Eu:n uusi potilasdirektiivi tuhoaa terveydenhoidon peruspalvelut

Torsti "Indy" Äärelän (PS) kirjoitus Uudessa Suomessa:

"EU:n uusi potilasdirektiivi uhkaa tuntemaamme Suomen terveydenhuoltoa. Se tulee määräämään, että Suomessa on otettava julkisiin ja yksityissektorin sairaaloihin, terveyskeskuksiin ja hoitojonoihin myös muiden EU -maiden kansalaiset ja vieläpä "kohdeltava kaikkia tasa-arvoisesti".

Perusteet hoidon antamiselle voivat olla vain lääketieteelliset eikä etusijalle voi asettaa oman maan kansalaisia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Romaniasta, Puolasta, Baltiasta ja muista EU:n terveydenhuollon kehitysmaista on tiedossa potilastulva, joka lamauttaa terveydenhuoltomme.

Näiden maiden huonosti kohdellut vähemmistöt, jotka ovat olleet vailla terveyspalveluja, hakeutuvat Pohjoismaihin, josta apua saa. Direktiiviä ovat lobanneet keskieurooppalaiset yksityiset terveysalan suuryhtiöt, jotka voivat kasvattaa markkinoitaan ja laajentaa tarjontansa eurooppalaiseksi. Ja tietenkin veronmaksajien maksettavaksi.

Tietenkin myös suomalaiset voivat hakeutua ulkomaille ja mikäli hoito ei edellytä sairaalapäiviä, ennakkositoumusta Kelan korvauksille ei tarvita. Kenelläkään ei kuitenkaan ole käsitystä millaista kustannusten nousua tämä tarkoittaa.

Ja kun EU:ssa tapaan tarvitaan tietysti vielä miljoonia maksava virasto, joka välittää tietoa millaista hoitoa Suomesta on saatavissa. Suurin ongelma kehittyneempien maiden terveydenhuollolle ovat erilaiset järjestelmät, omavastuun osuus sairaalapäivämaksuista, hoitotakuun toteutuminen ja kalliiden erikoishoitojen haku ulkomailta.

Syvä huoli kasvaa EU-direktiivin vaikutuksesta palvelutason säilymiseen ja ennen kaikkea Suomessa kerättyjen veroeurojen valumisesta muiden hyväksi.

Joopa joo! Tämän direktiivin myötä tulemme sitten näkemään uuden yleis-eurooppalaisen ilmiön nimeltä "terveydenhuoltoturismi."

Olen muuten sitä mieltä, että EU:sta on erottava.."

http://indy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/
12322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Joko eroamme eu:sta ja päätämme itse ketä hoidamme tai lopetamme ilmaisen julkisen terv. huollon.

Äänestä

No eipä tuosta kirjoituksesta kyllä vielä käy mitenkään ilmi, miten tuo direktiivi ihan käytännössä toimii ja vaikuttaa. Epäilen kuitenkin suuresti että se ei kuitenkaan toimi niin että kuka vaan marssii missä vaan sairaalaan ja saa joka puolella ilmaista hoitoa vaivaan kuin vaivaan isäntämaan kustannuksella. Luultavasti kuitenkin pitää olla joku takuu siitä että hoidolle löytyy maksaja. Siis Kela-kortti, vakuutus tms. kotimaasta. Tuskin noita sitoumuksia löytyy Itä-Euroopan romaneilta tms. köyhiltä vähemmistöiltä. Mutta hätätapauksessa jokainen on toki hoidettava.

Katsellaan nyt rauhassa mikä tuon direktiivin vaikutus on käytännössä ja mikä on sen lopullinen muoto sekä soveltamiskäytäntö.

Äänestä

"Direktiiviä ovat lobanneet keskieurooppalaiset yksityiset terveysalan suuryhtiöt, jotka voivat kasvattaa markkinoitaan ja laajentaa tarjontansa eurooppalaiseksi. Ja tietenkin veronmaksajien maksettavaksi."

Samat tahot jotka aiheuttivat toisen maailmansodan joukkomurhineen ovat nyt luoneet EU:n jonka epädemokraattinen rakenne on paljain silmin nähtävissä. Ovatko ihmiset hulluja kun eivät pyri eroon suuryritysten johtamasta valtastruktuurista?

Kun valtio ei enää voi määrätä kenen terveyttä ensisijaisesti hoitaa, on tällainen valtio de fakto lakkautettu. Onhan maamme uudessa perustuslaissa pykälä jonka mukaan olemmekin vain EU:n osavaltio jatkossa. Haastankin sinut lukijana ottamaan aktiivisesti osaa maamme vapauttamiseksi lääke-alan super-rikollisten otteesta!

Niin, eihän Nuhrembergin sotaoikeudenkäyntiasiakirjoja jaksa tutkia edes pari sivua? Niistä ilmenee suuryritysten ja jenkkirahoittajien ratkaiseva osuus toisen maailmansodan aloittamisessa sekä hyödyntämisessä mm. lääketeolllisuuden vertikalisoitumisessa.

Uskotaan mieluummin rikkaiden hallitseman median törkeään valhepropagandaan?

www.profit-over-life.org

"The goal of the special corporate interests – namely the Oil and Drug Cartel – ... is to transform democratic society into a corporate dictatorship, thus enabling multi-trillion dollar corporate interests to exert direct control over the political executive and the country."

Kuten lääkekartelli halusi toisessa maailmansodassa patentit ja monopolin, ajaa myös EU todistetusti ja räikeästi luonnollisen terveydenhoidon alasajoa. Esimerkiksi Codex Alimentarius on määrännyt vitamiinit myrkyiksi! Niitä kun ei voi patentoida...

EU on nyt sallinut geenimanipuloitujen kasvien viljelyn, sekä törkeästi ihmisoikeuksia loukaten, yhä kieltäytynyt vaatimasta merkinnät tuotteisiin jotka sisältävät geenimanipuloituja raaka-aineita. Jo 95% soijasta kaupan hyllyillä on geenimanipuloitua! Muut tuotteet menevät samaa rataa kun kemikaali-ruokateollisuuskartelli jatkaa pienten yritysten tuhoamistaan taustalla. EU:n "kehityspankin" räikeästi tukemana.

http://www.eu-facts.org/en/roots/index.html

"This letter (linkki), written by the IG Farben executives to the Nazi government, is particularly important for several reasons:

1.It outlines the plan of the world’s largest chemical/pharmaceutical cartel, IG Farben, for a Europe under its control.

2.This letter is a response to the request by the Nazi government to IG Farben for its blueprint for a new economic order in Europe under the IG Farben/Nazi-coalition.

3.The date of the letter, July 20, 1940, corresponds with the first phase of WWII, where the IG Farben/Nazi-coalition had conquered central and western Europe in Blitzkriegs. In Summer of 1940, after the conquest of France, it seemed only a question of time until the IG Farben/Nazi-flag would flutter over Europe.

4.It is a highly significant fact that the greatest concern of IG Farben in a subjugated Europe was the new regulation of patent law and its control over the chemical/pharmaceutical markets of Europe via patented products.
This document was also part of the Nuremberg War Crimes Tribunals against IG Farben, documented at www.profit-over-life.org

http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/eu/6239933/EU-intervention-in-Irish-referendum-unlawful.html

Äänestä
  • "Niin, eihän Nuhrembergin sotaoikeudenkäyntiasiakirjoja jaksa tutkia edes pari sivua? Niistä ilmenee suuryritysten ja jenkkirahoittajien ratkaiseva osuus toisen maailmansodan aloittamisessa sekä hyödyntämisessä mm. lääketeolllisuuden vertikalisoitumisessa."

    Minä en noista löytänyt mitään joka sanoisi että noilla firmoilla oli ratkaiseva osuus sodan aloittamiseen. Ne toki suunnittelivat hyötyvänsä sodasta ja olivat hyvin informoituja siitä että sota oli alkamassa (tosin tätä kyllä uumoilivat monet muutkin). Kyllä se sota oli ihan Hitlerin ja Stalinin "ansiota". Yritykset sitten halusivat hyötyä sodasta mahdollisimman paljon, sotahan on aina ollut suurta bisnestä. Saksan tiukka poliittinen järjestelmä myös mahdollisti sen että sopivasti suosittuun asemaan päässyt firma pääsi myös hyvään asemaan markkinoilla. Ei Sakasa silloin ollut mikään vapaan kilpailun maa vaan tiukasti kontrollissa oleva yhteiskunta.

    Äänestä

  • Kokemus-K kirjoitti:

    "Niin, eihän Nuhrembergin sotaoikeudenkäyntiasiakirjoja jaksa tutkia edes pari sivua? Niistä ilmenee suuryritysten ja jenkkirahoittajien ratkaiseva osuus toisen maailmansodan aloittamisessa sekä hyödyntämisessä mm. lääketeolllisuuden vertikalisoitumisessa."

    Kuka/ketkä hyötyivät?

    http://www.kristitynfoorumi.fi/hitlerintuki.htm

    Äänestä

  • kysyttävä kirjoitti:

    Aina joku hyötyy, ainakin jonkin aikaa. Mutta kyllä täytyy muistaa että myös hyvin monet yhtiöt kärsivät. Todella monen koko liiketoiminta tuhoutui sodan aikana. Joka suoraan sodan seurauksena tai sitten täysin muuttuneen kysyntä- ja markkinatilanteen takia. Ja miksi myös liike-elämässä ei olisi ollut natsien kannattajia kun niitä oli kaikilla muillakin elämän aloilla? Mutta nuo ainaiset "juutalaiset ja muut maailman salaliittolaiset" voisi jo joskus unohtaa. Stalin oli vähintään yhtä syyllinen sotaan kuin Hitlerkin ja hän ei kyllä varmasti ajatellut vain rahaa sen aloittaessaan. Kyllä kyse oli suurvaltojen ja ideologioitten kamppailusta ja siitä kuka maailmaa hallitsee.

    Äänestä

  • Kokemus-K kirjoitti:

    "Niin, eihän Nuhrembergin sotaoikeudenkäyntiasiakirjoja jaksa tutkia edes pari sivua? Niistä ilmenee suuryritysten ja jenkkirahoittajien ratkaiseva osuus toisen maailmansodan aloittamisessa sekä hyödyntämisessä mm. lääketeolllisuuden vertikalisoitumisessa."

    Minä en noista löytänyt mitään joka sanoisi että noilla firmoilla oli ratkaiseva osuus sodan aloittamiseen. Ne toki suunnittelivat hyötyvänsä sodasta ja olivat hyvin informoituja siitä että sota oli alkamassa (tosin tätä kyllä uumoilivat monet muutkin). Kyllä se sota oli ihan Hitlerin ja Stalinin "ansiota". Yritykset sitten halusivat hyötyä sodasta mahdollisimman paljon, sotahan on aina ollut suurta bisnestä. Saksan tiukka poliittinen järjestelmä myös mahdollisti sen että sopivasti suosittuun asemaan päässyt firma pääsi myös hyvään asemaan markkinoilla. Ei Sakasa silloin ollut mikään vapaan kilpailun maa vaan tiukasti kontrollissa oleva yhteiskunta.

    Et ilmeisesti lukenut kuin pari sivua?

    IG Farben suunnitteli sodan Hitlerille. IG Farben sunnitteli, rahoitti ja Toteutti mm. Auswichin ihmiskoeleirit Mengelen iloksi, jne. Lue uudestaan.

    On muitakin lähteitä:

    http://www.chicagotribune.com/entertainment/books/chi-diarmuid-jeffreys-16aug16,0,5930800.story

    Äänestä

  • Vai niin? kirjoitti:

    "In "Hell's Cartel" he draws on Nuremberg war-crime tribunal documents, corporate and state archives, memoirs and his own interviews with survivors to explore the dark side of I.G. Farben, which was once the world's fourth-largest industrial concern."

    Tuo ylläolevasta linkistä.

    Äänestä

  • Vai niin? kirjoitti:

    Et ilmeisesti lukenut kuin pari sivua?

    IG Farben suunnitteli sodan Hitlerille. IG Farben sunnitteli, rahoitti ja Toteutti mm. Auswichin ihmiskoeleirit Mengelen iloksi, jne. Lue uudestaan.

    On muitakin lähteitä:

    http://www.chicagotribune.com/entertainment/books/chi-diarmuid-jeffreys-16aug16,0,5930800.story

    Kohta varmaan sanot että ne kirjoittivat Mein Kampfinkin Hitlerin puolesta?
    Tuo dokumenttien näkökulma on nimenomaan yksi näkökulma asiaan. Ja nimeomaan näkökulma joka oli heti sodan jälkeen, ei nykyisestä perspektiivistä tai nykyisen historiantiedon mukaista. Se ei myöskään ole mitään tieteellistä tutkimusta vaan sodan jälkeen voittajien pitämää oikeudenkäyntiä varten koottua tietoa. Siksikin näkökulma on sen mukainen. Vai oletko itse sitä mieltä että venäläisten käsitys Suomen sotasyyllisistä ja heidän vaikuttimistaan ja teoistaan olisi selkeä objektiivinen totuus asiasta?
    Mikään noista yrityksistä ei olisi saanut sotaa aikaan tai tehtyä muita julmuuksia ilman että se olisi ollut Hitlerin ja natsipuolueen ideologian mukaista. Ne toimivat hänen myötäjuoksijoinaan ja tietysti oman edun perässä. Mutta se oli mahdollista vain ja ainoastaan koska se hyödytti molempia.

    Äänestä

no eipä ny muutenkaa hoideta,ko vittuilemalla potilaille

Äänestä

"Mikään noista yrityksistä ei olisi saanut sotaa aikaan tai tehtyä muita julmuuksia ilman että se olisi ollut Hitlerin ja natsipuolueen ideologian mukaista. Ne toimivat hänen myötäjuoksijoinaan ja tietysti oman edun perässä. Mutta se oli mahdollista vain ja ainoastaan koska se hyödytti molempia. "

Aivan, sinähän sen sanoit...

Aiotko nyt siis paljastaa meille ketkä rahoittivat Hitlerin nukkehallituksen valtaan, jos ei juuri kyseiset yritysryppäät lakeijoineen?

Äänestä

Aivan sama asia, kuin ihana Sengelin sopimus,,kivaa, saadaan kulkea
vapaasti rajojen yli joka paikkaan. Ja kas, nyt tarvitaankin enemmän
rajavartioita ja tullin henkilökuntaa. Huumekuriirit sun muut rosvot saa
kulkea vapaasti....hölmölän touhua taas !!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

joopa joo kirjoitti:

Torsti "Indy" Äärelän (PS) kirjoitus Uudessa Suomessa:

"EU:n uusi potilasdirektiivi uhkaa tuntemaamme Suomen terveydenhuoltoa. Se tulee määräämään, että Suomessa on otettava julkisiin ja yksityissektorin sairaaloihin, terveyskeskuksiin ja hoitojonoihin myös muiden EU -maiden kansalaiset ja vieläpä "kohdeltava kaikkia tasa-arvoisesti".

Perusteet hoidon antamiselle voivat olla vain lääketieteelliset eikä etusijalle voi asettaa oman maan kansalaisia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Romaniasta, Puolasta, Baltiasta ja muista EU:n terveydenhuollon kehitysmaista on tiedossa potilastulva, joka lamauttaa terveydenhuoltomme.

Näiden maiden huonosti kohdellut vähemmistöt, jotka ovat olleet vailla terveyspalveluja, hakeutuvat Pohjoismaihin, josta apua saa. Direktiiviä ovat lobanneet keskieurooppalaiset yksityiset terveysalan suuryhtiöt, jotka voivat kasvattaa markkinoitaan ja laajentaa tarjontansa eurooppalaiseksi. Ja tietenkin veronmaksajien maksettavaksi.

Tietenkin myös suomalaiset voivat hakeutua ulkomaille ja mikäli hoito ei edellytä sairaalapäiviä, ennakkositoumusta Kelan korvauksille ei tarvita. Kenelläkään ei kuitenkaan ole käsitystä millaista kustannusten nousua tämä tarkoittaa.

Ja kun EU:ssa tapaan tarvitaan tietysti vielä miljoonia maksava virasto, joka välittää tietoa millaista hoitoa Suomesta on saatavissa. Suurin ongelma kehittyneempien maiden terveydenhuollolle ovat erilaiset järjestelmät, omavastuun osuus sairaalapäivämaksuista, hoitotakuun toteutuminen ja kalliiden erikoishoitojen haku ulkomailta.

Syvä huoli kasvaa EU-direktiivin vaikutuksesta palvelutason säilymiseen ja ennen kaikkea Suomessa kerättyjen veroeurojen valumisesta muiden hyväksi.

Joopa joo! Tämän direktiivin myötä tulemme sitten näkemään uuden yleis-eurooppalaisen ilmiön nimeltä "terveydenhuoltoturismi."

Olen muuten sitä mieltä, että EU:sta on erottava.."

http://indy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu