Olen reumaatikko ja lääkäri määräsi Panacodeja tehostamaan nykyistä kipulääkitystä (mobic panadol).
Nyt kuitenkin arveluttaa, että uskallanko hakeakaan noita lääkkeitä, kun pikaisen googletuksen perusteella niihin on porukka jäänyt koukkuun ja pahasti. Jotain helpotusta tähän oloon toki kaipaisin, mutta onko Panacodien aloittaminen alku syöksykierteelle kohti muita riippuvuuksia?
Nyt kuitenkin arveluttaa, että uskallanko hakeakaan noita lääkkeitä, kun pikaisen googletuksen perusteella niihin on porukka jäänyt koukkuun ja pahasti. Jotain helpotusta tähän oloon toki kaipaisin, mutta onko Panacodien aloittaminen alku syöksykierteelle kohti muita riippuvuuksia?
Vastaukset 30
Vanhimmat
jääny koukkuun söin niitä puolivuotta,jalan leikkauksen johtaneen tulehduksen vuoksi.enkä oikiastaan mitään sivuvaikutusia huomannu. siinä se meni kuin mikäkin burana.tuostakin voidaan olla montaa eri mieltä!toki viinan kans sillä saa kunnon vaikutuksia aikaaseksi.
Ei minulla ainakaan tullut riippuvuutta Panacodista. Sain niitä työtapaturman jälkeen, kun sormestani amputoitiin osa. Niistä tuli huono olo, huimasi ja tuntui ettei hengitys kulkenut. Kipuun auttoivat kyllä, mutta jotenkin hitaasti ja lyhyen aikaa. Ihmettelin miten joku voi ottaa niitä huumaantumistarkoituksessa, kun ei niistä tullut mitenkään hyvä olo. Koukkuun jääminen on varmaan yksilöllistä.
panacod ei toimi kaikilla!se keillä se toimii niin se tuottaa euforiaa samalla.Muistaakseni noin 30% väestöstä panacod toimii,en muista tarkkaa lukemaa enkä jaksa just nyt googlettaa!
Vai että tällaisia prosentteja täällä Google-tohtorit esittelevät.
Panacod on varsin tehokas kipulääke useimmille. Pienellä osaa käyttäjistä voi muodostua riippuvuus kodeiinille.
Kipulääkkeen teholla ja riippuvuusvaikutuksen laajuudella ei ole kuitenkaan mitään riippuvuutta toisistaan.
sano mitä sanot :)
Lääkäri kyllä varoitteli väsyttämisestä yms, muttei maininnu mitään riippuvuudesta. Kovin olis halu saada apuja tähän oloon.
Panacodissa on vaikuttavina aineina paracetamol ja kodeiini. Kodeiini sinänsä ei vaikuta kipuun vaan se muuttuu elimistössä morfiiniksi. N. 10 % väestöstä ei saa geeniperimän vuoksi kipulääkevaikutusta ko. lääkkeestä ja n. 1 % saa todella voimakkaan ja nopean vaikutuksen. Muista että paracetamol annoksesi vrk:ssa ei nouse liian suureksi. Muista myös seurata suolesi toimintaa koska Panacod kuuluuns. heikkoihin opiaatteihin ja lamaa suoliston toimintaa. Tarvittaessa aloita vatsanpehmikkeiden nauttiminen.
Oman osuuteni,lääke on hyvä kipuun mutta pitkän käytön seurauksena (oma kokemukseni) teho laskee.
Vuorokausiannos on todella syytä pitää tarkkaa silmällä koska Panacod ei ole maksalle terveellinen suurilla annoksilla,tuntemukset eli vointi ovat eri ihmisillä hyvin yksilöllisiä,tuntemani henkilö otti yhden ja se jäi pahoinvoinnin takia myös viimeiseksi.
Mikäli käyttää pitkään Panacodia suosittelen maksakontrollia silloin tällöin,ummetus on iskenyt kohdallani muutaman kerran todella pahasti vaikka olen yrittänyt ennaltaehkäistä sitä.
Koukussa olen yli kahden vuoden käytön jälkeen ja nyt on menossa kolmas alasajo yritys..en tiedä vielä selviänkö kotihoidolla.
ja kyllähän se väsyttää. Lähinnä illaksi lääkäri noi määräsikin ja tosiaan ainakaan nyt parin päivän kokemuksella totean, et eipä noita paljoo päivällä tarvi ottaakaan. 15 minuuttia ottamisen jälkeen nukahtaa melkein väkisin. Mut ei näist mikään hyvä olo tule.
Kyllä ne kipuun auttaa. Tai ainakin yöllä oon saanut nukuttua paremmin, riippuuko kipua vähentävästä vaikuttamisesta vai väsytysvaikutuksesta, mutta ainakin toistaiseksi toimii. Riippuvuus vaan pelottaa edelleen, mut pitä syödä mahdollisimman vähän.
Mulla on ollut Panacodit 8 vuotta. Kipuun. Hyvä lääke, mutta tarkkana pitää olla.
Annos voi helposti nousta, jos et seuraa määriä. 3 vuotta sitten jouduin ottamaan 2 tbl 3 krt päivässä n. 1-2 viikkoa. Kun tilanne rauhoittui, yritin vähentää. Ei ollutkaan helppoa.
Veetuunnuin niin, että päätin kokeilla, saanko lopetettua. Aloin epäillä, syönkö niitä jo tavan vuoksi (siis riippuvuuden), vai miten on.
Vähensin niin, että ensin 3 vrk 5 tbl, 3 vrk 4 tbl, 3 vrk 3 tbl, 3 vrk 2 tbl, 3 vrk 1 tbl ja lopulta en ottanut ollenkaan. Voin vakuuttaa, että tuli kamalat vieroitusoireet. Jouduin lääkäriin, kun en pystynyt nukkumaan enää ollenkaan. Kaikkia paikkoja särki, ja oli tuskainen olo. Kävelin tuon 2 viikon aikana kaikki illat, että sain ajan kulumaan. Kipua lievitin Buranalla ja yöksi otin n. viikon verran unilääkettä.
Olin 2 viikkoa ilman ja sitten aloin taas ottaa, kun vatsa ei kestä tietenkään Buranaa.
Lääkäri piti minua hulluna. Ei kuulemma ollut järkeä mun touhuissani lopettaa lääke.
Mutta oli tärkeä kokemus, nyt tiedän, mitä se on, kun lopettelee...!!!
Päihdelinkin sivuilta voit lukea, mitä tapahtuu, JOS mopo karkaa käsistä.
Valitettavasti käytän Panacodia taas, n. 2-4 tbl päivässä tilanteesta riippuen....
Jatkan vielä vähän mutta ei ole tarkoitus ketään peloitella koska kokemukset ovat yksilöllisiä.
Särkytilat olivat ympäri kehoa aivan kamalat vaikka yritin pehmeää lopetusta,öitä on tullut valvottua,jalat ei pysy paikoillaan,nukkumaan olen kyllä kuitenkin pystynyt suht hyvin mutta kamalat järjettömät aikaiset ylösnousut ikäänkuin olisi kiire ottamaan taas aamucodit.
Lääkäri mua nyt hoitaa yrittäen saada aikaiseksi lääkkeen lopetukse,yksi lekuri kieltäytyi uusimasta Panacod reseptiäni koska niitä oli uusittu useasti vaikka minkäänlaista väärinkäyttöä ei taatusti ole tapahtunut.
EN ymmärrä Panacodin viihdekäyttöä.luulisi että pönttö on täysin hajalla mutta ilmeisesti nämä viihdekäyttäjät osaavat taitavasti yhdistellä eri rohtoja jolloin saadaan se fiilis mahdollisimman hyväksi ja pitkäkestoiseksi,taatusti käy hullusti jos alkaa temppuilemaan tunnetulla konstilla joka on julkista nettitietoa mutta vahingossakaan en sitä vihjettä lipsauta kellekään kuka ei sitä tiedä.
Sinulle Johdan nainen.Minulla oli just samallaiset vieroitus oireet.Silloin tiesi miltä narkkareista tuntuu kun eivät saa aineita lisää.Siinä on kroppa sekaisin.Joka paikkaa särkee ,repii,kouristelee ,hiostaa,mahasta vääntää ym.Minullakin oli isot annokset jo alussa,sillä jäin koukkuun nopeasti ja siitä on 10vuotta aikaa,silloin ei varoitettu edes riippuvuudesta.Nyt sain taas Panakodia selkäydinkanavan ahtauteen kipu lääkkeeksi.Otan vain kun ei pärjää kivun kanssa korkeintan yhden(500mg) päivässä,mieluummin illalla kun menen nukkumaan että saa nukuttua ilman särkyä.Ei kannata ottaa alkoholia panakodin kanssa,siinä voi käydä huonosti.
olen käyttänyt 8 vuotta jalkojen särkyyn annostukseni on puolikas aamulla toinen iltapäivällä en ole mitään haitoja potenut.
Luulenpa ranerane, että pärjäisit ihan ilmankin. Nimittäin 8 vuoden jälkeen noin pieni annos on kuin karkki aamuisin ja iltaisin. Jos lopetat, et huomaa varmaan mitään eroa siihen, kun käytit!
No ei se kyllä minua ole koukuttanut - annokseni 1,5 tablettia on pysynyt samana jo yli 10 vuotta kun lääkettä olen käyttänyt TARVITTAESSA eli jännitysniska/pääkipuun. Kyllä minulle tulee kodeiinista todella hyvä ja miellyttävä olo, mutta en todellakaan ole siihen millään tavalla "koukkuun" jäänyt. Jos kerran joutuu kovaan särkyyn ylipäänsä särkylääkettä ottamaan, en laske sitä ollenkaan pahaksi asiaksi, jos samalla kertaa tulee miellyttävä olo säryn tilalle.
Onko lääkäri määrännyt jännityspään särkyyn Panacodia???Kyllä on nyt mömmöt sekasin...8) pyydä sirdaludia tai vastaavaa,paljon parempaa eikä jää koukkuun/tule vieroituksia...Tsemppiä!!
Huomioi myös, että Panadolissa ja Panacodissa on sama vaikuttava aine joka ei saa ylittää 3 grammaa/vrk eli 3000 mg/vrk. Minulla menee Panacodeja 2x3 päivässä, ei ole tullut sivuvaikutuksia eikä myöskään vieroitusoireita jos olen välillä lopettanu (kokeillut jotain toista kipulääkettä).
Minulla on myös käytössä kipukynnystä nostava lääke ja peruskipulääke.
Ihmiset reagoivat eri tavalla lääkkeisiin, jotkut lääkkeet eivät auta vaikka toisella auttaa. Uskon, että samoin on myös riippuvuudessakin, toiset jäävät koukkuun ja toiset eivät. Parasta kuitenkin, että jos tulisi toimeen mahdollisimman pienellä annoksella, että joskus tarvittaessa olisi vara nostaa annostusta. Ei siis "ylilääkitä".
Käytin vuosia sitten panacodia tarvittaessa, mutta minulle se aiheutti sappiongelman, eli minun vatsani ei kestänyt sitä. Tuli kovat ylävatsakivut, jotka säteilivät selän puolelle.
Kyllä täytyy tässä kohti myöntää, että lääkäri oli oikeassa. Ihan muutaman kunnolla nukutun yön jälkeen alkoivat kivut helpottaa. Ja ainakaan tuolla annoksella en koukkuun jäänyt. Uskaltanen ottaa uudelleenkin tarvittaessa.
Kuitenkin pääsääntöisesti pysyttelen tuossa Panadolissa niin pitkään kun sillä pärjää.
Niihin mitään koukkun jää!!! Kun ei tarvitse enää eli kivut loppuvat, loppuu myös syöntikin! Eikö teillä ole mitään itsekontrollia???
Syöppäs sinäkin 8vuotta ja phu sitten miten vaikuttaa.Krooniseen särkyyn kun annetaan,käsketään syödä vuodesta toiseen,koska mikään muu ei auta kuin Panacod,Tramal tai muu lääke joka vaikuttaa keskushermostoon.Kyllä siinä kontrollia koitellaan.Niinkö sanot narkkareillekin,että kyllä ne huumausaineet voi lolla ottamatta ,eikö teillä ole itsekontrollia.Sinä et tiedä mitään mikä on lääke riippuvuus.
Kaippa toi koukkuun jääminen on sitten perinnöllistä. Itse käyttänyt panacodia viikoittain jo reilusti yli 10 vuotta, eikä todellakaan ole koukuttanut. Siinä mielessä hyvä lääke, että tekee rauhallisen ja miellyttävän mukavan olon. En näe siinä mitään pahaa. Jos joku jää siihen koukkuun, eli siis ei voi olla ilman sitä ja annokset nousee, silloin on parempi että lopettaa koko käytön, kokonaan. Samahan koskee kaikkia koukuttavia asioita, jos tulee ongelmaksi, ei pidä tehdä. Alkoholi, tupakka, pelaaminen, jne.
kannabis se kipulääkkeistä parhain tuo hyvän olo kipu lähtee ja riippuvuuksia ja muitakaan haittavaikutuksia ei ole
Totta turiset !
Panacod tehokas, mutta aiheuttaa mulla tajuttomat ylävatsakivut jotka säteilee selän puolelle. Mulla sappi poistettu 10 vuotta sitten, jonka jälkeen panacodin ottamiseste kivut.
Mä olen syönyt Panacodeja olkapäähän. Siellä on mm. iso murtuma ja sijoiltaan menon takia kaikenlaista "pientä" hajonnut. Leikkausta vaan odottelen (voi mennä kauan). Olkapää kun oli pahimmassa tilassa, söin n. kuukauden, n. 3-4 tabua päivässä. Tilanne kun parani hiukan fysioterapialla, söin ehkä viikon vain öisin ja sen jälkeen ei ollenkaan, kuin joskus harvoin. Ei siis vieroitusoireita tuossa ajassa tai euforiaa muuten. Ja tähän olkapäähän ei ole missään vaiheessa Buranat toimineet. Hain Panacodia, kun en pystynyt nukkumaan öisin.
Panacod toimii kipuun varsin tehokkaasti. Isoin ongelma on mun mielestä se, että toleranssi kasvaa tosi nopeasti. Eli aika pian, jos haluaa saman kipulääkevaikutuksen, täytyykin syödä enemmän lääkkeitä jne. Opiaatit yleisellä tasolla toimii kipuun tosi hyvin, mutta ongelma on juuri se toleranssi & riippuvuus. Kannabis ei muuten moniin kiputiloihin kauhean hyvin toimi. (Kokeilin joskus niskapäänsärkyyn, ei toiminut ;) )
Mä jäin kyseseen lääkkeeseen laakista koukkuun.. Vei tuskaiset olot mitä kivut aiheuttivat. Noitahan mä söin sit kun leipää. Mutta vaihdoin lääkkeen turvallisempaan Ardinexiin. Koska panacodilla tuhoaa maksansa nopeesti (paracetamol 500mg/kpl)
Mulla alkoi ensimmäinen lääkitys tietynläiseen paniikki häiröön. Mulla on ollut Rivatril varmaan jo 5vuotta. Sen jälkeen 24veenä ja selän hajottaaneena tuli myös tramadoli (Tramal) mukaan kuviin. Tramal ännokset kävivät tuhansissa ja ardia meni 10nappia päivä, Et sain työt hoidettua... Ihan ääliömäistä... Mutta yrittäjä tekee vaikka jalkapoikki..
Nyt oon 5vuotta taistellu riippuvuuden takia. Mutta vuosien Codeiinit lopetin viikossa, ilman mitään järjettömiä viekkareita. Mut traman kanssa onkin kovempaa. Ja joutuu edelleen taisteleen annosta minimistä lopettamiseen.
Joillakin.. Niinkuin joku sanoi "pinellä ryhmällä" Saattaa aiheuttaa todella hyvän euforian. Ei se ole edes hyvä kipulääke.. Eli jos saat toista lääkettä niin ota.
panacodista pystyy erottelemaan kodeiinin helpolla jääkaappiin liittyvällä jutulla. tuohan siis kuormittaa, tuo parasetamooli elimistöä jos 8 kappaleen maksimilatinki päivässä ylitetään... koukkuun en siihen oo koskaan jääny, mutta vetelen selkääni mieluummin 40mg. päivässä oxycontteja nenään, koska nieltynä ei sano mitään... tramalia menee myös isoja satseja, ja norflexia (lihasrelaksantti) kans... nyt sain järkättyä vähän 6mg. sirdaludeja. selkä on aivan paskana, ku piti vielä pukata sinne välilevynpullistuma... subu ei kans sano mulle oikein mitään. korkea toleranssi on sellainen ongelma, etten suosittele sitä kenenkään hankkimaan...
lähettäkää joku panacodia..
???????????????