Kysymys Venäjän Federaation syyrlähetystölle

Wikileaksi- paljastusten perusteella on tulllut julki, että ainakin 2004 Putinin ja Halosen keskusteluista on annettu tietoja diblomaattikanavia pitkin USAlle.

Asiassa on suomessa esitetty syytöksiä tuolloisen eduskunnan puhemiehen Paavolipposen toimista ilmeisenä tietolähteenä. Mutta eri asiantuntijalähteiden mukaan on mahdotonta että Paavo Lipponen olisi voinut saada tietoja ilman Tarja Halosen suostumusta.

Onko Putinin ja Halosen kesken sovittu tietojen välittämisestä USAhan. Vai onko Halonen toiminut ilman Putinin suostumusta. Ja pitääkö Putin tiedon levittämistä kahdenkeskisistä keskusteluista maidemme välisiä suhteita loukkaavina.

Voisiko Venäjän Federaation suurlähetystö kysyä Putinin mielipidettä asiassa.

Suomen kansalla on tahto ja tarve selvittää misten vakavasta ongelmasta on kyse ja onko Tarja Halosen ja Venäjän johdon välisten keskustelujen sisältö laajemminkin tarkoitettu USAn hallinnon tietoon; muuttei esimerkiksi Suomen eduskunnan tietoon. Kuten eilisessä selvityksessä on käynyt ilmi.

Suomen kansalaiset.
383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yleisradiolta.

Äänestä

Wikileaks kohussa oli kova kiire syytellä Paavo Lipposta, mutta heti kun kaikki asiantuntijat ovat todenneet, että Lipponen ei ole voinut toimia ilman Tarja Halosen aktiivisuutta kohu laantuu. Onko Tarja Halonen kaiken lain ja arvostelun ulkopuolella.

Jos tiedon lähettäminen USAn lähetystöön ei ollut sekä Putinin että Halosen yhdessä sopimaa on kyse luottamuksen loukkaaminen: vaikka tiedot sinällään eivät olisikaan valtiosalaisuuksia on moinen juoruilu kiusallista ja noloa.

Herää kysymys siiitä oliko Anneli Jäättenmäelle annetut tiedot poliittinen ansa, jonka maamiinat kieltänyt Tarja Halonen asetti.

Ja aiheutuiko irak-koalitiosta pois jäänti vahinkoa Suomellle ja irakin kansalle. Ilmeisesti humanitaarisen avun viivästyminen on lisännyt irakilaisten kärsimystä. Ja jällenrakentamisen osalta Suomi on ilmeisesti menettänyt työpaikkoja: siis ainakin taloudellista vahinkoa vuoto sai aikaan.

Putinin ja Halosen kesksuteluiden vuotaminen ei ehkä ole aiheuttanut vahinkoa, mutta ilmeisesti tilannetta voidaan pitää kummallisena. Oma eduskunta pidetään samaan aikaan pimennossa ja levitetään tietoa kiireellä maailmalle.

Suomen kansaa ja kansanedustajia Halonen on ainakin pitänyt lähinnä pelleinä. No, luottamusta Halonen ei ole voinut menettää sillä sitähän hänellä ei ole koskaanollut.




NINEL

Äänestä
  • republikaanipuolueen sotapolitiikan tukija ja tietolähde. Kanerva on nuollut CIA: n porukan perseet aina munaskuita myöten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ninel2010 kirjoitti:

Wikileaksi- paljastusten perusteella on tulllut julki, että ainakin 2004 Putinin ja Halosen keskusteluista on annettu tietoja diblomaattikanavia pitkin USAlle.

Asiassa on suomessa esitetty syytöksiä tuolloisen eduskunnan puhemiehen Paavolipposen toimista ilmeisenä tietolähteenä. Mutta eri asiantuntijalähteiden mukaan on mahdotonta että Paavo Lipponen olisi voinut saada tietoja ilman Tarja Halosen suostumusta.

Onko Putinin ja Halosen kesken sovittu tietojen välittämisestä USAhan. Vai onko Halonen toiminut ilman Putinin suostumusta. Ja pitääkö Putin tiedon levittämistä kahdenkeskisistä keskusteluista maidemme välisiä suhteita loukkaavina.

Voisiko Venäjän Federaation suurlähetystö kysyä Putinin mielipidettä asiassa.

Suomen kansalla on tahto ja tarve selvittää misten vakavasta ongelmasta on kyse ja onko Tarja Halosen ja Venäjän johdon välisten keskustelujen sisältö laajemminkin tarkoitettu USAn hallinnon tietoon; muuttei esimerkiksi Suomen eduskunnan tietoon. Kuten eilisessä selvityksessä on käynyt ilmi.

Suomen kansalaiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu