Yksi suurista ongelmistani on jaksamattomuus.
Olen viime aikoina "havahtunut" siihen, että mietin aina välillä, että teen joskus itsarin. En jaksa elää, mutta on alkanut tuntua, että osasyy tunteeseen on se, etten jaksa fyysisesti. Sen takia en sitten jaksa henkisestikään, mutta jos mulla ois hyvä fyysinen jaksavuus, niin se varmaan auttais paljon.
En siis aio tällä selitykselläni mainostaa mitään itsaria, sillä se ei ole vakavissa suunnitelmissani, pidän ajatusta vain varalla ja tietoisesti hävitän itseni huonoista puolista "todisteita", että ne ei jäis kuolemani jälkeen tänne muiden katsottaviksi. Haluan yleensä ottaen elää, en vain pidä _omaa_ elämääni elämisen arvoisena. Sinäkin voit haluta vaikka hiihtämään, mutta ei ehkä huvita tehä sitä ihan millä tahansa suksilla.
Mutta koitetaan mennä asiaan:
En tykkää ollenkaan liikunnasta, joka voisi kyllä auttaa jaksamaan. Mutta ne harvat kerrat, kun olen innostunut liikkumaan, ei oo innostanut toista kertaa lähtemään taas vähään aikaan. Ongelmani ei ole edes se, että aloittaisin liikkumalla liikaa... ainakaan normaalin ihmisen mittapuusta katsottuna... mutta ehkä pitäisi aloittaa ihan minimaalisella liikunnalla. Tosin ongelmani onkin jaksamattomuus, jonka takia pienetkin asiat tuntuvat vaikeilta.
Aina kun pitäisi tehdä jotain suurta, kuten tiskata - siinä joutuu seisomaan pitkän aikaa! -, pedata sänky - pitäisi pysyä pystyssä vääntyneessä asennossa! -, käydä suihkussa - puoli tuntia heikottumista ja seisomista siellä, kun ei saa itseään ikinä puhtaaksi! -, tai pestä pyykkiä - käveleminen raskaan pyykkikasan kanssa alas ja ylös, ja sitten vielä pitäisi ripustaa ja ottaa pois ne, jonka jälkeen ne lojuvat sohvatuoleilla, koska en jaksaisi asetella niitä kaappiin! Nuo on tollasia elämän perusasioita, jotka kuitenkin tuntuu niin vaikeilta. Kun päivittäin kamppailen tollasten asioitten kanssa, niin totta kai on alkanut tuntua, etten jaksa elää. En nää esim. kymmenen vuoden päässä yhtään mitään. Enkä usko, että tilanteeni paranee, ellen tee sille jotakin itse. En vain tiedä, mitä. Jaksamattomuus on johtanut välinpitämättömyyteen (tai toisinpäin!), joten en ees arvosta elämää kovin paljon tällä hetkellä. Siitä huolimatta jotenkin "kaduttaisi", jos jonain masennuksen suurena hetkenä riistäisin itseltäni hengen vain sen takia, että ruumiini on heikko, vaikka olisin vaikka terveellisillä elämäntavoilla voinut olla ihan tyytyväinen elämään.
Liikunnan puutteen vuoksi voi olla huono ravinto syypää tähän, koska syön paljon makeaa ja muu jää vähemmälle. En osaa enkä tietenkään myöskään jaksa kokata, joten ei tule syötyä kovin terveellisesti. Kun rahaa ei ole tuhlattavaksi asti, niin aika suuri osa kaupassa tehtävistä ostoksista menee herkkuihin, ja ruoka on joko hedelmiä tai valmisruokia... joskus leipää, joka on toki mautonta (vaikka päällä olisi mitä), mutta mätän väkisin, koska pitäähän sitä jotain ravintosisältöistä syödä, vaikka ei tekis mieli. Onneksi on toki koulu, mutta sieltäkin oon viime aikoina ruvennu olee poissa. Joskus ruokailu on ainoo asia, joka sinne innostaa menemään, mutta aina ei sekään - jos olen juuri ennen ruokailua vaikka syönyt jotain makeaa, niin ruokahalut on menny, enkä ole nähnyt mitään syytä mennä loppupäiväksi kouluun. Lukion lopetus on käynyt mielessä, mutta näin loppusuorilla en halua sitä tehdä, en vaikka siitä ei olisi yhtään mitään hyötyä. Haluan pitää kiinni edes siitä, että läpäsen lukion ja yo-kirjotukset, vaikka heti sen jälkeisellä sekunnilla hyppäisin suoraan kaivoon.
Jatkuu, koska ei näköjään mahdu kokonaan tähän...
Jaksamattomuutta ja vaikeuksia itsensä kanssa
9
763
Vastaukset
- Luuserinakin surkea
...Auttaakohan sellaset vitamiini- yms. lisät oikeesti mitään? Kannattasko mun ruveta popsimaan sellasia, koska en saa ruoasta (ilmeisesti) tarpeeks ravintoaineita? Vai mitä ihmettä mun kannattais tehdä? Olen kyllä aika varma, että mulla on päässä, jos ei vakavia, niin ainakin jotain poikkeuksia, jotka saa miettii kaikkee järjetöntä. En ees viitti sanoo, millasii ajatuksii mun päässä liikkuu. Käyn pään sisällä keskusteluja, keksin salaliittoteorioita (joihin en tosin itsekään usko)... luulen, että vaikutan joltain, en viitsi edes sanoa miltä, koska sana on mitä suurin tabu. Tulee ihan hullu olo, mutta jokin kosketus järkeen on vielä tallella, eli tiedostan olevani mahdollisesti vähän pöpi... tai sitten vain kuvittelen olevani, ja jos kuvittelen olevani jotain, mitä en ole, niin onhan vikaa silloinkin. En tunne itteeni! En vain yhtään haluaisi hankkiutua mihinkään hoitoihin, vaan hoitaa ongelmani itse. Toisaalta taas unelmoin eläväni jossain laitoksessa, jossa voi vaan maata sängyssä esimerkiksi lukemassa ja sinne tuodaan ruokaa... Siksi joskus mietinkin, että voisin tappaa erään läheiseni elämää vahingoittavan ihmisen, mennä tunnustamaan poliisille ja päästä vankilaan. En kuitenkaan tiedä rangaistuskäytänteistä enkä jaksa ottaa niistä selvää, ja mikään ei olisi kamalampaa kuin joutua vaikka tekemään työtä rikoksensa korvatakseen - vihaan ja pelkään juuri sitä, että joudun raatamaan vähäisillä voimillani. En halua koskaan töihin.
Nytkin kuvittelen, että eräs henkilö kävi tietokonettani lainatessaan istuttamassa tähän jonkin vakoiluvälineen, koska joku minusta huolestanut ihminen on pyytänyt häntä tekemään niin. Se kävisi yksiin sen teorian kanssa, miksi mulle ollaan oltu viimeaikoina niin ystävällisiä. Salaliitto - hyvä sellainen (en kuvittele, että mulla on vihollisia tai mulle halutaan pahaa tms. vaan olen hyvin epätietoinen siitä, mitä muut musta veikkailee) - se on pakko olla. Ei ihmiset ole ensin kuukausitolkulla hiljaa ja sitten ala moikkaamaan. Kyllä ne nyt on tajunnut, että mulle pitää syystä tai toisesta olla kiltti ja täytyy ottaa selvää, että mitä se hullu koneella touhuaa.
Ei vaineskaan.
Tuo tappamisjuttu meni ehkä vähän yli, mutta ajattelin tuolla tavalla tuoda esiin sen, että en nää elämää kovin nautittavana siinä muodossa, jossa se "pitää" yleensä elää eli perheen ja ammatin kera, vaan mielestäni mun pitää voida laiskotella ja olla omassa rauhassa.
Ennen "havahtumista" ajattelin, että ainoa syy toivottomuuteen on rumuuteni, ja totta kai se on oikeastikin jonkinlainen syy. Jos pystyisin katsomaan peiliin tuntematta inhoa, niin varmasti olisi motivaatiota pitää yllä ihmissuhteita tai tavoitteita.
Kenenkään ei tartte vastata tähän, tuskin kukaan voi olla edes hyödyksi. Halusin vaan löllyä itsesäälissä ja purkaa ärsytystäni sekä kirjoittaa, kun ei ole tässä paljon muutakaan tekemistä. Elämäni on netti, enkä tiedä kuinka kauan vielä saan nautiskella internetin ihmeellisen maailman äärellä. Jonain päivänä mut pakotetaan hankkimaan työpaikka, ja silloin ahdistaa niin paljon, että olen kauhunpurkauksissani valmis tekemään varmaan mitä vain, ettei tarttisi kohdata pelkojaan.
En tiedä yhtään, miltä vaikutan ulospäin. Mulla on useita kokonaiskuvia itsestäni: 1) miehekäs leveäharteinen, karvainen kuvotus, pitkä, vihainen, ällöttävä sekä 2) lyhyt tyttömäisen vauvamainen ja pelokas. No nuo nyt on ne kaksi vallitsevaa, melkein päinvastaista kuvaa, jälkimmäinen mieluummin olisin, mutta jostain syystä en nää itseeni oikeesti sellasena kun oon, minkä oletan johtuvan siitä, että oon oikeesti tota ekaa, mikä kuvottaa ja vihastuttaa itteeni niin paljon, että en haluu nähdä totuutta.
Keksisin varmaan muutakin turhaa tähän, mutta eiköhän tää nyt riitä, en jaksa ruveta aukomaan sieluni syviä tän enempää, etten järkyty itsekin.- kjhggui
Kuulostaa siltä että olisi menossa vakavan masennuksen puoleen. On jo aika hankala tilanne, jos ei edes tiskejä jaksa laittaa. Täältä keskustelupalstalta ei kannata hakea apua tollaseen tilanteeseen. Ei siinä olisi mitään pahaa jos juttelisi vaikka psykologille. Et sä hullujen huoneelle siitä joudu heti ensimmäisenä. Psykologit on vaitiolo velvollisia, eikä kenenkään tarvitse edes tietää siitä, jos jutella haluat. En ole nyt käännyttämässä sua minnekkään, mutta puhuminen jollekkin kasvotusten helpottaa monesti, vaik se pelottava ajatus onki puhuu jollekki tuntemattomalle.
Kannattaa yrittää tehdä kaikkea mistä tykkää ja löytää se oma laji, josta saa puhtia tekemään perus askareita.
En menisi ketään ihmistä rumaksi sanomaan. Kenenkään ei pidä olla saman lainen kuin lehden kansikuva miehet/naiset. Muokattuja ne kaikki kuitenkin on. Itse ajattelen, että jokainen on juuri hyvä sellaisenaan.
anteeksi, etten osaa tämän paremmin nyt auttaa. Etsi positiivisia asioita jokasesta arkipäivän asiasta, niin eiköhän se tekemisen ilo sieltä esiin tule.
Pärjäile - kljsfökld
Alota rakentaa kehoos:)! Siin tulee muut tekemistä, elämäntavat paranee kun syöt hyvin ja liikut, jaksat paremmi, saat hyvännäkösen vartalon ja lisää itseluottamusta. Pienet masennuksen puuskat ainaski mulla menny ohi kun on se joku juttu mtkä tekee ja se juttu sitoo tekemään jatkuvasti :)
- Luuserinakin surkea
kjhggui kirjoitti:
Kuulostaa siltä että olisi menossa vakavan masennuksen puoleen. On jo aika hankala tilanne, jos ei edes tiskejä jaksa laittaa. Täältä keskustelupalstalta ei kannata hakea apua tollaseen tilanteeseen. Ei siinä olisi mitään pahaa jos juttelisi vaikka psykologille. Et sä hullujen huoneelle siitä joudu heti ensimmäisenä. Psykologit on vaitiolo velvollisia, eikä kenenkään tarvitse edes tietää siitä, jos jutella haluat. En ole nyt käännyttämässä sua minnekkään, mutta puhuminen jollekkin kasvotusten helpottaa monesti, vaik se pelottava ajatus onki puhuu jollekki tuntemattomalle.
Kannattaa yrittää tehdä kaikkea mistä tykkää ja löytää se oma laji, josta saa puhtia tekemään perus askareita.
En menisi ketään ihmistä rumaksi sanomaan. Kenenkään ei pidä olla saman lainen kuin lehden kansikuva miehet/naiset. Muokattuja ne kaikki kuitenkin on. Itse ajattelen, että jokainen on juuri hyvä sellaisenaan.
anteeksi, etten osaa tämän paremmin nyt auttaa. Etsi positiivisia asioita jokasesta arkipäivän asiasta, niin eiköhän se tekemisen ilo sieltä esiin tule.
PärjäileKiitos sinulle vastauksesta, vaikka jo ajattelin, että ei kukaan jaksa tätä lukea, saati vastata.
Mulle tuli eilen yhtäkkiä ihmeellinen jaksamiskohtaus. Jaksoin siivota ja käydä kahdessa kaupassa - kahdessa kaupassa! Yleensä sellainen on toivotonta, mutta sinne minä vaan marssin, aivan kuin se olisi normaalia. Mietin, että mistä se oikein johtui. Koulussa pari opettajaa sanoi minulle jotakin ja sitten yksi perheenjäsen sanoi mulle jotakin. Antoiko sen energian tosiaan noi vähäiset kontaktit, sattuma vai mikä ihme? No, miten onkaan, niin olen ollut tänäänkin ihan melko voimissani. Nyt on vaan sellainen olo, että ei huvita mennä kauppaan (tai halua mennä rahoja tuhlaamaan), mutta ei sellainen, että ei jaksa. Aika outo juttu, mutta ihan kiva.
Nyt taas koko valitukseni tuntuu ihan turhalta, mutta uskon, että tollanen olo on taas tulossa, koska on tuommosta jonkin aikaa ollut, niin miksi yhtäkkiä kaikki vaan muuttuisi? Tällä hetkellä tuntuisi turhalta mennä puhumaan ammattilaiselle.
Ja tuo rumuusasia. En vertaile itseäni paljonkaan telkkarissa tai lehdissä oleviin ihmisiin, vaan tavallisiin pulliaisiin. Se juuri siinä on niin ankeaa, että ympärillään - ihan oikeassa elämässä - ei näe juuri koskaan ketään itseään rumempaa. Ne harvat poikkeukset ovat sitten sellaisia, joista jokainen tietää, että ton ulkonäössä ei ole kaikki ihan kohdallaan. Joku voi katsoa mua ja ajatella, että onpas tuo ruma mutta kelpaa kyllä tollasena (tai en tiedä, ehkä joku ajattelee, että olemassaoloni on loukkaus kaikkia niitä kohtaan, joilla on näköaisti). Kyllä mäkin ajattelen rumista niin, koska näen virheellisesti, että ne on "rumia" sisältäkin ja silloinhan niitten ulkonäkö on niille just sopiva. Näin kaikki ajattelevat muista - ei kenenkään ulkonäössä ole vikaa, vaan kaikki on just sitä, mitä pitääkin. Kriittisiä ollaan vaan oman ulkonäön suhteen, ja mä taidan olla vähän keskivertoa enemmän.
Koitetaan pärjäillä. Kiitos. - Luuserinakin surkea
kljsfökld kirjoitti:
Alota rakentaa kehoos:)! Siin tulee muut tekemistä, elämäntavat paranee kun syöt hyvin ja liikut, jaksat paremmi, saat hyvännäkösen vartalon ja lisää itseluottamusta. Pienet masennuksen puuskat ainaski mulla menny ohi kun on se joku juttu mtkä tekee ja se juttu sitoo tekemään jatkuvasti :)
Kiitos kannustavasta viestistäsi!
Kiitos. En halua rakentaa kehoa, vihaan jo nyt poikamaista vartaloani. Se on kuvottava, koska en itse pidä siitä, että muut näkee mut jonakin miehisenä olentona. Olisi tietysti mukavaa, jos liikunnalla ja syömällä saisi naisellisen vartalon, mutta se ei taida onnistua, koska luulen, että kehoni on luonnostaan sellainen tietynlainen. Esimerkiksi jotkut luisevatkin, niin niissäkin näkyy se naisellinen muoto, vaikka ei olisi sitä täyterasvaa. *kade*
Mutta ei tää valittaminen mua auta pätkääkään...
Harmi tavallaan, että vähäiset mielenkiinnonkohteeni on tylsiä ja eristää muista ihmisistä: koneella olo, telkkarin kattelu... Mitä enemmän oon yksin, niin sitä vaikeampi on aina olla ihmisten kanssa.
- alas-
"Yksi suurista ongelmistani on jaksamattomuus.
Olen viime aikoina "havahtunut" siihen, että mietin aina välillä, että teen joskus itsarin. En jaksa elää, mutta on alkanut tuntua, että osasyy tunteeseen on se, etten jaksa fyysisesti. Sen takia en sitten jaksa henkisestikään, mutta jos mulla ois hyvä fyysinen jaksavuus, niin se varmaan auttais paljon."
Epäilen aikalailla että kyseessä oikeasti olisi fyysinen jaksamattomuus. Juuri tuollaisten arkisten asioiden tekeminen jotka jo muutenkin kehtuuttaa voi helposti tuntua fyysiseltä väsymykseltä vaikka syy oikeasti olisi ainakin osittain henkinen.
"En siis aio tällä selitykselläni mainostaa mitään itsaria, sillä se ei ole vakavissa suunnitelmissani, pidän ajatusta vain varalla ja tietoisesti hävitän itseni huonoista puolista "todisteita", että ne ei jäis kuolemani jälkeen tänne muiden katsottaviksi. Haluan yleensä ottaen elää, en vain pidä _omaa_ elämääni elämisen arvoisena. Sinäkin voit haluta vaikka hiihtämään, mutta ei ehkä huvita tehä sitä ihan millä tahansa suksilla."
Mitä tarkoitat noilla todisteitten hävittämisellä?
Ymmärrän mitä tarkoitat että et pidä elämääsi elämisen arvoisena, siksi sinun täytyykin muuttaa tapasi ja elämäsi.
"En tykkää ollenkaan liikunnasta, joka voisi kyllä auttaa jaksamaan. Mutta ne harvat kerrat, kun olen innostunut liikkumaan, ei oo innostanut toista kertaa lähtemään taas vähään aikaan. Ongelmani ei ole edes se, että aloittaisin liikkumalla liikaa... ainakaan normaalin ihmisen mittapuusta katsottuna... mutta ehkä pitäisi aloittaa ihan minimaalisella liikunnalla. Tosin ongelmani onkin jaksamattomuus, jonka takia pienetkin asiat tuntuvat vaikeilta."
Harva sitä liikuntaa nyt erityisemmin rakastaa, varsinkaan silloin kun sitä tekee. Liikuntahan on kipua, hikeä ja tuskaa, mikä siinä on hyvää on jälkeenpäin se hyvänolon tunne ja tieto että on tehnyt jotain merkityksellistä. Epäilen että et jaksa aloittaa liikuntaa koska sitä on niin helppo lykätä tai jättää menemättä, tarvitsisit esimerkiksi lenkkikaverin jolloin liikunta on mukavampaa eikä tule niin helposti jänistettyä, tai sitten selvän liikuntasuunnitelman jota pakotat itsesi noudattamaan (jos et osaa itse tehdä niin voin auttaa). Nykyisellä pohjalla pelkällä tahdonvoimalla aloittaminen on tuomittu epäonnistumaan (tai no kaikkihan on mahdollista).
"Aina kun pitäisi tehdä jotain suurta, kuten tiskata - siinä joutuu seisomaan pitkän aikaa! -, pedata sänky - pitäisi pysyä pystyssä vääntyneessä asennossa! -, käydä suihkussa - puoli tuntia heikottumista ja seisomista siellä, ---------"
Ei ole mikään ihme että näin on käynyt... Jos et pidä elämääsi minkään arvoisena, itsetunto nollassa jne. niin tiskit sun muut varmaan tuntuvat aika vähäpätöisiltä ja puuduttavilta. Ensin olisi varmaan parempi saada muut asiat kuntoon, kunhan et nyt huku sinne tiskivuoren alle.
Jatkuu osassa 2 ------------------------------->- alas-
"Liikunnan puutteen vuoksi voi olla huono ravinto syypää tähän, koska syön paljon makeaa ja muu jää vähemmälle. En osaa enkä tietenkään myöskään jaksa kokata, joten ei tule syötyä kovin terveellisesti. Kun rahaa ei ole tuhlattavaksi asti, niin aika suuri osa kaupassa tehtävistä ostoksista menee herkkuihin, ja ruoka on joko hedelmiä tai valmisruokia..."
Sanon suoraan. Lopeta makeansyönti ja vaihda terveelliseen ruokavalioon, tai ainakin karkittomaan. Tämä taasen vaatii paljon itsekuria, mutta yritä ja kokeile ainakin. Terveellisen ruokavalion ja liikunnan tärkein tehtävä ei ole pitää sinut terveenä ja kunnossa vaan kehittää itsekuria, itsetuntoa ja yleistä mielenterveyttä. Jos jätät yhden suklaapatukan syömättä se tuskin merkitsee mitään painoosi tai kuntoosi, mutta se että jaksoit noudattaa karkitonta ruokavaliota on palkinto jota ei rahalla saa.
Kokkaamisen jaksamattomuus ei pitäisi olla suuri ongelma... Tuoreilla hedelmillä, salaatilla jonka päälle pistät vaikka valmiskastiketta, valmis kananugeteilla, leivällä ja maidolla esimerkiksi saat suht terveellisen annoksen juuri tekemättä mitään.
"...Auttaakohan sellaset vitamiini- yms. lisät oikeesti mitään? Kannattasko mun ruveta popsimaan sellasia, koska en saa ruoasta (ilmeisesti) tarpeeks ravintoaineita? Vai mitä ihmettä mun kannattais tehdä? Olen kyllä aika varma, että mulla on päässä, jos ei vakavia, niin ainakin jotain poikkeuksia, jotka saa miettii kaikkee järjetöntä. En ees viitti sanoo, millasii ajatuksii mun päässä liikkuu. Käyn pään sisällä keskusteluja, keksin salaliittoteorioita (joihin en tosin itsekään usko)...-----------"
Sinun täytyy ruveta luottamaan itseesi, kehenkä muuhunkaan voisi luottaa? Kukaan ei voi koskaan sinulle tulla sanomaan minkälainen maailma on ja/tai minkälaisena se sinun pitäisi kokea. Vain sinä tiedät mistä pidät, minkälainen sinun tulisi olla jne. Lopeta siis ajattelu että olet hullu tai että salaliittoteorioissasi olisi jotain vikaa. Ei tuo nyt edes niin hullulta kuulostanut, ja vaikka kuulostaisi niin mistä minä mitään siitä tietäisin? Jos sinä uskot ja koko maailma epäilee sinua niin entä sitten? On paljon tärkeämpää luottaa itseensä kuin vain epäillä.
Toivoisin vain että olisit enemmän avoimempi. Sanoit että et halua puhua tietyistä asioista koska ne ovat tabuja tai muuta... Netissä jokainen täällä esiintyy anonyymisti joten syytä pelätä ei ole. Jos pelkäät että konettasi vakoillaan tai IP osoitteen perusteella (tai muuten) saadaan selville että juuri sinä olet sanonut sen mitä sanoit niin entä sitten? Vaikka juttusi olisivat miten outoja hyvänsä, niin ne ovat silti sinun, ja tekevät sinut juuri siksi mikä sinä olet. Niitten sanomatta jättäminen sen takia mitä muut siitä ajattelisivat on (yleensä) epäkypsää ja vaikeuttaa vaan auttamista/ymmärtämistä.
Toivoisin että voisin auttaa enemmän, mutta keinot ovat rajalliset. Parasta olisi varmaan saada elämääsi ihminen joka potkisi sinua kokoajan persuuksille, saisi tiskaamaan ja lenkkeilemään jne, mutta jos näin ei käy niin pitää luottaa tahdonvoimaan joka on sitten se vaikeampi tie. Pelkkä lenkkeily sun muu sälä ei kyllä varmaan elämääsi pelkästään pelasta. Sinun pitäisi miettiä tarkkaan mitä oikeastaan haluat.
Jos sinulla on jotain kysyttävää tai haluat vain jutella, niin ota ihmeessa yhteyttä, älä ainakaan jää yksin ongelmiesi kanssa.
Niin ja vielä lisäksi... Liikunnalla voi saada "epäpoikamaisen" vartalon kun muistaa vain tehdä paljon toistoja pienillä painoilla. Siitä ei tarvitse stressata. - yksinäinen /yksin
alas- kirjoitti:
"Liikunnan puutteen vuoksi voi olla huono ravinto syypää tähän, koska syön paljon makeaa ja muu jää vähemmälle. En osaa enkä tietenkään myöskään jaksa kokata, joten ei tule syötyä kovin terveellisesti. Kun rahaa ei ole tuhlattavaksi asti, niin aika suuri osa kaupassa tehtävistä ostoksista menee herkkuihin, ja ruoka on joko hedelmiä tai valmisruokia..."
Sanon suoraan. Lopeta makeansyönti ja vaihda terveelliseen ruokavalioon, tai ainakin karkittomaan. Tämä taasen vaatii paljon itsekuria, mutta yritä ja kokeile ainakin. Terveellisen ruokavalion ja liikunnan tärkein tehtävä ei ole pitää sinut terveenä ja kunnossa vaan kehittää itsekuria, itsetuntoa ja yleistä mielenterveyttä. Jos jätät yhden suklaapatukan syömättä se tuskin merkitsee mitään painoosi tai kuntoosi, mutta se että jaksoit noudattaa karkitonta ruokavaliota on palkinto jota ei rahalla saa.
Kokkaamisen jaksamattomuus ei pitäisi olla suuri ongelma... Tuoreilla hedelmillä, salaatilla jonka päälle pistät vaikka valmiskastiketta, valmis kananugeteilla, leivällä ja maidolla esimerkiksi saat suht terveellisen annoksen juuri tekemättä mitään.
"...Auttaakohan sellaset vitamiini- yms. lisät oikeesti mitään? Kannattasko mun ruveta popsimaan sellasia, koska en saa ruoasta (ilmeisesti) tarpeeks ravintoaineita? Vai mitä ihmettä mun kannattais tehdä? Olen kyllä aika varma, että mulla on päässä, jos ei vakavia, niin ainakin jotain poikkeuksia, jotka saa miettii kaikkee järjetöntä. En ees viitti sanoo, millasii ajatuksii mun päässä liikkuu. Käyn pään sisällä keskusteluja, keksin salaliittoteorioita (joihin en tosin itsekään usko)...-----------"
Sinun täytyy ruveta luottamaan itseesi, kehenkä muuhunkaan voisi luottaa? Kukaan ei voi koskaan sinulle tulla sanomaan minkälainen maailma on ja/tai minkälaisena se sinun pitäisi kokea. Vain sinä tiedät mistä pidät, minkälainen sinun tulisi olla jne. Lopeta siis ajattelu että olet hullu tai että salaliittoteorioissasi olisi jotain vikaa. Ei tuo nyt edes niin hullulta kuulostanut, ja vaikka kuulostaisi niin mistä minä mitään siitä tietäisin? Jos sinä uskot ja koko maailma epäilee sinua niin entä sitten? On paljon tärkeämpää luottaa itseensä kuin vain epäillä.
Toivoisin vain että olisit enemmän avoimempi. Sanoit että et halua puhua tietyistä asioista koska ne ovat tabuja tai muuta... Netissä jokainen täällä esiintyy anonyymisti joten syytä pelätä ei ole. Jos pelkäät että konettasi vakoillaan tai IP osoitteen perusteella (tai muuten) saadaan selville että juuri sinä olet sanonut sen mitä sanoit niin entä sitten? Vaikka juttusi olisivat miten outoja hyvänsä, niin ne ovat silti sinun, ja tekevät sinut juuri siksi mikä sinä olet. Niitten sanomatta jättäminen sen takia mitä muut siitä ajattelisivat on (yleensä) epäkypsää ja vaikeuttaa vaan auttamista/ymmärtämistä.
Toivoisin että voisin auttaa enemmän, mutta keinot ovat rajalliset. Parasta olisi varmaan saada elämääsi ihminen joka potkisi sinua kokoajan persuuksille, saisi tiskaamaan ja lenkkeilemään jne, mutta jos näin ei käy niin pitää luottaa tahdonvoimaan joka on sitten se vaikeampi tie. Pelkkä lenkkeily sun muu sälä ei kyllä varmaan elämääsi pelkästään pelasta. Sinun pitäisi miettiä tarkkaan mitä oikeastaan haluat.
Jos sinulla on jotain kysyttävää tai haluat vain jutella, niin ota ihmeessa yhteyttä, älä ainakaan jää yksin ongelmiesi kanssa.
Niin ja vielä lisäksi... Liikunnalla voi saada "epäpoikamaisen" vartalon kun muistaa vain tehdä paljon toistoja pienillä painoilla. Siitä ei tarvitse stressata.peiliin ja lähde tekemään itsellesi hyvää .puhu asiostasi jollekin noi kuulostaa vielä ihan normaalilta , mutta lopeta toi turha vollaaminen ja tee jotain ihan mitä vaan ja tee tekemisistäsi tapa .harrasta vie itsesi ihmisten ilmoille ja anna palaa , kyllä sinut joku sieltä noukkii .
- poisss
No minä olen 26v nuori nainen, tämä alkoi 15 vuotiaana, edelleenkin en ole apua saanut. 10 lääkäriä, terapeutteja, neuropsykologeja käynyt läpi, yhtä tyhjän kanssa.
Nyt odotan että pääsen eläkkeelle, elämäni taisi nyt olla täällä.
Kammottavin ja painajaismaisinta on se ettei tähän o saanut hetkeäkään mitään helpotusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet taitava
monessa asiassa. Myös siinä, miten veit sydämeni. Äkkiarvaamatta, pikkuhiljaa. Yhtäkkiä huomasin että minusta puuttuu jo758080Sinällään hauska miten jostakin
jaksetaan juoruta vaikka mitä. Jakorasia yms. Raukkamaista toimintaa. Annetaan jokaisen elää rauhassa eikä levitellä per583233- 372546
Miten voit manipuloida katsojalukuja?
Palstatrolli ja väsynyttä sontaa palstalle suoltava Varmakkakkiainen on viime aikoina vedonnot siihen, että hänen ketjuj172160Osuuspankki Kuhmo!
Ei pysty pitämään yhtä Otto pankkiautomaattia toiminnassa Ksupermarketin kanssa,20 vuotta sitten Kuhmossa oli neljä auto352114- 232070
- 131897
Rakkaalleni!
Halusin tulla kertomaan, että sinua ajattelen ja ikävöin vaikka olen sukuloimassa. Meinasin herkistyä, kun tykkään sinus151693- 601638
- 181609