Tulehtunut viisaudenhammas

Pitäisi leikata pois pitkään vihoitellut viisaudenhammas, joka on nyt tulehtunut. Olen syönyt jo kaksi V-Pen -kuuria, nyt Kefexin menossa. Ei ollut auttanut yhtään edelliset kaksi kuuriakaan, että en nyt ihan hirveesti luottais tämänkään voimaan.

Eihän tulehtunutta hammasta yleensä kannata poistaa? Eikö tulehdus pidä ensin hoitaa pois? En ainakaan kestäisi sitä kipua enää, mikä tulee siitä kun tulehtunutta hammasta sörkitään: mikään puudutus ei auta.

(Tänään oli em. yritys hyvä kymmenen: sain 7 piikkiä ja sattui vielä viimeisenkin jälkeen, joten homma jätettiin sikseen tällä erää. Lääkepaikka laitettiin, mutta riittääkö se poistamaan tulehduksen?)

Kohta pitäisi mennä uudelle "auonta -reissulle", mutta eikö sitä tulehdusta tosiaankaan voi havaita mitenkään muuten kuin avaamalla taas koko hammas??? Eikö sen nyt pitäis huomata jo siitä, että puudutuspiikki sattuu ihan älyttömästi???? Eihän se normaalisti sillä lailla satu.

P.S. Onneksi vastaanottohuoneessa ei armaan mieheni lisäksi ollut ketään h-lääkärikammoista kuulokyvyllä varustettua ihmistä...
42619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onko hammaslääkäri jolla olet käynyt, kirurgi? Suosittelen kirurgia, hän saa tulehtuneen hampaankin puutumaan (meillä ainakin)!!

Äänestä
  • Kai se oli kirurgi... Kun kyse kumminkin oli hampaan poistamisesta kirurgisesti -siis leikkauksella. Vaan eipähän tuo puutunut. Vielä seitsemännen piikin jälkeen vihloi sondilla koskettaessa.

    Mutta tottakai se oli tulehtunut, kun ensin yritettiin sitä vetämällä irti viikkoa aikaisemmin. Eikä onnistunut. Palasia vaan lähti.

    Röntgenkuva kun näytti siltä, että olisi hyvinkin voinut lähteä vetämällä, mutta juuret olivatkin konstikkaammat kuin kuva antoi ymmärtää. ;) !

    Ja muuten: hammaslääkäri sanoi, että ei se antibiootti edes vaikuta (tarkoittiko sitten ettei vaikuttanut?) itse tulehtuneeseen hampaaseen vaan vain sen ympäristöön.. Kuulostaa vähän kummalta. Lääkepaikkako sitten paikallisena hoitona tehoaa paremmin syvällä hampaan sisällä olevaa tulehdusta hillitsemään?

    Sitä mieltä kyllä oon. että sitten vasta kun tulehdus on saatu kuriin, voidaan yrittää uudelleen leikkausta.

    Äänestä

  • voihan nenä kirjoitti:

    Kai se oli kirurgi... Kun kyse kumminkin oli hampaan poistamisesta kirurgisesti -siis leikkauksella. Vaan eipähän tuo puutunut. Vielä seitsemännen piikin jälkeen vihloi sondilla koskettaessa.

    Tuskin oli kirurgi kun ei leikkaamaan ruvennut. Meillä kirurgi yrittää ensin normaalia poistoa, jos ei lähde/hajoaa sitten leikkaa. Samoin jos "tavallinen" hammaslääkäri yrittää ensin poistaa, jos ei lähde ohjaa kirirgille.

    Äänestä

  • voihan nenä kirjoitti:

    Kai se oli kirurgi... Kun kyse kumminkin oli hampaan poistamisesta kirurgisesti -siis leikkauksella. Vaan eipähän tuo puutunut. Vielä seitsemännen piikin jälkeen vihloi sondilla koskettaessa.

    Mutta tottakai se oli tulehtunut, kun ensin yritettiin sitä vetämällä irti viikkoa aikaisemmin. Eikä onnistunut. Palasia vaan lähti.

    Röntgenkuva kun näytti siltä, että olisi hyvinkin voinut lähteä vetämällä, mutta juuret olivatkin konstikkaammat kuin kuva antoi ymmärtää. ;) !

    Ja muuten: hammaslääkäri sanoi, että ei se antibiootti edes vaikuta (tarkoittiko sitten ettei vaikuttanut?) itse tulehtuneeseen hampaaseen vaan vain sen ympäristöön.. Kuulostaa vähän kummalta. Lääkepaikkako sitten paikallisena hoitona tehoaa paremmin syvällä hampaan sisällä olevaa tulehdusta hillitsemään?

    Sitä mieltä kyllä oon. että sitten vasta kun tulehdus on saatu kuriin, voidaan yrittää uudelleen leikkausta.

    "Tavalliset" hammaslääkäritkin tekevät leikkauksellisia hampaanpoistoja, eli ei tuosta voi mitään päätellä.

    Ihme antibiootit sinulle on määrätty. V-Pen tietysti ihan ok, mutta jos se ei yksin riitä, niin ei kefexin pitäisi olla seuraava vaihtoehto. Esim. Flagyl yhdessä V-Pen Megan rinnalle olisi minusta ollut oikeampi vaihtoehto.

    Kyllähän se tulehdus yleensä olisi paras hoitaa pois alta ja poistaa hammas vasta sen jälkeen. (Aina näin ei kuitenkaan voida toimia.) Tulehtuneena poistettaessa riskit ovat aina hiukan suuremmat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hoito ensin? kirjoitti:

Pitäisi leikata pois pitkään vihoitellut viisaudenhammas, joka on nyt tulehtunut. Olen syönyt jo kaksi V-Pen -kuuria, nyt Kefexin menossa. Ei ollut auttanut yhtään edelliset kaksi kuuriakaan, että en nyt ihan hirveesti luottais tämänkään voimaan.

Eihän tulehtunutta hammasta yleensä kannata poistaa? Eikö tulehdus pidä ensin hoitaa pois? En ainakaan kestäisi sitä kipua enää, mikä tulee siitä kun tulehtunutta hammasta sörkitään: mikään puudutus ei auta.

(Tänään oli em. yritys hyvä kymmenen: sain 7 piikkiä ja sattui vielä viimeisenkin jälkeen, joten homma jätettiin sikseen tällä erää. Lääkepaikka laitettiin, mutta riittääkö se poistamaan tulehduksen?)

Kohta pitäisi mennä uudelle "auonta -reissulle", mutta eikö sitä tulehdusta tosiaankaan voi havaita mitenkään muuten kuin avaamalla taas koko hammas??? Eikö sen nyt pitäis huomata jo siitä, että puudutuspiikki sattuu ihan älyttömästi???? Eihän se normaalisti sillä lailla satu.

P.S. Onneksi vastaanottohuoneessa ei armaan mieheni lisäksi ollut ketään h-lääkärikammoista kuulokyvyllä varustettua ihmistä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu