Sikatilalliset uhkailleet eläinlääkäreitä väkivallalla
Sunnuntai 20.2.2011 klo 05.09
Eläinlääkärit ovat kokeneet uhkaavia tilanteita tarkastaessaan sikatiloja.
- Muutamat eläinlääkärit ovat kokeneet fyysistä tai psyykkistä uhkaa. Toisaalta joillakin tiloilla on koettu, että tarkastukset ovat liian tiukkoja, sanoo läänineläinlääkäri Markku Tikkanen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta.
Suoranaista väkivaltaa ei ole kuitenkaan esiintynyt. Tilannetta on kiristänyt muun muassa valvonnan osittainen siirtyminen kunnilta valtiolle.
Suomen Sikayrittäjien toiminnanjohtaja Ari Berg arvelee, että ylireagointia on esiintynyt, kun tilalle on saapunut ilmoittamatta tuntemattomia tarkastajia. Berg tähdentää, ettei tarkastajien uhkaileminen ole hyväksyttävää.
Sikatuottajat ja viranomaiset ovat neuvotelleet pulmista. He pyrkivät palauttamaan kireän tilanteen normaaliksi ennen kaikkea tiedottamista parantamalla.
STT
Sunnuntai 20.2.2011 klo 05.09
Eläinlääkärit ovat kokeneet uhkaavia tilanteita tarkastaessaan sikatiloja.
- Muutamat eläinlääkärit ovat kokeneet fyysistä tai psyykkistä uhkaa. Toisaalta joillakin tiloilla on koettu, että tarkastukset ovat liian tiukkoja, sanoo läänineläinlääkäri Markku Tikkanen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta.
Suoranaista väkivaltaa ei ole kuitenkaan esiintynyt. Tilannetta on kiristänyt muun muassa valvonnan osittainen siirtyminen kunnilta valtiolle.
Suomen Sikayrittäjien toiminnanjohtaja Ari Berg arvelee, että ylireagointia on esiintynyt, kun tilalle on saapunut ilmoittamatta tuntemattomia tarkastajia. Berg tähdentää, ettei tarkastajien uhkaileminen ole hyväksyttävää.
Sikatuottajat ja viranomaiset ovat neuvotelleet pulmista. He pyrkivät palauttamaan kireän tilanteen normaaliksi ennen kaikkea tiedottamista parantamalla.
STT
Vastaukset 67
Vanhimmat
helvettiä. muitatteko kuinka kaameassa kunnossa oli sikala anttilan sukutilalla
Joku kysyi palstalla ,miksi ei kuvata niitä eläimiä joita pidetään hyvin. Vastaus : ei niillä olekkaan mitään ongelmia, mutta pieni osa on kelvottomia eläinten rääkkääjiä, joilta pitäis kieltää eläintenpito lopullisesti ja kunnon tuomio päälle
useammalta kun joka toiselta keputilalta löytyy törkeitä laiminlyöntejä ja jokaiselta tilalta löytyy jotain huomautettavaa. maassa ei ole yhtään keputilaa missä aiat olisivat täysin kunnossa
on kelvotonta epärehellistä sakkia.
patalaiskoja
löytynyt mm. sellaisia, että vettä ei ollut tullut riittävän nopeasti, mutta eläimet eivät olleet janoisia
Valaistuksessa oli joillakin ollut puutteita ja joillakin oli ollut rikkinäinen karsina.
Kuivikkeiden määrästä voi sitten olla eriäviä mielipiteitä kuten oli käynyt eläinlääkärin ja läänineläinlääkärin mielipiteelle Ruotsissa.
Likaisuudesta saisi aivan erilaisen kuvan käydessä päivällä, jolloin paikat on siivottu. Eihän laki velvoita öisin omistajia valvomaan tuotantotiloissa, milloin tulee jätöksiä, jotta voisi siivota ne välittömästi.
