Tampere on reilu kaupunki!

En tiedä onko tämä edes oikea paikka kirjoittaa tällaisesta mutta jonnekin haluan purkaa sydäntäni.
Vielä 2 viikkoa sitten elämä näytti hymyilevän. Sain vakituisen työpaikan, sopimuskin allekirjoitettiin ja asunnonkin sain kuin ihmeenkaupalla metsästetty. Sillä alueella asunnot ovat todellakin kivenalla!
Olin iloinen ja kuvittelin että vihdoin pääsen normaali elämään kiinni kaikkien vastoinkäymisten jälkeen mutta mitä vielä. Kaikki romahti kun hain sosiaalitoimistosta apua takuuvuokraan ja muuttoon!
lukuisista pyynnöistä huolimatta en saanut henkilökohtaista aikaa vaan minun käskettiin tekemään kirjallinen hakemus. Tein hakemuksen jota käsitteli etuuskäsittelijän sijainen. Tämä kyseinen henkilö romutti koko maailmani ja pilasi elämäni totaalisesti.
Työpaikka ja asunto olisi sijanneet toisella paikkakunnalla. Hain siis vuokraan vajaat 580e takuuta, siis maksusitoumus olisi käynyt 31.5 saakka jolloin olisin itse korvannut sitoumuksen rahalla kun olisin päässyt tienaamaan. Muutto matkaa olisi tullut yhteensä noin 300km edes takaisin ja koska olen työtön, ei minulla olisi ollut varaa maksaa kaikkea itse. Sosiaalitoimiston päätös tai tämän päätöksen tekijän mielestä asunto on liian kallis eli hakemus hylättiin kaikilta osin!! Tämä tarkoitaa sitä että reilun kuukauden kuluttua olen asunnuton ja työtön. Minun pitää lähteä nykyisestä asunnosta koska olin jo sanonut irti asunoon, vältyäkseni maksamasta päällekkäisiä vuokria.
Onko tämä oikeasti edes laillista?? Tämän päätöksen takia joudun kodittomaksi ja näin suomen talvessa se on vähintäänkin epämukavaa. Eikö yhteiskunta olisi hyötynyt paljon enemmän tilanteesta jossa olisin ollut veronmaksaja!! Nyt jään roikkumaan sossunluukulle ja olen menettänyt kaiken uskoni yhteiskuntaan tai tulevaisuuteni suhteen. Edes se että minusta on tulossa isä muutman kuukauden kuluttua, ei saanut tätä helvetin diktaattoria myöntymään kannalleni päätöstä tehdessä. Miten nyt voin olla edes isä vielä syntymättömälle lapselleni? En muutenkaan olisi saanut nähdä lastani kovinkaan usein jo välimatkasta riippuenkin mutta tämä vie viimeisetkin mahdollisuuteni olla hyvä isä lapselle, koska en pysty edes huolehtimaan itsestäni. Toivon todellakin että tällä kyseisellä virkailijalla on nyt hyvä mieli ja puhdas omatunto, sillä hän saneli yksinvaltiaan oikeudella teloitukseni. Kiitos sinulle oikein paljon ja oikein aurinkoista kevään odotusta... Olkoon tulevaisuutesi ihan yhtä valoisa kuin minun... Valoa minulla riittää, ainakin päivisin kun vaan ryömin sen veneen alta raittiiseen ilmaan...
6152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Älä heti luovuta. Ei tietysti lohduta mutta jos olisit ollut afrikkalainen kunniakansalainen ei olisi ollut mitään ongelmia. Kaupan päälle olisi tullut vielä kodinkoneet ja kalusteetkin. Kyllä tämän maan tuohut on päin vittua......

Äänestä
  • Ongelma onkin siinä että valituksen käsittely aika on kuulema noin 3 kuukautta ja silloin kaikki on myöhäistä. Takarajani kun on kaiken suhteen maaliskuun ensimmäinen viikko. Olen aian tiennyt että tämän valtion syysteemit on vähintäänkin mätiä mutta että en olis ikinä uskonut5 että tämä voi mennä näin pitkälle. He siis käytännössä estävät minua työlistymästä ja kaupan päälle lähettävät minut veneen alle asumaan. Ihmetyttää vain että eikö enää oiekasti käyettä maalaisjärkeä ja onko in himillisyys kuollut kokonaan.

    Pääasia näyttää olevan että tänne saadaa pakolaisia että voidaan hyysätä heitä ja kun se kään ei riitä niin maksetaan muidne valtioiden velatkin. oma kanssa kyllä selviää, sillä kuuluislla sisulla. SAATANA!!

    Äänestä

  • Kuolemaan tuomittu kirjoitti:

    Ongelma onkin siinä että valituksen käsittely aika on kuulema noin 3 kuukautta ja silloin kaikki on myöhäistä. Takarajani kun on kaiken suhteen maaliskuun ensimmäinen viikko. Olen aian tiennyt että tämän valtion syysteemit on vähintäänkin mätiä mutta että en olis ikinä uskonut5 että tämä voi mennä näin pitkälle. He siis käytännössä estävät minua työlistymästä ja kaupan päälle lähettävät minut veneen alle asumaan. Ihmetyttää vain että eikö enää oiekasti käyettä maalaisjärkeä ja onko in himillisyys kuollut kokonaan.

    Pääasia näyttää olevan että tänne saadaa pakolaisia että voidaan hyysätä heitä ja kun se kään ei riitä niin maksetaan muidne valtioiden velatkin. oma kanssa kyllä selviää, sillä kuuluislla sisulla. SAATANA!!

    ja hiukan kumma juttu. Soittaa puhelinaikana, niin korjaavat lennossa asian. Yritäpä olla lamautumatta. Yritä kerätä voimanrippeesi ja kirjoita kuulakärkikynällä valitus ja viet sen kaupunintoimistoon. Sitte soitat sinne sossuun ja selität asian. Samana päivänä ratkaisevat, luulisinpa, että tuollaiseen sijoitetaan.

    Varo hiukan, tuolla menolla et ikinä saa pidettyä kämppää, jos noin toilailet ja muista yrittää rauhoittua tuosta kiihkostasi. Yritä myös unohtaa nurkuminen, jos joku toinen on saanut asiansa kuntoon. Ole tyytyväinen, että homma toimii, tilanne olisi pahempi, jos oikaisujen hakijoita olisi paljon.

    Yritä piristyä ja juttele tilanteestasi. Sitten on vielä suuri määrä hyväntekeväisyysyhdistyksiä. Aikamoista muhamettilaista kohtalonuskoa, jos yhden virkailijan ja oman hätäilysi vuoksi olet valmis lähtemään kadulle?

    Ei ollut siis kovin uskottava tarina.

    Äänestä

  • pajatso palaa kirjoitti:

    Olenj soittanut ja sanovat etteivät voi korjata toisen virkailijan tekemiä päätöksiä! eikä tuo ole mikään satru vaan tois asia! nykyi8nen asunto piti snaoa irti siinäkin tapauksessa koska vuokranantaja on itse tuolssa asumaan tähän, joten ei ollut vaihtoehtoja

    Äänestä

ei tietenkään ole oikea paikka, tämäon uutiskeskustelupalsta, minkä palstan nimen alta voi lukea.

Tampereen jutuille on tietenkin oma palsta.

Tampere
Keskustele Tampereen alueen tapahtumista.

http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3373

Sitten erilaisista yhteiskunnan avaustuksista keskustelulle oma palsta.

Yhteiskunnan tuet ja avustukset
Keskustele eri tukimuodoista ja avustuksista.

http://keskustelu.suomi24.fi/debate/5060

Ja köyhyydestä keskustelulle, on sillekin oma palsta.

Köyhyys
Keskustele elämästä köyhyysrajan alapuolella.

http://keskustelu.suomi24.fi/debate/5546

Äänestä
  • Eli se oikaisuvaatimus sinne toimistoon ja uusi soitto.

    Ota yhteyttä myös seurankuntaan.

    On kyllä kummallista, jos eivät tuohon suostu kohdallasi.

    Ota yhteyttä myös siihen työnatajaasi. Saattaa vipata sen rahan sulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kuolemaan tuomittu kirjoitti:

En tiedä onko tämä edes oikea paikka kirjoittaa tällaisesta mutta jonnekin haluan purkaa sydäntäni.
Vielä 2 viikkoa sitten elämä näytti hymyilevän. Sain vakituisen työpaikan, sopimuskin allekirjoitettiin ja asunnonkin sain kuin ihmeenkaupalla metsästetty. Sillä alueella asunnot ovat todellakin kivenalla!
Olin iloinen ja kuvittelin että vihdoin pääsen normaali elämään kiinni kaikkien vastoinkäymisten jälkeen mutta mitä vielä. Kaikki romahti kun hain sosiaalitoimistosta apua takuuvuokraan ja muuttoon!
lukuisista pyynnöistä huolimatta en saanut henkilökohtaista aikaa vaan minun käskettiin tekemään kirjallinen hakemus. Tein hakemuksen jota käsitteli etuuskäsittelijän sijainen. Tämä kyseinen henkilö romutti koko maailmani ja pilasi elämäni totaalisesti.
Työpaikka ja asunto olisi sijanneet toisella paikkakunnalla. Hain siis vuokraan vajaat 580e takuuta, siis maksusitoumus olisi käynyt 31.5 saakka jolloin olisin itse korvannut sitoumuksen rahalla kun olisin päässyt tienaamaan. Muutto matkaa olisi tullut yhteensä noin 300km edes takaisin ja koska olen työtön, ei minulla olisi ollut varaa maksaa kaikkea itse. Sosiaalitoimiston päätös tai tämän päätöksen tekijän mielestä asunto on liian kallis eli hakemus hylättiin kaikilta osin!! Tämä tarkoitaa sitä että reilun kuukauden kuluttua olen asunnuton ja työtön. Minun pitää lähteä nykyisestä asunnosta koska olin jo sanonut irti asunoon, vältyäkseni maksamasta päällekkäisiä vuokria.
Onko tämä oikeasti edes laillista?? Tämän päätöksen takia joudun kodittomaksi ja näin suomen talvessa se on vähintäänkin epämukavaa. Eikö yhteiskunta olisi hyötynyt paljon enemmän tilanteesta jossa olisin ollut veronmaksaja!! Nyt jään roikkumaan sossunluukulle ja olen menettänyt kaiken uskoni yhteiskuntaan tai tulevaisuuteni suhteen. Edes se että minusta on tulossa isä muutman kuukauden kuluttua, ei saanut tätä helvetin diktaattoria myöntymään kannalleni päätöstä tehdessä. Miten nyt voin olla edes isä vielä syntymättömälle lapselleni? En muutenkaan olisi saanut nähdä lastani kovinkaan usein jo välimatkasta riippuenkin mutta tämä vie viimeisetkin mahdollisuuteni olla hyvä isä lapselle, koska en pysty edes huolehtimaan itsestäni. Toivon todellakin että tällä kyseisellä virkailijalla on nyt hyvä mieli ja puhdas omatunto, sillä hän saneli yksinvaltiaan oikeudella teloitukseni. Kiitos sinulle oikein paljon ja oikein aurinkoista kevään odotusta... Olkoon tulevaisuutesi ihan yhtä valoisa kuin minun... Valoa minulla riittää, ainakin päivisin kun vaan ryömin sen veneen alta raittiiseen ilmaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu