niin panenpa Eija Riitankin kirjoituksen uudelleen tänne:
"Pakkoruotsia sen sijaan ei ole helppo rakastaa. Sen aika on ohi. Miksi tämä on puolueille niin vaikea tunnustaa?
Olen opiskellut ja asunut ulkomailla, ja ollut yksitoista vuotta europarlamentissa. Ikinä minulla ei ole ollut mitään hyötyä ruotsinkielen taidosta. Hyödyksi en laske sitä, että hississä voisin puhua ruotsia ruotsalaisen kollegan kanssa. Miksi puhuisin, sillä hänen ruotsinsa on kuitenkin niin erilaista kuin Suomessa oppimani. Jos ryhdyn leikkiin, joudun pinnistelemään ja keskittymään, jotta saisin selkoa laulavasta intonaatiosta. Ja niin paljon en asiaa harrasta; ajallisena satsauksena se ei ole kyllin palkitsevaa, kun tiedetään, että me molemmat osaamme sujuvaa englantia – ja töidenkin pitää tulla hoidetuksi. Niinpä laudatur-ruotsini on päässyt jokseenkin ruostumaan.
Me elämme jo liian globalisoituneessa maailmassa, jotta pakkoruotsi olisi perusteltu. Kansainvälisyytemme ulottuu kauas yli pohjoismaisen yhteistyön, ja tähän pohjoismaiseenkaan yhteistyöhön ei tarvita kieltä, joka nostaa yhden kansan muiden yli.
Ennen kaikkea minua hirvittää ajatus, että kaikkien suomalaislasten on pakko opiskella jotakin, jonka hyöty ja houkuttelevuus on nykymaailmassa niin vähäinen. Oppimishaluisten motivaatio tapetaan heti alkumetreillä. Kielten opiskelu on tietenkin välttämätöntä, mutta miksi pitää tietää lapsen puolesta valmiiksi, mikä on tämän kipeimmin tarvitsema kieli? Kuinka meillä on kansakuntana varaa siihen, että oppimisesta tehdään tervan juontia? Mitä se mahtaa maksaa BKT-luvuissa, en uskalla edes arvioida.
Toisekseen harmittelen maahanmuuttajien puolesta. Suomen kieli on pakko oppia Suomessa, se on selvä. Mutta miksi heidän taakakseen pannaan vielä toinenkin vieras ja vähän käytetty kieli, ennen kuin pääsee kunnolla integroitumaan yhteiskuntaamme. Virkamiesten pakkoruotsi syrjäyttää lähtökohtaisesti muualta tulleita ja hankaloittaa heidän sopeutumistaan.
"Pakkoruotsia sen sijaan ei ole helppo rakastaa. Sen aika on ohi. Miksi tämä on puolueille niin vaikea tunnustaa?
Olen opiskellut ja asunut ulkomailla, ja ollut yksitoista vuotta europarlamentissa. Ikinä minulla ei ole ollut mitään hyötyä ruotsinkielen taidosta. Hyödyksi en laske sitä, että hississä voisin puhua ruotsia ruotsalaisen kollegan kanssa. Miksi puhuisin, sillä hänen ruotsinsa on kuitenkin niin erilaista kuin Suomessa oppimani. Jos ryhdyn leikkiin, joudun pinnistelemään ja keskittymään, jotta saisin selkoa laulavasta intonaatiosta. Ja niin paljon en asiaa harrasta; ajallisena satsauksena se ei ole kyllin palkitsevaa, kun tiedetään, että me molemmat osaamme sujuvaa englantia – ja töidenkin pitää tulla hoidetuksi. Niinpä laudatur-ruotsini on päässyt jokseenkin ruostumaan.
Me elämme jo liian globalisoituneessa maailmassa, jotta pakkoruotsi olisi perusteltu. Kansainvälisyytemme ulottuu kauas yli pohjoismaisen yhteistyön, ja tähän pohjoismaiseenkaan yhteistyöhön ei tarvita kieltä, joka nostaa yhden kansan muiden yli.
Ennen kaikkea minua hirvittää ajatus, että kaikkien suomalaislasten on pakko opiskella jotakin, jonka hyöty ja houkuttelevuus on nykymaailmassa niin vähäinen. Oppimishaluisten motivaatio tapetaan heti alkumetreillä. Kielten opiskelu on tietenkin välttämätöntä, mutta miksi pitää tietää lapsen puolesta valmiiksi, mikä on tämän kipeimmin tarvitsema kieli? Kuinka meillä on kansakuntana varaa siihen, että oppimisesta tehdään tervan juontia? Mitä se mahtaa maksaa BKT-luvuissa, en uskalla edes arvioida.
Toisekseen harmittelen maahanmuuttajien puolesta. Suomen kieli on pakko oppia Suomessa, se on selvä. Mutta miksi heidän taakakseen pannaan vielä toinenkin vieras ja vähän käytetty kieli, ennen kuin pääsee kunnolla integroitumaan yhteiskuntaamme. Virkamiesten pakkoruotsi syrjäyttää lähtökohtaisesti muualta tulleita ja hankaloittaa heidän sopeutumistaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Täytyy lähteä Keski-Eurooppaan, jotta voisi rehellisesti sanoa tämän. Näitä kommentteja on tullut nyt eläköityneiltä tai muualle muuttaneilta poliitikoilta. Kertoo jotain Suomen henkisestä ilmapiiristä - pakkoruotsin kritiikki on lähes poliittinen itsemurha.
Onneksi ilmapiiri on muuttunut suhteellisen lyhyen ajan sisällä. PS:n kannatuksen nousu on herättänyt kielivapauden puolustajat myös muissa puolueissa. Toki svekojen muutosvastarinta on kovaa ja jopa epätoivoista. Taistelu jatkuu kiivaana, mutta Suomi, suomalaiset ja kielivapaus voittaa lopulta.
Todellisuus on toisenlainen.