TV1 ja EVA eli Elinkeinoelämän valuutuskunta järjestää tänään elinkeinoelämän pääministerifoorumin ja tähän osallistuvat Jyrki Katainen, Mari Kiviniemi ja Jutta Urpilainen. Nyt kun tietää, ketkä tämä tilaisuuden järjestää, niin jos Jutta Urpilainen pärjää, niin hän on huippuainesta. Jyrki Katainen ja Mari Kiviniemi ovat Elinkeinoelämälle ainoat ja oikeat ihmiset pääministeriksi, ei Jutta Urpilainen. Porvareiden sanansaattajana toimiva TV1 myös nykyisen maan tavan mukaan pitää huolen siitä, että Jyrki Katainen ja Mari Kivinimemi pääsevät pään silittämisellä, Jutta Urpilaista hiillostetaan.
Varmaan Jyrki Katainen ja Mari Kiviniemi ovat saaneet jo ennakkoon ne kysymykset, joita heille tässä foorumissa esitetään ja joihin heidän on vastattava. Tiedä vaikka tälle kummallekin kaksikolla jaetaan niitä avustajian tekemiä lappusia tiuhaan tahtiin, kun heidän pitää antaa vastaus kysymyksen esittäjälle. Jyrki Katainen on monta kertaa seonnut riviltä, kun hän on lukenut valmista vastausta lapulta.
Varmaan Jyrki Katainen ja Mari Kiviniemi ovat saaneet jo ennakkoon ne kysymykset, joita heille tässä foorumissa esitetään ja joihin heidän on vastattava. Tiedä vaikka tälle kummallekin kaksikolla jaetaan niitä avustajian tekemiä lappusia tiuhaan tahtiin, kun heidän pitää antaa vastaus kysymyksen esittäjälle. Jyrki Katainen on monta kertaa seonnut riviltä, kun hän on lukenut valmista vastausta lapulta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
EK:n pyrkimys on saada jälleen tähän maahan juuri niin hyvä pääministeri ja hallitus, kuin vain suurella rahalla saa ostetuksi.
Miksi Elinkeinoelämä ei haluaisia samaa hallituskokoonpanoa, koska heidän johtajat ovat kehuneet saaneen tältä hallitukselta enemmän, kuin he olisivat konsanaan voineen edes kuvitella. Miettikääpäs rehellisesti tätä saantokysymystä?
Mari Kiviniemi ja Jyrki Katainen olivat 450 yritysjohtajan kanssa vaaliristeilyllä Silja Symphonylla.
Kiviniemi lupasi yritysjohtajille kahden prosentin yritysveron alennuksen ja Katainen pani paremmaksi ja lupasi neljän prosentin yritysveron alennuksen. Lisäksi Katainen ilmoitti, että kokoomus tutkii mahdollisuutta palauttaa avoir fiscal -tyyppinen verojärjestelmä eli osinkoverotuksen hyvitysjärjestelmä pääomatuloverotuksessa.
Jyrki Katainen on toteuttanut EK:n tavoitteita pääministerinä ollessaan. Suomen Kuvalehtikin kirjoitti, että hallituksen ja EK:n tavoitteet ovat monelta osin yhteneväiset, muun muassa veropolitiikan, maahanmuuttopolitiikan jne.
Kun valmistaudutaan katsomaan TV1 ja EVA:n yhteistä ohjelmaa, niin muistetaan mitä Aarno Laitinen kirjoitti kolumnissaan Iltalehdessä 9.10.2010.
"Yrittäjien verotaistelu
Terveisiä yrittäjien veroseminaarista. Ruoka oli maukasta, viinit hyviä, konjakki ja calvados oli valittu siten, että ne korostivat yrittäjien vaikeita aikoja.
Yrittäjien puheenvuorot olivat raivokkaita. Joku oli tuohtunut siitä, että joutuu itse maksamaan tuotekehittelykustannukset...
Sahanomistaja ihmetteli, miksei hän saa kaataa metsää sieltä mistä haluaa ja sillä hinnalla, joka on hänelle sopiva. Sahuria kiukuttivat erikoisesti kaupunkilaiset metsänomistajat, jotka ovat niin varakkaita, ettei heidän ole pakko myydä metsää.
Kiinteistöyrittäjä oli monen muun perheyrittäjän tavoin tuohtunut perintöverosta: eiväthän lapset selviä, jos hän kuolee äkillisesti.
Joukossa oli yksi yrittäjä, joka ei ruikuttanut veroistaan tai valtion tukiaisten vähyydestä.
Muiden selän takana hän kertoi häpeävänsä jatkuvaa marinaa.
... Kepulainen Mika Lintila ja kokoomuslainen Pekka Ravi katsoivat viisaammaksi vaieta, etteivät loukkaa yrittäjiä, rahoittajiaan.
Sellainenkin erikoisuus nähtiin, että Matti Vanhasen hallitusta muodostettaessa ohjelmaneuvotteluihin pujahti kadulta Perheyritysten liiton silloinen toimitusjohtaja Anders Blom, joka pyytämättä kirjoitti hallitusohjelmaan kohdan, etä perheyritykset vapautetaan perintöverosta. Kun korkein hallinto-oikeus piti tällaista verohelpotusta lainvastaisena, hallitus ei voinut toteuttaa sitä.
Pääministeri Matti Vanhanen lähtikin Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi toteuttamaan tätä hanketta.
Joskus tuntuu, että nykyisin poliittisesti aktiiviset yrittäjät ovat ammentaneet oppinsa Hitlerin Mein Kampf -kirjasta, jossa neuvottiin, miten ammattijärjestöt ja vasemmistopuolueet lakkautetaan. Näin ei tietenkään ole, sillä Mein Kampf ei ole niiden kahden kirjan joukossa, jotka suomalainen yrittäjä on lukenut. "
---
klo 14.05 TV 1: Elinkeinoelämän valtuuskunnan pääministeriforum.
Mari Kiviniemi, Jutta Urpilainen, Jorma Ollila ja Jyrki Katainen keskustelevat seuraavan hallituksen talouspolitiikasta ja hyvinvointivaltion tulevaisuudesta.
Toivottavasti näemme TV 1:ssa seuraavaksi: SAK:n valtuuskunnan pääministeriforumin,
jossa keskustelevat paitsi ministerit myös SAK:n talousasiantuntijat sekä mielellään myös tulo- ja varallisuuseroihin perehtynyt professori Tuomala sekä kirkon diakoniatyöhön perehtynyt ja siitä vastaava Espoon piispa Heikka.
Mielenkiintoista olisi tietää mihin suuntaan suomalainen yhteiskunta on kehittynyt, voimistuuko luokkayhteiskunta ja kasvaako uuskurjalisto ja leipäjonot. Keneltä leikataan ja mitä varten.
Näihin kysymyksiin ei entinen Nokian johtaja, nykyinen Shellin johtaja, Jorma Ollila liene paras asiantuntija vastaamaan.
Nyt taas tehdään suurella rahalla ja voimalla Suomeen porvarihallitusta kaikkine likaisine kuvoin. Medialla myös on tässä asiassa suuri rooli. On aivan tuoreessa muistissa se, kun uutis- ja ajakohtaistoimittajat juoksivat Sauli Niinistön ja Jyrki Kataisen perässä ja tekivät "uutispätkiä" joka lähetykseen. YLE:n uutiset kokivatkin kovanluokan kolahduksen tämänlaatuisesta toiminnasta. Niin kuin muistamme YLE:n uutisten päällikkönä oli silloin Marja Tiuran puoliso Olli Ainola, joka osallistui kaikilla YLE:n resursseilla porvareita suosivaan uutisointiin. Olli Ainola pistettiin silmän lumeeksi ja kansan rauhoittamiseksi muihin hommiin.
Todella painavia asioita keskustelufoorumeille käsiteltäväksi, mutta Suomesta ei taida löytyä tällaisia foorumeja, koska elinkeinoelämän tahtipuikkojen heiluttamana mennään seuraaviin vaaleihin.
on pitkät vasemmisto-perinteet Hella Wuolijoesta lähtien. Ei sitä parissa vuodessa muuteta.
Vasemmistoperinteet eivät olleet lokasankkotouhua, niin kuin nyt. Nyt ajetaan hirvittävällä poltteella Suomeen porvarihallitusta ja porvareilla ja elinkeinoelämän edustajilla on tuskan rinki persreijän ympärillä, kun porvareidenkin tekemien galluppien mukaan neljä puoluetta mahtuu virhemargiaanlin sisään.
Otsikossa kysymys.
Jutta Urpilainen pärjäsi loistavasti ja asiat olivat hänellä hyvin hallinnassa, paremmin kuin epäselvää puhetta suoltavalla Jyrki Kataisella. Jutta Urpilainen olisi voinut pistää jalkaansa mustat housut, valkoiset housut markkinoivat hänestä lihavaa kuvaa ja vähän sosiaalitanttamaistaolemusta. Mari Kiviniemi käyttää tyylikonsulttia ja Jutta Urpilaisen pitäisi ottaa myös tyylikonsultti avuksi, asukokonaisuus ei toiminut tälläkertaa valkoisten housujen osalta. Tiedä sitten keihin äänestäjiin Jutta Urpilainen tällä olemuksellaan yritti tällä kertaa vaikuttaa.
Voi voi, kun Jutta Urpilainen olisi pistänyt jalkaansa mustat kapealahkeiset housut, niin se olisi ollut siinä. Mummotkin kävelee tällä haavaa kapelahkeisissa piukoissa housuissa ja ne ovat kivan näköistä katseltavaa. Farkkuja vaan rohkeasti jalkaan ja huumoria asioiden välissä, niin homma toimii. Kyllähän Jutta Urpilaisen olemus oli muuten raikkaan ja rennonoloinen sen puolen hän on jo skarpannut. Huumoriakin sieltä tuli, kun hän mainitsi Mari Kiviniemeä ja Jyrki Kataista, kuin siamilaisiksi kaksosiksi.
pärjätä nykyaikana. Se on vain niin, että sosialismin aate on tullut tiensä päähän jo suomessakin.
työläisäänestäjiin valitsemalla hieman junttimaisen tyylin. Jos on kovin tyylikäs niin sehän näyttää porvarinaiselta.