Tuttavalta meni työsuhdeauto Passatista(aj. n,210tkm) turbo. Hän kertoi, että työkaveriltaan Borasta on myös mennyt aikanaan turbo dieselmallista. Ja kalliita ovat vaihtaa, hieman päälle tuhannen euron lasku pamahti VW Centeriltä. Firma suosii jostain syystä VAG:in kulkineita. Googlettelin piruuttani ja ainakin Golfissa samaa "vikaa" Mites muissa merkeissä? Eihän turbot ikuisia ole, mutta meneekö toisissa merkeissä niitä vaan enemmän? Pitkän ajon jälkeen turbon jäähdytys(=tyhjäkäynti) auttaa varmasti kestävyyteen, mutta kuinkahan moni pukumies/matkaaja tuotakin tietää.
Harmi kun nykyään mennään pienempiin koneisiin myös dieseleissä ja tehoa otetaan enemmän irti. Enemmän laitteita, pakokaasuja alentavia juttuja mitkä ovat helkkarin kalliita korjata. Mielenkiinnolla odotan juttuja näistä 1.5 - 1.6 Tdi koneista kun mittarissa on 400tkm. Noissa tehot ovat vielä suht maltilliset, mutta esim. jo bensa volkkarin/skodillacin 1.4 TSI mallissa 180heppaa ja kaksi ahdinta. Ennustan kalliita korjauskuluja, tuohon vielä DSG laatikko niin avot. Samasta koneesta löytyy eri tehoversioita.. Pienempi tehoisempi yleensä kestävämpi, jos siis sama koko koneessa kaiken järjen mukaan. Saisivat vielä tehdä turbottomia kestäviä dieselkoneita joissa jakopää on ketjulla. Vaikka hieman suurempi kulutus, mutta jos kestävyys olisi hyvä, niin valinta olisi helppo. Suorituskyvystä on turha puhua. Jos elämänsä ratissa viettävät rahtireiskat pärjäävät kuorma,-pakettiautoillaan liikenteen seassa niin miksei 70-80hp diesel henkilöautolla pärjäisi, joka on vielä reilusti kevyempi? Toki vauhdin tuntu ja turbon potku saa hymyn huulille ajoittain, mutta tuosta huvista maksaa sitten tuhansia euroja lisää ostaessa ja tuhansia euroja korjatessa. Mitä mieltä omistajat/mekaanikot/tulevaisuuden ennustajat??
Turbojen/nykydieseleiden KESTÄVYYS?
99
8932
Vastaukset
- foorti
Itse ajelen fordin dieselillä joka taitaa olla tehty yhdessä peugeotin ja citroenin kanssa. Olen ajanut kohta sen 200tkm eikä ongelmia ole ollut, enkä ole kuullut että kyseisen lafkan koneissa olisi turbojen kanssa ollut ongelmia. Kyselin alkuun jopa maahantuojalta, pitääkö autoa käyttää tyhjäkäynnillä reissun jälkeen ja joka paikassa on ollut vastaus että nyky turbodiisseleitä ei tarvitse.
Olen myös varma, että nuo 1,5-1,6 litraiset turbodieselit tulevat tiensä päähän puolet nopeammin kuin 2,0 litraiset ja yli. Nimittäin pikkukoneilla ajetaan jatkuvasti isommilla kierroksilla ja onhan päivänselvää, että sellainen kuluttaa konetta rajusti. Pienet koneet tulivat myyntiin ihan vain pelkästään siitä syystä, että saadaan halvempia autoja myyntiin. Nyt moni on innostunut esim. skoda octaviasta jota saa hyvillä varusteilla 1,6 litraisella turbokoneella jo 26 tuhannella eurolla.- 000000000000000
"Nimittäin pikkukoneilla ajetaan jatkuvasti isommilla kierroksilla ja onhan päivänselvää, että sellainen kuluttaa konetta rajusti"
-En ihan näinkään sanoisi. Yleistät liian raa'asti. - Ompelukoneita
Pikkukoneet..hmm..no ei se sylinteri juurikaan isompi kuule ole 2 litraisessa ja voi olla ettei yhtään jos iskun pituudella tehty tuo isonnus=)Samaan lohkoon pikkumuutoksilla värkättyjä eroja!Kestävyyspuoleen vaikuttaa ehdottomasti enemmän matalaviritteisyys ja matalat kierrosluvut koneessa eli Suomeksi:Mitä enemmän sylintereitä niin tuo vääntöpuoli ja kierrosnopeudet hanskassa,siis 6sylinterinen(suora tai V) jo ok ja V8 tavoite kestävyyden,mukavuuden ja väännönkin suhteen.
- Tietäjä.
Ompelukoneita kirjoitti:

Ihan höpöksi meni molemmilla.
Ensinnäkin, auton koneen edes teoreettiseen kestävyyteen, vaikuttaa paljon muukin kuin sylinterimäärä.
Esim. materiaalit, ja se miten kone on suunniteltu. Hyvistä materiaaleista tehty, hyvin suunniteltu, pienikin kone kestää varmasti paljon pitempään kuin huonosti suunniteltu V8.
Sitten vaikuttaa myös se, minkä kokoista kippoa koneen on tarkoitus kuljettaa, eli se tehon suhde siihen massaan. Josta päästään siihen, että miten sitä tehoa pitää ottaa ulos, jotta saadaan sama kippo liikkumaan halutulla tavalla.
Enempi sylintereitä, tarkoittaa myös enempi liikkuvia osia = suurempi todennäköisyys että jotain leviää, joka on ihan yksinkertainen matemaattinen fakta.
Kaikki nämä jo itsessään ovat sen tason muuttujia, ettei markkinoilla olevien koneiden väliltä voi mitenkään tehdä tuollaisia yleistyksiä.
Hyvä 1,6 litrainen ajaa varmasti asiansa siinä missä 2 litrainenkin. Toisaalta, huono V8 kuolee paljon aiemmin. - Lue,älä luule.
Tietäjä. kirjoitti:
Ihan höpöksi meni molemmilla.
Ensinnäkin, auton koneen edes teoreettiseen kestävyyteen, vaikuttaa paljon muukin kuin sylinterimäärä.
Esim. materiaalit, ja se miten kone on suunniteltu. Hyvistä materiaaleista tehty, hyvin suunniteltu, pienikin kone kestää varmasti paljon pitempään kuin huonosti suunniteltu V8.
Sitten vaikuttaa myös se, minkä kokoista kippoa koneen on tarkoitus kuljettaa, eli se tehon suhde siihen massaan. Josta päästään siihen, että miten sitä tehoa pitää ottaa ulos, jotta saadaan sama kippo liikkumaan halutulla tavalla.
Enempi sylintereitä, tarkoittaa myös enempi liikkuvia osia = suurempi todennäköisyys että jotain leviää, joka on ihan yksinkertainen matemaattinen fakta.
Kaikki nämä jo itsessään ovat sen tason muuttujia, ettei markkinoilla olevien koneiden väliltä voi mitenkään tehdä tuollaisia yleistyksiä.
Hyvä 1,6 litrainen ajaa varmasti asiansa siinä missä 2 litrainenkin. Toisaalta, huono V8 kuolee paljon aiemmin.Höpöhöpö!Eiköhän nyt kumminkin puhuta normaaliautoissa olevista normaaleista ,tehdastekoisista vakiomoottoreista?Kukaan tietävä ei tosissaan väitä nelipyttyisen kestävän,Esim V8 kilometrimääriä yksinkertaisesti siitä syystä että moisessa liikkuvien vähäisten osien (V koneen rakenne,nääs)vastapainoksi erittäin yksinkertainen rakenne(turboa ei tarvi) työntötankoineen ja 1 nokka-akseli sekä hydr nostimet ja 16v tietty sekä ketjujakopää ym pomminkestävää rakennetta yhdistettynä alhaiseen kierroslukuun,mikä siis tarkoittaa useinkin että juuri yli 3000kierroksen/min ei tarvetta(omassani 2400rpm/100kmh) normiajossa,koska voimaa on pienillä kierroksilla ilman vedättämistä kuorma-auton lukemiin pikkuhiljaa yltäviä vaihdemääriä.Varmaan muotioikku tämä vaihteiden vatkaaminen ja lisääminen kaikenaikaa..Tosiasiassahan se on väännön puutetta ja suppea tehoalue!Löytyy tietty eksoottisia V8 rakenteitakin tuplanokkineen ym,vaan vertailukohtana tässä normaali USA auton V8.Kipon koko on tietty hyvä vertailukohta siksi ettei mikään "tonnikuussatanen"tai "kakslitranen"yksinkertaisesti liikuta isoa kippoa mihinkään ilman 10 vaihdetta sekä lisävirittelyä tehtaalla. V8(tai L6) taas ei sovi eikä sovellu koirankoppien konehuoneisiin,V6 sopii ja hieno konetyyppi vaan liian kallis, kun L4 halpa/ piisaa.Luulisi että tämän tason moottorijutut ratkee järkeilemällä ja päättelemällä lukemalla,perehtymällä eri moottorityyppien etuihin ja rakenteisiin ym,eikä päästelemällä moisia mutu suustaan.Normaalin pikkulohkoisen USA V8 iskutilavuus n5-6l tietämillä ja isolohko sitten siitä ylöspäin... teholukemat pikkulohkolla jotain 200-250hp,riippuu tietty vm ja mallista ja sen 2l teholukemat jossain 150hv hujakoilla keskimäärin.Siitä kun lasket viritysasteen litratehoineen ja väännön (joka se kuljettava voima) niin ymmärtänet ja jos et niin käy kokeilemassa autoliikkeessä.Mitä sitten tarkoittaa:ajaa asiansa?Toiselle kelpaa tonninen Micra tai 2l Skooda ja toiselle esim 5l Caprice,V6 Sebring välimaastosta tai lava-Ford tms,molemmat kauppakasseja eri maista...arvaa kummasta ryhmästä ottaisin ja kummat ajaa asiansa siinä suhteessa paremmin?Kulutukset tai ostohinnat ei kuulu tähän koska on olemassa myös uusia&kalliita nelipyttyisiä kuin käytettyjä halpojakin,sama näissä V koneisissa.
- Gamla kuski
Transit Bussi -07!
Jo toinen Transsu lajahti; ensimmäinen 110t ja ketju hyppäs yli, kone uusiks. Nyt toinen, 130t, hajos samalla tavalla, kaikki huollot tehty "valtuutetuilla" mutta ei auta kuin 11 tonnia tiskiin ja uusi kone, neuvoivat. Pitäis kieltää maahantuonti tai ainakin liimata varoitustarra jo liikkeessä että ei kestä kuin sata tonnia! Pk****le!!!! - X
Lue,älä luule. kirjoitti:
Höpöhöpö!Eiköhän nyt kumminkin puhuta normaaliautoissa olevista normaaleista ,tehdastekoisista vakiomoottoreista?Kukaan tietävä ei tosissaan väitä nelipyttyisen kestävän,Esim V8 kilometrimääriä yksinkertaisesti siitä syystä että moisessa liikkuvien vähäisten osien (V koneen rakenne,nääs)vastapainoksi erittäin yksinkertainen rakenne(turboa ei tarvi) työntötankoineen ja 1 nokka-akseli sekä hydr nostimet ja 16v tietty sekä ketjujakopää ym pomminkestävää rakennetta yhdistettynä alhaiseen kierroslukuun,mikä siis tarkoittaa useinkin että juuri yli 3000kierroksen/min ei tarvetta(omassani 2400rpm/100kmh) normiajossa,koska voimaa on pienillä kierroksilla ilman vedättämistä kuorma-auton lukemiin pikkuhiljaa yltäviä vaihdemääriä.Varmaan muotioikku tämä vaihteiden vatkaaminen ja lisääminen kaikenaikaa..Tosiasiassahan se on väännön puutetta ja suppea tehoalue!Löytyy tietty eksoottisia V8 rakenteitakin tuplanokkineen ym,vaan vertailukohtana tässä normaali USA auton V8.Kipon koko on tietty hyvä vertailukohta siksi ettei mikään "tonnikuussatanen"tai "kakslitranen"yksinkertaisesti liikuta isoa kippoa mihinkään ilman 10 vaihdetta sekä lisävirittelyä tehtaalla. V8(tai L6) taas ei sovi eikä sovellu koirankoppien konehuoneisiin,V6 sopii ja hieno konetyyppi vaan liian kallis, kun L4 halpa/ piisaa.Luulisi että tämän tason moottorijutut ratkee järkeilemällä ja päättelemällä lukemalla,perehtymällä eri moottorityyppien etuihin ja rakenteisiin ym,eikä päästelemällä moisia mutu suustaan.Normaalin pikkulohkoisen USA V8 iskutilavuus n5-6l tietämillä ja isolohko sitten siitä ylöspäin... teholukemat pikkulohkolla jotain 200-250hp,riippuu tietty vm ja mallista ja sen 2l teholukemat jossain 150hv hujakoilla keskimäärin.Siitä kun lasket viritysasteen litratehoineen ja väännön (joka se kuljettava voima) niin ymmärtänet ja jos et niin käy kokeilemassa autoliikkeessä.Mitä sitten tarkoittaa:ajaa asiansa?Toiselle kelpaa tonninen Micra tai 2l Skooda ja toiselle esim 5l Caprice,V6 Sebring välimaastosta tai lava-Ford tms,molemmat kauppakasseja eri maista...arvaa kummasta ryhmästä ottaisin ja kummat ajaa asiansa siinä suhteessa paremmin?Kulutukset tai ostohinnat ei kuulu tähän koska on olemassa myös uusia&kalliita nelipyttyisiä kuin käytettyjä halpojakin,sama näissä V koneisissa.
Kaytto ja yksilo erot ratkaisee lahespoikkeuksetta nuo kestavyys jutut, jos jotain hajoaa vika on yleensa kuskissa. Hinta puoleen voin todeta etta itse ainakin maksan mielellani siita etta laite kulkee. Linkista voi katsoa joitakin minun laitteitani. http://mattiviikate.blogspot.com/
- Hurlui
Olen rahtari ja monenlaista ajopelia kokenut. Ensinnäkin turpoa ajamalla saa
hajotettua .Kuumana sammutus hajottaa. Kevyt turpo pyörii 120tuh/min. Yhtään
turpoa ei ole hajonnut. - Ristiveto
Gamla kuski kirjoitti:
Transit Bussi -07!
Jo toinen Transsu lajahti; ensimmäinen 110t ja ketju hyppäs yli, kone uusiks. Nyt toinen, 130t, hajos samalla tavalla, kaikki huollot tehty "valtuutetuilla" mutta ei auta kuin 11 tonnia tiskiin ja uusi kone, neuvoivat. Pitäis kieltää maahantuonti tai ainakin liimata varoitustarra jo liikkeessä että ei kestä kuin sata tonnia! Pk****le!!!!Kysymys ? Ransunjakopää mikä aiheutti ketjun hyppäämisen ketjunviruminen vai
ketjurattaan kuluminen, vai kiristimenpettäminen ? Olisin kiitollinen vastauksesta ! ! - En tiedä
Lue,älä luule. kirjoitti:
Höpöhöpö!Eiköhän nyt kumminkin puhuta normaaliautoissa olevista normaaleista ,tehdastekoisista vakiomoottoreista?Kukaan tietävä ei tosissaan väitä nelipyttyisen kestävän,Esim V8 kilometrimääriä yksinkertaisesti siitä syystä että moisessa liikkuvien vähäisten osien (V koneen rakenne,nääs)vastapainoksi erittäin yksinkertainen rakenne(turboa ei tarvi) työntötankoineen ja 1 nokka-akseli sekä hydr nostimet ja 16v tietty sekä ketjujakopää ym pomminkestävää rakennetta yhdistettynä alhaiseen kierroslukuun,mikä siis tarkoittaa useinkin että juuri yli 3000kierroksen/min ei tarvetta(omassani 2400rpm/100kmh) normiajossa,koska voimaa on pienillä kierroksilla ilman vedättämistä kuorma-auton lukemiin pikkuhiljaa yltäviä vaihdemääriä.Varmaan muotioikku tämä vaihteiden vatkaaminen ja lisääminen kaikenaikaa..Tosiasiassahan se on väännön puutetta ja suppea tehoalue!Löytyy tietty eksoottisia V8 rakenteitakin tuplanokkineen ym,vaan vertailukohtana tässä normaali USA auton V8.Kipon koko on tietty hyvä vertailukohta siksi ettei mikään "tonnikuussatanen"tai "kakslitranen"yksinkertaisesti liikuta isoa kippoa mihinkään ilman 10 vaihdetta sekä lisävirittelyä tehtaalla. V8(tai L6) taas ei sovi eikä sovellu koirankoppien konehuoneisiin,V6 sopii ja hieno konetyyppi vaan liian kallis, kun L4 halpa/ piisaa.Luulisi että tämän tason moottorijutut ratkee järkeilemällä ja päättelemällä lukemalla,perehtymällä eri moottorityyppien etuihin ja rakenteisiin ym,eikä päästelemällä moisia mutu suustaan.Normaalin pikkulohkoisen USA V8 iskutilavuus n5-6l tietämillä ja isolohko sitten siitä ylöspäin... teholukemat pikkulohkolla jotain 200-250hp,riippuu tietty vm ja mallista ja sen 2l teholukemat jossain 150hv hujakoilla keskimäärin.Siitä kun lasket viritysasteen litratehoineen ja väännön (joka se kuljettava voima) niin ymmärtänet ja jos et niin käy kokeilemassa autoliikkeessä.Mitä sitten tarkoittaa:ajaa asiansa?Toiselle kelpaa tonninen Micra tai 2l Skooda ja toiselle esim 5l Caprice,V6 Sebring välimaastosta tai lava-Ford tms,molemmat kauppakasseja eri maista...arvaa kummasta ryhmästä ottaisin ja kummat ajaa asiansa siinä suhteessa paremmin?Kulutukset tai ostohinnat ei kuulu tähän koska on olemassa myös uusia&kalliita nelipyttyisiä kuin käytettyjä halpojakin,sama näissä V koneisissa.
Mikä moottori on L6 tai L4 ?
- bt50
turbokoneissa longlife-öljyjä? Riittääkö näissä öljyissä ominaisuudet myös turboille pitkillä vaihtoväleillä. Moottoriin nähden turbon lämpörasitukset aivan eri luokkaa ja pyörimisnopeus kova eli vaatimukset suuremmat. Suomen talvi kovine pakkasineen ei myöskään ainakaan helpota tilannetta. Turbotekniikkakin on kehittynyt mutta tullut samalla herkemmäksi eli turboviat todennäköisesti tulevat lisääntymään. Valitettavasti tämän maksumiehiksi joutuvat autojen omistajat
- käyttäjissäkin vika
Ei tarvi ihmetellä turbojen särkymistä näillä 30000 kilometrin öljynvaihtoväleillä. Vaikka öljy säilyttäisi jonkinlaiset voiteluominaisuudet noissa kilometreissä, ei sen viskositeetti ole enää läheskään sama, kuin uudella öljyllä. Tämä johtuu öljyssä olevien polymeerien leikkaantumisesta, öljy "kuluu" ja likaantuu.
Näillä pakkasilla tuommoinen 30000 vispilöity öljy on kuin tervaa, ei mene kovin hyvin läpi noista turbojen kuristimista, missä on joku parin millin öljyreikä.
Karstaantuminen aiheeuttaa turbolle kanssa vaikeuksia esimerkiksi epätasapainona. - Ei enää VAG:tä
käyttäjissäkin vika kirjoitti:
Ei tarvi ihmetellä turbojen särkymistä näillä 30000 kilometrin öljynvaihtoväleillä. Vaikka öljy säilyttäisi jonkinlaiset voiteluominaisuudet noissa kilometreissä, ei sen viskositeetti ole enää läheskään sama, kuin uudella öljyllä. Tämä johtuu öljyssä olevien polymeerien leikkaantumisesta, öljy "kuluu" ja likaantuu.
Näillä pakkasilla tuommoinen 30000 vispilöity öljy on kuin tervaa, ei mene kovin hyvin läpi noista turbojen kuristimista, missä on joku parin millin öljyreikä.
Karstaantuminen aiheeuttaa turbolle kanssa vaikeuksia esimerkiksi epätasapainona.Juuri näin, pitkät vaihtovälit on vain optimiolosuhteisiin, ja Suomen talvi ei ole sellainen. Lisäksi EGR tuhoaa turboja. Niin eikä näitä muuttuvasiipisiä ole edes tarkoitettu kestämään pitempään kuin 200tkm (eipä koko autoakaan). Jostain syystä VAG on onnistunut vielä erityisen hyvin kartoittamaan kestävyyden tuohon tai alemmas.
- rgirhiorg
Ei enää VAG:tä kirjoitti:
Juuri näin, pitkät vaihtovälit on vain optimiolosuhteisiin, ja Suomen talvi ei ole sellainen. Lisäksi EGR tuhoaa turboja. Niin eikä näitä muuttuvasiipisiä ole edes tarkoitettu kestämään pitempään kuin 200tkm (eipä koko autoakaan). Jostain syystä VAG on onnistunut vielä erityisen hyvin kartoittamaan kestävyyden tuohon tai alemmas.
Miten se EGR tuhoaa turboja?
- Saksa AUTO OK.
Ei enää VAG:tä kirjoitti:
Juuri näin, pitkät vaihtovälit on vain optimiolosuhteisiin, ja Suomen talvi ei ole sellainen. Lisäksi EGR tuhoaa turboja. Niin eikä näitä muuttuvasiipisiä ole edes tarkoitettu kestämään pitempään kuin 200tkm (eipä koko autoakaan). Jostain syystä VAG on onnistunut vielä erityisen hyvin kartoittamaan kestävyyden tuohon tai alemmas.
On Poijalla otsaa!!!!!!!!!
Mulla 650000km ajettu passatti ja hyvin pelittää turbo,kuten muukin tekniikka.
Ajon jälkeen tyhjäkäyntiä ei ole tapana pitää,kunhan rauhallisemmin parkkiin ajan,ettei täysiltä kierroksilta heivaa. Öljyä ei lotraa,kuin sen viivojenvälin 10tkm.n aikana ja sen jälkeen vaihdankin uusiin.Ja mitä elinkaariolettamaan tulee,niin voin sanoa,että sinun km on pian nelinkerroin ajettu,eikä loppua näjy,joten kannattaa tutustua autoihin ihan oikeasti,ennen kuin heittäytyy viisaaksi. Mitä puolestaan moottorin kokoon tulee,niin tämän kaavan mukaan v8 pitäisi mennä n.2miljoonaa km......onko jossain letukassa niin paljon ajettua kiulua???en ole kyllä kuullut...no kuorma-autoissa kyllä,mutta nehän tehdäänkin oikeista aineista oikealla tapaa....
- mazdaaaa
Nuohan ovat nimenomaan VAGin ongelmia, turbot, dsg-laatikot jne.. Esimerkiksi japanilaiset dieselit (ja bensatkin) kestävät kyllä hyvin. Laatututkimuksetkin vahvistavat tämän.
- VAG-mään
Pasuunallahan pääsi pitkälle, kun kolmatta satkua meni turbolla. Yleensä VAG:n turbot hyytyy satasen pintaan ainakin PD 2,0 TDI-malleissa. Lisäksi kun muistetaan laahain-nokkaongelmat sun muut peijoonit, niin ranskikset menee tuplakilometrit vähemmillä (=halvemmilla) murheilla.
- sskkoottaa
Suomessa vuonna 2010 uusina myydyistä autoista 25% oli näitä vaihdelaatikko ja turbo ongelmista kärsiviä vaggineita.
- Ocu mies*
sskkoottaa kirjoitti:
Suomessa vuonna 2010 uusina myydyistä autoista 25% oli näitä vaihdelaatikko ja turbo ongelmista kärsiviä vaggineita.
Ihmiset pitävät autoa 2-3 vuotta ja uusi tilalle. Ei siinä paljoa kiinosta kestävyys. Ei tuossa ajassa kerkeä mitään tapahtumaan ellei tule 200tkm mittariin. TM:n 40tkm ja Autobildin 100tkm kestotestit ovat lähinnä vitsejä. Satku lisää (=200tkm)niin katsotaan uudestaan.
Miksi ostetaan näitä vaggineita? Ocu on hyvä ajaa, helvetin tilava, taloudellinen ja halpa. Valitsin vielä tuon Greenline Classic halpismallin. Aivan turha maksaa varusteista 1000-3000euroa lisähintaa ja lisävarusteista mistä ei saa penniäkään takaisin kun vaihtaa autoa. Ilmastointi ja cd-soitin riittävät matka miehelle. Greenline mallin yhd.kulutus on 4,2l/100km, pienellä menee ihan oikeastikkin. 1.6 TDi 105 hevosvoimaa, 250nM vääntö. 23.000euroa. Toivottavasti kestää, pitkään ajattelin pitää. Kokeilin myös piruuttani tuota RS 2.0 TDi mallia jossa on 170heppaa ja 350Nm vääntö. Aivan mieletön peli liikkumaan. 2.0 bensakoneet tuntuvat kyllä nuhapumpuilta tuohon verrattuna. Niin kyllä omanikin, heh. Vääntöä oli niin perkuleesti koko ajan. Mutta 10.000euron hintaero, ei mitään järkeä. Kulutus 5,7/100km yhd.
Kumpi sitten kestää paremmin? Korkeatehoisempi isompi kone vai pieni kone maltillisilla tehoilla? Entistä 1.9 TDI 105hv ei enää saa. 2.0TDI 140hv olisi ollut sitten kompromissi. Hintaero vaan suolanen tuossakin. Onhan noita dieseleitä pienempinäkin, mm. Opelilla 1.3 CDTI ja 1.4TDCI yms. Pitää seurata tilannetta mielenkiinnolla. - Manuaalilla ehkä
Ocu mies* kirjoitti:
Ihmiset pitävät autoa 2-3 vuotta ja uusi tilalle. Ei siinä paljoa kiinosta kestävyys. Ei tuossa ajassa kerkeä mitään tapahtumaan ellei tule 200tkm mittariin. TM:n 40tkm ja Autobildin 100tkm kestotestit ovat lähinnä vitsejä. Satku lisää (=200tkm)niin katsotaan uudestaan.
Miksi ostetaan näitä vaggineita? Ocu on hyvä ajaa, helvetin tilava, taloudellinen ja halpa. Valitsin vielä tuon Greenline Classic halpismallin. Aivan turha maksaa varusteista 1000-3000euroa lisähintaa ja lisävarusteista mistä ei saa penniäkään takaisin kun vaihtaa autoa. Ilmastointi ja cd-soitin riittävät matka miehelle. Greenline mallin yhd.kulutus on 4,2l/100km, pienellä menee ihan oikeastikkin. 1.6 TDi 105 hevosvoimaa, 250nM vääntö. 23.000euroa. Toivottavasti kestää, pitkään ajattelin pitää. Kokeilin myös piruuttani tuota RS 2.0 TDi mallia jossa on 170heppaa ja 350Nm vääntö. Aivan mieletön peli liikkumaan. 2.0 bensakoneet tuntuvat kyllä nuhapumpuilta tuohon verrattuna. Niin kyllä omanikin, heh. Vääntöä oli niin perkuleesti koko ajan. Mutta 10.000euron hintaero, ei mitään järkeä. Kulutus 5,7/100km yhd.
Kumpi sitten kestää paremmin? Korkeatehoisempi isompi kone vai pieni kone maltillisilla tehoilla? Entistä 1.9 TDI 105hv ei enää saa. 2.0TDI 140hv olisi ollut sitten kompromissi. Hintaero vaan suolanen tuossakin. Onhan noita dieseleitä pienempinäkin, mm. Opelilla 1.3 CDTI ja 1.4TDCI yms. Pitää seurata tilannetta mielenkiinnolla.Ocu on tilava TAVARATILOILTAAN, mutta ei kuskin paikalta katsottuna. Kaksi raavasta miestä etupenkeillä istumassa ja jo on kädet yhdessä. Sama ongelma myös Jetassa / Golfissa, joten ei niin tilavia autoja...
1,6 dsl ocu ei ole kaikilla osoittautunut niin taloudelliseksi kuin on annettu ymmärtää, on kuluttanut vanhaa 1,9 konetta enemmän. Eikä ole octavian laatu muutenkaan enää samalla tasolla kuin ennen, mitä voisi päätellä tuttavapiirin ocuista ja niiden ihmeellisistä vioista.
Mikäli VAG konsernin tuotteista pitäisi valita niin Skoda olisi kuitenkin ensisijainen vaihtoehto itselleni.
Onneksi vaihtoehtoja löytyy ja on helppo löytää ominaisuuksiltaan / kestävyydeltään parempia diesel automaatti laatikko yhdistelmiä, kuin mitä VAG tarjoaa. - niiisk
Ocu mies* kirjoitti:
Ihmiset pitävät autoa 2-3 vuotta ja uusi tilalle. Ei siinä paljoa kiinosta kestävyys. Ei tuossa ajassa kerkeä mitään tapahtumaan ellei tule 200tkm mittariin. TM:n 40tkm ja Autobildin 100tkm kestotestit ovat lähinnä vitsejä. Satku lisää (=200tkm)niin katsotaan uudestaan.
Miksi ostetaan näitä vaggineita? Ocu on hyvä ajaa, helvetin tilava, taloudellinen ja halpa. Valitsin vielä tuon Greenline Classic halpismallin. Aivan turha maksaa varusteista 1000-3000euroa lisähintaa ja lisävarusteista mistä ei saa penniäkään takaisin kun vaihtaa autoa. Ilmastointi ja cd-soitin riittävät matka miehelle. Greenline mallin yhd.kulutus on 4,2l/100km, pienellä menee ihan oikeastikkin. 1.6 TDi 105 hevosvoimaa, 250nM vääntö. 23.000euroa. Toivottavasti kestää, pitkään ajattelin pitää. Kokeilin myös piruuttani tuota RS 2.0 TDi mallia jossa on 170heppaa ja 350Nm vääntö. Aivan mieletön peli liikkumaan. 2.0 bensakoneet tuntuvat kyllä nuhapumpuilta tuohon verrattuna. Niin kyllä omanikin, heh. Vääntöä oli niin perkuleesti koko ajan. Mutta 10.000euron hintaero, ei mitään järkeä. Kulutus 5,7/100km yhd.
