ollaan tehty aina pahaa. Sieluni on ihan rikkirevitty. Olen täynnä vihaa muita kohtaan. Ainoa mitä pystyn, on kirjoittaa tänne ja valittaa kaikesta ja paheksua kaikkea. Mielestäni kaikki pitäisi kieltää, paitsi ne asiat, joilla voidaan kiusata ja ahdistaa muita. Muidenkin pitää kärsiä, sillä minä en ole koskaan uskaltanut elää. Ennakkoluulot ja paheksunta ovat ainoita lohtujani, ne avaavat haavani uudestaan ja tunnen taas kaiken vihani. Olen kuin koira, joka repii märkivää haavaansa. En halua muuttaa omaa elämääni, haluan vain valittaa ja pelätä kaikkea uutta. Ongelmien saapuessa, pitää lamaantua, peittää ongelmat, jos kukaan ei huomaa, olen selvittäny ongelmani. Kun ei myönnä mitään eikä hymyile, niin jossian kohtaa muut putoavat. Elämäni on tiputusleikki, jossa kuivuudesta kärsivät pidättäytyvät juomasta vesisammion edessä, kärsimys ja elämän hukkaaminen vihaan ovat hienointa.
Olen vihainen ja katkera minua vastaan
vihaa ja kuivuutta
060
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.