Kaikki huumeet verolle ja valtion hallintaan

Kovasti kaivellaan mitä voisi vielä verottaa, kun kaikki on jo muka verolla. Ja lisää verotuloja tarvittaisiin. Samaan aikaan huumerikollisuus syö veromarkkoja poliisin ja rajavartiolaitoksen sekä siihen liittyvän järjestäytyneen rikollisuuden ja huumeiden katukaupan kautta. Lisäksi huumeiden käyttäjät saavat epätasaista laatua ja vahingossa otetut yliannostukset tappavat ja vammauttat narkkareita.

Laitetaan huumeet verolle, maahantuonti ja jakelu pois rikollisilta ja valtio myy sitten kalliilla hinnalla hallitusti, tarkasti säännöstellen ja tasalaatuista tavaraa.

Korostan, etten ole koskaan käyttänyt, kokeillut enkä aio käyttää muita huumeita kun alkoholia. En halua edistää huumeiden käyttöä, päinvastoin.

Alkoholin myyminen ja käyttö oli lainvastaista Suomessa kieltolain aikana 1919-1932, suunnilleen samoihin aikoihin monessa muussakin maassa.

Ainoa, mikä tapahtui joka maassa, oli massiivinen salakuljetus ja - kauppa. Ja alkoholin ympärille kehittyi rikollisuutta, monet rikastuivat salakuljetuksella - kaupalla. Muun muassa Algot Niskanen. Alkoholin salakuljetus on nyt jälkeenpäin ihannoitua ja romantisoitu, mutta ei sen kummempaa ollut kun nykyajan huumeiden salakuljetus.
0181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Pekko Pirkka kirjoitti:

Kovasti kaivellaan mitä voisi vielä verottaa, kun kaikki on jo muka verolla. Ja lisää verotuloja tarvittaisiin. Samaan aikaan huumerikollisuus syö veromarkkoja poliisin ja rajavartiolaitoksen sekä siihen liittyvän järjestäytyneen rikollisuuden ja huumeiden katukaupan kautta. Lisäksi huumeiden käyttäjät saavat epätasaista laatua ja vahingossa otetut yliannostukset tappavat ja vammauttat narkkareita.

Laitetaan huumeet verolle, maahantuonti ja jakelu pois rikollisilta ja valtio myy sitten kalliilla hinnalla hallitusti, tarkasti säännöstellen ja tasalaatuista tavaraa.

Korostan, etten ole koskaan käyttänyt, kokeillut enkä aio käyttää muita huumeita kun alkoholia. En halua edistää huumeiden käyttöä, päinvastoin.

Alkoholin myyminen ja käyttö oli lainvastaista Suomessa kieltolain aikana 1919-1932, suunnilleen samoihin aikoihin monessa muussakin maassa.

Ainoa, mikä tapahtui joka maassa, oli massiivinen salakuljetus ja - kauppa. Ja alkoholin ympärille kehittyi rikollisuutta, monet rikastuivat salakuljetuksella - kaupalla. Muun muassa Algot Niskanen. Alkoholin salakuljetus on nyt jälkeenpäin ihannoitua ja romantisoitu, mutta ei sen kummempaa ollut kun nykyajan huumeiden salakuljetus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu