokkuuden hopealla, kullalla, muilla metalleilla, kivellä, poltetuilla tiilillä, puulla. Ensimmäinen, joka on rakennus maailman keskuksessa, muinaisen Babylonian monumentti, rakensin ja viimeistelin sen. Koristelin sen huipun kuparipäällysteisin tiilin… Aiempi kuningas rakensi sen, mutta hän ei saanut valmiiksi sen huippua. Kauan sitten ihmiset hylkäsivät sen, kun eivät ymmärtäneet toistensa kieltä…"
Epäluotettavin osuus Raamatussa ovat Jumalan parannusihmeet, joita ei tapahdu. Nämä sivut on syytä repiä pois, ettei kukaan vain USKO näitä valheita.
- L.K.
Mitä toi ny todistaa, muutakuin sen että kyseistä opusta on koottu tietyssä osassa maaislmaa.
Jos ihminen olisi ollut maan päällä vaikka 40 000 vuotta, Maapallon tila olisi käynyt loppuun. Ihmiset eivät olisi mahtuneet olemaan täällä.
Kristityt uskovat siis yhä Jeesus houranpenikkaan, joka ei ole auttanut koko aikana
TULKAA JO JEESUS SAATANAA PALVOVAT JÄRKIINNE!
TOIVOEN, NIMIMERKKI - ateistit!-
(ateistit! ON NIMIMERKKINI EI OSA KIRJOITUSTA)
Jälleen huono vastaus!
Yleistä Kristityiltä!
Lisäksi huonoja Jeesus Julistuksia tekevät Nimimerkit HILJENEVÄT IÄKSI vain parin viestin jälkeen!
Voisitko sinä Lestadiolainen olla arvostelematta kanssa-Kristityn juttuja?
Minulla on Jeesus myötä, mutt a elämäni on vaikeaa. Ihan en osaa kirjoittaa ,mutta evvankeloin vaikka olenkin työtön.
Onko sinusat Hellutalaisesta hauskaa pilkata kannsauskovaisiasi? Oletko tärkeä = olet vain törkeä vaikkao letkin Kristitty!
Ketä tarkoitat?
Varmaa tuo tarkoittaa itseään ,kun on typerä Helluntalainen forumien sotkia Jeesus-jutuillaan.
Mikä on sinun vastauksesi puiden ikiin?
Haistappa paska , ja puhu suomea.
HELLARI!
HELLL!
Eipä taida se yksi totuus olla ainoa, jos kysytään muidenkin uskontojen edustajilta... Sitten pitää päättää itse mitä niistä, jos mitään, on syytä uskoa.
Koko mökistä ei löydy yhtäkään palaa eikä edes rakentajien kirjoituksia yms. mistään.
Eikä muuten löydy Daavidista eikä Salomonista jpousunnappiakaan, joten nuo kaksi ovat satuolentoja. Hmm... sama pätee myös siihen Jeesus nimiseen hemmoon.
Hämähällimies- sarjakuvat sijoittuvat New Yorkkiin. Vaikka New York on olemassa se ei tarkoita sitä, että Hämähäkkimies olisi olemassa.
Se, että raamatussa on historiallisesti oikeita asioita ei tarkoita sitä, että jotain yliluonnollsita olisi oikeasti tapahtunut.
Lapsena uskoin Jumalaan, Jeesukseen, hänen seikkailuihinsa, Raamatun stooreihin jne. Tosin uskoin niihin samalla tavalla kuin uskoin Kapteeni Planeettaan tai Suuren Satukirjan (en tarkoita Raamattua, vaan koottuja satuja) kertomuksiin. Iän myötä sitten hylkäsin nämä kertomukset.
Heitinkö lapsen pesuveden mukana? En mielestäni.
Nimimerkillä "Tosimies" kirjoittelee ainakin 10 naputtelijaa.
Kristityt vaihtavat nimimerkkiään jatkuvasti.
Evokit hermostuu helposti kun kristityt esittävät kysymyksiä.
Evokit ovat kuvitteellinen avaruusolentorotu, joka esiintyi Star Wars -elokuvassa Jedin paluu. Nämä nallekarhumaiset olennot asuvat Endorin metsäkuussa puissa sijaitsevissa kylissään.
Minä Kristitty "Nervous" olen huudellut puihin näiden perään. Kerran sieltä lensi mummon alusasia naamalleni, ja huuto "Suu kiinni, anna kunnon ihmisten nukkua" Kusiastia taivaasta! Tämä on IHME , Jeesus kiitos minun Nervous puolesta!
Plörinäks meni taas!
Mitä tarkoitat? Selvempi vastaus, jos minulle vastaat (vaikka Helluntalaiselta on mitään turha odottaa)
Niin kauas kun muistan lapsuuteeni, olen tiennytett henkimaailma on, on myös Jumala .... vaikka kotini oli täysin maallinen jopa jumalaton.
Minäkin tiesin jo pikkupoikana että Jumala on olemassa, mutta kukaan ei koskaan kertonut minulle mitään Hänestä. Aikuisena aloin kiinnostumaan hengellisistä asioista, ja nyt olen Jeesukseen Kristukseen uskova, pelastunut.