Avoin kirje USA:n ex-suurlähettiläälle

Kirjeessä kysytään USAn ex-suurlähettiläältä, mistä hän on valheelliset tietonsa saanut, että Lipponen muka olisi informoinut Halosen ja Putinin keskustelusta. Lipponenhan ei edes kuulunut postituslistalle, joille keskusteluista kerrottiin. USAn suurlähettiläs siis ilmiselvästi valehtelee. Lipposen maine on puhdistettava, se on hänen oikeusturvansa mukaista.

Koko maailma on ennenkin ollut Lipposta vastaan. Samaan aikaan kun Jäätteenmäki valehteli Lipposen keskusteluista Bush seniorin kanssa Silvio Berlusconi petti Lipposen. Vaalien aattona Lipponen kertoi Suomen saaneen elintarvikeviraston, mutta eihän siinä näin käynyt. Berlusconi valehteli Lipposelle! Suomeen tuli sitten vain kemikaalivirasto. Jäätteenmäen valheiden takia Suomi menetti 40 000 miestyövuotta Irakin jälleenrakennusprojekteissa, tiesi nykyinen persu Putkonen kertoa silloin kohta vaalien jälkeen.

Paavo Lipponen on Suomen kaltoimmin kohdeltu poliitikko. Valtavan viisas ja rehellinen. Silti joutuu tällaisten lapsellisten syytteiden kohteeksi. Jos rehellinen Paavo sanoo, ettei ole Halosta tai USAn suurlähettilästä tavannut, niin se on varmasti totta. Matkapuhelin, faksi, ja sähköposti ovat nimittäin teknisinä vempeleinä liian vaikeita käyttää Lipposelle, jolle rautakankikin on liian moniulotteinen ja -käyttöinen objekti ymmärrettäväksi.
1143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

...olisit meitsin tekstin voinut laittaa oikeaankin piikkiin. Muistaakseni nikillä c.c.c.p. tuon kirjoitin... Itse asiassa taitaa löytyä tältä palstaltakin vähän alempaa. Siis kommentoi kyseistä kirjoitusta, jolloin se menee automaattisesti ensimmäiseksi. Älä kopioi ja aloita uutta toisella nikillä. Ainakaan omalla nikilläsi, kun juttua et itse ole kirjoittanut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


CITY.-SDP kirjoitti:

Kirjeessä kysytään USAn ex-suurlähettiläältä, mistä hän on valheelliset tietonsa saanut, että Lipponen muka olisi informoinut Halosen ja Putinin keskustelusta. Lipponenhan ei edes kuulunut postituslistalle, joille keskusteluista kerrottiin. USAn suurlähettiläs siis ilmiselvästi valehtelee. Lipposen maine on puhdistettava, se on hänen oikeusturvansa mukaista.

Koko maailma on ennenkin ollut Lipposta vastaan. Samaan aikaan kun Jäätteenmäki valehteli Lipposen keskusteluista Bush seniorin kanssa Silvio Berlusconi petti Lipposen. Vaalien aattona Lipponen kertoi Suomen saaneen elintarvikeviraston, mutta eihän siinä näin käynyt. Berlusconi valehteli Lipposelle! Suomeen tuli sitten vain kemikaalivirasto. Jäätteenmäen valheiden takia Suomi menetti 40 000 miestyövuotta Irakin jälleenrakennusprojekteissa, tiesi nykyinen persu Putkonen kertoa silloin kohta vaalien jälkeen.

Paavo Lipponen on Suomen kaltoimmin kohdeltu poliitikko. Valtavan viisas ja rehellinen. Silti joutuu tällaisten lapsellisten syytteiden kohteeksi. Jos rehellinen Paavo sanoo, ettei ole Halosta tai USAn suurlähettilästä tavannut, niin se on varmasti totta. Matkapuhelin, faksi, ja sähköposti ovat nimittäin teknisinä vempeleinä liian vaikeita käyttää Lipposelle, jolle rautakankikin on liian moniulotteinen ja -käyttöinen objekti ymmärrettäväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu