Raadollisuus keskuudessanne?

Jutta 65

Tunnetteko te Helluntailaiset ahdistusta tai peräti painostusta jos teillä ei ole mitään todistusta annettavana.Helluntailaisuushan on helppo tie "hävittää menneisyys" pukeutumalla itsetehtyyn valkoiseen kaapuun.Onko tosi että teitä jotka ette ole harrastaneet huumeita ja kiertäneet vankiloita ja tehneet kaikenlaista pahuutta "aliarvostetaan" seurakunnassanne.Olen kuullut muutamalta taholta että näin olisi että pelkkä usko ei riitä Helluntailaisena olemiseen.Pitääkö tämä paikkansa ja kuinka laajassa mittakaavassa.Jos täällä nyt on sellaisia aliarvostettuja niin sympatiat teille ja jos vielä haluaisitte kertoa tarinanne niin siitä kiitos etukäteen.

47

1837

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koska helluntailaisuus on monessa suhteessa suoritusperäinen uskonnollinen järjestö. Ihmiset jaetaan monin perustein, esimerkiksi työtön tai eläkeläinen on alempi kuin esimerkiksi opettaja tai kauppias. Siis yhteiskunnallinen asema on arvostuksen mittari. Sitten otetaan huomioon kuka maksaa reilusti "kymmenyksensä", kuka puhuu kielillä ja kuka osaa miellyttää vanhimmistoa. Eli ei se usko riitä, pitää elää helluntailaisena helluntailaisuudessa.

      Ehkä on väärin sanoa että aliarvostus, koska se on voimakas ilmaisu, mutta kuitenkin totisinta totta. Eihän vaan kukaan kirjoita minulle vastaukseksi, että tuo on "katkeran miehen" puhetta, koska minä en ole katkera kenellekään.

      • Lapin profeetta

        on totisinta totta. Ollut jo vuosikymmeniä ja pahemmaksi vain näyttää menevän.

        Viestiketjun aloittajalle sanisin, että kun lahkolaisten ainut tehtävä on markkinoida omaa lahkoaan kaikelle kansalle ja käännyttää ihmisiä siihen, he tarvitsevat sellaisia lahkoonsa liittyneitä, joilla on mahdollisimman suuri markkinointiarvo. Esimerkiksi joku julkkis, joka nostetaan heti pylvään nokkaan kaiken kansan nähtäväksi, jotta kaikki ihmiset tulisivat uskoon kun tämäkin on tullut. Tahi sitten pitäjän kuulu holisti tai jopa moninkertainen murhamies, jonka kastamista menee puoli pitäjää katsomaan. (pari vuotta myöhemmin "pesty sika rypi jälleen rapakossa".)

        Nyt kun näin on, lahkolaisille on arvotonta roskaa ne, jotka ovat vähässä uskollisina ahkeroineet laupeudentyössä läjhimmäistensä keskellä ja eläneet suht koht siivoa elämää. Eivät ole käyneet tansseissa, ovat täysin raittiita jne. Heillä ei ole markkinointiarvoa ja niinpä lahkolaisten jumala ei heitä tarvitse.

      • Lapin profeetta kirjoitti:

        Käyttäjän viestit14.2.2011 18:00 lappix:
        "Ihmiset jaetaan monin perustein, esimerkiksi työtön tai eläkeläinen on alempi kuin esimerkiksi opettaja tai kauppias. Siis yhteiskunnallinen asema on arvostuksen mittari".
        ----
        Tällinen ihmisten jaottelu on kovin inhimillistä.
        Yksi jaottelu (jota ilmenee tälläkin palstalla) on: kuka on ns. "henkikastettu" ja kuka ei.
        "Henkikastettu" kokee olevansa enemmän pyhitetty (jopa synnitön), kuin ns. "tavallinen" uskova.
        Näin hän asettuu muitten yläpuolelle.

        Tällaista jaottelua ilmeni myös Korintin seurakunnassa.
        YKSI RUUMIS, MONTA JÄSENTÄ
        1.Kor.12:12-31
        ---------
        Jo ensimmäisessä luvussa Paavali viittaa Korintin runsaisiin armolahjoihin (1:7). Mutta niiden käytössä oli ongelmia. Paavali opastaa korintilaisia oikeille raiteille.
        Armolahjaluettelon (j.4-11) jälkeen Paavali opettaa pitkään Kristuksen seurakuntaruumiin toiminnasta (j. 5-31).

        Armolahjat ovat kaikki peräisin Jumalalta ja tarkoitettu seurakunnan parhaaksi.
        Erilaiset armolahjat olivat tuoneet seurakuntaan erilaisia arvoasemia; toisia pidettiin ”parempina”, toisia ”huonompina”.
        Me näemme inhimillisesti ajatellen toisin, kuin Jumala.
        Kukaan ei saa katsoa toista kristittyä alaspäin:
        ”..ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät olevan heikoimpia, ovat välttämättömiä;…”(j. 22).
        Jumalan edessä olemme kaikki samalla viivalla, hänen rakkaita lapsiaan

        Meidän tulisi ”yhtenä perheenä” (Ef. 2:19) kantaa huolta toinen toisistamme; iloita iloitsevien kanssa ja surra toistemme onnettomuuksia (1.Kor.12:25,26).
        Tarvitsemme toinen toisiamme.

      • hellari83
        Lapin profeetta kirjoitti:

        on totisinta totta. Ollut jo vuosikymmeniä ja pahemmaksi vain näyttää menevän.

        Viestiketjun aloittajalle sanisin, että kun lahkolaisten ainut tehtävä on markkinoida omaa lahkoaan kaikelle kansalle ja käännyttää ihmisiä siihen, he tarvitsevat sellaisia lahkoonsa liittyneitä, joilla on mahdollisimman suuri markkinointiarvo. Esimerkiksi joku julkkis, joka nostetaan heti pylvään nokkaan kaiken kansan nähtäväksi, jotta kaikki ihmiset tulisivat uskoon kun tämäkin on tullut. Tahi sitten pitäjän kuulu holisti tai jopa moninkertainen murhamies, jonka kastamista menee puoli pitäjää katsomaan. (pari vuotta myöhemmin "pesty sika rypi jälleen rapakossa".)

        Nyt kun näin on, lahkolaisille on arvotonta roskaa ne, jotka ovat vähässä uskollisina ahkeroineet laupeudentyössä läjhimmäistensä keskellä ja eläneet suht koht siivoa elämää. Eivät ole käyneet tansseissa, ovat täysin raittiita jne. Heillä ei ole markkinointiarvoa ja niinpä lahkolaisten jumala ei heitä tarvitse.

        monessa seurakunnassa tuosta tilasta. Oma kotiseurakuntani huomasi miten tavalliset ihmiset seurakunnassa meinasivat jäädä kokonaan rivijäseniksi monista eri syistä. Seurakuntaan tuli ulkopaikkakunnalta neuvomaan halukkaita löytämään oman paikkansa seurakunnasta. Ja tälle oli oma tilaisuutensa seurakunnassa. Siellä rikottiin sinne menneet kuppikunnat ja ikäryhmittymät, ja tuloksia syntyi tuon tilaisuuden seurauksena.

        Nyt seurakunnan tehtävissä ja projekteissa on muitakin kuin vain niitä samoja tuttuja naamoja. Nuoriakin seurakuntalaisia on monissa eri tehtävissä, vaatimattomissa tosin mutta siitähän on hyvä aloittaa Jumalan palveleminen. Vanhemmistoveljetkin ovat yhteydessä pitempään uskossa oleviin ja kyselevät minkä asian kokevat olevan oma kutsumuksensa. Seurakunnassa on nykyään niin monimuotoisia palvelustehtäviä, ettei enää suoraan voida varmuudella sanoa kuka on lähetystyössä, kuka evankelistana jne. Sillä osa palvelustehtävistä sivuaa monia eri palvelustehtäviä. Ja seurakunnasta on löytynyt tehtäviä kaikille halukkaille, eivätkä kaikki palvele ainoastaan omaa seurakunnassa tai ainoastaan helluntailaisuudessa.

      • hellari83
        hellari83 kirjoitti:

        Kyseinen tilaisuus on vain kerran per yhteisö. Muistaakseni nuo tilaisuudet ovat alkaneet Kurikasta ja sitä on sitten siirretty ainakin pitkin Pohjanmaata.

        Raamattukoulussa opettajana ollut Matti Vuorinen, Hämeenlinnan silloinen saarnaaja, kertoi oman tapauksensa:

        Oli ollut sunnuntain päiväkokous, jonka jälkeen hän oli jäänyt keskustelemaan saliin erään akronomin kanssa. Lopulta hän oli jatkanut matkaansa ja ulosmennessään tervehtinyt muuraria pelkällä käden heilautuksella.
        No. Muurari näki, että helluntailaiset kohtelevat jäseniä titteleiden ja arvojen mukaan ja sai helluntailaisista tarpeekseen eikä sen koommin mennyt kokoukseen. Mutta. Hämeenlinnassa olikin jämerä vanhemmisto, joka kuli asiasta ja pani Matti Vuorisen sopimaan asian tämän muurarin kanssa ja niin Matti oli mennyt ja sopinut asian ja muurari palasi seuraunnan yhteyteen.

        Vertailun vuoksi kerrottakoon, että vastaavissa tapauksissa Sodankylässä, jos joku ei ollut käynyt pariin vuoteen kokouksessa, hänet mahtipontisesti erotetiin "saatanan haltuun" yrittämättäkään hoitaa asiaa ja selvittää, mistä on todella kysymys. Siis syyllistettiin takapenkkiläinen vaikka todellinen syyllinen/syylliset istuivat etumaisessa penkkirivissä.

        Pari päivää ennen raamattukoulun päättymistä eräs kurssitovereista kysyi, mihin lähden kurssin päätyttyä. (Minut oli siunattu evankelistaksi ennen kurssin alkua). "Kenttätyöhön Sodankylään", vastasin. "Voi poikaparka mihin joudut. Sodankylässä ei ole saarnaajaa eikä vanhemmistoa senkään vertaa", ja täytyy sanoa, että hän tiesi, mistä puhui.

        Kun sitten raamattukoulusta Jumalan valtuusmiehenä palasin, nousin vuosikokouksessa vastustamaan tällaisia päättömiä saatanan haltuun erottamisia. Asia meni äänestykseen ja seurakunnan rivijäsenet äänestivät yksimielisesti erottamista vastaan ja on itsestään selvää, että saarnaaja ja vanhimisito kiristeli minulle hampaita: "Leo on saatanasta" ja lopputulos oli, että 19.8.1979 minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin ilmoittaa aikani siinä seurakunnassa päättyneeksi ja pyytää eroa seurakunnasta.

        http://www.aretalogia.fi/profeetta/henrik.html

      • Jutta 65
        hellari83 kirjoitti:

        monessa seurakunnassa tuosta tilasta. Oma kotiseurakuntani huomasi miten tavalliset ihmiset seurakunnassa meinasivat jäädä kokonaan rivijäseniksi monista eri syistä. Seurakuntaan tuli ulkopaikkakunnalta neuvomaan halukkaita löytämään oman paikkansa seurakunnasta. Ja tälle oli oma tilaisuutensa seurakunnassa. Siellä rikottiin sinne menneet kuppikunnat ja ikäryhmittymät, ja tuloksia syntyi tuon tilaisuuden seurauksena.

        Nyt seurakunnan tehtävissä ja projekteissa on muitakin kuin vain niitä samoja tuttuja naamoja. Nuoriakin seurakuntalaisia on monissa eri tehtävissä, vaatimattomissa tosin mutta siitähän on hyvä aloittaa Jumalan palveleminen. Vanhemmistoveljetkin ovat yhteydessä pitempään uskossa oleviin ja kyselevät minkä asian kokevat olevan oma kutsumuksensa. Seurakunnassa on nykyään niin monimuotoisia palvelustehtäviä, ettei enää suoraan voida varmuudella sanoa kuka on lähetystyössä, kuka evankelistana jne. Sillä osa palvelustehtävistä sivuaa monia eri palvelustehtäviä. Ja seurakunnasta on löytynyt tehtäviä kaikille halukkaille, eivätkä kaikki palvele ainoastaan omaa seurakunnassa tai ainoastaan helluntailaisuudessa.

        Tuo oli mukavaa kuultavaa "hellari 83".Toivottavasti muissakin seurakunnissa herätään asiaan.Nuoret ovat arvokas voimavara yhteisössä ja heidän käsissäänhän on tulevaisuus.Siihen kannattaa panostaa ja kuunnella heitä.

    • von Bulke

      on monen näköisiä ja kokoisia. Menneisyyttään ei kukaan voi itse hävittää. Monet menneisyydessä tehdyt asiat voivat aiheuttaa murhetta ja surua läpi koko elämänkin. Syntinsä anteeksi saaneelle ne eivät kuitenkaan enää ole taakka, jota kantaa. Jokaisella meistä on "sakkokierroksensa" tässä elämässä. Moni meistä ampuu ohi taulun, vieläpä montakin kertaa. Näin on asia siis vielä uskoontulon jälkeenkin usein. Me olemme uskovina silti ennen kaikkea niitä, joiksi Jumala meidät loikin, ihmisiä. Sitä me olemme puutteinemme, heikkouksinemme kaikkinemme. Silti kaikki on toisin, kuin sillä, joka ei Jeesusta tunne Herranaan. Uskovina kuljemme, uskontokunnasta riippumatta, kohden samaa päämäärää. Se on taivaan kotimme.

      Toiset pelastuvat niin sanotusti "syvemmältä", kuin toiset. Toisten elämässä ei välttämättä ole ollut suurempia tragedioita. Jumala haluaa pelastaa jokaisen. Ehkä elämässään suurempia kolhuja saanut saa osakseen myös enemmän rakkautta ja huolenpitoa. Monet elämässä särkyneet saavat sitä lämpöä, jota maailmassa eivät saaneet. Tämä ei ole helluntailaisten yksinoikeus. Hiljanhan tuli esille Arto Nybergissä Jukka Tolonen. Ennen niin maineikas ja lahjakas muusikko sotkeutui huumeisiin ja lopulta väkivaltarikokseen. Sitä myötä sitten alkoi myös vankilaelämä. Siellä Jukka Tolonen sai kohdata armahtavan Kristuksen ja siitä hän myös ohjelmassa ihanalla tavalla todisti. Kyllä tällainen muutos ihmisen elämässä herättää uskovassa suurta riemua ja iloa. Helluntailaisuutta on monenlaista, eikä tämä herätysliike ole ollut enää pitkään aikaan yhtenäinen. Joka tapauksessa, jokaiselle Kristuksen seuraajalle on seurakunnassa paikka ja koti.

      • Pahat keskellänne

        >>> Ehkä elämässään suurempia kolhuja SAANEET saa osakseen myös enemmän rakkautta ja huolenpitoa>>> Et kai tarkoita heitä jotka juuri OVAT ITSE AIHEUTTANEET kolhuja muille.Heidän ei kuuluisi nimittäin saada ENEMMÄN huomiota kuin sellaisten jotka ovat kolhuja SAANEET. Tämä ajatustapasi taitaa olla juuri se Hellareitten pointti jolla ei pitäisi olla mitään tekemistä Kristuksen seurakunnan ja anteeksiannon kanssa.Nämähän ovat maallisia asioita joita ei myöskään uskoontulon jälkeen uskova halua tehdä ja mikäli tekee, hänet on poistettava keskuudestanne.Näin Raamattu sanoo.Poistaako Helluntailaisuus heidät jos he jatkuvasti jatkavat synnin tekoa vai palkitaanko peräti heidät.

    • LÄHIMMÄISENRAKKAUS EI VALIKOI
      Jaakob 2:1-13
      -----
      Jaakob sanoo tekstissämme, ettei tule katsoa henkilöön (1); lähimmäisenrakkaus ei valikoi. Olkoon rikas tai köyhä, terve tai sairas, kaikki olemme yhtä arvokkaita Jumalan silmissä.

      Jaakobin ajan seurakuntakokous oli avoin kaikille.
      Uusista tulokkaista oltiin tietysti kiinnostuneita ja silloin langettiin helposti henkilöön katsomiseen (2-7)

      Rikas henkilö saattoi tuoda seurakuntaan vaikutusvaltaa ja aineellista tukea ja köyhän aloittelevan seurakunnan oli vaikea kieltäytyä kiusaukselta. Tästä on pahat seuraukset.

      Jos väheksymme lähimmäistämme, se on samaa kuin pilkkaisimme ”sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu meidän ylitsemme”? Kristuksen jalo nimi, joka uskovan ylle on kasteessa lausuttu, joutuu rienattavaksi. Seurakunnan rikkaat käyttäytymisellään häpäisevät köyhän, jolle ei löydy tuomioistuimissakaan puolustajia (6).

    • Kiva kaveriporukka

      Pohdittiin tätä asiaa eilen kun vietettiin kaveriporukassa ystävänpäivää.Meitä on 10-16 Helluntailais nuorta vapaamuotoisissa illoissamme.Tätäkin asiaa olemme miettineet useasti ja täytyy myöntää että tosi se on ainakin meidän paikkakunnallamme.Kyllä me olemme seurakunnassa ilmaa mitä tulee entisiin rikollisiin.He tosiaan saavat kaiken huomion ja monesti miehet kehiytyvät piiriin vain muistelemaan tehtyjä konnuuksia ja uskonasioista ei ehkä puhuta koko iltana kuin malliksi.Meidän porukassamme kaikki ovat Helluntailais perheistä joten meillä ei ole mitään muuta opetusta ollut saatavilla jos ei ole sitten itse halunnut ottaa selville.Nyt kun olemme nuoria aikuisia olemme alkaneet ihmettelemään muutamia asioita kun ikä ja ymmärrys on kasvanut.Vaikuttaapa siltä että moni meistä on tullut siihen tulokseen ettei tämä Helluntailaisuus ole oikeaa uskoa.Olemme yrittäneet olla(monet vanhempien mieliksi)mukana ja leikkiä että uskomme noihin kaikkiin juttuihin mihin Helluntailaisen kuuluu uskoa, mutta se käy raskaaksi kun pitää valehdella.Omassa porukassamme siitä vain puhumme ja tunnemme joskus ahdistusta.Puolustelemme valehteluamme sillä että vanhempammehan valehtelevat myös meille.

      • vaikkapa urheiluseurassa, ja harrastaisitte jotakin lajia, niin olisitte yhtä "uskovaisia" - eikö vaan?

      • von Bulke

        alkukirjaimella. "Keskustelun" alullepanija kirjoittaakin samalla tavalla, kieliopillisesti päin honkia. Koko teksti on täynnä kielioppivirheitä. Luulisi, että vasta koulussa ollut osaisi edes kirjoittaa. Tekstiasu antaa ymmärtää muutenkin, että kyseessä on yksi ja sama henkilö. Bluffi menee aina johonkin. Mutta kun tuo "Kiva kaveriporukka" kirjoittaa siis myös täyttä hölynpölyä. Herääkin kysymys motiivista. Sitä ei olekaan vaikea arvata. Tarkoituksenasi on tietysti vain koettaa, itse uskosta osattomana, aiheuttaa hämminkiä.

      • von Bulke kirjoitti:

        totisinta totta ja von Bulke yrittää vesittää kerrotun totuuden omilla kommenteillaan ??

      • Lapin profeetta

        Eli toisen tai kolmannen polven helluntailaisilta nuorilta puuttuu kosketus elävän elämän realiteetteihin, puuttuu omakohtainen kokemus synnin tunnosta ja sitä seuraavasta armontunnosta, joka kokemuksena ei jätä mitään epäselvyyttä siitä, onko uskossa vaiko ei.

        Tämän lisäksi, kun nykyisestä kristillisyydestä puuttuu täysin palveleva lähimmäisen rakkaus ja konkreettiset laupeudentyöt, puuttuu tämäkin kokemus hyvyydestä ja rakkaudesta.

        Omakohtainen kokemukseni: 1950-luvulla kävin köyhänä koulupoikana auttamassa kotiperälläni yksin asuvia vanhuksia, kannoin heille puita, vinttasin vettä ja toimitin kauppa-asioita. Joskus nämä mummot keittivät kaiken päälle kahvit ja: "Tuleppa nyt, Levo-poika, juomaan mummon kanssa kahvit". Ja niitä kokemuksia, istua vanhuksen kanssa kahvipöydässä, en unohda koskaan ja jokin sisälläni sanoi, että taivaassa riemuittiin siitä, mitä olin näiden vanhusten hyväksi tehnyt.

        Jumalan palvelijan tulee olla ontuvan jalkana, sokeain silmänä, kuuron korvana ja auttaa lähimmäisiä. Tähän Jumala on meidät kutsunut, ei hurkastelemaan jossakin lahkon karsinassa.

      • Systers love
        lappix kirjoitti:

        totisinta totta ja von Bulke yrittää vesittää kerrotun totuuden omilla kommenteillaan ??

        Meilläkin on ihan kiva kaveriporukka joka miettii samoja asioita.Mutta tuossa suosimisessa entisiä rikollisia kohtaa ollaan eri linjalla.Julkisesti tottakai ne hyväksytään ja ohan ne saaneet armon ja anteeksiannon Jeesuksen veren kautta mutta takanapäin silti niistä puhutaan pahaa eikä niihin oikein luoteta.En minäkään haluaisi sellasta kaverikseni enkä usko että voisin koskaan luottaa täysin.Seurakuntiakin on niin monelaista.Hyvää kevättä kaikille!

      • Systers love kirjoitti:

        opetetella käyttämään välilyöntiä lauseiden välissä...?? = (sama kirjoittaja)

      • Murkun isukki
        lappix kirjoitti:

        opetetella käyttämään välilyöntiä lauseiden välissä...?? = (sama kirjoittaja)

        Höpö höpö Iappix! Nuoret jotka kirjoittaa netissä spinningiä, kirjoittavat ilman välilyöntejä. Meillä vanhoilla jäärillä on vielä muistissa vanhat kouluopetukset.

      • elä hyvä ihminen
        Lapin profeetta kirjoitti:

        Eli toisen tai kolmannen polven helluntailaisilta nuorilta puuttuu kosketus elävän elämän realiteetteihin, puuttuu omakohtainen kokemus synnin tunnosta ja sitä seuraavasta armontunnosta, joka kokemuksena ei jätä mitään epäselvyyttä siitä, onko uskossa vaiko ei.

        Tämän lisäksi, kun nykyisestä kristillisyydestä puuttuu täysin palveleva lähimmäisen rakkaus ja konkreettiset laupeudentyöt, puuttuu tämäkin kokemus hyvyydestä ja rakkaudesta.

        Omakohtainen kokemukseni: 1950-luvulla kävin köyhänä koulupoikana auttamassa kotiperälläni yksin asuvia vanhuksia, kannoin heille puita, vinttasin vettä ja toimitin kauppa-asioita. Joskus nämä mummot keittivät kaiken päälle kahvit ja: "Tuleppa nyt, Levo-poika, juomaan mummon kanssa kahvit". Ja niitä kokemuksia, istua vanhuksen kanssa kahvipöydässä, en unohda koskaan ja jokin sisälläni sanoi, että taivaassa riemuittiin siitä, mitä olin näiden vanhusten hyväksi tehnyt.

        Jumalan palvelijan tulee olla ontuvan jalkana, sokeain silmänä, kuuron korvana ja auttaa lähimmäisiä. Tähän Jumala on meidät kutsunut, ei hurkastelemaan jossakin lahkon karsinassa.

        tätä ainaista synneistä pääsemistä ruvettua uskomaan johonkin. Ymmärrän sen että jokainen tarvitsee helpotusta tuskiinsa, mutta sitä en, että ihmiset oikein uskomalla uskovat ettei mistään tarvitsisi enää vastata jos sitä ja tätä. Kulkaa ihmiset yksi totuus ei muutu mihinkään. Jumala on luonut jokaisen olennon ja antanut vapaan tahdon jonka sitten käytät miten käytät. Teet mitä tahansa, vastaat teoistasi ainaisesti ja saat myös mahdollisuuden tehdä toiste paremmin. Siihen ei mitään helluntailaisuutta tai mitään muutakaan kiihkoa tarvita. Jumala pitää kyllä jokaisesta huolta muutenkin. Jonkun ihmisen päivittäinen teko voi olla miljoonasti suurempi kuin toisen joka lukee 24 h raamattua ja saarnaa.
        Tee niin kuin haluaisit sinulle tehtävän jne.

      • Lapin profeetta
        elä hyvä ihminen kirjoitti:

        Totta on, että jokainen ihminen on henkilökohtaisessa vastuussa omista tekemisistään tai tekemättä jättämisistään. Mutta sitten on totuus sekin, että kukaan meistä ei ole voinut valita synnyinympäristöämme eikä niitä olosuhteita, joissa ihminen joutu heti syntymästä lähtien elämään, ja nämä olosuhteet muokkaavat sen, mitä ihmisestä tulee - joko pulittain enkeli tai lähes ilmestyskirjan peto.

        Nyt jos ihmisen persoonallisuus on rakentunut kielteisten lasuuden olosuhteiden tai myöhempien omien valintojen seurauksena viksalleen, ihminen tarvitsee perusteellisen suurremontin omassa sisikunnassaan ja tämä ei onnistu sillä, että ihminen alkaa itse parantelemaan itseään. Tähän tarvitaan paremmat konstit.

        Huomautan lopuksi, että tarkateen asiaa myös hypnoosin näkökulmalta.

        että ihminen on voinut valita kaiken, kehittyäkseen. Kysymys miten pitkälle kehityt/millä vauhdilla yhtyäksesi jälleen Luojaan riippuu myös siihen kuinka itse suhtaudut asioihin. Karmein kokemus voi olla suurin siunaus kehityspolulla. Enkä usko kenenkään ihmisen tuomioihin siitä kuka on peto ja kuka enkeli. Jääköön se Luojan haltuun. Ihminen nyt katselee oman kokemusperänsä kautta mikä on huono tai hyvä/kuka ihminen hyvä tai paha jne.
        Jos katson asiaa nyt vaikka mielen näkökulmasta (hypnoosi vain yksi osa-alue aiheessa) voin kertoa että melkein jokainen ihminen tarvitsee remontin jos katsellaan täydellisyyden kannalta ja toiset ehkä vähän enemmänkin jos haluavat lievitystä kipuihin. Kukaan ei silti ole toista paremmassa asemassa, oikeasti.

        1980-luvulla Suomessa syntyi vuosittain noin 600 alkoholin pahoin vaurioittamaa pikkuvauvaa. Nyt tämä luku on ylittänyt jo tuhannen rajan; ja yhden tällaisen elinikäinen hoito maksaa yhteiskunnalle miljoonia ja heidän elämänlaatunsa on se, mikä on. Mutta. Ovatkohan nämä voineet valita sen, että heidän elämänsä on tuhottu jo ennen syntymää äidin alkoholiriippuvuuden takia? Eivät ole, ja muutoinkin näiden mahdollisuudet suutailla elämäänsä ja tehdä valintoja on hyvin rajallinen.

        Otanpa esimerkin:
        Oli perhe, jossa oli kolme poikaa. Isä oli viikot töissä, mutta kun perjantaina alkoi viikonloppuvapaa, tuli perjantaipullo kuvaan mukaan sillä seurauksella, että äiti sai juosta huutaen karkuun ja mies puukon kanssa perässä. Pojat joutuivat pienestä pitäen elämään tässä kauhun ilmapiirissä sillä seurauksella, ettei yhdestäkään tullut yhteiskuntakeloista kansalaista. Eli siis kodin oosuhteiden vaikutusta lasten persoonallisuuden kehitykseen ja näitä olosuhteiden uhreja on Suomessa valtavan paljon.

        Eli muutoksia tarvitaan tässä yhteiskunnassa ja kiiruusti jotta näitä synnynnäisiä tai olosuhteiden uhreja olisi tulevaisuudessa vähemmän, mieluummin ei ollenkaan.

        että olet Lapin shamaani, oletkin profeetta. Se muuttaa hieman vastaustani.
        Vastaan, että kyllä voivat. Kun katsoo asioitaita laajemmin, kaikkeuden kannalta, asia on selvä.
        Jos katselee suppeammin, riittää kyllä ihmettelemistä, tuomitsemista ja korjailua.
        Onhan se toki niin että vapaata tahtoa on käytetty väärin ja yhteiskunta tarvitsee muutosta kuten sanoit. Mielenkiintoista on se että vaikka me kuinka haluaisimme sitä ja tätä kaikkeuden kannalta asiat kyllä ratkeaa ehkä yllättävälläkin tavalla.

        kirjani takakanteen:

        "Kaukana on kaiken olemus, ja syvällä, syvällä, kuka taitaa sen löytää", sanotaan Saarnaajan Kirjassa ja nämä sanat so­pivat paremmin kuin mihinkään muualle, juuri ihmismielen mittaamattomiin syvyyksiin ja niihin lainalaisuuksiin, jotka siellä vallitsevat ja hallitsevat niin yksilön kuin kokonaisten kansakuntienkin kohtaloita.

        Maailma, jossa elämme on jatkuvien sotien ja ristiriito­jen temmellyskanttää ja tätä maailmaa on yritetty tehdä pa­remmaksi mitä moninaisimmilla filosofioilla ja uskonnoilla, mutta näiden hyvistä pyrkimyksistä huolimatta uutiskuvat täyttyvät jatkuvista sodista ja hirmutöistä tai yksilötasolla esi­merkiksi huumeet ja monet muut tuhovoimat murskaavat niin monen nuoren elämän jo ennen kuin se on ehtinyt kun­nolla edes kukoistukseensa puhjeta. Miksi näin? Mikä on se outo voima, jonka edessä ihminen ja koko ihmiskunta näyttää olevan niin voimaton?

        Vastausta näihin kysymyksiin emme löydä tähtien takaa tai joidenkin Jumalien tai saatanain tahdosta. Todelliset vas­taukset; ja samalla myös ratkaisut, löydämme ihmismielen sy­vyyksistä ja niistä henkisistä voimavaroista, joilla pystymme ajan tuhoisia tuulia ja virtoja vastustamaan sekä rakenta­maan yksilöille ja koko ihmiskunnalle paremman tulevaisuu­den.

        viimeisestä kappaleesta? Veikkaan että tyrmää. Tai veikkaan enemmän ettei vastaa ollenkaan.

      • Lapin profeetta
        elä hyvä ihminen kirjoitti:

        viimeisestä kappaleesta? Veikkaan että tyrmää. Tai veikkaan enemmän ettei vastaa ollenkaan.

        yli 5 miljoonaa ei-helluntaiaista, joten on yksi lysti, mitä joku helluntailainen sanoo.

      • elä hyvä ihminen
        Lapin profeetta kirjoitti:

        yli 5 miljoonaa ei-helluntaiaista, joten on yksi lysti, mitä joku helluntailainen sanoo.

        niin, mut kun ollaan "niitten" reviirillä,ainakin niitten mukaan : D

      • pakis-
        Lapin profeetta kirjoitti:

        Eli toisen tai kolmannen polven helluntailaisilta nuorilta puuttuu kosketus elävän elämän realiteetteihin, puuttuu omakohtainen kokemus synnin tunnosta ja sitä seuraavasta armontunnosta, joka kokemuksena ei jätä mitään epäselvyyttä siitä, onko uskossa vaiko ei.

        Tämän lisäksi, kun nykyisestä kristillisyydestä puuttuu täysin palveleva lähimmäisen rakkaus ja konkreettiset laupeudentyöt, puuttuu tämäkin kokemus hyvyydestä ja rakkaudesta.

        Omakohtainen kokemukseni: 1950-luvulla kävin köyhänä koulupoikana auttamassa kotiperälläni yksin asuvia vanhuksia, kannoin heille puita, vinttasin vettä ja toimitin kauppa-asioita. Joskus nämä mummot keittivät kaiken päälle kahvit ja: "Tuleppa nyt, Levo-poika, juomaan mummon kanssa kahvit". Ja niitä kokemuksia, istua vanhuksen kanssa kahvipöydässä, en unohda koskaan ja jokin sisälläni sanoi, että taivaassa riemuittiin siitä, mitä olin näiden vanhusten hyväksi tehnyt.

        Jumalan palvelijan tulee olla ontuvan jalkana, sokeain silmänä, kuuron korvana ja auttaa lähimmäisiä. Tähän Jumala on meidät kutsunut, ei hurkastelemaan jossakin lahkon karsinassa.

        hoivaa vanhuksia, kun kerkeää ja vanhus päästää sisälle. Ota huomioon kuinka yhteiskunta on muuttunut sitten 50-luvun jälkeen. Vanhukset ovat turvalukkojen takana kotona ainakin kaupungeissa. Loput vanhukset, jotka eivät kykene itse elämään enää itsenäisesti, ovat laitoksissa joissa on taas oma henkilökunta.

        Sehän oli ajan tapa aikoinaan auttaa naapureitaan, ja kylässä käytiin oven vieressä istumassa, se oli aivan luonnollista. Nykyisin täytyy lähettää ensin tekstiviesti ja kysyä, että voinko soittaa.

      • Lapin profeetta
        elä hyvä ihminen kirjoitti:

        niin, mut kun ollaan "niitten" reviirillä,ainakin niitten mukaan : D

        reviirillä. Ollaan yleisellä keskustelufoorumilla, jossa kuka tahansa voi keskustella uskonasioista ja ajan ilmiöistä sekä vertailla näitä helluntailaisuuteen.

        Tosin helluntailaiset elävät siinä harhassa, että tämä on tarkoitettu heidän yksinoikeudekseen.

      • elä hyvä ihminen
        Lapin profeetta kirjoitti:

        reviirillä. Ollaan yleisellä keskustelufoorumilla, jossa kuka tahansa voi keskustella uskonasioista ja ajan ilmiöistä sekä vertailla näitä helluntailaisuuteen.

        Tosin helluntailaiset elävät siinä harhassa, että tämä on tarkoitettu heidän yksinoikeudekseen.

        mut jos kattelee tän ketjun riitelyjä niin saa vähän erilaisen kuvan. Jotkut vakkarit hellareita tai ei tuntuvat yrittävät määrätä tahdin. Ja jos eivät onnistu, tulee paha paha riita. Lohduttaisiko silloin dominokeksi?

      • hellari83
        Lapin profeetta kirjoitti:

        Eli toisen tai kolmannen polven helluntailaisilta nuorilta puuttuu kosketus elävän elämän realiteetteihin, puuttuu omakohtainen kokemus synnin tunnosta ja sitä seuraavasta armontunnosta, joka kokemuksena ei jätä mitään epäselvyyttä siitä, onko uskossa vaiko ei.

        Tämän lisäksi, kun nykyisestä kristillisyydestä puuttuu täysin palveleva lähimmäisen rakkaus ja konkreettiset laupeudentyöt, puuttuu tämäkin kokemus hyvyydestä ja rakkaudesta.

        Omakohtainen kokemukseni: 1950-luvulla kävin köyhänä koulupoikana auttamassa kotiperälläni yksin asuvia vanhuksia, kannoin heille puita, vinttasin vettä ja toimitin kauppa-asioita. Joskus nämä mummot keittivät kaiken päälle kahvit ja: "Tuleppa nyt, Levo-poika, juomaan mummon kanssa kahvit". Ja niitä kokemuksia, istua vanhuksen kanssa kahvipöydässä, en unohda koskaan ja jokin sisälläni sanoi, että taivaassa riemuittiin siitä, mitä olin näiden vanhusten hyväksi tehnyt.

        Jumalan palvelijan tulee olla ontuvan jalkana, sokeain silmänä, kuuron korvana ja auttaa lähimmäisiä. Tähän Jumala on meidät kutsunut, ei hurkastelemaan jossakin lahkon karsinassa.

        vaikka vanhemmat hellareita onki. Äiti toki opetti iltarukoukset ja isä vei pyhäkouluun. Uskosta ja uskonasioista äiti ei puhunu ellen kysyny, ja isän kanssa en oo puhunu uskonasioista kuin vasta uskoontuloni jälkeen. Äiti oli minulle se, joka selitti mitä on lapsen usko, muistaakseni näistä asioista puhuttiin vähän ennen ja jälkeen koulun aloittamista. Äiti selitti uskoontuloni jälkeen miten helluntailaisuuteen kuuluminen tapahtuu. Tuosta selityksestä ymmärsin vain sen etten kuulunut helluntaiseurakuntaan, mutta sitä en oikein käsittänyt että miksen kuulu mihinkään seurakuntaan kun ikäisistäni suurin osa oli luterilaisia. Koulussa opettaja pystyi kertomaan miten muista oli tullut luterilaisia, mutta hän ei tuntunut käsittävän (eivätkä ikätoverinikaan) miten oli mahdollista etten ollut helluntailainen vaikka vanhempani olivat. Ja sen taasen minä pystyin selittämään, eihän mua ollut lapsena kastettu, helluntaiseurakunnasta oli tullut kotiini vanhemmistoveljiä, seurakuntalaisia ja silloinen pastori minut siunaamaan.

        Äiti opetti mulle että uskovaiseksi ei tule uskomalla Jumalaan tai Jeesukseen. Usko tapahtuu kuulemisen, ymmärtämisen, tuntemisen ja todellisen uskomisen kautta. Ja näiden kautta sitten ihminen tekee uskonratkaisun ja sitten vasta on uskossa. Äiti myös kertoi ettei mua tee helluntailaiseksi se että vanhempani ovat helluntailaisia. Minusta oli kamalaa kuulla suurinpiirtein 11-vuotiaana ettei mulla ole mitään seurakuntaa johon kuuluisin, se järkytti ainakin aluksi. Mutta sitten tajusin että mullahan on vapaus valita mikä tahansa seurakunta, oikeampi kuin vanhempieni seurakunta tai rakkaampi kuin vanhempieni seurakunta. Kävin peruskoulun ja menin lukioon, enkä siihen mennessä ollut ratkaisua tehny mihinkää suuntaan vaikka uskossa olinkin (tai oikeammin riipuin Jeesuksen armossa). Lukiossa kävin kaikki uskonnon kurssit ja siellä kerrottiin kaikenlaisista uskonnollisista, ei-uskonnollisista sekä kristillisistä yhteisöistä. Tietoa sain paljon. Yhtenä päivänä ollessani helluntaiseurakunnan tilaisuudessa minulle tuli vahva tunne: Tämä on kotini, nämä ovat kanssani samaa perhettä. Niin sitten tein ratkaisun ottaa kasteen ja liittyä helluntaiseurakuntaan. Eikä ainakaan oma ratkaisuni johtunut muiden painostuksesta.

      • Synnin turmelemia
        Lapin profeetta kirjoitti:

        reviirillä. Ollaan yleisellä keskustelufoorumilla, jossa kuka tahansa voi keskustella uskonasioista ja ajan ilmiöistä sekä vertailla näitä helluntailaisuuteen.

        Tosin helluntailaiset elävät siinä harhassa, että tämä on tarkoitettu heidän yksinoikeudekseen.

        olemme me ihmiset eli niin perin itsekkäitä.

      • opo 65
        hellari83 kirjoitti:

        vaikka vanhemmat hellareita onki. Äiti toki opetti iltarukoukset ja isä vei pyhäkouluun. Uskosta ja uskonasioista äiti ei puhunu ellen kysyny, ja isän kanssa en oo puhunu uskonasioista kuin vasta uskoontuloni jälkeen. Äiti oli minulle se, joka selitti mitä on lapsen usko, muistaakseni näistä asioista puhuttiin vähän ennen ja jälkeen koulun aloittamista. Äiti selitti uskoontuloni jälkeen miten helluntailaisuuteen kuuluminen tapahtuu. Tuosta selityksestä ymmärsin vain sen etten kuulunut helluntaiseurakuntaan, mutta sitä en oikein käsittänyt että miksen kuulu mihinkään seurakuntaan kun ikäisistäni suurin osa oli luterilaisia. Koulussa opettaja pystyi kertomaan miten muista oli tullut luterilaisia, mutta hän ei tuntunut käsittävän (eivätkä ikätoverinikaan) miten oli mahdollista etten ollut helluntailainen vaikka vanhempani olivat. Ja sen taasen minä pystyin selittämään, eihän mua ollut lapsena kastettu, helluntaiseurakunnasta oli tullut kotiini vanhemmistoveljiä, seurakuntalaisia ja silloinen pastori minut siunaamaan.

        Äiti opetti mulle että uskovaiseksi ei tule uskomalla Jumalaan tai Jeesukseen. Usko tapahtuu kuulemisen, ymmärtämisen, tuntemisen ja todellisen uskomisen kautta. Ja näiden kautta sitten ihminen tekee uskonratkaisun ja sitten vasta on uskossa. Äiti myös kertoi ettei mua tee helluntailaiseksi se että vanhempani ovat helluntailaisia. Minusta oli kamalaa kuulla suurinpiirtein 11-vuotiaana ettei mulla ole mitään seurakuntaa johon kuuluisin, se järkytti ainakin aluksi. Mutta sitten tajusin että mullahan on vapaus valita mikä tahansa seurakunta, oikeampi kuin vanhempieni seurakunta tai rakkaampi kuin vanhempieni seurakunta. Kävin peruskoulun ja menin lukioon, enkä siihen mennessä ollut ratkaisua tehny mihinkää suuntaan vaikka uskossa olinkin (tai oikeammin riipuin Jeesuksen armossa). Lukiossa kävin kaikki uskonnon kurssit ja siellä kerrottiin kaikenlaisista uskonnollisista, ei-uskonnollisista sekä kristillisistä yhteisöistä. Tietoa sain paljon. Yhtenä päivänä ollessani helluntaiseurakunnan tilaisuudessa minulle tuli vahva tunne: Tämä on kotini, nämä ovat kanssani samaa perhettä. Niin sitten tein ratkaisun ottaa kasteen ja liittyä helluntaiseurakuntaan. Eikä ainakaan oma ratkaisuni johtunut muiden painostuksesta.

        todennäköisesti olisit Luterilainen jos olisit syntynyt Luterilaiseen perheeseen. Tai Jehovan Todistaja Jehovalaiseen perheeseen. Mutta satuit syntymään Helluntailaiseen perheeseen. Ja vielä tiedoksesi, tai paremminkin sen puuttuessa, kouluopetus ja sen ylimalkaisuus ei anna oikeaa tietoa uskonnoista. Joten luultavasti olet vasta nyt aikuisena joutunut ottamaan selvää niistä tai sitten et tiedä niistä kaikkea vieläkään.

      • Ryhmärämä
        opo 65 kirjoitti:

        Kyllä karismaattisista liikkeistä niinku hellarit jehovat ja lestatiolaiset ei lähetä kävelemään nuin vaan. Siinä ollaan niinku täi tervassa loppuikä tai jos erotaan niin mennään mielisairaalan kautta niin että heilahtaa,tai ainaki psykiatrin puheilla on käytävä joku vuosi.

      • Jutta 65
        lappix kirjoitti:

        opetetella käyttämään välilyöntiä lauseiden välissä...?? = (sama kirjoittaja)

        Kirjoittavatkohan nuoret uudestaan mielipiteitään jos heitä ei oteta vakavasti kun he avautuvat,vaan syytetään kieroilusta.Tarkoitan Iappixen ja von Bulken vihjailuja.Itse en usko että heillä olisi mitään syytä valehdella.Hyvin aidoilta nuo nuoret vaikuttavat, ainakin minusta.

      • jotensesiitä
        Ryhmärämä kirjoitti:

        Kyllä karismaattisista liikkeistä niinku hellarit jehovat ja lestatiolaiset ei lähetä kävelemään nuin vaan. Siinä ollaan niinku täi tervassa loppuikä tai jos erotaan niin mennään mielisairaalan kautta niin että heilahtaa,tai ainaki psykiatrin puheilla on käytävä joku vuosi.

        Höpö höpö. Minun seurakunnastani läksi kävelemään ainakin 10 parikymppistä nuorta. Osa vaihtoi kirkkokuntaa, osa jäi kokonaan pois. Itse läksin tutkimaan ja vertailemaan eri kirkkokuntia ja seurakuntia.

      • zzxxxccc
        Ryhmärämä kirjoitti:

        Kyllä karismaattisista liikkeistä niinku hellarit jehovat ja lestatiolaiset ei lähetä kävelemään nuin vaan. Siinä ollaan niinku täi tervassa loppuikä tai jos erotaan niin mennään mielisairaalan kautta niin että heilahtaa,tai ainaki psykiatrin puheilla on käytävä joku vuosi.

        Olin 19 ikävuoteen asti jumalaton luterilainen ja sitten tulin uskoon ja UUDESTISYNNYIN, erosin luterilaisestakirkosta ja liityin helluntaiseurakuntaan.
        N. 60-vuotiaana erosin helluntaiseurakunnasta, koska sinne päästettiin puhumaan Patrick Tiainen.
        Eikä minulla ole siitä tunnontuskia! Päinvastoin Jumala johdatti!
        Voin liittyä vielä esim. toisella paikkakunnalla helluntaiseurakuntaan, jos se on puhdasoppinen helluntailainen.
        Nykyaikana harhaopit kolkuttavat jokaisen seurakunnan ovella.

      • Anonyymi

        Jo vain on pöljää sakkia, jos ystävänpäivän ja rukousillan anti merkitsee armahdetuille konnille konnuksiensa julkisia muistelemisia.

        On vissiinkin unohdettu, että Isä Jumala on antanut nuo konnudet armahdetuille konnille anteeksi ja heittänyt ne selkänsä taakse seitsemän meren syvyyteen. Ja kun hän ei muistele noita anteeksiannettuja syntejä kenenkään kohdalla, niin miksi nämä itse muistelevat.

        Pastorin olisi syytä ryhdistäytyä ja tehdä kertalinttuulla loppu tuollaisesta syntielämän muistelemisista, tai muutoin pappi osoittaa olevansa varsinainen löperöpuhuja ja valkeaksi kalkitun seinän kaltainen.

    • virkaasaaneet

      huomasit tämän jo aikaa sitten.... . - ovat niin kateellisia, kun eivät ole muuta "virkaa" saaneet....

    • Anonyymi

      itse tiedän n. pari tusinaa jotka lähteneet helluntaiseurakunnasta, ja julkkisten lähtemiset on voinut lukee viikkolehdestä. . .

    • Anonyymi

      voi miten surkeaa kommentointia !

      ei mitään asiaa mutt ajotain pitää aukoa ja laukoa huh ei ihme jos suomi on suossa.

      • Anonyymi

        luin koko ketjun, aika paljon täällä helluntailaisuuden kokeneita, - eivät kai ihana pa#kaa puhu !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhoja kirjoituksia on turhaa kaivella ja nyt arvostella. Me emme tiedä, kuinka paljon on asioissa sovittu ja anteeksipyydetty, eli jo senkin takia, muistojen merien äärellä on turhaa onkia heitellä.

        Presidentti piti uudenvuodenpuheen. Kehotti joka paikassa rauhaan, kunnioitukseen, sekä meitä menemään oikeassa hengessä eteenpäin.
        Siis tehdään niin. Jätetään se henki taakse, joka jakoi epäsopua. Katsotaan tätä Uuttavuosikymmentä rakkauden hengessä ja toivotetaan toisillemme

        Jumalan Siunausta!

    • Anonyymi

      Seurakuntien on syytä tehdä todistusten vuoksi pelisäännöt selviksi kaikille sen suhteen, mitä on soveliasta kertoa omasta menneisyydestään, ja mikä ei ole soveliasta kerrottavaa, ettei tee Isä Jumalan armosta Jeesuksen veren kautta mitään halpa-arvoista halpatuontitavaraa.

      Monissa helluntaiseurakunnissa on totta, että entiset kriminaalit ovat värikkään menneisyytensä vuoksi monissa todistuskokouksessa ns. etusijalla ja kiltisti käyttäytyneet helluntailaiset jäävät heidän varjoonsa. Ja nimenomaa se herättää seurakunnan nuorisossa ja vanhemmissakin närkästystä.

      Kun nuo pelisäännöt tehdään myös entisille kriminaaleille selväksi sen suhteen, että minkä Isä Jumala on heille anteeksi antanut, se on kertakaikkiaan anteeksi annettu, eikä sitä ole enää syytä yhä uudelleen ja uudelleen julkisesti muistella, koska uusi elämä on sen sijalle tullut, niin seurakunta virvoittuu ja Isä Jumala vuodattaa siunausta seurakunnan päälle.

      • Anonyymi

        Olet ymmärtänyt todistuksen arvon väärin.
        Eli joka on anteeksisaanut, ja pelastunut syvältä, niin hän toisille, sinne samaan ongelmassa eläville todistaa Vapahtajasta. Eli siitä, että tämän ja tämä suuren syntisen, joka eli näin ja näin, niin Herra on pelastanut.
        Sitä samaahan me luemme kirjoituksistakin.
        Puhukoon he pumpuleista, pumpuleissa asuville, ja joka on ojanpohjalta pelastunut, niin hän puhuu ojanpohjille. Kohde on aina ihminen.

        Siunattua tätä vuotta!

        "vihapuheen" lopetus pitänee alkaa sieltä saarnaajien pöntöstä !
        sitten ei tartu rivijäseniin.

        aloitus on: täyttä totta !

        helluntailaisuushan hakee kaikkea "ääripäätä", - oltava vähintään entinen alkoholisti, että saarnaajat, pääsisivät, "loistaan"

        leikkivät poliitikkoja "he johtavat kansaa"

        useimmat järjelliset lähtevät, paitsi ne, jotka haluavat niin kuin raamatussa Jeesus sanoo:
        "he jotka, tahtovat, että ihmiset heitä ihailisivat"

        oletteko huomanneet, saarnaajiksi valitaan "bisnesmiehen" näköinen . . .

        p.s. en mene lankaan. . .

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      35
      4243
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      55
      2945
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      46
      2848
    4. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2633
    5. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      332
      2583
    6. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      8
      2575
    7. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      2179
    8. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      54
      1925
    9. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      46
      1673
    10. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      141
      1527
    Aihe