Muistaakseni on palkattu 15 tarkastajaa, jotka käyvät tiloilla tarkastusmatkoilla. Eihän silloin eläinaktivistien tarvitsekaan käydä laittomasti salakuvaamassa.
jos asiat on muka kunnossa, en luota kepulaisen sanaan pätkääkään.
että laki määrää tarkastajien ilmoittamaan etukäteen käyntinsä ajankohdan. laki siis kieltää yllätystarkastukset. tästäkin huolimatta keputilat ovat kaameassa kunnossa. mitä löytyisikään jos yllätystarkastukset olisi sallittuja
piipertäjät tekee hyvää työtä, muuten en niitä juuri arvosta.
sikatilalliset netistä laillisten tarkastajien nimet ja valokuvat, jotta voivat tuntemattomatkin "tarkastajat" päästää tuotantotiloihinsa? Eihän kukaan halua, että tuotantoeläimille tehdään pahaa kuten aktivistit ovat tehneet - mm. kanoja tukahdutettu, lehmiä päästetty pakkaseen paleltumaan jne. Täytyy olla luotettavaa tietoa tarkastajista.
jokaisen poliisin nimet ja valokuvat. totta kai dorga tarkastaja joutuu todistamaan, että on oikea tarkastaja
kyseinen juttu oli lähtenyt liikkeelle.
Eläinlääkärillä oli ollut päällään Animal Health- fleesetakki.
Poliiseillahan on virkapuku päällä entäpä eläinlääkäreillä.
on jostain yksittäistapauksesta?
kepulaiset ei kykene kasvattamaan edes sikoja laadukkaasti. Eikös Sorkka-Liisa lanseerannut peräti uuden tuen; jos et rääkkää pahasti, nin saat ylimääräistä tukea!
Ei kepulaiset osaa tehdä mitään kunnolla, vastikkeettomat tuet on vienyt kepuloisten työhalut.
suorastaan jyllää?!?
kepulainen!
ei edes muna seiso, vaikka olenkin keskustalainen, tai ehkä juuri siksi.
se perseapina kepusta, vai kuinka?
kaivavat sormillaan perseistään paskaa ja laittavat sitä neniensä päihin?
Onko se sinusta työntekoa?
Minä en ainakaan olis siltä mitään ostanut!
vaan lumet tiputtaa katolta ;)))
en edes tuppeensahattua linnunpönttöä.
ja tuet pois. Oppisivat tekemään kunnolla työtä nämä agraarikommunistit ja valittajat.
Kepunsikamaisuudet on hyvä pitää mielessä!
läänineläilääkäreille ja sen eitarvitse ilmoittaa koska tulee KYLÄÄN ei pelaa enääse hyvävelijärjestelmä.
Koska polisi ilmoitta kepuloisille etukäteen milloin se ratsaa HERROJEN työkoneita tai autoja.
sitten mennä yksin tuotantotilaa tarkastamaan, jos talonväki ei ole kotona? Eikö tilallisilla ole enää mitään turvaa, voiko kuka vaan milloin vaan mennä toisten tuotantotiloja katselemaan.
Tarkastajilla on oikeus käydä tarkastamassa eläinten hyvinvointi ja siitä ei tarvitse enää ilmoittaa etukäteen. Luvattomia käviöitä varten on viranomaiset ja tilallisilla on sama kotirauha kuin muillakin.
Tuotantolaitoksia koskee toiset määräykset vai onko kepulaisen koti sikala tai navetta;-))
sikala on lukittu ja tarkastaja menee sinne yksin - niin eikö se ole murtautuminen. Onko murtautuminen muutettu Suomessa lailliseksi jos se tehdään hyvässä tarkoituksessa?
Ensin kansalliset tuet pois.
piilottanut persereikään huumeita se otetaan kyytiin ja viedään lekurille joka sitten tarkistaa onko siellä köntti, eikä kysy lupaa lähteekö HERRA mukaan.
kun alkoi olla selvää, että rikostutkimushan siitä kepun vaalirahasta tulee.
poistanut joko siivooja tai talomies eihän matti mitään muista.
Mutta muisti sentään antaa tukea itselleen Nuorisosäätiöstä.
samaan aikaan!
http://www.ilkka.fi/Article.jsp?article=565800
Samanlainen valehtelija kuin etelän punikkimediakin.
kepulaista propagandaa suoltava suoltava sonta-siioni!
nyt, kun löytyikin ainoastaan 15 lopetettavaa eläintä 80 tilalta. Eipä eläimiä kohdellakaan huonosti, vaikka aktivistien kuvauksista olisi voinut päätellä paljon, paljon pahempaa.
ei niitä maidon vuoksi kasvateta;-)))) Sikaloita ei vielä tiedetä, siellä kepulaiset siankasvattajat yrittää estää tarkastuksia uhkailemalla.
hymynaama iski jälleen asian ytimeen?!
Edes yksi älyn jättiläinen saitilla ;)))
ei omaisuuttaan puolustaisi. Eläinaktivistit ovat tehneet niin paljon pahaa tuotantoeläimille, että täytyy tietenkin ihmisten olla varovaaisia ketä tuotantotiloihinsa päästää.
ekoterroristia lietelantalassa tunnin pari??
Nyt tämä uitettu väittää, että tein rikoksen, kun en nostanut sitä heti pois.
rikos eläimiä ja ihmisiä kohtaan, kepulaisten passaa kyllä nautiskella kylvystä ja näppärä maatilanmies tekaisee vaikka hiertimen nokkaansa lietteestä, vähän kuivuria käyttöön.
Suurempi rikos on tuottaa noin huonoa kepulaatua ja kuitenkin maailman korkeimmilla kansallisialla maataloustukiaisilla.
Ei kyllä minulla on nautakarjaa kuusisataa nuppia. Lietelanta on laadultaan erinomaista ja sitä kun solauttaa järvenrantaan, niin kyllä heinä kasvaa sekä pellosssa että järvessä.
Ekoterroristi puolittain kellui lietteessä, on niin hyvä laatuista tavaraa. En vain löytänyt nostoköyttä kun parin tunnin päästä.
Itämeri ja järvet kiittää.
siinä vain räpiköi kuin jokin mätälihapallo...
perseapina ;))) (kesk) iski taas päänsä seinään että lässähti, on siinä verraton tomppeli kerta kaikkiaan.
Et sentään itseäsi laskenut älynjättiläiseksi, se on hyvä.
Vesaisten Gauleiter, siinä sitä kepulesta onkin hyvissä "tarkkailuasemissa" hohhohhohhoooo
suuri poika ja juustokerhon puheenjohtaja on älyn jättiläinen :)
Käyhän se toki ilmi kaikesta kirjoittamastasi...
se on muuten Juustoreura ry, paina mieleesi perseapina ;)))!
Pientä viihdykettä sinulle:
http://www.youtube.com/watch?v=U9vflMnGJpA&feature=related
oikea ilmaisu. Juustoseuralla ja sinullahan ei ole mitään tekemistä keskenään. Senhän toki kaikki tiedämme. Ja viihdettä voit katsella aivan itse. Näytkin olevan sen tarpeessa...
Miksi sinulla on hermot riekaleina?
Älä nyt nuorta noin kovalla kädelle..
ymmärtämättömyys ja tiedottaminen on ollut vajavaista. Anttila luuli, että kyllä yllätystarkastuksestakin pitää antaa sikatilalle ennakkovaroitus, samoin kuin norppa-alueelle verkkoja laskeville.
lakonisesti, ei kuulu hän ministeriölle!
http://www.kaleva.fi/uutiset/anttila-elainlaakariuhkailuista-lisatoimia-ei-tarvita/889954
kyvetä tekemään. Edellisellä kerralla Anttilan ratkaisu oli lisätuen myöntäminen niille, jotka ei enää rääkkää niin paljon tuotantoeläimiä kuin aikaisemmin. Huh-huh..
Apinat eroittaa oikean ja väärän;-)))))))
pystyvät noin älylliseen debattiin :)
Kepulaiset ei;-))))))))) Bwahaahaaahaahaahaaa
edistyä. Vasemman käden tuki oikealle on tärkeää ;)))
Kepulaiset ainoastaan menoja;-)))))))
Ei se mitään kepulainen, avauksen mukaan apinatkin oppivat oikean ja väärän;-)))))
juustomestarilta :)
Kertakaikkiaan!
Ei se mitään, ota apinoista mallia ja sinullakin menisi paremmin kuin kepuloisena;-))))))
kokoomuksen virallista linjaa???
Eikö ota eteen vai onko kannatus laskussa.
Mutta miten sinulla menee?!? Onko pullat hyvin "uunissa"?!? Hohhohhohhoooo....
Juustomestarit ja typerä kokoomusnuorten typerä huumori;-)))