Mistä löytyisi, tai onko kellään

mahdollisuutta laittaa ja ylläpitää, sellaista kaikille hyväksi Oikeasti kristillisellä periaatteelle toimivaa asiallista foorumia. Jossa olisi mahdollisuus asiallisiin ja rakentaviin kaikille ihmisille tärkeimmistä asioista keskusteluihin. Ja niihin tärkeimpiin asioihin ja kysymyksiin herätykseksi sanomille, ja myös vastaaville kirjoituksille, lukemista tai äänitteiden kuuntelemista varten tilaa ja paikkansa.

Johon sitten tarpeen mukaan voisi lisätä eri asioista keskustelu osastoja, ja myös sitten tarpeen mukaan, joka sitten tulee hyvinkin pian eteen, ne valtakunnalliset, alueelliset ja pakalliset, yhteiseksi hyväksi asiat ja yhteyteen, käytännön tasolla toimivuuteen, pääsyn mahdollistavat tiedot ja keskustelumahdollisuudet.
12262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

vähäisin palvelija on taas saanut kenkää joltakin foorumilta, kun uutta on etsimässä taas?

Äänestä
  • Niin se on ettei uutta viiniä vai laskea vanhoihin leileihin, ne ei kestä. Uudelle viinille pitää saada uudet leilit?

    = Raamatun UUTTA testamenttia.

    Äänestä

Täällä foorumit ovat mitä ovat jonne kymmenet tuhannet ihmiset kirjoittavat, voi kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo ja millä tuulella sattuu olemaan.

Lue Raamattua ja käytä päättelyä, asiallisia ja hyviä vastauksia saa kysymyksiinsä jos kun niitä niin esittää, vastauksista voi aina avartua ja tutki kirjoja, hae hakukoneella, jne.

jari

Äänestä
  • raamatun lukemisesta sen verran että Jumalallisuuden tietoa etsinvän tulee keskittyä vain raamatussa olevaan Jumalan ja Jeesuksen Omaan Sanaan. VT:sta Laki ja UT:sta loput ja tulee olla varovainen sillä rikolliset ovat muokanneet Lakiakin, esim. älä tee aviorikosta ei ole Jumalan tai Jeesuksen asettama Laki vaan se o älä tee huorin. rikollisuuden tekemän Lain muutoksen tarkoitus on ohjata ihmisiä Jumalasta syntisiksi/rikollisiksi sillä muutoksen seuraus on että saa muka huorata vapaasti jos ei ole avioliitossa! Toisaalta kyseisellä Lain muutoksella pyritään vahvistamaan sitä valettam että Jumala olis avioliiton asettanut ja niin ei raamatun mukaan ole vaan asettajana on rikollinen harhauttaja. Jeesuskaan ei asettanut avioliittoa kun oli Kaanaan häissä joten papit valehtelee ammatikseen vihkiessään "Jumala on avioliiton asettanut" väitteellä Jumalan ja Jeesuksen Lakia rikkoen antamalla väärää todistusta!

    Äänestä

  • bv-g.fd kirjoitti:

    raamatun lukemisesta sen verran että Jumalallisuuden tietoa etsinvän tulee keskittyä vain raamatussa olevaan Jumalan ja Jeesuksen Omaan Sanaan. VT:sta Laki ja UT:sta loput ja tulee olla varovainen sillä rikolliset ovat muokanneet Lakiakin, esim. älä tee aviorikosta ei ole Jumalan tai Jeesuksen asettama Laki vaan se o älä tee huorin. rikollisuuden tekemän Lain muutoksen tarkoitus on ohjata ihmisiä Jumalasta syntisiksi/rikollisiksi sillä muutoksen seuraus on että saa muka huorata vapaasti jos ei ole avioliitossa! Toisaalta kyseisellä Lain muutoksella pyritään vahvistamaan sitä valettam että Jumala olis avioliiton asettanut ja niin ei raamatun mukaan ole vaan asettajana on rikollinen harhauttaja. Jeesuskaan ei asettanut avioliittoa kun oli Kaanaan häissä joten papit valehtelee ammatikseen vihkiessään "Jumala on avioliiton asettanut" väitteellä Jumalan ja Jeesuksen Lakia rikkoen antamalla väärää todistusta!

    Pyrkimyksistä lakimuutoksiin on profetoitu Dan 7:25. Tuo valta merkitsee myös Ilm 12:17.
    Kyseessä on Jumalan valtakunnan perustuslain muutoksista. Tuo laki ei muutu miksikään jos taivas ja maa ovat paikoillaaan. Luuk 16:17.

    Sinulla on valittuna ja ymmärrettynä kaksi avainasiaa, eikä Raamattuun oikein ymmärrettynä ole koskaan mitään muuta kirjoitettukaan. Ilm 14:12.

    Jaak 2:10-12, 1 Joh 3:4, 5:3.
    "Vapauden laki" yksi monista nimistä tarkoittaa että laki tekee vapaaksi lain syytöksistä, siis lain syytöksistä kun sitä noudattaa ja Jeesuksessa yksin ihminen voi vanhurskautua ns sanotusti, eli lain noudattamisella ei ansaitse, vain Jeesuksen Kristuksen ansiot luetaan ihmisen hyväksi. Laki opettaa mikä on syntiä ja kukaan Jeesuksessa vanhurskautunut ei tee tahallaan syntiä. Vrt vielä Jumalan Hengen voima asiayhteydessä nykyajan ihmiselle, Hebr 10:10, Jer 31:31.

    jari

    Äänestä

Itse kaipaisin pahaksi Väärästi demonisella periaatteella toimivaa asiatonta foorumia. Minusta tilaa ja paikkaa olisi sellaisellekin. Että voitaisiin käydä keskusteluita tärkeistä demonisista asioista. Ettei olisi vain tätä Oikeaa kristillistä kirjoittelua.

Äänestä
  • No juuri näillä foorumeillahan se on mahdollista, eihän täällä saa edes kristillisyydestä kysellä, saatika että voisi ja saisia asiallisesti ja rakentavasti keskustella.

    Että sinnullehän näitä paikkoja riittää. Montakohan tuhatta niitä kaiken kaikkiaan nyt onkaan.

    Äänestä

  • Yksiarvoisuus on vain totta! Kristinusko on ainoa oikea iankaikkinen totuus! Tuon voi löytää Uudesta Tetsamentista ainakin rivien välistä!
    Jeesuksessa kaikki kuolivat ja jotka ovat saaneet kalliin ainoan oikean uskon, ovat syntyneet uudesti ja ovat eläviä Elävän Jumalan lapsia! Toiset pysyvät kuolemassa,kunnes Jumala antaa uskon lahjan Evankeliumin saarnan kautta! Ja tuo on absoluuttinen totuus, joka löytyy Uudesta Testamentista lukuisia kertoja ilmoitettuna, Ja Viimeisen tuomiokin toimittavat Evankeliumissa kerrotulla tavalla! Ja Enkelit kokoavat viimeisenä päivänä kaikki ja jakavat vuohiin ja lampaisiin kuulemaan tuota Ilmoitetua Viimeistä tuomiota tahtoivat tai eivät, kielsivät Jeesuksen ja Jumalan tai eivät.

    Paljon on ihmeellisiä kertomuksia asiasta!
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9701573

    Äänestä

Foorumeita löytyy netistä pilvin pimein. Hyvää ja rakentavaa foorumia tuskin löytyy. Jos sellaisen joku perustaa, niin kohta sinne tulevat ne, jotka haluavat vain trollata ja näin se hyvin alkanut foorumi sitten meneekin överiksi. Adminillahan on oikeus karsia kaikki epäraittiit tekstit foorumiltaan.

Äänestä
  • Niin pääsee, mutta sellaiset on myös mahdollisuus poistaa. Koska jos tarkoitetaan asialliseti ja rakentavsati keskustelua eihä sillon sellaisille ole sijaa. Niin tehtiin siinä Raamatun UT suuren kunikaan hääjuliin kutsumisssä, tulihan sinne niitä, epäpuhtaissa pukimissa, ns. "vaikuttimissa" oleviakin. Mutta hetettiin kuninkaan käskystä ulos.

    Äänestä

Ihan samaa olen hakemassa, eli asiallista keskustelua hengellisistä asioista. Olen ns. yksinäinen hengellisessä mielessä, sillä en koe löytäneeni tähän tarkoitukseen sopivaa yhteisöä, vaikka olen käynyt säännöllisesti erilaisissa uskonnollisissa tilaisuuksissa. Hyvää sanomaa olen saanut kuulla, mutta mahdollisuutta ajatusten vaihtoon ei ole löytynyt. Näistä asioista kiinnostuneita ystäviäkään minulla ei ole, joten hengellinen kasvu ja rakentuminen keskustelun kautta ei ole mahdollistunut.

Tuntuu kummalliselta tällainen puute nykymaailmassa! Sanan julistusta kyllä löytyy, mutta hengellisen vuorovaikutuksen tarjontaa on vähän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuka tietää? kirjoitti:

mahdollisuutta laittaa ja ylläpitää, sellaista kaikille hyväksi Oikeasti kristillisellä periaatteelle toimivaa asiallista foorumia. Jossa olisi mahdollisuus asiallisiin ja rakentaviin kaikille ihmisille tärkeimmistä asioista keskusteluihin. Ja niihin tärkeimpiin asioihin ja kysymyksiin herätykseksi sanomille, ja myös vastaaville kirjoituksille, lukemista tai äänitteiden kuuntelemista varten tilaa ja paikkansa.

Johon sitten tarpeen mukaan voisi lisätä eri asioista keskustelu osastoja, ja myös sitten tarpeen mukaan, joka sitten tulee hyvinkin pian eteen, ne valtakunnalliset, alueelliset ja pakalliset, yhteiseksi hyväksi asiat ja yhteyteen, käytännön tasolla toimivuuteen, pääsyn mahdollistavat tiedot ja keskustelumahdollisuudet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu