YLE kärsii rahoitusvaikeuksista mutta samaan aikaan YLE:ltä

löytyy rahoitus naapurimaan televisiokanavan näyttämiseen melkein koko Suomen alueella. Tietojen mukaan noin 3,7 miljoonaa suomalaista tulee saamaan aivopesua ihan aidolla riikinruotsilla kun Ruotsin valtiollinen televisiokanava SVT World aloittaa lähetyksensä YLE:n FST5 kanavalla syyskuussa.
Monet ruotsinsuomalaiset ovat kyselleet tälläkin palstalla, että missä viipyy se maiden välinen vastavuoroisuus? Suomessa suomalaiset veronmaksajat osallistuvat Ruotsin tv:n näkymisen aiheuttamiin kustannuksiin mutta vastaavasti kukaan eivät ainakaan ruotsalaiset veronmaksajat osallistu ruotsinsuomalaisia kiinnostavan Finlands TV:n kustannuksiin vaan kyllä ruotsinsuomalaiset saavat itse kustantaa oman television katselunsa.
6157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ruotsin asiat ovat kyllä ykkös-uutinen Suomessa.
Pienikin rapsahdus Ruotsissa rekisteröidään YLE:ssä suurena uutisena.

Äänestä

paljonko SVT:n lähettämisesti koituu kuluja?

Onko tietoa, oliko Sasi (RKP) tämän idean takana?

Äänestä

lähetysoikeudellisista syistä? TV Finlandin ohjelmia ei aina voida näyttää Ruotsissa juuri näihin syihin vedoten vai onko lähetysoikeudetkin riippuvaisia vain yhteen suuntaan?

Äänestä

Koko hanke on outo, vaikka kuluja ei tulisi euroakaan. Eihän meillä näy muidenkaan naapurimaiden TV:t ympäri valtakunnan!

Äänestä

Kuka maksaa propagandan..? Siihen ei saa mennä centtiäkään suomalaisilta veronmaksajilta. Kaikesta kiinnostavinta olisi tietää, kuka maksaa miten maksaa ja milloin maksaa..?

Äänestä
  • Onkos teillä suomalaisilla kaukoohjain? Tikiboksi=digiboxi? Ei teidän tarvi katsoa sitä, ottakaa se pois boxista, ei voi olla niin vaikeaa?? Vai onko?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vastavuoroisuus? kirjoitti:

löytyy rahoitus naapurimaan televisiokanavan näyttämiseen melkein koko Suomen alueella. Tietojen mukaan noin 3,7 miljoonaa suomalaista tulee saamaan aivopesua ihan aidolla riikinruotsilla kun Ruotsin valtiollinen televisiokanava SVT World aloittaa lähetyksensä YLE:n FST5 kanavalla syyskuussa.
Monet ruotsinsuomalaiset ovat kyselleet tälläkin palstalla, että missä viipyy se maiden välinen vastavuoroisuus? Suomessa suomalaiset veronmaksajat osallistuvat Ruotsin tv:n näkymisen aiheuttamiin kustannuksiin mutta vastaavasti kukaan eivät ainakaan ruotsalaiset veronmaksajat osallistu ruotsinsuomalaisia kiinnostavan Finlands TV:n kustannuksiin vaan kyllä ruotsinsuomalaiset saavat itse kustantaa oman television katselunsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu