Sairaus muutti paljon

kaikkea ei voi selittää-ehkä kävit tosiaankin rajan tuolla puolen mutta aikasi ei ollut vielä..minkätakia sat noin kovan haimatulehduksen? usein siihen liitetään alko mutta muitakin syitä on- Toisaalta oli hienao että selvisit ja sait uuden mahdollisuuden!

et oikeasti ole valmistautunut siirtymään sinne rajan taakse. Jos Jeesus on sydämessäsi, silloin voit olla varma raamatun sanan mukaan ja omankin kokemuksesi, että elämä ei lopu kuolemaan, vaan jatkuu siellä rajan takana ja jos haluaa että se on hyvää elämää pitää olla synnit sovitettu ja se tapahtuu vain Jeesuksen välimiehen kautta.
Kun ihminen tulee uskoon niin Pyhä Henki tulee ihmisen sydämeen ja todistaa että on syntynyt uudesti ylhäältä Jumalasta ja silloin tietää että välit Jumalan kanssa on kunnossa ja kuoleman jälkeen ollaan vastassa siellä rajan takana ja se on vain siirtymistä toiseen olomuotoon ja elämä jatkuu ja kaikki murhe, mitä täällä maan päällä on on poissa, kuten raamattu sanoo ja se olomuoto jatkuu ainkaikkisesti.
Tässä linkissä lisää asiaa. http://www.kolumbus.fi/pentti.toikkanen

Hyvä tarina, melkein kuin omani.
Minä elin elämääni enkä koskaan ajatellut että määränpää voisi osua omalle kohdallenikin, ennen kuin haimatulehdus pysäytti kaikki.

Kun ymmärsin että nyt on oikeasti tosi kyseessä ja että minulla on hyvin pienet mahdollisuudet selvitä tästä elävien kirjaan takaisin , makasin teho osastolla letkuissa täysin voimattomana ja täyteen kipulääkkeitä pumpattuna.
Olin aina kuvitellut lähdön hetken olevan liikuttava ja itkuinen, nyt se tuntui ainoastaan tosi asioiden hyväksymisellä ja ajatuksella , tähänkö se päättyi.

Olin horroksessa, tuntui että surullinen ja saamaton elämäni päättyy ennen kuin se alkoikaan, kunnes aivoni käsittelivät kuin elokuvaa menneen elämäni, ja huomasin kuinka hieno elämä minulla sittenkin oli ollut vaikken sitä paljoa itse arvostanut , olen kuullut tarinoita kuinka eletty elämä näkyy kuin filminauha ennen kuolemaa, en tiedä oliko kokemukseni sellainen ?
Mutta kaikki tuntui pysähtyneen, ei laskupinot tai muut ongelmat tuntuneet enää missään , se oikeastaan tuntui vapauttavalta ja helpottavalta.

Kun pääsin yli puolen vuoden päästä kotiin, olin niin heikossa kunnossa edelleen etten uskonut toipuvani tästä enää koskaan.
Joku minussa oli kuitenkin antamassa valoa elämääni siitä että ehkä sittenkin saattaisin tervehtyä elämään, mutta työhön kuntoutumiseen en voinut uskoa, se oli liian kaukana todellisuudesta.

Onneksi minulla oli vaimo , joka auttoi minua selvitymään päivittäisistä askareistani, tuo uskollinen nainen jonka kanssa oli taivallettu ylitse 15vuotta yhdessä.
Parin viikon kuluttua kotiin pääsystäni sain kuitenkin kuulla yllättävän tunnustuksen, vaimoni ilmoitti haluavansa erota ja muuttavansa pois tulevalla viikolla, samaan syssyyn hän ilmoitti että saan vastata yksin kaikista yhteisistä veloistamme.
Päättelin sairaalassa ollessani vaimoni innostuneen vapaudestaan ja löytäneen uudelleen tanssiravintoloiden ilot, ja tavanneen sieltä minua terveemmän miehen ,kuka sitä nyt sairasta miestä lopun ikäänsä hoitaisi.
Se oli kova paikka, paluu takaisin julmaan arkeen.

Mutta sanotaan että se mikä ei tapa , se vahvistaa.
Ihmeitä tapahtui, selvisin ihmeen kaupalla veloistani eteenpäin ja epäilystäni huolimatta oli vuoden päästä palannut entiseen työhöni, en ollut täysin terve mutta pystyin nyt jo suoriutumaan kaikesta melkein kuin ennenkin.

Mutta ei ne yllätykset siihen loppuneet, yllättäin miltei kaikki ystävyys suhteeni olivat kaikonneet, alkuun tuli soittoja ja kyselyjä koskas sitä lähdetään taas ottamaan, ja kun ilmoitin etten oikein voi nyt ottaa mutta voisin tulla selvinpäin kutsut loppuivat siihen, samoin yhteyden pidot.
Tälläisiäkö ne hyvät kaverini sitten olivatkin, peruistuiko ystävyydet ainoastaan siihen että otetaan kännit silloin tällöin, eikö ystävyys muuta ollutkaan ?
Ilmeisesti ei.

Mutta elämän lahjan ja uuden mahdollisuuden tunsin saaneeni, pikkuhiljaa elämäni alkoi rakentua kuten sillä ajan saatossa on aina tapansa, tuli uusia ystäviä ja kaikkea hienoa eteeni mitä en varmasti olisi osannut arvostaa ennen tätä koettelumustani.
Sairastumiseni oli pysäyttävä, mutta samalla se ohjasi minut uuteen suuntaan ja parempaan sellaiseen, joten toisaalta sairastumiseni antoi minulle uuden elämän karsien mädät oksat pois elämästäni.
Ihminen ei osaa arvostaa elämänlahjaansa tarpeeksi, ennenkuin tapahtuu jotain ennalta odottamonta joka pysäyttää ja laittaa arvot uusiksi.

paha juttu

Ilman sarvia ja hampaita: uskon täydellisesti siihen, että todellakin koit 'tuonpuoleisen'. Elämä on paljon enemmän kuin moni osaa aavistakaan/muistaa :).

vai niin

Haluan muistuttaa, että _on pilvin pimein ihmisiä_, jotka todellakin osaavat arvostaa elämänlahjaa ja terveyttä myös ennen niiden menettämistä ! Eivät ihmiset niin tyhmiä ja kiittämättömiä ole.

Itse ainakin nuorena arvostin, että sain elää terveenä ja tiedostin kiitollisuuteni siitä.
Onnettomien sattumien vuoksi minua kohtasi nuorena aikuisena vakava sairaus, jonka seurauksena sain munuaissiirron pitkän odottamisen (dialyysin) jälkeen.
Ohessa on tullut rajoituksia ja seurannaisvikoja, haimatulehdukset mukaan lukien - alkoholilla ei minkäänlaista osuutta niihin.

Sairastaminen on lisännyt ymmärrystä, että vaikka terveyttä on ihana tuntea ja sitä tavallaan toivoo itselleen ja muille, on ihmisessä muitakin huomioitavia ominaisuuksia kuin terveys/sairaus.
Aika loukkaavaakin, kun kuulee, että _tärkeintä_ on terveys; ikään kuin ihmisellä ei voisi olla mitään muuta tarjottavaa kanssaihmisilleen.

Elämä on merkillistä,tuo haimatulehdus juttu on kuin tuttavani tarina,siitä vain ei kerrottu kuin vähän niinkuin sinneppäin.Välteltiin asiaa,koska kysymyksessä oli nuori alkoa reippaasti käyttävä nuorehko mies.
Siis hänen tapauksessaan oli herra Alko syyllinen,muuten samat kuviot kuin kertojalla,koomat ja sun muut nukutukset pitkäksi aikaa.
Näköjään selvinnyt on.Jatkaneeko,ei tietoa,mut luulis et olis opetuksen saanut.

Itselläni taas sydämen tahdistuksen aikana kävin ns."tuolla puolen",mitä silloin tapahtui minun ollessa nukutuksessa,ei tietoa.
Olin vain vaaleen sinisessä ihanassa huoneessa,edessäni pituus suuntaan korkea hajuherneaita,täynnä kauniita pastellinsävyisiä kukkasia heiluen lempeässä kesätuulessa.
Näky oli pehmeä,suloinen ja niin kaunis,kuin hetken humaus ja olin takaisin todellisuudessa tuijottavia naamoja katsellen kun nimeäni huudeltiin kasvojeni yläpuolella.
Kävinkö portilla katsomassa todeten kaiken olevan pehmeää ja auvoista,kuka tietää??

Uskovainen en ole,vaikkakin uskon omalla tavalla johonkin joka määrää kaiken.
Meidän kaikkien tulisi pitää ainakin se mielessä että kaikella on tarkoituksensa.

Mistä haimatulehduksesi johtui?

Niin olisi mukava kuulla mistä johtui? Yleensähän haimatulehdus on seurausta kovasta alkoholin väärinkäytöstä, sehän on suurin kuolinsyy työikäisillä ihmisillä.

Tavallaan aika kurjaa kun kännit kuormittavat teho-osastoja aika paljon. Yksi vrk. keuhkosydän koneessa maksaa yhteiskunnalle yli 22.000 euroa, ja kaipa teho-osastoille olisi muutakin käyttöä kuin hoitaa ihmisiä jotka sattavat itsensä sinne, liialla ryyppäämisellä.

MInulle muodostui tuo samanlainen tunne kerran elämässäni kun näin merkillisintä unta mitä voi olla, kohtasin unessa itseni. Itsen kohtaamiselle kuin ihminen on olemassa myös termi "korkeampi minuus". Kun kohtasin tämän enkelimäisen olennon joka tunsi minut täydellisesti, näki minut täydellisesti koko olemassaolon kaarineni, valaistuin kuvaamallasi tavalla, lopullisesti. Unessa muistan hävenneeni ilkeimpiä ajatuksiani, siitä suvaitsevaisuus ja "laupeus" kasvoi kovasti lisää, ihan käsittämättömän paljon. Negatiivisuus itseäni ja elämää kohtaan näyttäytyi tämän korkean minän aikana kuvaannollisesti peikkona joka häpeillen piiloutui ..

Olet kokenut sielullisen valaistumisen kuoleman läheisyyden ohessa, mitä tapahtuu monille jotka ovat käyneet kuoleman lähellä. Esimerkiksi Vesku Loiri kertoi vastaavaa kokeneensa kun oli viikon keikkunut kuoleman partaalla. Häneltä oli valintaansa toivoessa kysytty (korkeampi minuus kysyi todennäköisesti), että ajatteletko mittasi elämässä olevan nyt täysi? Silloin hän oli kokenut valaistumisen ja häpesi toivettaan kuolla sillä hetkellä kun se olisi ollut mahdollista ja houkuttelevaakin, sairaana kuoleman reunalla, sairaalassa. Hänkin tietää saman kuin sinä, kuolemaa ei ole, on vain kynnys joka ylitetään kun lähtö tulee tarkoitetulla hetkellä.
Henkisenä kokemuksena tämä kaikki. Elämä on, kuten kerroit. Niin ihmisen sielukin :)

No minä taas olin kovasti lähellä kuolemaa kun olin sairaalassa sydän/keuhkokoneessa viikon koomassa. Mitään ei tienny ajan kulumisesta, eikä minkäänlaista havaintoa muustakaan ollut. Herääminen olikin sitten yksi kurjimpia kokemuksia mitä on ikinä ollut. Se hengitysputki oli kuivannut kurkun vatsaan asti, niinkuin hiekkapaperilla olisi vuorattu koko torvi. Muutenkin oli tosi karmea olo. Ei näkyny mitään korkeampaa olentoa tai minuutta, eiköhän ne ole jonkinlaisia mielen harhoja vain. Ihminen kun kuolee ja aivosähkökäyrä vetää viivaa, niin se on sitten finaali.

Kyynelin silmissä..........

Tottakai kaikilla on tarkoitus tapahtua ja kaikki meijän ongelmat ovat asioita, joita on meille kirjoitettu ennen kuin me olemme syntyneetetkä tulleet tähän maailman.....Usko Ainoan oikeaan Jumalaan ja Hänen kaikki lähetiläänsä kuten Jesus, Moses, Abraham ja viimmeinen lähetiläs Mohammed ja ennakkoluulo pois......

Niin kuin sinäkin sanoit meidän täytyy joskus pysähtyä ja katsoa missä me ollaan.....Kiitos paljon viestistä.

Kausaliteetti...

Itse en usko mihinkään...Ja silti olen niin monesti nähnyt ateistin rukoilevan...
Ja sen verran häröjä juttuja sattunut elämän varrelle, että vaikea tässä
on näytellä ei uskovaista.

En tiedä mihin pitätsi uskoa. Kaverini sanoi vain, että on hyvää tuuria liikaa ja sekin loppuu joskus. Mun ois pitänyt kuolla liki puolensataa kertaa ,
mut kun ei niin ei.

Kaikki aikanaan, mutta se pistää välillä miettimään onko minulle jotain suurempaa ja parempaa varattu.. Vai olenko vain jonku toisen suuremman ja paremman välikappale. Jolla joku toinen pääsee eteenpäin elämässä.

Nyt vain odotan...

Monet kirjoituksista laittoivat tosissaan miettimään...elämän tarkoitusta ja kaikkea siihen liittyvää.Ja tuli niin surullinen olo ):

olen käynyt läpi ohitus leikkauksen ja olinkuolleena voin sanoa , että ei ollut minun aikani vielä, nyt katselen tätä elämää aivan, eri kulmasta en voi sietää enään yhtään kusipäätä lähelläni . narsistit saavat mennä helvettiin, mitä nopeemmin sen parempi. olen kiitollinen lääkereille että pystyivät pelastamaan hengeni, sitä ennen olin narsistien uhrina ja kiusattavana melkein 30v . mikä aiheutti sairastumiseni. jos joku ei tiedä mikä on narsistinen persoonallisuus häiriö. ottakaa googlesta selvää sanalla- NARSISTINEN PERSOONALLISUUS HÄIRIÖ. sitten tiedätte kuinka vakavasta asiasta on kysymys. sen voin sanoa että pysykää kaukana narsisteista.

On surullista lukea ihmisten kertomuksia, mielestäni jokainen saa uskoa siihen mihin haluaa ja niin se pitää ollakkin.
Haluaisin uskoa ja on ollut aikoja jolloin uskoinkin vahvasti siihen ettei elämä pääty kuolemaan vaan jatkamme henkiolentona matkaamme, hienoa uskoa jotain sellaista.
Elämän tarkoitus on olla yllätyksiä täynnä, muuten ei olisi elämää, tarkoitan jos kaikki olisi etukäteen tiedossa ei missään olisi mitään järkeä koska elokuvan loppukohtauksen tietäisivät kaikki ja osaisivat elää kuin viimeistä päivää.
Olen asioita pohtinut, ja ainoa mihin uskon on se että kuolemaan kaikki päättyy, se olotila kuin jokainen miettii millaista oli olla vuosi ennen syntymäänsä .

http://yhdenlaki.wordpress.com/

Tuossapa hieman ajateltavaa.
Voipi mennä mettään, mut voit myös tehdä oivalluksia

penttiz on vaa kade kun ei ite oo valastunu :) muha

Tässä vähän jatkoa tuohon aloitukseeni reilu vuosi sitten. Terveys on pysynyt ennallaan ja tuo mainitsemani suvatsevaisuus sekä muista välittäminen on toivoakseni mennyt vain parempaan suuntaan. Epäilykseni että minulla mahdollisesti olisi vielä jotain tehtävää täällä maan päällä on tainnut käydä toteen. Ei kylläkään aivan siinä muodossa mitä ehkä kuvittelin. Siitä seuraavassa.

Elämäni korttitalo on lukemattomia kertoja potkaistu altani nurin ja aina sirpaleiden siivoamisen jälkeen olen jollain lailla ponnistanut raunioista ylös uskoen parempaan tulevaisuuteen niin kuin tuon sairauden jälkeenkin. Kun parantuminen edistyi hyvin aloimme vaimoni kanssa harkita muuttamista jonnekin maalle kun työt nyt oli tehty.
Katselimme että missähän se unelmiemme paikka olisi.

Samaan aikaan huomasin vaimossani joitain väsymisen merkkejä ja ajattelin niiden johtuvan siitä että hän oli joutunut kantamaan yksin koko vastuun sillä aikaa kun minä lepäilin sairaalassa. Oireet kuitenkin hiljalleen lisääntyivät ja hän muuttui hiljaisemmaksi. Ajattelin että vika on jotenkin minussa ja kysyinkin sitä. Kaikki oli kuulemma ihan hyvin. Ehdotin jopa lääkärissä käyntiä mutta siihen hän ei tuntenut tarvetta jotein annoin asian olla.

Tilanne kuitenkin hiljalleen paheni ja lopulta raahasin hänet puoliväkisin kanssani tohtorille. Siitä alkoi tutkimusten, kokeiden ja kuvausten mylläkkä joka huipentui neurologin vastaan otolle jonne minutkin kutsuttiin. Lääkärin mukaan mitä suurimmalla toden näköisyydellä on kyse eräästä aivoja rappeuttavasta sairaudesta joka vain pahenee eikä siihen ole lääkettä tai hoitoa olemassa.. Taas sinkoilivat korttitalon palaset.

Eli se tehtäväni on ilmeisesti hänestä huolehtiminen. Ja tietenkin minä mielelläni huolehdin hänestä mutta ajatus että joutuu katsomaan hänen muuttumistaan tuntuu tosi raskaalta.Nyt tarvitaan kaikkia niitä voimia mitä olen saanut elämäni varrella.

Tästä eteenpäin en enää koskaan tule suunnittelemaan tulevaisuutta enkä haaveilemaan mistään. Koitan vain elää jokaisen päivän jollain tavalla kasassa pysyen. Ehkä olen syntynyt luuseriksi. Jonka elämän korttitalon joku isompi aina potkaisee hajalle ja katsoo nauttien kun keräilen palasia.

Tarinasi vetää todella hiljaiseksi.. Uskomatonta kuinka paljosta olet selvinnyt! Toivon sinulle paljon voimia tulevaan. Ja muista että kenellekkään ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa! Olet vahva ihminen!

Missä mennään --- mennään kohti kuolemaa, jokainen omalla ajalla ja tavalla.

Itselläni on ollut paljon jotka ovat saaneet elämän tietoisuuteen---syöpä, kaksi leikkausta, sydän-puhallus ja verkko, halvauksia kasvoissa kaksi ja muita pieniä.....

Vaimoni hyvä ihminen ja lapsille äiti, kuoli pitkälliseen syöpään 61v.

En ole uskovainen jne. Uskon kuitenkin hänen vielä vaikuttavan elämääni näytöillä joilla on todistajia kuulolla ja nykyajan tekniikalla.