Lapset ja nuoret tarvitsevat läheistä aikuista myös netissä

nettiviisas

Hyvää aamupäivää,

Päivystän tänään Fiksusti netissä-palstalla. Työssäni toimin suunnittelijana Mannerheimin Lastensuojeluliiton auttavissa puhelin -ja nettipalveluissa.

Keskusteluja seurattuani jäin pohtimaan, että teknisen taitavuuden rinnalla myös sisällölliset taidot ovat tärkeitä. Tästä ajatukseni juoksi siihen, miten lasten ja nuorten tekninen taitavuus yhä hämmästyttää. ”Anna kun mä näytän”, ja naps, ohjekirjaa lukematta laite on päällä. Tekninen taitavuus voi kuitenkin olla hämäävää, sillä erilaiset mediasisällöt vaativat myös tulkintaa. Tähän tarvitaan läheisen aikuisen tukea, jotta mediataidot voivat jatkuvasti kehittyä. Etenkin netissä informaatiota on tarjolla rajattomasti, ja sitä on osattava suodattaa. Mediataitoja voi jokainen meistä kehittää koko elämän ajan.

Erilaisia mediasisältöjä pohditaan myös MLL:n Lasten ja nuorten puhelimessa, jossa vastataan vuosittain kaiken kaikkiaan n. 40 000 – 50 000 yhteydenottoon. Näistä 1450 yhteydenottoa liittyi mediaan v. 2010. Mediaan liittyvissä yhteydenotoissa pohditaan useimmiten ihmissuhteita, esimerkiksi ystävyyssuhteita, sekä seurustelun aloittamiseen ja loppumiseen liittyviä aiheita. Lapsia ja nuoria puhuttavat arkielämän monipuoliset mediakokemukset, mutta näiden lisäksi keskustellaan erityisesti nettielämään liittyvistä huolista. Huolet liittyvät esimerkiksi haitallisiin sisältöihin, joihin törmätään useimmiten vahingossa. Nämä sisällöt hämmentävät ja saattavat pelottaa. Mediasisältöjen tulkitsemiseen lapset ja nuoret tarvitsevat läheistä aikuista, erityisesti omia vanhempia, myös netissä.

Sosiaalinen media tarjoaa väylän verkostoitua, pitää huolta jo olemassa olevista ystävyyssuhteista ja tavata samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä, mutta näiden ohella on tärkeä taito osata liikkua fiksusti netissä muita ihmisiä kunnioittaen. Niin teknisistä kuin sisällöllisistä taidoista on apua.

Miten voisimme aikuisina olla mielestänne läsnä myös näissä kysymyksissä ja huolissa lasten ja nuorten arjessa? Miten voisimme edistää nettifiksuutta niin omalla kohdallamme kuin lasten ja nuorten kohdalla? Ja ennen kaikkea: Miten voisimme oppia näitä asioita puolin ja toisin?

Linkkivinkkejä:

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Vanhempainnetissä on paljon hyödyllistä tietoa esimerkiksi mediaan liittyvistä aiheista:

www.mll.fi/lapsetjamedia

Nuorten näkökulmaa tarjoaa MLL:n Nuortennetti:

www.mll.fi/nuortennetti (Minä ja Media)


Laura Määttä, Finnish Internet Awareness & Safety -hanke
Mannerheimin Lastensuojeluliitto

1

215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teh techguy

      Pitäis ensin saada meidän aikuiset niin sanotusti aikuisen tasolle ennenkuin voimme alkaa lapsia neuvomaan. Esim. tämä Suoli24-portaali on täynnä saastaa, haukkumista, vinoilua, ivailua, kiusaamista ettei voi kuin kummastella millainen ihminen siellä näppäimistön takana oikein on. Eli vanhempien medialukutaitoon täytyy kuulua, ettei lapset vahingossakaan pääse tänne Suomi24-palstoille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9789
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      402
      4226
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      90
      2936
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2845
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2614
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      212
      2613
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1823
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      69
      1667
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1610
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1413
    Aihe