Kokoomusvaltuutettu Hki, PerSujan kannalla ja linjoilla!

Radion päivähaastattelussa perjantaina oli Kokoomuksen Harry Bogomoloff ja Vasemmiston Pekka Saario, ja mielenkiintoinen ja uusi näkökulma oli juuri Bogomoloffin kannanotto ja lausuma hän on MONISSA ASIOISSA Perussuomalaisten kannalla - jonka myöntäminen on huomattavaa kokoomuksen edustajalle!
Samaan hengenvetoon tämä lisäsi on edelleen Kokoomukselainen! Mutta hänkin siis on vaikuttunut PS:n esiintuomista asioista ja se on kannatuksen ohella merkillepantavaa!

No samoilla linjoilla täytyy olla myös Jyrki Katainen jonka lausuma ''neljästä pääministeri ehdokkaasta'' on niinkiään huomioitava PErSujen asioiden kannalla olosta!
Kannatusta PS:n linjalle siis on yli puoluerajojen ja mm. Bogomoloff on esiintynyt jo aikoinaan hyvinkin näyttävästi loisien ja etujen kahmijoiden etujen karsinnan puolesta! (Oli mm. ehdolla H:gin kaupungin johtajaksi mutta mielipiteiden jyrkkyyden takia joutui listalta pois!)
066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kokoomus kannattaa! kirjoitti:

Radion päivähaastattelussa perjantaina oli Kokoomuksen Harry Bogomoloff ja Vasemmiston Pekka Saario, ja mielenkiintoinen ja uusi näkökulma oli juuri Bogomoloffin kannanotto ja lausuma hän on MONISSA ASIOISSA Perussuomalaisten kannalla - jonka myöntäminen on huomattavaa kokoomuksen edustajalle!
Samaan hengenvetoon tämä lisäsi on edelleen Kokoomukselainen! Mutta hänkin siis on vaikuttunut PS:n esiintuomista asioista ja se on kannatuksen ohella merkillepantavaa!

No samoilla linjoilla täytyy olla myös Jyrki Katainen jonka lausuma ''neljästä pääministeri ehdokkaasta'' on niinkiään huomioitava PErSujen asioiden kannalla olosta!
Kannatusta PS:n linjalle siis on yli puoluerajojen ja mm. Bogomoloff on esiintynyt jo aikoinaan hyvinkin näyttävästi loisien ja etujen kahmijoiden etujen karsinnan puolesta! (Oli mm. ehdolla H:gin kaupungin johtajaksi mutta mielipiteiden jyrkkyyden takia joutui listalta pois!)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu