syrjäytyminen

olen pahasti syrjäytymässä. Ikää 23 vuotta, mies. Opiskelen korkeakoulussa mutta siitä ei tällä hetkellä tule mitään.. perusrutiinit saan jotenkuten hoidettua. En jaksa/halua tavata KETÄÄN. Töitä mielelläni tekisin mutta kukaan ei palkkaa. Minulla ei ole juuri sosiaalisia suhteita. Kun äiti eilen soitti, ei multa tullut ääntä ollenkaan.. olin ollut niin monta päivää puhumatta!

kohta lähtee asunto alta ja luultavasti silloin itsarin paikka... mitä ihmettä muut ihmiset tekevät kun eivät pysty opiskelemaan tai käymään töissä?

tässä olen minä myös. Yhteishauissa pitäisi jonnekin hakea, toisaalta ei kiinnosta tippaakaan enää mennä koulun penkille. Mieluummin teen töitä, mutta kaikki on osa-aikaista tai pätkätyötä. Työttömänä ei hevillä peruslaskuista selviä eikä rahaa ainakaan huvitteluun jää, sillä ei ole vanhempia, jotka betalar. Olen tässä miettinyt, että parasta riistää oma henki, kun ei jaksa tätä touhua enää. Koko maailma on ihan sairasta ja perseestä! En ole kovin sosiaalinen. Tahtoisin tehdä omia luovia juttuja, mutta kun ei ole rahaa ostaa niitä tarvikkeita, mitä siihen tarvitsee!!!!!!!!!! Tahtoisin toisaalta erakoitua kokonaan, jonnekin mökkipahaseen metsän keskelle, ettei tarttisi ikinä nähdä enää yhtäkään ihmisen irvikuvaa lässyttämässä yhteiskunnallisista velvotteista.

Saako ap:lta tarkennuksia siitä, että mitkä nuoruuden normaalit kokemukset ovat jääneet väliin?
Miksi muuten olet erakoitunut? Onko se oma valintasi vai olosuhteiden pakon sanelema?

Olen aina tahtonut olla yksin, mutta vuosien myötä olen karistanut viimeisetkin tuttavuudet ympäriltäni. Varmasti sen lisäksi, että se on aina ollut osa luonnettani, sairastumiseni on edesauttanut vetäytymistäni siinä, että myös häpeän itseäni ja inhottaa ajatus siitä, että ihmiset näkevät minut ja muodostavat mielipiteitään, ovat mahdollisesti kiinnostuneita ja jäävät ehkä jopa riippuvaisiksi.
Ennen jätin vastaamatta yhteydenottoihin, nykyään niitä ei edes tule. En tahdo kenenkään kiintyvän minuun, koska en kuitenkaan jaksaisi ylläpitää ihmissuhteita ja ihmissuhteet ylipäätään ahdistavat helvetisti. Ihmisillä on odotuksia, mutta olen niin sekaisin ja syvällä jonkin sisässä, etten enää hallitse olemassaoloani. Miten voisin silloin täyttää heidän toiveensa'?


En ole ujo. Yleensä ihmiset olettavat näin. Uskallan kyllä ottaa yhteyttä ihmisiin ja olla jopa olevinani kovinkin rento heidän seurassaan, mutta kyse on siitä etten tahdo. Jostain syystä sisälläni kasvaa ihmisviha.

Kai alan pikkuhiljaa olla syrjäytynyt. 18 vuotias tyttö, kolmeen vuoteen en ole saanut mitään aikaseksi. Ei kavereita, ei opiskelua, ei töitä... Aloitin autokoulun muutama kuukausi sitten, mutta ei siitäkään tullut yhtään mitään. Puhelin on toista viikkoa sammuneena, mutta mitäpä sitä lataamaan, kun ei siihen kuitenkaan kukaan soita.
Välillä uskon oikeasti, että pystyn muuttamaan elämäni suunnan, mutta tälläkin hetkellä toivon vaan sitä ettei mulla olisi vanhempia ja muita läheisiä joita satuttaisin tappamalla itteni. En pahemmin ole masentunut, mutta ei tässä loppujen lopuks ole mitään järkeä. En jaksa mitään ihmissuhteita, en oikeestaan edes pidä ihmisistä, ainakaan jos ne tulee liian lähelle. Mulla on yksinäni ihan kivaa, mutta ei tämmönen elämä silti kannata.

Voisin sanoa olevani syrjäytynyt. Päälle 20 vuotta on tullut elettyä, enkä ole koskaan kyennyt seurustelemaan tai edes hakeutumaan töihin. Yliopistoon tai ammattikorkeakouluun hakemisesta olen voinut vain haaveilla. Kavereita ei ole nimeksikään, ne harvatkin asuvat kaukana, enkä näe heitä ikinä. Onneksi on sentään vanhemmat ja sisaruksia, etten vallan erakoidu.

Joo!
Ollaanhan tässä elinkeinoelämästä aika lailla paitsiossa täälläkin.

Aika paljoltihan tuo on samantekevää. Vapaa-aikaa riittää, ja koska tämä on Suomi, ei tarvitse kuitenkaan nälkää tai kylmää kärsiä. Nautiskelen teestä, kavereille vittuilusta ja välillä sorrun laadukkaaseen tuontiolueen tai hienoon viskiin, eikä siihenkään hajoa talous, koska tuet ovat aivan riittoisat kun osaa elää säästeliäästi ja pääsääntöisen vaatimattomasti.

Kovasti yritetään syyllistää ja painostaa sekä lahjoa rotaksi juoksupyörään, mutta ihmisarvo menee ja menköön vastaisuudessakin roimasti sen edelle. "Minä olen omaa omaisuuttani, minä en ole pienimmän murto-osankaan vertaa sinun omaisuuttasi. Et saa elämästäni sekuntiakaan etkä omastani rahtustakaan, jossen minä sitä omista syistäni ja omiin intresseihini nojaten tahdo sitä sinulle antaa." - Tämän verran kapitalismia on syytä muistaa vaalia totuutena, vaikka tukien varassa elääkin. Periaate sopii naistenpäivänkin kunniaksi kerrattavaksi, terveisiä vain kauniimmallekin sukupuolelle!

Miespuolinen, 20 vuotta ikää, viime syksystä asti sairaslomalla. Noin vuosi sitten tapahtui jotain sellaista jonka takia en ole enää jaksanut viimeisiäkään kaverisuhteiden rippeitä pitää yllä ja olen nykyään melkolailla yksin. Kouluja en ole peruskoulun jälkeen saanut läpäistyksi enkä ole koskaan ollut oikeissa töissä. Olkoon vain nuori ikä, pidempi vitutus edessä siis.

Täydellisesti syrjäytynyt, Pitäisi mennä joko työkkäriin, lääkäriin tai sossuun, mutta ei pysty Jos pystyisi niin en tietäisi mihin noista. Olen yrittänyt saada töitä ilman työkkäriä, mutta ei onnistu. En kyllä oikein jaksa enää yrittää edes kunnolla, joten kuolema on kait vain ajan kysymys. Vuokraa en pysty enää maksamaan ja ruokaa ostan velaksi. Pian velkaa ei saa enää otettua. Sossusta pystyisi korkeintaan saamaan jatkoaikaa tälle helvetille. Lääkäriin jos menisi niin saisi ehkä jonkin pilleripurkin masennukseen, mutta ei sillä ongelmat korjautuisi. Työkkärissä olen joskus käynyt, mutta ei sieltä töitä saa. Toisaalta vaikka saisi en tiedä pystyisinkö enää tekemään. Apaattisuus on syövyttänyt aivot.

Minä nyt vai olen liian tyhmä pärjäämään tässä maailmassa, ja häpeän ja apaattisuuden vuoksi en pysty edes käyttämään mitään tukikeinoja mitä olisi olemassa. Ainoa ratkaisu ongelmiin jonka minä pystyn toteuttamaan on itsemurha, mutta vielä ei ole rohkeus siihen riittänyt. Mutta varmaan pian kun joutuu kodittomaksi saan edes tämän aikaiseksi.

Olen mielestäni syrjäytymisvaarassa. Olen masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta opiskelen kuitenkin yliopistossa. Teen vapaaehtoistöitä ja pyrin harrastamaan. On kuitenkin yksi iso mutta; kaikki vaan tuntuu niin paskalta. En tajua ihmisiä, eikä monet ihmiset varmaan minua :) Sosiaalinen kanssakäyminen on minulle ihan täyttä pakkopullaa, jos ei siis lasketa perhettä ja muutamaa hyvää ystävää. En halua syrjäytyä, joten yritän taistella kaikkeni sitä vastaan! Että minusta jonain päivänä vielä tulisi kunnollinen tuottava ja veroja maksava kansalainen... En halua luovuttaa, mutta tätä sotaa itseään vastaan on aika rankka käydä.

En voi sanoa, et on mukava, et on muitakin.

Koulukiusaaminen oli ensimmäinen,
jälkeenpäin se on ihan looginen kuvio tulin kouluun työläisperheestä
toisesta kaupuginosasta kuin alkoholistien ja työttömien lapset.
Ja muhun panostettiin himassa ihan hulluna.

Sen jälkeen jatkoopiskelu 6:sen keskarilla ei onnistunu,
jotain pieniä duuneja, potkuja,
työttömyyttä intti.. Intti jäi kesken ongelmien vuoksi,
selkä oli jo silloin paskana...
Pitkä työttömyys, kursseja, epäonnistuneita suhteita...

Aikuisuus ,lisää suhteita, onnistumisia.. työtä, työttömyyttä,
oikein vaan paljon...

Ja nyt on niin tsippi ettei jaksa enään sängystä nousta.
Kaupassa käyn koska syöminen on pakollista ja roskat heitän,
muuten en poistu himasta ja verhot on edes aina.
Töihin eikä kouluhin pääse, eikä kelpaa.

Rahaa on jonku verta säästös, mu ei jaksa innostua mistään.

30 tuli täyteen täl viikol en pidä yhteyt sukuun,
enkä perheeseen.
Ei kiinnosta enää mikään.. 2 vaihtoehtoo, hauta tai sit
ittes työllistäminen.
Ja koska en usko itsemurhaan, niin eipä täsä kummosii
vaihtoehtoi oo.

millä ihmeellä ihmiset elävät jos eivät käy työssä tai opiskele??

Työttömiä tuetaan saan hanskaan 970 € erillaisia etuuksia
ja siitä vuokra pois.

Tosin en juo!!!

Ja osaan muutenkin handlata talouteni oon aina osannut!
Edes tällä rahalla joudu elämään kädestä suuhun säästöönkin
jää joka kuukaus 250 €

1)Olen yli 25
2) 410 työttömyyspäiväraha (Kela)
3) 360 toimeentulotukea (sosiaalitoimi)
4) 200 asumistukea (Kela)

Pitää kans sit olla vanha ja isoa asunto mut silti korkee vuokra,
saat niin vähän asumistukee ettei..sossu voi sit olla maksamatta.

Se on kuule omasta tahdosta kiinni syrjäydytkö vaiko et. Olen aikuinen. Jos tutkimuksiin ja selvityksiin on uskomista, niiden perusteella minun pitäisi olla syrjäytynyt, olisin yhteiskunnan elätettävänä, ehkä vankilassa. Lapsuudessa ja nuoruudessa vietin lukuisia öitä metsissä yms paikoissa paossa kotiväkivaltaa. Olin myös sekä henkisen että fyysisen koulukiusaamisen uhri. Minulla ei ollut minkäänlaista turvaverkostoa. Kävin koulut ja hankin pätevyydet. Tiesin, että jonkin päivänä kaiki se "paska" loppuu, eikä minun tarvitse perustella kenellekään olemistani. Nyt olen työelämässä ja tulen oikein hyvin toimeen.