Kumpi valehtelee asioissa Lipponen vai USA:n lähetystö. Kummalla on motiivi?
Olinko 17.12. Suomessa????
0Äänestä
kiinan keisari
Asiahan on jo tutkittu ja Lipponen oli Suomessa sinä päivänä.
0Äänestä
SO WHAT
Wikileaksin julkaisemien asiakirjojen mukaan eduskunnan silloinen puhemies Paavo Lipponen kertoi tiedot presidentti Tarja Halosen ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin tapaamisen sisällöstä edelleen eteenpäin Yhdysvaltojen suurlähetystöön joulukuussa 2004.
Lipponen selitti omia tekemisiään lauantaina 12.2.2011 klo 10:05 TV1:n Ykkösaamussa. Esillä oli myös Irak-asia. Lipponen vetosi omiin kalenterimerkintöihinsä ja kiisti tavanneensa presidentti Halosta tai Yhdysvaltain suurlähettilästä joulukuussa 2004.
Yle uutisten nettisivuilla lauantaina 12.2.2011 klo 17:25 julkaistu uutinen kuitenkin kertoi, että Wikileaks-aineisto ei valaise Lipposen tiedonvälityksen tapaa. Wikileaks-aineistoon sisältyvässä diplomaattisähkeessä puhutaan keskustelusta, ei tapaamisesta. Tässä yhteydessä tulee huomioida nykyajan tekniikka, joka mahdollistaa keskustelun käymisen ja nopean tiedonvälityksen, mistä johtuen tapaaminen ei ole välttämätöntä.
Niinpä Lipponen lähes saman tien perui puheensa ja joutui myöntämään Ylen TV-Nyttille (ruotsinkieliset uutiset) antamassaan lausunnossa, että hän sittenkin puhui Yhdysvaltain suurlähettilään kanssa Suomen ja Venäjän presidenttien tapaamisesta.
Perustuslain 93 §:n mukaan tasavallan presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Eduskunnan puhemies ei ole valtioneuvoston jäsen (ts. ei ole ministeri), eikä ole myöskään valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan (utva) jäsen, eikä ole eduskunnan ulkoasianvaliokunnan jäsen.
Näin ollen eduskunnan puhemiehellä ei ole roolia Suomen ulkopolitiikan hoidossa eikä etuoikeutta tietojen saantiin. Siksi esitän puhemiehen roolissa tietoja saaneelle ja eteenpäin välittäneelle SDP:n entiselle puheenjohtajalle Paavo Lipposelle ja nykyiselle puheenjohtajalle Jutta Urpilaiselle muutaman kysymyksen:
1. Mistä Lipponen sai tietonsa? Ja millä perusteella puhemies Lipposella oli parempi oikeus saada käyttöönsä presidentti Putinin ja presidentti Halosen tapaamisen sisältöä koskevat tiedot?
2. Miksi puhemies Lipponen sai tiedot pikimmiten, mutta eduskunnan ulkoasianvaliokunta vasta 7 vuotta myöhemmin Wikileaks-paljastusten kautta?
3. Presidentti Bush ja silloinen pääministeri Lipponen tapasivat Washingtonissa 9.12.2002 ja keskustelivat Irakin tilanteesta. Miksi presidentti Bush kiitti Suomen hallitusta liittymisestä koalitioon?
4. Miksi Suomi muutama viikko Lipposen ja Bushin em. tapaamisen jälkeen osallistui Irakin vastaiseen koalitioon liittyneiden noin 30 maan briefing kokoukseen Washingtonissa 28.2.2003?
5. Miksi esimerkiksi Ranska, Saksa ja Ruotsi eivät osallistuneet em. koalitiomaiden kokoukseen 28.2.2003?
SDP:n kannatus on romahtanut 17 prosenttiin. Romahduksen alkusyy on Lipposen valtakauden aikana harjoitettu erittäin oikeistolainen ja NATO-myönteinen politiikka. SDP:stä on tullut Lipposen näköinen puolue, joka ei pysty löytämään itselleen uutta linjaa.
Äänestäjiä kiinnostaa tietää antaako SDP:n nykyjohto tukensa Lipposen linjaamalle politiikalle. Mitä vastaatte?
0Äänestä
kiinan keisarit
SO WHAT kirjoitti:

Miksi Urpilainen ja Lipponen eivät vastaa?
0Äänestä
paavo paapottaa
puavo tietää asiat paremmin kuin kiinan keisari. lipponen on suomen demaripuolueen keisari ja antaa kasvot muuten linjattomalle demaripuolueelle. Paavon pitää päästä televisio ohjelmiin puhumaan. sitä on niin hauska katsoa kun se paapottaa...
0Äänestä
rutinof
paavo paapottaa kirjoitti:
puavo tietää asiat paremmin kuin kiinan keisari. lipponen on suomen demaripuolueen keisari ja antaa kasvot muuten linjattomalle demaripuolueelle. Paavon pitää päästä televisio ohjelmiin puhumaan. sitä on niin hauska katsoa kun se paapottaa...
Miksi menit tunnustamaan Paavo etkö itse laatinut demarien ohjelman,että ei tunnusteta vaikka olisi paskat housussa!
0Äänestä
liivo papponen
rutinof kirjoitti:
Miksi menit tunnustamaan Paavo etkö itse laatinut demarien ohjelman,että ei tunnusteta vaikka olisi paskat housussa!
YLEn kannatusmittaus kertoi juuri, että SDP:n kannatus on kuukaudessa pudonnut puolitoista prosenttia. SDP:n kiihtyvällä vauhdilla jatkuvan romahduksen yksi syy on Paavo Lipposen taannoinen esiintyminen Tv1:den Ykkösaamussa.
0Äänestä
MOTTI
liivo papponen kirjoitti:
YLEn kannatusmittaus kertoi juuri, että SDP:n kannatus on kuukaudessa pudonnut puolitoista prosenttia. SDP:n kiihtyvällä vauhdilla jatkuvan romahduksen yksi syy on Paavo Lipposen taannoinen esiintyminen Tv1:den Ykkösaamussa.
Miksihän Lipponen ja Halonen kyseenalaistavat Wikileaks- vuodot? Saammekohan kohta julki myös "Tiitisen listan"? Ja kansa saa tietää ketkä pettivät Suomen.
0Äänestä
toton
paavohan on puhdas pulmunen
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat