Olisko usein niin, että jehovan todistaja havaitsee jossain vaiheessa että on tullut aivopestyksi ja sumutetuksi järjestöön. Sitten se ottaa niin paljon päähän että on tullut petetyksi ja omaksutuksi lahkon valheet, että ei erotakaan vaan halutaan tehdä sama vielä muille käännyttämällä?
(Uskon että jossain vaiheessa jokainen todistaja suhtautuu kriittisesti lahkoon. On niin paljon tosiperäistä kritiikkiä lahkoa vastaan että pakostakin joku niistä laittaa miettimään että onkohan se Jumala lopulta järjestön takana)
Minusta olisi kypsää jos todistaja kestäisi ajatuksen että on tullut puijatuksi eikä enää puijaisi itse itseään sen päälle. Tai jos on mukana niin tunnustaa sen itselleen että se lahko on muodostunut vain elämäntavaksi eikä lahkoa tarvi ottaa niin tosissaan. Tosin tässä tapauksessa pitää olla valmis kaksoiselämään joka on raskasta.
(Uskon että jossain vaiheessa jokainen todistaja suhtautuu kriittisesti lahkoon. On niin paljon tosiperäistä kritiikkiä lahkoa vastaan että pakostakin joku niistä laittaa miettimään että onkohan se Jumala lopulta järjestön takana)
Minusta olisi kypsää jos todistaja kestäisi ajatuksen että on tullut puijatuksi eikä enää puijaisi itse itseään sen päälle. Tai jos on mukana niin tunnustaa sen itselleen että se lahko on muodostunut vain elämäntavaksi eikä lahkoa tarvi ottaa niin tosissaan. Tosin tässä tapauksessa pitää olla valmis kaksoiselämään joka on raskasta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kaksoiselämä tuntuu olevan raskasta luterilaisena, päätellen masennuslääkkeitä syövien määrästä.
Vaikka kirkko on niin vapaamielinenkin, ei niin jyrkkä kuin jeppulat?