Mies puukotti avopuolisoaan ja pakotti olutta ostamaan
julkaistu tänään klo 21:38
Noin 30-vuotias kuopiolaismies puukotti sunnuntaina illansuussa avopuolisoaan ja pakotti tämän sen jälkeen kauppaan ostamaan olutta. Kolme iskua saanut nainen pystyi vasta kaupassa hälyttämään apua. Välikohtaus sattui illansuussa Kuopiossa Rypynsuolla.
Avopuoliso sai leipäveitsestä piston käteensä, kylkeensä ja selkäänsä. Yksi pistoista on niin syvä, että nainen vietiin sairaalaan jatkohoitoon.
Poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä pahoinpitelynä. Puukotuksesta epäilty mies oli alkoholin vaikutuksen alaisena tekohetkellä.
Nainen sai hälytettyä apua vasta sen jälkeen, kun hän oli kaupassa ollessaan saanut puhelimen lainaksi. Mies oli sillä hetkellä kaupan pihalla odottamassa puolisoaan. Välikohtaus sattui illalla noin kahdeksan aikaan.
YLE Uutiset
http://yle.fi/alueet/savo/2011/02/mies_puukotti_avopuolisoaan_ja_pakotti_olutta_ostamaan_2361105.html
Ei, alkoholista ei ole laisinkaan haittaa.
Se on rentouttava seurustelujuoma.
Aikuisten oikeasti.
Mainoksetkin suosittelevat alkoholia.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Alokholi pilaa paljon,se on todettu ja nähty.Vanha kansa sanoo että viina on viisasten juoma,ite oon kaikki töppäilyt tehnyt humalassa ja ite saan siitä kärsiä,turha sitä on syyttää uskontoja tai muuta,ite päättää miten elää.Nyt oon oppinut sen,mutta kantapään kautta.