Tiedekeskustelun avoimuuskoe. Tapio Puolimatka

33

Rautaista tekstiä! Kannattaa ehdottomasti lukea. Tapio ei kertoile lomamatkoistaan! Hän kirjoittaa asiaa isolla A:lla! En kuitenkaan ole kaikesta hänen kanssaan samaa mieltä.

Tapio Puolimatkan kirjasta

Tiedekeskustelun avoimuuskoe

Sivulta 59-60


”Steven Weinberg (1999: 170 ss.) antaa esimerkkejä siitä, miten Ahteen edustama positivistinen lähestymistapa on haitannut tieteen edistymistä.

”Positivismi oli atomiteorian 1900-luvun alussa kohtaaman vastustuksen keskiössä. - - Machin positivistiset hengenheimolaiset katsoivat atomiteorian olevan ristiriidassa luonnontieteille soveliaiden ajattelutapojen kanssa, koska atomeja ei voitu havanboida millään tuolloin kuviteltavissa olevalla menetelmällä.
Postivistit vaativat, että tutkijat pitäytyvät raportoimaan ainoastaan havaintotuloksistaan, kuten esimerkiksi siitä, että vesihöyryn syntymiseen tarvitaan kaksi tilavuusmitallista betyä yhtä happimitallista kohti, ja jättävät esittämättä sen metafyysisen arvelunsa, että tämä johtuisi vesimolekyylin koostumisesta kahdesta vetyatomista ja yhdestä happiatomista, näitä atomeja ja
molekyylejä kun ei näet voi havaita.” (Weinberg 1999: 170)

Weinbergin mukaan atomismin vastustaminen viivästytti statistisen mekaniikan tulemista yleisesti hyväksytyksi. Kyseinen teoria oli kuitenkin yksi 1800-luvun lunnontieteiden suuria voittoja. ”kieltäessään statistisen mekaniikan positivistit tekivät pahimmanlaatuisen virheen, jonka tiedemies voi ylipäätään tehdä; he eivät tunnistaneet onnistumista silloin kun se tapahtui” (Weinberg 1999: 171)
Positivismi esti tieteen edistymistä, koska se ei tehnyt oikeutta tulkintojen merkitykselle tieteellisten teorioiden kehittämisessä. J.J. Thomson teki vuonna 1897 kuuluisan kokeen, jossa hänen yleisesti katostaan löytäneen elektronin. Koska Thomson toimi Isaac Newtonin luomassa fysiikan perinteessä, jossa koetuloksia suhteutetaan laaja-alaisiin taustaoletuksiin, Thomson tulkitsi koetuloksiaan rohkeasti ja päätteli löytäneensä atomin alkeellisen rakenneosan, jota alettiin kutsua elektroniksi. (Weinberg 1999: 171)
Suunnilleen samoihin aikoihin Walter Kaufman oli tehnyt Berliinissä saman kokeen. Itse asiassa Kaufmanin koe oli vielä parempi sikäli, että hän sai elektronin varauksen ja massan suhteelle lähempänä sen nykyisin tunnettua arvoa olevan tuloksen. Hän ei kuitenkaan tulkinnut löytäneensä uutta hiukkasta, koska hän oli positivisti eikä katsonut fyysikoiden tehtävänä olevan spekuloida asioista, joista he eivät voi tehdä havaintoja. Niinpä kaufman ei raportoinut löytäneensä uutta hiukkasta. Hän ainoastaan raportoi, että mikä tahansa katodisäteissä virtaakin, sen sähkövarauksella ja massalla on määräsuhde. (Weinberg 1999: 172)
Thomsonin ja Kaufmanin lähestymistavalla oli myös se ero, että Thomson jatkoi tutkimuksiaan ja selvitti lisää hiukkasen ominaisuuksia. Jollei hän olisi ollut valmis tekemään pitkälle meneviä tulkintoja löydöistään ja suhtautunut vakavasti hiukkaseen, josta ei siihen aikaan ollut mahdollista tehdä suoria havaintoja, hän ei luultavasti olisi tehnyt jatkokeitaan. Kaufmanin positivismi sen sijaan vaikutti sen, ettei hän jatkanut asian tutkimusta, ja näin hänen positivistinen ennakkoluulonsa jarrutti tieteen kehitystä. (Weinberg 1999: 172)"



Onesimpleprinciple mallin mukaan on olemassa erittäin pieniä hiukkasia joita liikkuu näkyvän maailmankaikkeuden läpi koko ajan erittäin paljon ja erittäin nopeasti.

Ne liikkuvat kvarkkien ja hiukkasten kuten fotoneiden läpi ja niistä absorboituu energiaa kaikkiin näkyvän maailmankaikkeuden energiatihentymiin ja samalla näkyvän maailmankaikkeuden energiatihentymistä absorboituu mysö vähän energiaa niihin.

Näin ne välittävät informaatiota vaikkapa kahden eri suuntaan liikkuvan fotonin välillä koko ajan ja jos toinen fotoni mitataan, saattaa tuo mittaus vaikuttaa toiseen eri suuntaan liikkuvaan fotoniin. Varsinkin jos kyseiset fotonit ovat olleet alunperin samassa tilassa ja lähteneet sitten liikkumaan eri suuntiin jne.

Vaikka näitä erittäin nopeita ja erittäin pieniä hiukkasia ei vielä voida mitata / havaita, voidaan niiden olemassa joskus tulevaisuudessa vieä todistaa tieteellisesti.

Kyse on kuitenkin hiukkasista joissa on jotakin konkreettista joka vaikuttaa konkreettisesti asioihin havaittavassa maailmankaikkeudessa.


Mitä konkreettista on laajenevassa tilassa tai kaareutuvassa tilassa?

Jos ei osaa kertoa miten tila laajenee tai miten tila kaareutuu, onko kyseessä silloin edes tieteellinen väite, kysyn vaan?

Ps. Olen joutessani selvittänyt mihin ikuinen energian liike perustuu.

Siitä enemmän täällä

http://onesimpleprinciple.com/forum/viewtopic.php?t=2660

.

4

332

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ikuinen.....

      Ikuinen asia kierrättää itseään ikuisesti ikuisessa paikassa eli tilassa joka on ei yhtään mitään.

      Jos joku väittää jotakin muuta, omaa hän valtavan todistustaakan.

      Voisiko jotakin syntyä muka totaalisesta olemattomuudesta?

      EI!

      Miksi osa ikuisesta energiastamme haluaa kieltää itsemme?

      Onko ikuinen olemassa olo niin pelottava asia kuolevaiselle?

      Vai olemme me hän niin kyllästynyt ikuiseen olemassa oloomme, että haluamme kieltää itsemme?

      .

    • Creation 1800

      hyvin ja hänkin varmasti allekirjoittaisi onesimpleprinciplen jos siitä kuulisi. Puolimatka onkin tieteellisen kreationismin ykkösnimiä.

      • (|)

      • > Puolimatka onkin tieteellisen kreationismin ykkösnimiä.

        Lyhyellä listalla on helppo päästä ykkösten joukkoon.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1320
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    17. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      85
      441
    18. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe