Olen ollut köyhä melkein koko ikäni, 4:n lapsen yksinhuoltajana venyttelin pennejä soikeiksi 15 vuotta. Välillä oli työtä, välillä ei ja toimeentulotukea en silti älynnyt olla vailla. Ois pitänyt. Onnellinen olin kumminkin, mitä nyt välillä jurppi ainainen laskeminen ja murrosikäisten ylimitoitetut vaatimukset.
Nyt ei ole rahasta puutetta, voi ostaa mitä lystää ja milloin lystää - enkä ole sen onnellisempi kuin ennenkään. Eikä todellisuudessa lystää ees ostella mitään.
Lapset ovat aikuisia ja perustavat perheitä, venyttelevät nyt senttejä vuorostaan. Annan heidän hoitaa hommansa itse, että oppivat elämään tulojen mukaan. Ja kovin näyttävät onnellisilta työvoimatuella elävä poikakin vaimonsa kanssa, eivät marise mistään.
Viimeisessä hädässä tietenkin autan, mutta toistaiseksi ei ole sellaista tullut. Muutaman vuoden jälkeen alan siirtää heille varallisuutta toivoen, että opetus on mennyt perille. Elämässä pärjää aina, kun sovittaa menot tulojen mukaisiksi ja ymmärtää olla onnellinen niistä asioista, joita ei voi kaupasta ostaa.
Nyt ei ole rahasta puutetta, voi ostaa mitä lystää ja milloin lystää - enkä ole sen onnellisempi kuin ennenkään. Eikä todellisuudessa lystää ees ostella mitään.
Lapset ovat aikuisia ja perustavat perheitä, venyttelevät nyt senttejä vuorostaan. Annan heidän hoitaa hommansa itse, että oppivat elämään tulojen mukaan. Ja kovin näyttävät onnellisilta työvoimatuella elävä poikakin vaimonsa kanssa, eivät marise mistään.
Viimeisessä hädässä tietenkin autan, mutta toistaiseksi ei ole sellaista tullut. Muutaman vuoden jälkeen alan siirtää heille varallisuutta toivoen, että opetus on mennyt perille. Elämässä pärjää aina, kun sovittaa menot tulojen mukaisiksi ja ymmärtää olla onnellinen niistä asioista, joita ei voi kaupasta ostaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Et näemmä ole ollut tilanteessa jossa sinulla ei ole rahaa niinpaljon kuin pakolliset vastuut edellyttävät. Itselläni on näin ollut vaikka olen ollut töissä.
Ja sen minkä olen saanut kerättyä ovat oikeudessa vieneet avioeron kiemuroissa.
Vaimo näet lähti toisen mukaan kun luuli minun sairastuneen lopullisesti liikuntakyvyttömäksi.
Minulta tässä vaiheessa vietiin yrityskin alta kun jaettiin omaisuus ja velat ja vastuuthan olivat minun nimissäni.
Työnteon lopetin siihen, sillä en tee työtä saman rahan takaisinhankkimiseksi minkä yhteiskunta päätti minulta viedä oikeustoimin. Olinhan tuostakin mikä toiselle annettiin joutunut henkilökohtaisesti maksamaan verot ja rästit vaikka sitä ei minun omakseni lopuksi katsottukaan. Tämä TAPAHTUI suloisessa Suomessamme.
Eipä elämä ole sinua kohdellut silkkihanskoin, mutta katkeruuden kantaminen käy raskaaksi. Olisin minäkin voinut tuon tien valita, kun puoliso lähti ja yhteisestä pesästä jäi kynsiin nälkäset mukulat. Päätin katella eteenpäin ja ryömiä suosta veks, siitä niitä tuli onnistumisen kokemuksia.
Työksi on kelvannut mikä tahansa, kun on pitänyt saada perheelle leipää - ei ole ollut varaa "lopettaa".
Sopii sitä menneitä vatvoa ja osaansa valittaa, jos tykkää voida huonosti. Minä olen mieluummin onnellinen voitetuista vastuksista!
Kohdallani oli paha tehdä samoin.
Minulla tuli välilevyn pullistuma joka leikattiin. 2kk leikkauksen jälkeen minut laitettiin terveen kirjoihin ilman kuntoutusta . Itsekin luulin selkäni työhön soveltuvaksi sillä se tuntui niin hyvältä.
Mutta 3 viikon työssäolon jälkeen leikattu välilevy pursui uudelleen hermoa puristamaan ja sitä ei voitukaan enää korjata. Tässä vaiheessa liikuntakykynikin huononi niin että kaikki luulivat etten enää koskaan kykene tervehtymään. On selvää, että pienyrittäjän ainoan työntekijän työkyvyttömyys kaataa yrityksen talouden.
Eikä tuossa vaiheessa jää voimia pitää puoliaan mihinkään suuntaan.
Terveydenhoitojärjestelmäkin jättää tässä tilanteessa ihmisen omilleen.
Omalla sitkeydellä olen nyt 15 vuoden aikana saanut itseni nousujohteisesti melko hyvään kuntoon.
En ole katkera vaan pidän kohtaloani rikastuttavana kokemuksena jolla opin ymmärtämään vastaavassa tilanteessa olevien ihmisten vaikeuksia. Mutta maksuvälineenä tätä rikkautta ei voi käyttää .
Pärjäämiseni ei johdu hyvinvointiyhteiskunnastan ewrinomaisuudesta vaan pärjään siitä huolimatta.
Elämiseni on lähes täysin rahatalouden ulkopuolista elämää. Eniten kiusaa tuottaa se, että varattomuuteni vuoksi en voi pitää yhteyttä eri puolilla Suomea oleviin lapsiini ja heidän perheisiinsä. Ja vaatimattomasta asumisestani johtuen lasten käynnit ovat harvalukuisia kohtaamispaikan puuttumisen vuoksi.
Oma asuntoni on pieni asuntovaunu ilman mukavuuksia.
Pakkasilla olen nukkunut vaunussani lämpötilan ollessa nollan tuntumassa mutta kuitenkin plussan puolella.
Näin saan kaasupullon riittämään viikon ajan. Lämpimämpänä pitäen se menisi kolmessa päivässä.
todellisille avuntarvitsijoille liikenisi hieman enemmän, jos laiskurit saataisiin lopettamaan yhteisen potin kuppaaminen.
Jokaiselle suomalaiselle kuuluu asiallinen asunto. Ihmeellistä, jos asuinkuntasi ei sitä sinulle järjestä.