Kesä paukahti meidänkin muorin puutarhaan.

Espanjaan minun ryytimaalle, ainakin mitä olen lukenut viherhäiriköiden saitilta. uskon kuitenkin että on liian aikaista kylvää häiriköiden pienvihannes siemenet. On vielä odotettavissa alle 30 asteen läpötiloja. lanttu on kait ainoa joka lähtisi itämään tuossa lämpötilassa, siellä Suomessahan eräät henkilöt suorastaan hikoilevat 25 asteen pakkasissa. Tämäpä on minullekin aivan uutta, mutta on ilahduttavaa täällä saitilta lukasta että hikeä siellä valutetaan. On siis tarkoitusperät sivaltaneet perille, tosin vasta kaikuluonteisina. Senhän sitä saa mitä kerjäilee, niinhän pitääkin saada.

Juman kekka, kaalitkin ovat potkupallon kokoisia. Olenhan yrittänyt lannoittaa niitä viimepäivinä haukkumalla lajitoveria, mutta todennäköisesti aivan turhaan. Onhan kukkien istutus-aika lhestymässä siellä kotomaan happamassa maassa. Kehottaisinkin kalkitsemaan siellä puutarhapalstalla, myöskin lannoittamaan sillä töryllä, mitä täällä saa lukea esim f book karavaanarit sivulla. Tosin täytyy myötää että lippalakkimiehen kirjoitus lykättiin lantatunkiolle niin kuin pitikin. Tosin minultakin suvaitsi häipyä pari kolme henkilöä ylistävää kehua. Minähän olenkin jo tottunut moiseen villitykseen. Yrittänyttähän ei laiteta vai sanoisinko kehuta.

Puutarha palstan erikoistoimittaja kaikkien porkkanaviljelijöiden iso-isä, Hampaattomien kerhon päällysmies, kaikkien haukuttujen karavaanareiden päällystakki. Toimittaja Kouhija, lehtimiesliiton kärkkyvä jäsen, puoskareiden vastaanottoapulainen.
20461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Minä olen sentään Jorma K. Te muut atet, itet ja kusipäät ette ole juuri mitään. Onko teistä ainutkaan sisävesilaivaston komukkarööri? ei!

Terveisin perse kipeinen Jorma K. Tiedätte kyllä että piilosilla ollaan Epsaaniaisessa

Äänestä
  • siellä puutarhassasi touhutessasi, ole varovainen tietous harrastuksistasi voi levitä hyvinkin laajalle sosiaalimediassa, tosin en tiedä kiinnostaako ketään moiset villit leikit. Leikithän siellä risuaitojen takana leikkejäsi, tosin hyvinkin matalana etteivät vain kaltaisesi lapset näe mitä puuhailet.

    Äänestä

tekovitzuille !

Äänestä
  • on taas kehitely.

    Äänestä

  • myrkky pen kirjoitti:

    on taas kehitely.

    vihdoinkin tullut Portugaliin. Varjossa 25 astetta lämmintä. Jäätyneet Suomalaiset kerätty tienvarsilta likasankoihin.

    Äänestä

Mitä tuon lämpö nyt muka on? Minä, Jorma k. olen ollut Helvetissäkin 5600 C ja tullut takaisin vaunulle vaatteet käryten.

Äänestä

kärähtää se kupan raiskaama hernekin kun järki on loppunut kokonaan

Äänestä

Kärähtäähän se, tuo sekasikiö näkyy kärähtäneen lopullisesti.

Äänestä
  • Mitä tuon lämpö nyt muka on? Minä, Jorma k. olen ollut Helvetissäkin 5600 C ja tullut takaisin vaunulle vaatteet käryten.


    On siinä kova kotalo vartiaisella ollut.

    Äänestä

Tunnistaako monipersoona omat kirjoituksensa?

Monipersoona vastailee miten sattuu itselleen.

"heinonenjorma 11.5.2011 20:24

Kärähtäähän se, tuo sekasikiö näkyy kärähtäneen lopullisesti."

"heinonenjorma 27.9.2012 19:04

Mitä tuon lämpö nyt muka on? Minä, Jorma k. olen ollut Helvetissäkin 5600 C ja tullut takaisin vaunulle vaatteet käryten.

On siinä kova kotalo vartiaisella ollut."

Pitkä on vastausväli monipersoonalla, kun viesti johon monipersoona yritti vasta on kirjoitettu reilut 2 vuotta aikaisemmin.

"Jorma K. 10.5.2011 08:39

Mitä tuon lämpö nyt muka on? Minä, Jorma k. olen ollut Helvetissäkin 5600 C ja tullut takaisin vaunulle vaatteet käryten."

Jopa monipersoonan oman aikaisemman nimimerkin käyttäjäksi on monipersoona nyt tunnistavinaan Vartiaisen.

Onkohan monipersoonalla nyt ihan kaikki kohdallaan?

Äänestä
  • Kerro jouko onko?

    Äänestä

  • Meneekö syyteharkintaan?

    Äänestä

  • make1204?? kirjoitti:

    Kerro jouko onko?

    EH älä viitsi!??

    Äänestä

  • make1204?? kirjoitti:

    Kerro jouko onko?

    Vieläkö "Kotkanmeren Kommorodi" tunnistaa oman kirjoituksensa?

    Äänestä

  • 65749302+0jjjow0 kirjoitti:

    Meneekö syyteharkintaan?

    oijoivoivoi, täällä syyttäjät saavat taas töitä. Kääkät valvovat öitä.

    Äänestä

  • UPDATE_10102704 kirjoitti:

    oijoivoivoi, täällä syyttäjät saavat taas töitä. Kääkät valvovat öitä.

    Kylläpä Jorma Heinonen heittäytyi runollisesti.

    Äänestä

  • tohtorisetä kirjoitti:

    Kylläpä Jorma Heinonen heittäytyi runollisesti.

    Kuka helvetin jorma heinonen, koita nyt jouko ottaa rauhallisemmin.

    Äänestä

  • make1204?? kirjoitti:

    Kerro jouko onko?

    EH tuskin Salmessa tykkäävät kunhan saavat tietää.eikä varman leakaan

    Äänestä

  • täi " 23/ 15 jouko kirjoitti:

    Kuka helvetin jorma heinonen, koita nyt jouko ottaa rauhallisemmin.

    "Kotkanmeren Kommorodi" häpeää aikaansaannostaan, eikä halua tunnistaa kirjoittaneensa viestiä.

    Monipersoonan yksi sivupersoona "täi " 23/ 15 jouko" vastailee "Kommorodin" puolesta.

    Syvän masennuksen vallassa "Kommorodi" joutui ylläolevaa kirjoitusta tehdessään surkeana miettimään: "Kaikkeni yritin, enkä tuota kummoisempaa saanut aikaiseksi. Surkeaa!"

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Toimittaja Kouhija kirjoitti:

Espanjaan minun ryytimaalle, ainakin mitä olen lukenut viherhäiriköiden saitilta. uskon kuitenkin että on liian aikaista kylvää häiriköiden pienvihannes siemenet. On vielä odotettavissa alle 30 asteen läpötiloja. lanttu on kait ainoa joka lähtisi itämään tuossa lämpötilassa, siellä Suomessahan eräät henkilöt suorastaan hikoilevat 25 asteen pakkasissa. Tämäpä on minullekin aivan uutta, mutta on ilahduttavaa täällä saitilta lukasta että hikeä siellä valutetaan. On siis tarkoitusperät sivaltaneet perille, tosin vasta kaikuluonteisina. Senhän sitä saa mitä kerjäilee, niinhän pitääkin saada.

Juman kekka, kaalitkin ovat potkupallon kokoisia. Olenhan yrittänyt lannoittaa niitä viimepäivinä haukkumalla lajitoveria, mutta todennäköisesti aivan turhaan. Onhan kukkien istutus-aika lhestymässä siellä kotomaan happamassa maassa. Kehottaisinkin kalkitsemaan siellä puutarhapalstalla, myöskin lannoittamaan sillä töryllä, mitä täällä saa lukea esim f book karavaanarit sivulla. Tosin täytyy myötää että lippalakkimiehen kirjoitus lykättiin lantatunkiolle niin kuin pitikin. Tosin minultakin suvaitsi häipyä pari kolme henkilöä ylistävää kehua. Minähän olenkin jo tottunut moiseen villitykseen. Yrittänyttähän ei laiteta vai sanoisinko kehuta.

Puutarha palstan erikoistoimittaja kaikkien porkkanaviljelijöiden iso-isä, Hampaattomien kerhon päällysmies, kaikkien haukuttujen karavaanareiden päällystakki. Toimittaja Kouhija, lehtimiesliiton kärkkyvä jäsen, puoskareiden vastaanottoapulainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu