Suomessa alkaa olla vähintään 100 000 ihmistä, huostattuja , heidän vanhempiaan, sukulaisiaan ja perheenjäseniään, joilla on omakohtaista kokemusta nykylastensuojelusta. Plus ne kymmenet tuhannet, jotka ovat joutuneet varhaisen puuttumisen kohteeksi viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.
THL:n tutkimuksen mukaan jo huolestuttava määrä ihmisiä on lastensuojelukontaktin seurauksena menettänyt luottamuksensa paitsi lastensuojelun virkamiehiin myös koko järjestelmän toimintaan.
Iso äänestäjoukko siis ja veikkaanpa, että monen ensisijaisena vaalitavoitteena on saada elää ihmisarvoista elämää oikeusvaltiossa ilman viranomaismielivaltaa, leimaamista, uhkailua tai kyykytystä, yhdessä rakkaittensa kanssa.
Lastensuojelusta kärsineet ovat jo iso äänestäjäjoukko.
THL:n tutkimuksen mukaan jo huolestuttava määrä ihmisiä on lastensuojelukontaktin seurauksena menettänyt luottamuksensa paitsi lastensuojelun virkamiehiin myös koko järjestelmän toimintaan.
Iso äänestäjoukko siis ja veikkaanpa, että monen ensisijaisena vaalitavoitteena on saada elää ihmisarvoista elämää oikeusvaltiossa ilman viranomaismielivaltaa, leimaamista, uhkailua tai kyykytystä, yhdessä rakkaittensa kanssa.
Lastensuojelusta kärsineet ovat jo iso äänestäjäjoukko.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vasemmisto on pienen ihmisen asialla, mutta vasemmisto on myös niin sivistynyttä, että esimerkiksi tämän palstan piereksinnällään täyttäneiden sairaiden natsien vihapropaganda on ilmeisestikin varmastikin todettu vasemmiston taholta viestiksi, että ei ole mahdollista käydä sivistynyttä keskustelua tällä Suomi24-foorumilla..näin tulkitsen. Ja sitä kautta on vasemmisolaiset keskustelijat häädetty, sääli. Ylipäätään tämä Suomi24 on näemmä aika puolueellinen foorumi, koska oli jumalattoman vaikeaa edes löytää tälle palstalle. Suorat linkit Suomi24:n eduskuntavaalien sivuilta on perussuomalaisten, keskustalaisten ja jos minkä sivuille, mutta ei tänne.
Vasemmisto pitää kyllä pintansa. Vasemmiston pitäisi vain oppia edustamaan itseään tällaisissa v*tun neteissäkin, eikä pelkästään kansan ja pienen ihmisen etuja ajavilla teoilla ja poliittisilla päätöksillä; luullen, että ne jäisivät ihmisten mieliin, koska kansa ei tajua sitä, vaan vasemmiston pitäisi; niin vastenmielistä kuin se kultuuriväelle onkin, yrittää ottaa oppia vaikka näiden persujen härskistä äänten kalastelusta netissä ja agitoinnista.
Voin kertoa, että vasemmisto on kuitenkin juuri nyt niin trendikäs, ettet uskokaan. Nuoressa, erityisesti aikaansa seuraavassa väessä on vasureita, paljon. Nämä eivät ole umpimielisiä nettinörttejä tai hölmöläisiä tai minkäänlaisen kommunismin kannattajia; ei tietenkään, ja persusekojen tms. hullujen poliittisten sekopäälukijoiden vuoksi tämän viimeisimmän sanoinkin, vaan ihmisiä, jotka todella osaavat modernisoida vasemmiston, tulevat modernisoimaan sen ja jotka tietää niin paljon enemmän tämän ajan realiteeteista ja trendeistä, ettei ihmisvihaajapatapääporvari-makaronilaatikkko- perhesyöjälähiö- masennukset arvaakaan.
Veikkaan, että yleensä ei lapsia huostaanoteta, jos vanhemmat kykenevät kantamaan arkipäivän vastuun lapsistaan, mutta tietysti voisi olla yksittäisiä poikkeuksia ( minä en tiedä niistä asioista mitään), jotka ehkä olisivat joutuneet joten diskorrektin käsittämistavan uhriksi. Jos lapsi saa elää perheessä, missä ei nistata tai missä ei ole rikollisuutta tai missä voi olettaa, et lapsi saa päivittäiset ateriansa joka ikinen päivä, niin veikkaan, ettei sellisden perheen kohdalla tule turhia lasten huostaanottoja. En kuitenkaan ole asiantuntija, mutta nuo kait ne tavallisimmat ongelma-alueet, jos huostaanottoihin JOUDUTAAN jonkun perheen kohdalla lähtemään, vai miten on?
Vasemmistolaiset ovat kuin pystykorva rakkeja jotka haukkuvat haukkumisen ilosta kaikkia mikä liikkuu . Mutta katsoaa noita kannatuslukuja ja niitä keskikalja kuppilassa viihtyviä älymöstön edustajia kuten toi äskeinen kirjoittaja oli . Oli tupsahtanut valtion maksavaa korvausta joutenolosta jolla muutama kalja ja sitten tota paskaa jauhamaan ,.
Keskikuppila, kiitos asiallisesta näkemyksestäsi.