Nilkka

Eli vähän yli viikko sitten futisharkoissa potkasin palloa vahingossa kengän kärjellä silleen että nilkka taittu taaksepäin. Teki vähän kipeää siinä, mutta pystyin kuitenkin vetämään harkat loppuun, mutta en kuitenkaan viittinyt laukoa sillä jalalla enää. Sitten kotona huomasin, että nilkka oli turvonnut ja muutenkin kipeä. En oikein pystynyt taivuttelemaan sitä mutta kävely kyllä onnistu. Siinä muutaman päivän kuluessa oli turvotus jo laskenu ja menin harkkoihin, niin harkkojen lopussa kun oli laukasuharjoitusta, potkaisin ihan normaalin puhtaan nilkkapotkun niin se jotenki vissiin taittu taas vähäsen ja sattui ihan samalla tavalla kun viimeksi. Sitten kotona taas huomasin turvotusta ja laitoin siteestä sellasen tuen jalkaan.
Tässä muutama päivä tuon jälkeen nilkka on vielä vähän turvonnut tuosta nilkan sisäpuolella olevan "luupatin" alapuolelta. Pystyn kuitenkin kävelemään ja juoksemaankin, eilen tosin jouduin kävelemään jtn 1km ja alkoi pikkasen tehdä kipeetä tossa nilkassa. Tiedän että pitäs lepuuttaa tätä ja sitä oonki yrittäny tehä. Pelkään vaa jos tässä ois tulossa tähän joku "löysä nilkka" tai vastaava, että en enää pysty potkasemaan ilman että tää nilkka venähtää. En tiedä uskallanko millo mennä seuraaviin harkkoihi jos taas käy samalla tavalla. Taitaa jotku nilkan nivelsiteet ollu venähtäny tai jtn? Tää pitäs kyllä saada aika nopeesti kuntoon, mutta jos nyt sitten liian aikaisin meen kokeilemaan ja potkasen tällä, niin jos sitten taas käy samalla tavalla ja juttu alkaa alusta taas pahempana?
41226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuinka vitun kauan tätä pitää lepuuttaa!? Noi sisäsyrjän nivelsiteet jotenki ilmeisesti venähtäny. Tossa eilen kokeilin ihan kevyesti potkasta normi nilkkapotkua ja tuntui just siltä, että jos potkasis vähän kovemmin niin sattus taas ja menis uudestaan noi nivelsiteet ja jalka turpois.

Tässä oon nyt siis jo varmaan yli 2vk tätä lepuuttanut ja pitäny siteessä yms. Pystyn ja oon kokoajan pystyny siis juoksemaan, spurttaamaan, potkasemaan sisäsyrjällä ja ulkosyrjällä ihan kunnolla normaalisti, mutta sitten kun potkasen tolla perus nilkkapotkulla nii sattuu.
Onko kellään muulla mennyt futiksessa tälleen nivelsiteet?

Äänestä

Pari päivää sitte harkoissa pelailin ja juoksin rennosti, ja potkin rentoja keskityksiä yms. Mutta sitten yhtäkkiä, kun olin keskittämässä sisäsyrjällä tuntu taas samanlaine kipu. Lopetin sitte harkat siihen ja nyt tää on kipeempi kun aikasemmin. Turvotusta vähän taas ja vähän kosketusarka tuosta kehräsluun (?) kohdalta. Ja nyt välillä pistelee jotenkin oudosti siihen ja säären alaosaan, eli luultavasti nivelsiteisiin.
Onko kellään kokemusta tälläsistä vammoista? Haluaisin tän mahd. nopeesti kuntoon, kun kausikin alkamassa ym. Pitääkö tätä vaan malttaa lepuuttaa, ja kuinka kauan? Saanko rasittaa tätä nilkkaa yhtään?

Äänestä
  • Paraniko, itsellä tällähetkellä vastaavanlainen vamma, mitään vinkkejä? Jouduitko pitkänkin tauon pitämään?

    Äänestä

Nilkku kyllä Telia jako toimii kaikkiin ihmisrotuihin nilkkuja pitää saada koodaus amis.poliisin avioero kyyditys ei ymmärrä mässytykseen lähteä Kilpeläinen rakastelee alla 30 metrin huuto säteellä valokuitu tiedot sukulomalla, vierailija

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asddd123 kirjoitti:

Eli vähän yli viikko sitten futisharkoissa potkasin palloa vahingossa kengän kärjellä silleen että nilkka taittu taaksepäin. Teki vähän kipeää siinä, mutta pystyin kuitenkin vetämään harkat loppuun, mutta en kuitenkaan viittinyt laukoa sillä jalalla enää. Sitten kotona huomasin, että nilkka oli turvonnut ja muutenkin kipeä. En oikein pystynyt taivuttelemaan sitä mutta kävely kyllä onnistu. Siinä muutaman päivän kuluessa oli turvotus jo laskenu ja menin harkkoihin, niin harkkojen lopussa kun oli laukasuharjoitusta, potkaisin ihan normaalin puhtaan nilkkapotkun niin se jotenki vissiin taittu taas vähäsen ja sattui ihan samalla tavalla kun viimeksi. Sitten kotona taas huomasin turvotusta ja laitoin siteestä sellasen tuen jalkaan.
Tässä muutama päivä tuon jälkeen nilkka on vielä vähän turvonnut tuosta nilkan sisäpuolella olevan "luupatin" alapuolelta. Pystyn kuitenkin kävelemään ja juoksemaankin, eilen tosin jouduin kävelemään jtn 1km ja alkoi pikkasen tehdä kipeetä tossa nilkassa. Tiedän että pitäs lepuuttaa tätä ja sitä oonki yrittäny tehä. Pelkään vaa jos tässä ois tulossa tähän joku "löysä nilkka" tai vastaava, että en enää pysty potkasemaan ilman että tää nilkka venähtää. En tiedä uskallanko millo mennä seuraaviin harkkoihi jos taas käy samalla tavalla. Taitaa jotku nilkan nivelsiteet ollu venähtäny tai jtn? Tää pitäs kyllä saada aika nopeesti kuntoon, mutta jos nyt sitten liian aikaisin meen kokeilemaan ja potkasen tällä, niin jos sitten taas käy samalla tavalla ja juttu alkaa alusta taas pahempana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu