paholainen teineissä

Jos ihminen vartioisi itseään eikä kumartaisi mammonan henkeä, niin mitään vääryyksiä ei pääsisi syntymään.
Olen ymmärtänyt, että uskovaiset pitävät rakkauteen pyrkimistä omavanhurskautena. Jos näin on, niin silloinhan uskovaisen kohdalla ei tule mikään muuttumaan, vaan uskovaiset palvelevat materian henkeä edelleen, jos ovat sitä aikaisemminkin tehneet. Materian hengestä ei pääse vapaaksi ellei pyri kohti oikeaa, joka on rakkaus ja sittenkin se on vaikeaa koska aineellisuus vetää lihallista puoleensa.
Minusta ihmisen itsensä ei tarvitse tietää mikä rakkaus on, riittää kunhan vain antaa itselleen tehtävän ja aikaa jättäytyä rakkaudenvirran vietäväksi ja on palvomatta materian henkeä. Se riittää hyvin oikealla tiellä säilymiseksi. Ei kukaan tule hetkessä täydelliseksi.

Muistan, että olin itsekin seiskalla aavistuksen kauhukakara, kunnes muutuin kasiluokan aikana araksi. Teini-iässä nauretaan kaikelle poikkeukselliselle. Kuka oikeastaan on pitänyt teinivuosistaan? Minulle ne olivat karmeita vuosia. Sain loukkauksista oman osani. Harmittaa vaan pirusti, että pienet nälvimiset yhdelle tytölle ala-asteella, vaikka niitä ei sanottu suoraan vaan supatettiin kavereiden kesken, voidaan laskea kiusaamiseksi. Oli sitä niin pirun typerä sälli. Miksi täytyy etsiä säkkiä, jota hakata, kun oma pää on sekaisin? Hoidettakoot päät kuntoon. Niin joo, ensimmäisellä luokalla olin karmean pojan kiusaamisen kohde. Muistan vieläkin elävästi päivän, kun tämä minua kiusannut poika kutsui minut luokseen kylään. Olin otettu, koska hän oli ystävällinen minulle. Katsoimme yhdessä piirrettyä hänen kotonaan, jossa vanhemmat eivät olleet paikalla. Hän sanoi menevänsä vessaan. Kuulin vähän ajan kuluttua vesihanan ääntä. Kummastelin vähän, miten hän pesi käsiään niin kauan. Sitten hän tuli takaisin. Katsoimme vielä vähän aikaa televisiota, kunnes minä halusin lähteä kotiin. Menin eteiseen ja laitoin saappaan jalkaan - se oli täynnä vettä! Ryntäsin ulos talosta itkien, itkin koko matkan kotiin. Muistan, kun kaadoin veden pois kadulla. Istuin maassa ja laitoin märän kengän märkään jalkaan. Sellainen luottamuksen pettäminen jätti minuun kai jotkin jäljet. Onneksi muutimme pois paikkakunnalta, kun siirryin 2. luokalle. Luokat 2-6 olivat elämäni parasta aikaa. Toivottavasti olen joskus yhtä onnellinen.

Nykyään ei lapsille opeteta edes iltarukouksia, vanhemmat eivät kunnioita kristillisiä elämänarvoja. Nuorilla ei ole mitään tietoa hengellisisitä asioista. Kuitenkin nuoruudessa kaikki jännittävä kiinnostaa ja totuus on että ihminen etsii yhteyttä Luojaansa.
Hyvät mummot, vanhemmat ja pieneten lasten kanssa olevat, muistakaa tämä. Kertokaa lapsille ja nuorille evankeliumia, ennenkaikkea totuutta rakastavasta Jumalasta. Ei saa pelotella helvetillä ym. sellaisella. Totuus on kerrottava kadotuskesta ym, mutta nuoret ja lapset tarvitsevat tietoa että on olemassa rakastava Jumala ja elämä taivaassa.