Syyte nostettava valtakunnanoikeudessa

1. Puolueen puheenjohtaja vastaa kaikesta toiminnasta. Erityisesti puolueen puheenjohtajan vastuu korostuu vaalikampanjassa, jos hän itse on vaalikampanjan kohde.

2. Hankinta vaalikampanjalle on vaalikampanjan tukemista. Tavallisellle ihmiselle 23 000 on suuri summa, kepulaiselle satraapillle se on mitätön raha. Oleellista on kuitenkin rahan käyttötarkoitus, ei sen suuruus,

3. Maan tapa on veruke, jolla on perusteltu korruptiota vuosikymmenien ajan, kepulainen tapa on syyttää muita, kun on jäänyt kiinni rysän päältä. Muiden syyttäminen ei missän tapauksessa vapauta omista teoista.

4. Valtioneuvoston kaikki päätökset ovat muodoltaan rutiinia. Ministeriden edellytettään olevan selvillä siitä, mitä päättävät.

5. Päätöksentekiä vaikuttaa täysin oleellisesti päätöksen sisältöön tekemällä päätöksen. Miksi hän muuten olisi edes paikalla?

6. Lakien kaikki kohdat ovat tulkinnanvaraisia. Niitä sovelletaan erilaisiin tilanteisiin. Lait on tehty rehellisiä kansalaisia varten. Ei lakeihin voida kirjoittaa kaikkia mahdollisia tapauksia, joten lain kiertäminen tai langettavan tulkinnan välttäminen on aina mahdollista.

7. Epäselvä ja lain vastainen vaalirahatoiminta Nuorisosäätiön yhteydessä ja yleensä pimeässä vaalirahahankinnassa on ollut pitkäaikaista, laajaa, verkostomaista sekä monia ihmisiä käsittävää ja monessa yhteydessä ansiotonta ja suurta etua tavoittelevaa. Jos tämä ei olisi törkeää, mikä olisi törkeää?
3103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näin puhuu juristi, jonka asiakirjoina ovat Iltasanomien vuosikerrat. Niiden pohjalta asian voi hyvin ratkaista.

Äänestä
  • Kyseessä ovat Vanhasen puolustuksen omat argumentit. Ne eivät kestä kriittistä tarkastelua.

    Vanhasen puolustus perustuu "maan tapaan", hyviin veljiin, todisteiden hävittämiseen ja "muistamattomuuteen".

    Kaikki ainekset syytteeseen ja langettavaan tuomioon ovat olemassa.

    Äänestä

siinähän sitä valtakunnanoikeuden työntekijät ja muut sais hyvän vuosipalkan kun pilkkuja viilataan, mutta kun yksi vuotaa maan asioita ulkovalloille, niin so what. siinä olis oikeita töitä valtakunnanoikeudelle tiedossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oikeusturva. kirjoitti:

1. Puolueen puheenjohtaja vastaa kaikesta toiminnasta. Erityisesti puolueen puheenjohtajan vastuu korostuu vaalikampanjassa, jos hän itse on vaalikampanjan kohde.

2. Hankinta vaalikampanjalle on vaalikampanjan tukemista. Tavallisellle ihmiselle 23 000 on suuri summa, kepulaiselle satraapillle se on mitätön raha. Oleellista on kuitenkin rahan käyttötarkoitus, ei sen suuruus,

3. Maan tapa on veruke, jolla on perusteltu korruptiota vuosikymmenien ajan, kepulainen tapa on syyttää muita, kun on jäänyt kiinni rysän päältä. Muiden syyttäminen ei missän tapauksessa vapauta omista teoista.

4. Valtioneuvoston kaikki päätökset ovat muodoltaan rutiinia. Ministeriden edellytettään olevan selvillä siitä, mitä päättävät.

5. Päätöksentekiä vaikuttaa täysin oleellisesti päätöksen sisältöön tekemällä päätöksen. Miksi hän muuten olisi edes paikalla?

6. Lakien kaikki kohdat ovat tulkinnanvaraisia. Niitä sovelletaan erilaisiin tilanteisiin. Lait on tehty rehellisiä kansalaisia varten. Ei lakeihin voida kirjoittaa kaikkia mahdollisia tapauksia, joten lain kiertäminen tai langettavan tulkinnan välttäminen on aina mahdollista.

7. Epäselvä ja lain vastainen vaalirahatoiminta Nuorisosäätiön yhteydessä ja yleensä pimeässä vaalirahahankinnassa on ollut pitkäaikaista, laajaa, verkostomaista sekä monia ihmisiä käsittävää ja monessa yhteydessä ansiotonta ja suurta etua tavoittelevaa. Jos tämä ei olisi törkeää, mikä olisi törkeää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu