Valtion palkkapapeista jo aika luopua

Esakalevin

Vapaa-ajattelijain liitto esittää, että armeijassa ja vankilassa luovutaan valtion palkkaamasta papistosta. Tällainen muutos ei estäisi seurakuntia tarjoamasta palvelujaan omalla kustannuksellaan vankiloissa tai varuskunnissa varusmiesten vapaa-ajalla.

Liiton liittohallituksen 12.2. hyväksymiä, Puolustusvoimien ja Rikosseuraamusviraston johdolle lähetettämiä kehittämisehdotuksia perustellaan sillä, että julkisen organisaation tulisi olla katsomuksellisesti puolueeton, tunnustukseton siten, että kaikkia siihen kuuluvia kohdellan yhdenvertaisesti eikä ketään asetata eri asemaan uskonnon, vakaumuksen tai mielipiteen vuoksi.

Liiton mielestä vankilapapien, sotilaspastorien ja kenttäpiispan palkkaamiseen käytettävää verorahaa ei pidä nähdä vain säästökohteena, sillä resursseja lienee tarpeen suunnata psykologien ja sosiaalikuraattorien palkkaamiseen tukemaan henkisesti nin vankeja kuin varusmiehiä ja puolustuvoimien henkilöstöäkin palveluksessa sekä erityisesti myös traumaattisissa kriisitilanteissa.

Vapaa-ajattelijat toivovat myös Puolustusvoimien Yleiseen palveluohjesääntöön muutoksia, jotka lopettavat uskontokuntiin kuulumattomien syrjinnän ja vahvistavat uskonnon ja omantunnon vapautta niin varusmiesten kuin henkilöstönkin osalta. Esimerkiksi paraatiin tai ohimarssiin osallistumisen ehtona ei voida pitää osallistumista kenttäjumalanpalvelukseen tai uskonnollisen valatilaisuuden seuraamista.

Alla kehittämisehdotukset sellaisenaan.

Puolustusvoimat
Puolustusministeriö

Vapaa-ajattelijain liitto ry. esittää uskonnottomien etu- ja kulttuurijärjestönä kunnioittavasti seuraavaa:

Puolustusvoimissa on aika luopua valtion kustantamasta ”kirkollisesta työstä”. Julkisen organisaation on paikallaan olla katsomuksellisesti tunnustukseton siten, että kaikkia siihen kuuluvia kohdellan yhdenvertaisesti eikä ketään asetata eri asemaan uskonnon, vakaumuksen tai mielipiteen vuoksi.

Tällaisen muutoksen ei tarvitse estää seurakuntia tarjoamasta varuskunnissa palvelujaan varusmiesten vapaa-ajalla.
Sotilaspastorien ja kenttäpiispan palkkaamiseen käytettävää rahaa ei pidä nähdä vain säästökohteena, sillä resursseja lienee tarpeen suunnata psykologien ja sosiaalikuraattorien palkkaamiseen tukemaan henkisesti varusmiehiä ja henkilöstöä palveluksessa sekä erityisesti myös traumaattisissa kriisitilanteissa.

Puolustusvoimien Yleiseen palveluohjesääntöön tulee tehdä muutoksia, jotka lopettavat uskontokuntiin kuulumattomien syrjinnän ja vahvistavat uskonnon ja omantunnon vapautta niin varusmiesten kuin henkilöstönkin osalta. Esimerkiksi paraatiin tai ohimarssiin osallistumisen ehtona ei voida pitää osallistumista kenttäjumalanpalvelukseen tai uskonnollisen valatilaisuuden seuraamista.

Uskonnollinen sotilasvala ja katsomusneutraali sotilasvakuutus erottelevat tällä hetkellä varusmiehiä täysin tarpeettomasti kahteen eri ryhmään, minkä vuoksi on paikallaan siirtyä yhteen ja yhteiseen katsomuksellisesti neutraaliin, uskonnottomaan sotilasvakuutukseen tai -valaan.

KEHITTÄMISEHDOTUS
12.2.2011

Rikosseuraamusvirasto

Vapaa-ajattelijain liitto ry. esittää uskonnottomien etu- ja kulttuurijärjestönä kunnioittavasti seuraavaa:

Vankiloissa on aika luopua valtion kustantamista vankilapappien viroista. Valtion tehtävänä ei tule suosia mitään kirkkoa tai uskonnollista yhteisöä. Myös vankeja tulee kohdella yhdenvertaisesti eikä asettaa ketään eri asemaan uskonnon, vakaumuksen tai mielipiteen vuoksi. Samoin perustuslain takaama uskonnon ja omantunnon vapaus koskee myös kirkkoon ja uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomia.

Valtiollisesta vankilapappijärjestelmästä luopuminen ei estä kirkkoa ja muita uskonnollisia yhteisöjä tarjoamasta palvelujaan vankiloissa. Vuosikymmenien kokemus kuitenkin osoittaa, että uskonnollispohjainen vankilapappijärjestelmä ei ole osoittautunut erityisen tehokkaaksi vankien tukemisessa rikos- ja vankilakierteen katkaisuun.

Tätä esitettyä muutosta voi toki yleisissä säästöpaineisa tarkastella myös säästömahdollisuuksien näkökulmasta. Koska vankiloissa kuitenkin ilmeisesti on tarvetta vankien psykososiaaliseen tukemiseen, tulisi säästyneet rahat käyttää uskonnollisesti tunnustuksettomalta pohjalta toimivien henkisen tuen ammattilaisten, kuten vankilapsykologien ja sosiaalikuraattorien palkkaamiseen.

0

161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

        Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
        Yhteiskunta
        236
        3566
      2. Tapettu

        On joku kangaskadulla perjantaina
        Sotkamo
        62
        3258
      3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

        Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
        Maailman menoa
        78
        2761
      4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

        Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
        Maailman menoa
        39
        2601
      5. Työvoimatoimisto

        Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
        Työttömyys
        94
        2266
      6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

        Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
        Maailman menoa
        28
        1963
      7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

        Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
        Maailman menoa
        91
        1961
      8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

        Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
        Maailman menoa
        41
        1854
      9. Mikä aate kaiken pahan takana?

        Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
        Maailman menoa
        97
        1750
      10. Mietin sua liikaa

        Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
        Ikävä
        69
        1093
      Aihe