Nuorille tulee luoda valtakunnallinen kuulemisjärjestelmä juuri siitä syystä, että nykyinen poliittinen järjestelmä jättää nuorten ja myös lapsien asiat vähäiselle huomiolle aikuisiin verrattuna. Silti nuoret ovat juuri niitä, jotka maksavat kohta 100 miljardin euron tasolle nousevan valtionvelan siis siirretyn veron. Nuorisovaltuustot ja yhtä lailla nuorisoparlamentti ovat hyvin perusteltuja. Olisi hyvä säätää laki, jonka velvoittamana nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa.
Kaikilla opiskelijoilla tulisi olla mahdollisuus harjoitteluun siksi, että harjoittelu on olennainen osa työelämän vaativien taitojen kehittymistä. Ilman kokemusta työelämästä on vaikea saada ensimmäistä ammattia vastaavaa työpaikkaa.
Opiskelijoita tulisi kannustaa suorittamaan harjoittelujakso ulkomailla, koska rajat ovat avoimet ja ulkomainen jakso tuo paljon lisää taitoja ja tietoja. Näin aiemmin myös toimittiin, koska ns. kisällielämä tarkoitti usein tutustumista muihin maihin ja vasta tämän jälkeen saattoi nousta mestariksi.
Korostaisin erityisesti käytännön taloustaitojen tärkeyttä, koska nuorten olisi hyvä ymmärtää oman taloutensa pelisäännöt, yritysten talous ja kansantalous. Olen Suomen talouskasvatusseura ry:n puheenjohtaja ja olemme pyrkineet ja myös onnistuneet edistämään nuorten talouskasvatusta sekä valtakunnallisesti (OPH) että Helsingin kaupungissa (Helsingin opetusvirasto). Talouskoulutus on myös avain oman yrityksen perustamiseen ja vastuulliseen hoitoon. Ylivelkaantuminen on nuorten ongelma ja siksi rikollisuuden rajoja hipovat pikavippiyritykset tulisi kieltää. Luottohäiriömerkintä on tuhoisaa nuorelle, koska sen vuoksi ei saa luottokorttia, asuntolainaa, tms.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.