Valinnan vaikeus: kumpi väri upouuteen keskikoon autoon, kirkas peruspunainen vai keskisininen metalliväri (ei tumma, ei aivan hailakan vaaleakaan)? Kirkasta punaista enää harvoin näkee, voisi piristää harmaasta massasta poiketen, vaan toisaalta met.väri lienee aina vahvempi kestämään (vaikka pesenkin autoni käsin)?
Ykkösvalintani olisi joko metallihopea tai -musta, vaan menisi syksyyn saakka ja väliraha kasvaisi liikaa. Kommenttinne/mielipiteenne!
Ykkösvalintani olisi joko metallihopea tai -musta, vaan menisi syksyyn saakka ja väliraha kasvaisi liikaa. Kommenttinne/mielipiteenne!
Vastaukset 12
Vanhimmat
että valitsisit itse sen autosi värin ihan vain oman mieltymyksesi mukaan? Ota se väri, josta pidät eniten. Tai jos siitä joutuu maksamaan liikaa, ota sitten se halvempi. Ei kai värin valinta voi sen vaikeampaa olla.
Itse ottaisin noista sen peruspunaisen. Minä en koe mielekkääksi maksaa 5000 - 10 000 mk lisähintaa siitä, että joku sekoittanut desilitran viilanpuruja maalin joukkoon.
Autosta saa kalliin ostamalla siihen metallivärin ja kaikki lisävarusteet, mitä kaupasta saa, mutta jälleenmyyntiarvo ei niistä nouse.
Siispä ainoa asia, mikä ratkaisee on se, mistä itse tykkää ja tykkääkö niin paljon, että on valmis siitä maksamaan. Simppeliä, eikö?
Olen 100% varma, että metalliväristä ei joudu maksamaan ensimmäistäkään MARKKAA nykyään. Kohta tulee puoli vuosikymmentä täyteen euro-aikaa, pitäisköhän sinunkin vihdoin yrittää omaksua "uusi" valuuttamme?
Sitä paitsi metallivärit maksavat keskihintaiseen perheautoon 250 - 600 euroa (esim. Volkswagen Golf, 300 euroa), joten nuo 5000-10000 markan hinnat ovat yksittäistapauksia lukuunottamatta huuhaata. 5000 markkaahan on n. 840 euroa.
Metalliväri joka tapauksessa, kestävyys on huomattavasti parempi kuin perusväreillä.
Metallivärin ja normaalivärin kestävyydessä ei nykyään ole suurta eroa (lakkapinta kummassakin), mutta jälleenmyyntiarvossa eron huomaa. Räikeän väristä autoa voi olla vaikea saada kaupaksi, useimpien silmää ei paloautonpunainen miellytä. Joten sillä perusteella keskisininen metalliväri on varmempi valinta.
Oma auto on metallihopean värinen, ja olen todennut että se on paras mahdollinen väri. Klassisen tyylikäs, eikä pieni likaantuminen näy. Mustakin on toki tyylikäs, mutta mahdottoman arka pienille naarmuille ja likaantumiselle.
et todellakaan ole ainoa, joka on päätynyt metalliharmaaseen väriin. Ja siksipä en menisi sanomaan sitä enää parhaaksi mahdolliseksi väriksi jo sen perusteella, että joka toinen vastaantuleva auto on metallinharmaa.
Jos haluaa erottua joukosta, niin silloin metalliharmaa ei tietenkään ole oikea valinta.
Toisaalta metalliharmaita autoja on myyty jo pitkään (ei siis ole mikään muotiväri), joten se on tavallaan ajaton ja "turvallinen" valinta, ei tule käytettynä ongelmaa että väri olisi jo pois muodista.
Itse ottaisin metallivärin. En henk.koht. pidä kirkkaan punaisesta autosta (en ostaisi käytettynä ellei ole erityisen edullinen, tämä toki makuasia) ja peruspunaisen ongelma tahtoo olla se, että se haalistuu nopeasti. Eli vaatii vahauksen usein, jotta säilyy hyvännäköisenä.
Peset sitten autosi joka toinen päivä, kertoo hän metallinvihtreän omistajana.
Aiempi autoni oli valkoinen, eikä sitä tarvinnut pestä koskaan.
Ehdottomasti punainen. Tuo metalliväri ei meinaa myynnissä yhtään mitään, vaikka autoliikkeet mitä väittäisivät.
Älä ainakaan harmaata ota.
a) Kirkas peruspunainen vai keskisininen metalliväri?
- ota se, joka miellyttää enemmän.
b) Ykkösvalintani olisi joko metallihopea tai -musta, vaan menisi syksyyn saakka ja väliraha kasvaisi liikaa.
- raha siis ratkaisee. Jos teet kaupan nyt, ei kai toimitusajalla pitäisi suurta vaikutusta olla välirahaan. Jos on, tuskin ainakaan suurempaa vaikutusta kuin peruspunaisen ja metallivärin hintaero.
- raha siis ratkaisee, ota punainen.
c) Punainen on yleisin auton väri, joten ei se silmille hypi, mutta kieltämättä erottuu tästä harmaasta massasta (sävytettyjä harmaitahan enemmistö metalliväreistä on), mitä enemmistö uusista autoista on. Erottuuko edukseen vai tappiokseen on makuasia. Punainen on yleisin väri, joten eiköhän sille ystäviä löydy vanhanakin.
- niillä väreillä, joita auton värikartasta löytyy ei ole vaikutusta auton jälleenmyyntiarvoon. Ei kukaan ole minulle maksanut lisähintaa metallinhohtoväristä eikä vähentänyt tavallisen mustan tai punaisen perusteella lanttiakaan.
D) met.väri lienee aina vahvempi kestämään.
- kiistattomasti lienee osoitettu, että metalliväri taitaa olla kaikissa olosuhteisa olla tavallista väriä kestävämpi. Tämä on fakta, luulisin.
- miten ne metallihiukkaset siellä maalin joukossa lisäävät kestävyyttä?
Riippuu tietysti vähän automallista, mutta vaalea metallishampanja on todella nätti väri - ja vielä toistaiseksi aika persoonallinenkin.
Tässä vähän osviittaa, autosta ei kannata sitten välittää, vaan ainoastaan väristä. Toisaalta ehkä astetta tummempi sävy voisi olla vieläkin parempi:
http://www.toyota.fi/media/global/cardata/hir/yav_03_cc_583_zoom.jpg
Ongelma ratkesi luonnollisella tavalla: kaikki metallisiniset oli jo ip:llä varattu, joten otin kirkkaanpunaisen. Kävin vielä ruokiksella tsekkaamassa autoliikkeen pihan esittelyauton, ja tykkään edelleen punaisesta värivaihtoehdosta. Pakko oli kaupat tehdä tällä välirahalla, miksi maksaisin syksyllä entisen auton arvon laskiessa ja uusien hinnan hieman noustessa 1600 egeä ylimääräistä?