Hankala tapaus?

Kerronpahan kokemuksestani työterveyshuollossa.

Loukkasin jalkani toukokuun loppupuolella, mutta en ”voinut” jäädä sairaslomalle silloin, kun oli aina olevinaan tilanne, että oli ”pakko” olla töissä. Olin tosi kipeä, mutta sinnittelin tietämättä, että jalassani oli isompi ongelma kuin pikku revähtymä. Jäätyäni vihdoin juhannuksesta lomalle en voinut liikkua enää ja menin työterveysvastaanotolle, josta alkoi yli puolen vuoden rumba.
Lääkärit eivät löytäneet vaivaa, juoksuttivat vastaanotoilla, ”kuntoutuksessa”, kokeilivat lääkkeitä…
Kului aikaa ja vasta syyskuussa erikoislääkärin vastaanotolla ja omakustantamani magneettikuvauksen perusteella löytyi vakava mutta onneksi parantuva löydös.
Kului taas pari kuukautta ja jouduin juoksemaan lääkärissä vaikkakin nyt hoito oli kohdallaan.
Jatkuva ramppaaminen lääkärissä teki sen, että jalka pysyi kipeänä.
Pyysin useamman kerran että saisin hoitaa jalkaa ihan rauhassa levossa. Mutta viikottain oli ravattava pitkähkö matka vastaanotolle.
Tämän vuoden alussa olin sairaslomalla yhtäjaksoisesti vielä kaksi kuukautta, minkä ajan olisin tarvinnut kesällä, jolloin tilanne oli akuutti.
Nyt sitten päätös oli, että koska olin ollut niin kauan sairaslomalla, minusta tehdään b-lausunto ja joudun työkokeiluun.
En ajatellut työkokeilua vielä silloin peikkona vaan otin ihan rauhallisesti.

Minua on hoitanut 10 eri lääkäriä. ”Omalääkäri” vaihtui juuri ennen kuin kahden kuukauden sairasloma alkoi. Tapasin hänet silloin ja hän sanoi hoitavansa tähän työkokeiluun liittyvät asiat ja ilmoittavansa minulle ja muille tarvittaville hyvissä ajoin. Viimeisen sairaslomaviikon alkaessa otin itse häneen yhteyttä ja välittömästi hän polkaisi käyntiin rumban. Olikohan unohtanut.
Heti kahden päivän päähän kokous työnantajan edustajien kanssa ja siellä hän lätkäisi pinon paperia eteeni täytettäväksi. Minulla oli vuorokausi aikaa tehdä anomus vakuutusyhtiöön, joka maksaisi kuntoutusrahaa. Lääkäri pyysi minut viemään sen itse perille. Kokouksessa päätettiin myös paikka, jossa kokeilu suoritetaan. Harkinta-aikaa ei ollut.

Kuntoutuspaikan ihmisille tuloni oli yhtä suuri yllätys.

Kaiken lisäksi entinen esimieheni oli koko ajan ollut sinä uskossa, että tulen entiseen työpaikkaani työkokeilun ajaksi, vaikkakaan en jatkaisi siellä enää sen jälkeen.

Nyt tuntuu, että minua on vedetty kuin pässiä narusta. Talouteni on katastrofaalisessa tilanteessa. Jalka on parantunut, mutta en saa palata palkattuna töihin ennen kuntoutusajan loppua.
Teen normaalisti töitä pikku kuntoutusrahalla ja tunnen olevani kummajainen. Pää hajoaa. Se sentään oli terve ennen sairaslomalle jäämistäni.
078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

ihme tyyppi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu