Jo liian kauan ovat Kiina ja muut kehitysmaat häikäilemättä polkeneet palkkoja ja työehtoja, ja vieneet tuhansilta Suomalaisilta ja Eurooppalaisilta työpaikan kirotun kvartaalikapitalismin nimissä! Hienoa, että edes joku vihdoin viimein uskaltaa nousta vastustamaan tätä jo vuosia jatkunutta sortoa, joka on antanut työnantajille edellytykset sortaa ja nöyryyttää suomalaista työntekijää! Mutta nyt sille tulee kertaheitolla loppu! Hyvä Vuorenmaa, älä anna periksi! Tämä maa on tarkoitettu muillekin, kuin vain ahnehtiville, ja lyhytaikaista voittoa tavoitteleville suursijoittajille, ja on vihdoin viimein aika, että joku myös sanoo sen ääneen ja muistuttaa, kenen selkänahasta suursijoittajankin voitot on revitty!
_________________________________________________
Metalli tiukkana Kiinan suhteen
SAK:lainen Metallityöväen liitto vaatii kansainvälisiltä järjestöiltä järeitä otteita Kiinaa vastaan.
Metallin liittokokous on hyväksynyt Tampereella kannanoton, jossa vaaditaan kauppajärjestö WTO:lta ja työjärjestö ILO:lta toimia kiinalaisten työ- ja elinolojen parantamiseksi sekä ostoboikottia kiinalaisille tuotteille.
Tarkoituksena on myös painostaa Kiinaa ja muita maita, joiden katsotaan vievän Euroopasta työpaikkoja.
Liitto valitsi tiistaisessa liittokokouksessaan Tampereella puheenjohtaja Erkki Vuorenmaan (sd.) jatkamaan tehtävässään seuraavan nelivuotiskauden ajan.
Metallityöväen liitto aikoo jatkaa työmarkkinapolitiikassaan aiempien vuosien linjauksia. Liiton tavoitteena on edelleen pyrkimys suosia keskitettyjä tulopoliittisia ratkaisuja liittokohtaisten sopimusten sijasta.
Palkkarakenteen uudistuksissa aiotaan pysyä matalapalkkaisia työntekijöitä tukevassa solidaarisessa palkkapolitiikassa.
Vuorenmaa: SAK:n ja STTK:n yhdistyminen ei realistista
Vuorenmaa sanoi kokouksessaan pitävänsä tarpeettomana puheita palkansaajakeskusjärjestöjen yhdistämisestä. Spekulointi SAK:n ja STTK:n tai Akavan fuusioista ei ole Vuorenmaan mukaan realistista.
Yhteistyötä voidaan sen sijaan helpommin lisätä samoilla aloilla toimivien liittojen kesken. Metalliliiton osalta luontevaa olisi Vuorenmaan mielestä yhdistää STTK:laisen Toimihenkilöunionin ja SAK:laisen Sähköliiton toimintoja.
Vuorenmaa uskoo, että asiassa olisi mahdollista edetä jo lähivuosina. Hänen mukaansa rajat toimihenkilöiden ja työntekijöiden välillä ovat häviämässä.
YLE24, STT
Hyvä Vuorenmaa! älä anna periksi!
3
372
Vastaukset
- Pena
Miten voi olla mahdollista, että Kiinassa poljettaisiin palkkoja ja työehtoja häikäilemättömästi? Kiinahan on kommunistinen valtio, Mao-sedän perustama työläisen ja talonpojan paratiisi! Ja muka kehitysmaa?
Meidänhän pitäisi sääliä suomalaisia työläisiä, noita ryysykerjälistön riistettyjä jäseniä. Eikös ole hyvä vaan, että kapitalistien harjoittama riisto loppuu täällä Suomessa, kun Kiinan työläiset saavat työt tehtäväkseen.
On se kumma.- Samassa veneessä
Samassa veneessä ovat länsimaiden kapitalistit ja työläiset puoluekannasta riippumatta, kun kommunistinen Kiina riistää muuta maailmaa kahmimalla kaikki työpaikat ja kaiken teollisuustuotannon itselleen.
Siinä on vitsit vähissä. Me kapitalistit saamme olla tarkkana, ettei meillä ole pian löysät housuissa. - kohta
Samassa veneessä kirjoitti:
Samassa veneessä ovat länsimaiden kapitalistit ja työläiset puoluekannasta riippumatta, kun kommunistinen Kiina riistää muuta maailmaa kahmimalla kaikki työpaikat ja kaiken teollisuustuotannon itselleen.
Siinä on vitsit vähissä. Me kapitalistit saamme olla tarkkana, ettei meillä ole pian löysät housuissa.ne löysät, lainaten päivän uutista,
"TALOUS YLE24 PERJANTAI
Nokia laajentaa Kiinassa
Nokia laajentaa tuntuvasti tutkimus- ja
tuotekehittelyään Kiinassa.
Nokian tavoitteena on, että 40 % yhtiön
lähinnä kehittyville markkinoille
suunnatuista halvemmista puhelin-
malleista suunniteltaisiin Pekingissä.
Lisäksi yhtiö perustaa cdma-teknologiaa
kehittävän tutkimusyksikön Pekingiin ja
käynnistää tohtorien jatkokoulutus-
ohjelman Kiinassa.
Nokian tutkimushenkilökunnan määrä
nousee nyt Kiinassa 600:aan. Nokialla
on tutkimus- ja tuotekehittelytoimintaa
11 maassa, ja sen parissa työskenteli
viime vuonna noin 20 000 henkilöä."
Kiinalaisille sikäläinen palkka riittää mainiosti, sen kanssa vaan ei voi kilpailla näissä suomen elinkustannuksien tasoisissa maissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733364Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91891Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2241279- 1311088
- 1001023
- 60964
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil67946Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6905- 84889
- 34820