Paavo Väyrynen pitkän linjan politiikkona on tympääntynyt näihin kokoomuksen politiikkojen sotaretkiin ja tiiviiseen yhteistyöhön USA:n kanssa. Paavo Väyrynen tyrmää tämän Aleksander Stubbin kansalaisemme verovaroilla kustannettavan turvallisuusrahaston. Paavo Väyrysen mielestä ajatus Suomesta rauhavälityksen suurvaltana on täysin absurdi ja epärealistinen.
Miten tämä Nokian johtaja Ollilan maabrändivaltuuskunta antoi Suomelle joukon tehtäviä, joista oli Suomen muuttaminen rauhavälityksen suurvallaksi. Aleksander Stubbi on innostunut tästä asiasta ja esittänyt, että rauhanvälittäminen tulisi kirjata ulkoministeriön keskeiseksi painopistealueeksi ja oikein tulevassa hallitusohjelmassa. Tämän Aleksander Stubbin innon ymmärtää, kun yleensä näissä maailman rauhaoperaatioissa on aina USA ja NATO-mukana ja operaation maksajista on huutava pula. Aleksander Stubbin mielestä ulkoministeriö tarvitsisi erillisen vakaus- ja nopean toiminnan rahaston, joissa rauhanpolitiikka ja kehityspolitiikka pistettäisiin yhteen pakettiin.
Paavo Väyrysen huoleen ja tähän Subbin absurdiin ajatukseen voi yhtyä siten, että pääroolihan rauhanvälityksessä on ollut kansainvälisillä järjestöillä, niin miksi meidän köyhän ja velkaantuneen Suomen pitäisi ottaa tämä koko maailman rauhanvälitysrooli YK:ltä itsellemme ja kontollemme. Muuten vaan, kuinkahan paljon joudumme maksamaan näistä Matti Ahtisaaren rauhatekoretkistäkin maapallon eri kolkkiin? Hyviä miehiä tietysti tarvitaan näissä rauhaselvittelyasioissa, mutta meillä Suomessa on vain yksi hyvä mies tämä Martti Ahtisaari ja muita hyviä ei ole näköpiirissä, ei Paavo Väyrysen mielestäkään. Hänen mielestä Martti Ahtisaaren persoona ei ole monistettavissa.

Vastaukset 7
Vanhimmat
sille suunnittelu toimistolle ensin ennekuin muuta tuhoo alat taas tekeen!
Heti sitten kun suunitelma toteutuu.
jos niitä ei saa KMS tai valtion piikkiin :))
Hyvin pystyit kiteyttämään oleellisen ko. asiasta. Valitettavasti näitä puissa asustelevia banaaninsyöjiä täältä löytyy, yllin kyllin.
Pavelin mielipiteet, onhan hän jäänyt jäänteenä jostain brezneviläisyyden ajoilta. Tuskin Neuvostoliitossakaan häntä paljon kunnioitettiin, kaikin mahdollisin keinoin omaa etuaan ajava ja tavoitteleva kiero ei sielläkään miellyttänyt.
Ainakin Paavo Väyrynen on saanut Aleksander Stubbista tarpeekseen, kait hänelle on tullut mitta täyteen tästä USA:n kanssa veljeilystä. On muuten tullut Suomen kansallekin, eihän tässä kokoomuspolitiikkojen sotahulluudessa ole päätä eikä häntää, rahoja pistetään hirvittävät määrätä näihin NATO-sotaretkiin ja kansalaisiamma kehtoitetaan säästämään joka paikassa. Varmaan kokoomuslaiset hyppivät ilosta fantasiaa huutaen, kun lapsemme, vanhukset ja eläkeläiset ovat enimmäkseen maksajia näissä kokoomuspolitiikojen skapoissa.
kaikista muista paitsi itsestään ja silloin kun ei oo itseensä tyytyväinen sekin on MEEDIAN syytä.