Kumpi sitten kestää paremmin? Korkeatehoisempi isompi kone vai pieni kone maltillisilla tehoilla? Entistä 1.9 TDI 105hv ei enää saa. 2.0TDI 140hv olisi ollut sitten kompromissi. Hintaero vaan suolanen tuossakin. Onhan noita dieseleitä pienempinäkin, mm. Opelilla 1.3 CDTI ja 1.4TDCI yms. Pitää seurata tilannetta mielenkiinnolla.ostit siis nuhapumpun karvalakki varustuksella, onnea! (sitä tarvitset).
kyllä noissa 1.6 turbodiisseleissä kone hajoaa jo sadan tonnin paikkeilla kun ei kestä jatkuvia kovia kierroksia. Ja muutenkin xenonit, vakionopeuden säädin, ajotietokone, sadetunnistin, luistonesto, automaattinen ilmastointi ja peruutuskamera tai tutka ovat ihan ehdottomia nykyautoissa. En viitsisi edes vilkaista autoa jossa ei ole noita niin oleellisia varusteita. - vielä tuohon
niiisk kirjoitti:
ostit siis nuhapumpun karvalakki varustuksella, onnea! (sitä tarvitset).
kyllä noissa 1.6 turbodiisseleissä kone hajoaa jo sadan tonnin paikkeilla kun ei kestä jatkuvia kovia kierroksia. Ja muutenkin xenonit, vakionopeuden säädin, ajotietokone, sadetunnistin, luistonesto, automaattinen ilmastointi ja peruutuskamera tai tutka ovat ihan ehdottomia nykyautoissa. En viitsisi edes vilkaista autoa jossa ei ole noita niin oleellisia varusteita.MONITOIMIRATTI. Sokotaan ei taida semmoista edes saada, heh !
- muuten hyvä
vielä tuohon kirjoitti:
MONITOIMIRATTI. Sokotaan ei taida semmoista edes saada, heh !
bisnes yhdellä mun kaverilla, se tuo harmaatuontina kiinasta volkkarin ja audin alkuperäisiä ajotietokoneita ja niiden osia. menee kuin kuumille kiville puoleen hintaan merkkiliikkeen hinnoista.
- VAG-mään
Ocu mies* kirjoitti:
Ihmiset pitävät autoa 2-3 vuotta ja uusi tilalle. Ei siinä paljoa kiinosta kestävyys. Ei tuossa ajassa kerkeä mitään tapahtumaan ellei tule 200tkm mittariin. TM:n 40tkm ja Autobildin 100tkm kestotestit ovat lähinnä vitsejä. Satku lisää (=200tkm)niin katsotaan uudestaan.
Miksi ostetaan näitä vaggineita? Ocu on hyvä ajaa, helvetin tilava, taloudellinen ja halpa. Valitsin vielä tuon Greenline Classic halpismallin. Aivan turha maksaa varusteista 1000-3000euroa lisähintaa ja lisävarusteista mistä ei saa penniäkään takaisin kun vaihtaa autoa. Ilmastointi ja cd-soitin riittävät matka miehelle. Greenline mallin yhd.kulutus on 4,2l/100km, pienellä menee ihan oikeastikkin. 1.6 TDi 105 hevosvoimaa, 250nM vääntö. 23.000euroa. Toivottavasti kestää, pitkään ajattelin pitää. Kokeilin myös piruuttani tuota RS 2.0 TDi mallia jossa on 170heppaa ja 350Nm vääntö. Aivan mieletön peli liikkumaan. 2.0 bensakoneet tuntuvat kyllä nuhapumpuilta tuohon verrattuna. Niin kyllä omanikin, heh. Vääntöä oli niin perkuleesti koko ajan. Mutta 10.000euron hintaero, ei mitään järkeä. Kulutus 5,7/100km yhd.
Kumpi sitten kestää paremmin? Korkeatehoisempi isompi kone vai pieni kone maltillisilla tehoilla? Entistä 1.9 TDI 105hv ei enää saa. 2.0TDI 140hv olisi ollut sitten kompromissi. Hintaero vaan suolanen tuossakin. Onhan noita dieseleitä pienempinäkin, mm. Opelilla 1.3 CDTI ja 1.4TDCI yms. Pitää seurata tilannetta mielenkiinnolla.Auton valintaperustelut on ihan hyvät 1,6 dieseli ocun suhteen. Itsekin ajelen oculla. Noiden 2-litraisten 16v VAG:n dieselikoneiden turbo-ongelmat liittyy nimenomaan säästäväiseen ajoon -> VNT-ahtimien johdinsiiviköiden takertumiseen -> turbon ryntäykseen ylikierroksille -> akselin katkemiseen -> mahdolliseen moottorivaurioon. Uusien 1,6 pikkudieseleiden kulutuslukemat ei käytännössä poikkea vanhan 1,9 PD:n kulutuslukemista ja syynä on DPF-hiukkaspönttö, jossa nokipartikkelit poltetaan syöttämällä lisää polttoainetta palotapahtumasyklin aikana -> kulutus nousee. Muutenkin nuo hiukkaspöntöt on sieltä mihin päivä ei paista. Samoin, kuin pakokaasun takaisinkierrätys-systeemit (EGR), jotka käytännössä lisää hiukkaspäästöjä jopa 50tkm ajon jälkeen. Sinällään nuo 1,6 litraiset CR-koneet on pumppusuutinkoneita lujempia, koska yläkerta ei ole niin tiukalla (rullanostajat).
Kuten joku ohessa kirjoittelikin on ahdin helppo huoltaa (=puhdistaa) n. 100tkm ajettuna turbon vihellyksen lisääntyessä, mutta tämä ei ole huoltoliikkeiden kannalta järkevää. Heille parasta on asentaa uusi alkuperäisahdin yli 2000€ ja veloittaa päivän asennustyö 500€ asennustarvikkeet asiakkaalta, tai jopa koko pata, jos turbon osat liikkuu akselivauriossa palotilaan saakka. Puhdistuksen hinta on murto-osa vaihdon kokonaiskustannuksista osaavassa turbohuollossa (jotka kyllä osaa myös hypettää hommaa euron kiilto silmissä). - 28
niiisk kirjoitti:
ostit siis nuhapumpun karvalakki varustuksella, onnea! (sitä tarvitset).
kyllä noissa 1.6 turbodiisseleissä kone hajoaa jo sadan tonnin paikkeilla kun ei kestä jatkuvia kovia kierroksia. Ja muutenkin xenonit, vakionopeuden säädin, ajotietokone, sadetunnistin, luistonesto, automaattinen ilmastointi ja peruutuskamera tai tutka ovat ihan ehdottomia nykyautoissa. En viitsisi edes vilkaista autoa jossa ei ole noita niin oleellisia varusteita.1.6 tdi kiertää vähemmän kun 1.9 tdi aikoinaan samalla nopeudella.
- Jetalla ajava
niiisk kirjoitti:
ostit siis nuhapumpun karvalakki varustuksella, onnea! (sitä tarvitset).
kyllä noissa 1.6 turbodiisseleissä kone hajoaa jo sadan tonnin paikkeilla kun ei kestä jatkuvia kovia kierroksia. Ja muutenkin xenonit, vakionopeuden säädin, ajotietokone, sadetunnistin, luistonesto, automaattinen ilmastointi ja peruutuskamera tai tutka ovat ihan ehdottomia nykyautoissa. En viitsisi edes vilkaista autoa jossa ei ole noita niin oleellisia varusteita.Vakionopeuden säädin on hyvä. Ilmastointikin kuumilla keleillä. Muuta kummaa en kaipaa. No se tietsikka on jo kaikissa ja siihen on tottunut.
Kui lihavia ootte, kun Jetta käy ahtaaksi?! Mulle riittäis pienempikin.
Onkohan nuo moitteet tosia? Tässä ei ole mitään vaivaa ollut, ajettu 49tkm. Öljyt on vaihdettu pari kertaa, vm 2008 1.9 tdi. - Siirry 2000 luvulle
niiisk kirjoitti:
ostit siis nuhapumpun karvalakki varustuksella, onnea! (sitä tarvitset).
kyllä noissa 1.6 turbodiisseleissä kone hajoaa jo sadan tonnin paikkeilla kun ei kestä jatkuvia kovia kierroksia. Ja muutenkin xenonit, vakionopeuden säädin, ajotietokone, sadetunnistin, luistonesto, automaattinen ilmastointi ja peruutuskamera tai tutka ovat ihan ehdottomia nykyautoissa. En viitsisi edes vilkaista autoa jossa ei ole noita niin oleellisia varusteita.Vitut mitään tutkia, peruutuskamera se pitää olla.
- jnrgojrgojr
425tkm, alkuperäinen turbo, koneena rivi5 tdi. ei vikaa.
- audimiesa4
Ocu mies* kirjoitti:
Ihmiset pitävät autoa 2-3 vuotta ja uusi tilalle. Ei siinä paljoa kiinosta kestävyys. Ei tuossa ajassa kerkeä mitään tapahtumaan ellei tule 200tkm mittariin. TM:n 40tkm ja Autobildin 100tkm kestotestit ovat lähinnä vitsejä. Satku lisää (=200tkm)niin katsotaan uudestaan.
Miksi ostetaan näitä vaggineita? Ocu on hyvä ajaa, helvetin tilava, taloudellinen ja halpa. Valitsin vielä tuon Greenline Classic halpismallin. Aivan turha maksaa varusteista 1000-3000euroa lisähintaa ja lisävarusteista mistä ei saa penniäkään takaisin kun vaihtaa autoa. Ilmastointi ja cd-soitin riittävät matka miehelle. Greenline mallin yhd.kulutus on 4,2l/100km, pienellä menee ihan oikeastikkin. 1.6 TDi 105 hevosvoimaa, 250nM vääntö. 23.000euroa. Toivottavasti kestää, pitkään ajattelin pitää. Kokeilin myös piruuttani tuota RS 2.0 TDi mallia jossa on 170heppaa ja 350Nm vääntö. Aivan mieletön peli liikkumaan. 2.0 bensakoneet tuntuvat kyllä nuhapumpuilta tuohon verrattuna. Niin kyllä omanikin, heh. Vääntöä oli niin perkuleesti koko ajan. Mutta 10.000euron hintaero, ei mitään järkeä. Kulutus 5,7/100km yhd.
Kumpi sitten kestää paremmin? Korkeatehoisempi isompi kone vai pieni kone maltillisilla tehoilla? Entistä 1.9 TDI 105hv ei enää saa. 2.0TDI 140hv olisi ollut sitten kompromissi. Hintaero vaan suolanen tuossakin. Onhan noita dieseleitä pienempinäkin, mm. Opelilla 1.3 CDTI ja 1.4TDCI yms. Pitää seurata tilannetta mielenkiinnolla.Audilla ajettu 420 000 km ja turboa ei vaihettu. Pelaa niinkuin uusi. Moni turbo hajoaa kun ei osata käyttää oikein. Ensinnäkin moottoria ei saisi kylmänä käynnistää ja jos käynnistää niin antaa olla tyhjäkäynnillä ainakin 10 min ja sitten varovasti liikkeelle. Jos heti kylmänä lähtee kiihyttämään kovasti niin se käy turbon päälle. Sitten ei sais koskaan sammutta heti ajon jälkeen. vähintään pari minuuttia tyhjäkäyntiä. Että silleen Audi a4 2001 Tdi 1.9 74kw
- vari
Täytyy kait heittää tänne omakin mielipide. Huoltakaa niitä autojanne ajoissa! Muistakaa että turbo saa voitelunsa samasta öljystä kuin moottori. Turbo pyörii nopeammin kuin moottori ja sen vaatimukset öljyn suhteen on erilaiset kuin moottorin. Pidä siis öljy tuoreena ja käytä suositeltuja öljyjä. Sama pätee ilmansuodattimeen. Pitäkää ne puhtaana sillä ilmansuodattimen läpi pääsevät epäpuhtaudet menevät turbon siivekkeiden läpi.
- mutta,
"Sama pätee ilmansuodattimeen. Pitäkää ne puhtaana sillä ilmansuodattimen läpi pääsevät epäpuhtaudet menevät turbon siivekkeiden läpi. "
miksi likaiseen putsariin pitää tökkiä puukolla reikiä? - luolamiesturbo
mutta, kirjoitti:
"Sama pätee ilmansuodattimeen. Pitäkää ne puhtaana sillä ilmansuodattimen läpi pääsevät epäpuhtaudet menevät turbon siivekkeiden läpi. "
miksi likaiseen putsariin pitää tökkiä puukolla reikiä?Henkilöautoissa ei ole niinkään tarkkaa, koska ei ajeta missään pölyissä, mutta työkoneissa kannattaa ilmansuodatinta tarkkailla.
Tukkeutunut ilmansuodatinhan tunnetusti lisää virtausvastusta, joka taas kasvattaa turbon painesuhdetta. Painesuhteen noustessa turbon kierrokset kasvavat, ja sitä kautta ääritilanteissa jopa sakkaaminen, ja turbon ylikierrokset ovat mahdollisia.
- ei kai,
kukaan kuvittele että merkkihuollossa korjaaminen olisi halpaa. Siellä vaihdetaan karstaiset jumissa olevat turbot uuteen turboon.
Turbot nokeentuu tukkoon taloudellisella ajotavalla varsin pian. Välillä pitäisi muistaa kierrättää moottoria.
Pienellä huollolla karstaiset turbot toimisivat toiset 200tkm. Toisinsanoen turbo otetaan pyödälle ja noet puhdistetaan pois. Näin vnt siivet pääsevät taas liikkumaan.- 1.8 T Bora
Paljon maksaa kyseisen Turbon "huolto" sitten? Jos tuolla saisi lisä aikaa niin hieno juttu. Ihmettelen muuten minäkään en ole kuullut Toyotien D4D turbojen hajoavan. Takseinahan noita Aveja on paljon ja Hiace D4D ja TD malleja on rakennusukoilla yms miltei jokaisella. Suurin osa autovalmistajista käyttää Garretin ahtimia? Kertokaa tietävät.
- turbohuollon
1.8 T Bora kirjoitti:
Paljon maksaa kyseisen Turbon "huolto" sitten? Jos tuolla saisi lisä aikaa niin hieno juttu. Ihmettelen muuten minäkään en ole kuullut Toyotien D4D turbojen hajoavan. Takseinahan noita Aveja on paljon ja Hiace D4D ja TD malleja on rakennusukoilla yms miltei jokaisella. Suurin osa autovalmistajista käyttää Garretin ahtimia? Kertokaa tietävät.
hinta selviää melko nopeasti soittamalla huoltoja tekevään liikkeeseen. Riippuu niin paljon turbon mallista. Karkeasti sanottuna huolto 400-500e(omalla kohdalla aikoinaan korjaussarja 180e turbotyö 200e = 380e) vs uusi turbo 900-1200e
Lisäksi sitten asennustyöt muutaman satasen jos vie koko auton pajalle. Huolletulle turbolle saa vuoden takuun, sama kuin monessa uudessakin.
Karstan poiston vnt turbosta voi tehdä itsekin jos on vähänkään asentajan vikaa ja työkalut pysyy kädessä yhden illan. Silloin se maksaa vain omaa vapaa-aikaa 3-6h jos perustyökalut löytyy pakista.
- esson baarin juttuja
Ei näitä nykyturboja tarvi erikseen jäähdytellä. Harvoin sitä autoa suoraan rajusta ylämäkikiihdytyksetä lyödään parkkiin. Yleensä vauhtia hidastetaan ennen pysähtymistä ja siinä se ehtii jo jäähtyä sen mitä tarvii.
- totta,
että ei tarvitse normi ajussa turboa jäähdytellä. Ääriolosuhteissa se on kyllä suositeltavaa, jos vaikka 2tonnin traileri auton perässä.
- niin pä niin
Jäähdyttely ja tottuteluajoohjeet ovat palanneet auton käyttöohjekirjoihin.
On kait nähty tarpeeksi hetimullekaikki porukan, ei nää mitään sisäänajoa ja jäähdyttelyä kaipaa seurauksia, joten on taas kirjattu ihan normiohjeeksi, joka autostaan huoltapitävä ja muutoin koneista ymmärtävä tajuaa itsekkin.
- Näin on
Nykyauton kestävyys on mitoitettu siten, että ensimmäinen omistaja selviää suht edullisesti takuuajan,
vasta seuraava urpo saa ruveta korjaamaan turpoja ym EPC vilkkuvaloja. Kolmas onneton omistaja
on jo tuomittu sikamaisiin ylläpitokustannuksiin.- Valinnanvaraa on
Tietenkin tuo on se mihin vakiintuneen ison valmistajan kannattaa pyrkiä.
Itse en merkkiä osta, jolla on muka niin vahva asema markkinoilla, että heillä on varaa alimitoittaa kestävyys johonkin onnettomiin km:n.
Markkinoila on kyllä nousevia merkkejä, joiden on pakko kilpailla tuotteilla, joissa on parempi hintalaatusuhde. On käytetty sellaisia ratkaisuja ja sellaisia mitoituksia osissa, jotka todella kestävät km:jä. - Mutta mutta..
Kolmas omistaja ostaa auton vaikka 5 vuoden kuluttua. Ajettu ehkä 150tkm, mutta lähtöhinnasta sulanut pois 50-70%..
- fdgf+++
Valinnanvaraa on kirjoitti:
Tietenkin tuo on se mihin vakiintuneen ison valmistajan kannattaa pyrkiä.
Itse en merkkiä osta, jolla on muka niin vahva asema markkinoilla, että heillä on varaa alimitoittaa kestävyys johonkin onnettomiin km:n.
Markkinoila on kyllä nousevia merkkejä, joiden on pakko kilpailla tuotteilla, joissa on parempi hintalaatusuhde. On käytetty sellaisia ratkaisuja ja sellaisia mitoituksia osissa, jotka todella kestävät km:jä.ja mittarista ruuvattu 200 tkm...
- muistaa?
Jäähdytellä sitä turboa? Jos tulee reippaasta tai maantieajosta ja mahdollisesti vielä kuuma keli, niin se jäähdytyskäyttö pitää muistaa...
Mutta onhan näihin tullut säätyviä johtosiipiä yms. joten riski hajoamiselle on tietenkin suurempi kuin simppeleissä malleissa.
Ja hinnassahan nämä näkyy, uusi ostaja maksaa kalliit kilsat alkuun takuun piirissä ja myöhempi omistaja ajaa sitten omalla riskillä, voi olla halpaa tai sitten ei.- urpoahdin
Tuo jäähdytyskäyttö tulee tarpeeseen lähinnä raskaassa kalustossa, henkilöautoilla harvoin vedätetään parkkiruutuun niin kovasti, että turbo olisi sammuttamisen jälkeen niin kuuma, että öljy tuhkautuu.
Kylmäkäynnistyksen jälkeen olisi suotavaa antaa moottorin käydä hetki ennen kuormittamista, jotta öljy ehtii turbolle asti ohutta putkeaan pitkin.
Johtosiipien ongelma on lähinnä karstautumisen aiheuttama takertelu, tätä voi ehkäistä reippaammalla ajolla silloin tällöin. - urpoahdin
urpoahdin kirjoitti:
Tuo jäähdytyskäyttö tulee tarpeeseen lähinnä raskaassa kalustossa, henkilöautoilla harvoin vedätetään parkkiruutuun niin kovasti, että turbo olisi sammuttamisen jälkeen niin kuuma, että öljy tuhkautuu.
Kylmäkäynnistyksen jälkeen olisi suotavaa antaa moottorin käydä hetki ennen kuormittamista, jotta öljy ehtii turbolle asti ohutta putkeaan pitkin.
Johtosiipien ongelma on lähinnä karstautumisen aiheuttama takertelu, tätä voi ehkäistä reippaammalla ajolla silloin tällöin.Tietenkin, jos ajat kesäkuumalla 180 lasissa motarilla, ja suoraan rampista huoltoaseman pihaan, niin silloin on jo jäähdytyskäyttö tarpeen. Järkeä mukaan.
- joopa joo
Kotiin tullessa on viimeinen kilometri 40 ja 30km/h rajoitusta, joten siinä se jäähtyy.
Eikä tuossa motarillakaan oteta autosta läheskään täyttä tehoa, jotan mitään ihmeempää häähdyttelyn tarvetta ei edes ole.
Jos haluatte tehdä itsestänne tärkeitä, niin senkusvaan jäähdyttelette turpojanne, mitään todellista tarvetta saati hyötyä siitä ei ole. - janttuli2
joopa joo kirjoitti:
Kotiin tullessa on viimeinen kilometri 40 ja 30km/h rajoitusta, joten siinä se jäähtyy.
Eikä tuossa motarillakaan oteta autosta läheskään täyttä tehoa, jotan mitään ihmeempää häähdyttelyn tarvetta ei edes ole.
Jos haluatte tehdä itsestänne tärkeitä, niin senkusvaan jäähdyttelette turpojanne, mitään todellista tarvetta saati hyötyä siitä ei ole.jos ei turbo kestä suunilleen auton elin ikää.onneksi ajan merkillä missä kestää.
- turbot
janttuli2 kirjoitti:
jos ei turbo kestä suunilleen auton elin ikää.onneksi ajan merkillä missä kestää.
Avensis versoissa menee turbo 100000km välein, "ekan saa takuuseen, toisen saa maksaa ite", tuumas vaimon serkku, joka ajaa taxia ja menossa nyt toinen anjovis, muuten toimiva peli ( aito japsi). On tossa toinenkin tuttu taxi suhari, jolle kävi samoin, sen jälkeen vaihtoi merkkiä. Almerassa ei kestä laatikot ja koneeseen tulee nokka akseli remontti viimeistään 200000km kohdalla (n.2000€) työkaverilla meni, on kuulemma ominaisuus. Tosin naapurin isännän almerasta tuli musta rauta kylestä ulos jo 130000km kohdalla. On huollettu länsi-autossa ja uutena hankittu. Nissanin king cupissa (133hv) lojahtaa koko kone alle 200000km. Että semmosta laatua. Nämä Sonaatit, jotka on paljon parempia kuin avensis tai primera (sanoi autokorjaamon pitäjä), kävin tuommoisella pajalla, asentaja vaihtoi jarrupaloja, aj. 75000km, täytyi vaihtaa levytkin saman tien, kun olivat liian ohkoset siinä "laatu-auto" sonaatissa. Itsellä vanha mersu tällä hetkellä ( 2006, aj.255500km) ei ole menny turboja, mutta jarrupalat täytyi vaihtaa, tosin eteen myös levytkin. Että näin "huono" euro auto.
- Ave 2001
turbot kirjoitti:

Bensa laihaseos avensis alla. Ml 396tkm ja toimii kun kello. Mennään halvalla.
- urpoahdin
joopa joo kirjoitti:
Kotiin tullessa on viimeinen kilometri 40 ja 30km/h rajoitusta, joten siinä se jäähtyy.
Eikä tuossa motarillakaan oteta autosta läheskään täyttä tehoa, jotan mitään ihmeempää häähdyttelyn tarvetta ei edes ole.
Jos haluatte tehdä itsestänne tärkeitä, niin senkusvaan jäähdyttelette turpojanne, mitään todellista tarvetta saati hyötyä siitä ei ole.Jos ajat autosi huippunopeudella, niin aikalailla jokainen poni polkee tosissaan konehuoneessa. Tietenkään motarillakaan ei ajeta (toivottavasti) huippunopeuksia.
- varttitehoilla menää
urpoahdin kirjoitti:
Jos ajat autosi huippunopeudella, niin aikalailla jokainen poni polkee tosissaan konehuoneessa. Tietenkään motarillakaan ei ajeta (toivottavasti) huippunopeuksia.
Tehon tarve suhteessa nopeuteen kasvaa toiseen potenssiin. Jos auton huiput on 200, niin satasen nopeudessa käytössä on neljäsosa hevosista. Ei mitään tarvetta mihinkään jäähdyttelyyn. Se on rekassa vähän eri asia kun vedetään lähes maksimiteholla suurta kuormaa.
- 18 % riittää
varttitehoilla menää kirjoitti:
Tehon tarve suhteessa nopeuteen kasvaa toiseen potenssiin. Jos auton huiput on 200, niin satasen nopeudessa käytössä on neljäsosa hevosista. Ei mitään tarvetta mihinkään jäähdyttelyyn. Se on rekassa vähän eri asia kun vedetään lähes maksimiteholla suurta kuormaa.
> Tehon tarve suhteessa nopeuteen kasvaa toiseen potenssiin
Väärin. 80 km/h on puntit tasan ilmanvastuksen ja renkaiden vierintävastuksen kesken. Molemmat vie n. 5 kW.
Vierintävastus on ~vakio -> tehontarve on suoraan verrannollinen nopeuteen. Eli 100 km/h nopeudessa vierintävastus vie reilu 6 kW ja 200 km/h nopeudessa 12,5 kW.
Mutta ilmanvastus räjäyttääkin pankin, koska se on verrannollinen nopeuden toiseen potenssiin -> tehontarve on verrannollinen nopeuden kolmanteen potensiin. Eli kun 80 km/h vie 5 kW, niin satasessa menee jo 10 kW ja "kahdessa markassa" 78 kW.
78 12,5 = 90,6 kW voimansiirtohäviöt päälle, niin puhutaan aika tarkalleen 100 kW akselitehosta, mikä tarvitaan kotteron liikuttamiseen 200 km/h. Satasen vauhdissa vastukset ovat 6 10 = 16 kW, mikä on vain 18 % "kahden markan" vastusvoimista.
- huono provo
höhpö höpö!
Ei kellään ole työsuhdeautona 200tkm ajettua autoa!
Joko sinä kirjoittelet bull shittiä tai sitten sun tuttava viilaa sua linssiin. - Ei mutua
Mitä täällä tietämättömät inisee öljyistä, huolloista ja kustannuksista. A6 3.0TDI quattro ajettu 306tkm, LL-huollettu(n. 30000km välein) koko ikänsä. Ei ole turboa vaihdettu, eikä näköpiirissä, eikä muutenkaan huoltokustannukset päätä huimaa. Tiptronic pelittää myös loistavasti, ekat öljyt laatikkoon vaihdettu just.
Kovaa ajoa vaan...- mutuapa hyvinkin
Niin no, toiset saa ratakiskonkin mutkalle, ja toisilla autot ja laitteet kestää maailman tappiin ja takaisin.
- Eri maailmasta
3,0 Tdi onkin erinomainen motti ominaisuuksiltaan ja kestävyydeltään ketjuineen ja kuusine sylinterineen. Se on kaikilla mittapuilla ihan eri maailmasta kuin 2,0 Tdi hammashihinoineen.
Tiedän lukemattomia 3,0 TDI:tä joilla lasketeltu 500 tkm ja yilkin ilman minkäänlaista harmia. - comprex-ahdin
mutuapa hyvinkin kirjoitti:
Niin no, toiset saa ratakiskonkin mutkalle, ja toisilla autot ja laitteet kestää maailman tappiin ja takaisin.
Jos ratakisko on yli puoli metriä pitkä, se menee mutkalle. Jos kisko on alle puolimetrinen, se hukkuu.
- Garrett T2
Itse olen vaihtanut öljyt 7000- max 10000km välein eikä ongelmia ole vielä tullut.
Käytän täyssynteettistä öljyä w50 ja antanut jäähtyä kovan käytön jälkeen. Bensa turbo vuosimallia 89. koneena 1.4 ja ahtopaine 1.1bar hyvin pelaa..240k kilsaa ajettuna..yms. Noh Yksi tapa tämäkin huoltaa... - 5ej8
Kuka ajaa työsuhdeautolla yli 100000km ????? Taksirenki.
- Eri Hintamaailmat
Varmasti on kolmelitrainen diesel erimaailmoista kuin 2,0 Tdi. Mutta niin on hintakin; Audiin 3,0 Tdi maksaa aina n.15-20 te (mallista riippuen) enemmän kuin 2,0 Tdi (tosin silloin aina myös auto quattro), VW;hen ei 3,0 Tdi;ä saa kuin Touaregiin ja Phaetoniin, jotka molemmat suurimman osan ns,tavallisen palkansaajan ulottumattoissa.
Joten koko 3,0 Tdi;n mukaanottaminen tähän keskusteluun vähän turha veto. Ne on eri luokan vehkeitä, myös hinnaltaakin.- Leon TDI 110kw
Itseasiassa monella henkilöllä on vanhempi diesel auto työsuhdeautona. Ilmeisesti se on vähän halvempi kuukausittain. Jos tehdään myyntityötä ja reissataan niin kilometrejä tulee todella paljon vuodessa. Kaikkihan on työnantajasta kiinni minkälaisen pirssin saa alle, ellei aja käyttöedulla vs. vapaa-autoetu. Toisille 200tkm kuulostaa loppuun ajetulta, mutta se on alle puolet siitä "loppuun ajetusta".
VW Golf V koppaa saa käytettynä 2.0 SDI koneella. Siinäkö vastaus tälle kyselijällle ketä etsi pommin varmaa peliä. Ei ole turboa tai mitään muutakaan uutta tekniikkaa. Pikaisella söörtsillä nettiautosta löytyi 1.9 sdi golffeja 400-500tkm ajettuina myynnissä. Kestää isältä pojalle!
- Kumpi vai kampi
Tarkentaisin tähän keskusteluun sellaisen asian,että koneessa ei OLE tehoa esm.150hv.Se tuottaa tarvittaessa 150hv tietyllä kierrosnopeudella.
Meistä tuskin kukaan käyttää autonsa moottoria huipputeholla minuuttitolkulla.
Sitten tuosta korkeampien kierrosten negatiivisesta vaikutuksesta moottorin kestävyyteen.Mielestäni moottori rasittuu enemmän pienillä kierroksilla käytettäessä,koska silloin saman tehon tuottamiseen tarvitaan suurempi vääntömomentti.Suurempi vääntö aiheuttaa suuremman pintapaineen laakeripinnoille ja rasittaa enemmän kampiakselia,kiertokankia ja voimansiirtoa.- Fyysikko_1971
>Tarkentaisin tähän keskusteluun sellaisen asian,että koneessa ei OLE tehoa >esm.150hv.Se tuottaa tarvittaessa 150hv tietyllä kierrosnopeudella.
Tarkentaisin vielä että pelkät kierrokset eivät riitä. Pitää olla myös momenttia. Eli käytännössä moottorista saadaan täysi teho ulos vain kun autolla ajetaan niin lujaa kuin se liikkuu. Suomessa tämä on harvoin mahdollista, kesälläkin saa ajaa max. 120 km/h.
- Urpo the Turpo
Olen ajanut yhdeksän VW TDI:tä vaihtoon saakka, kilsat niissä on ollut 160-240.000 km. Yhdestä "meni" turbo 190.000 km kohdalla, jonka volsun paja takuuna uusi. Kuulemma normijuttu turboille; purku, putsaus, laakerointi ja tiivistys. Maksaa kait jonkun 400 E tuolla:
http://www.professionalmotor.fi/turbohuolto
Niin ja niitä turboja ei kukaan autonvalmistaja tee itse. Ovat alihankkijoiden tekeleitä joten se jeesustelu "sen ja sen merkin" turbojen kestävyydestä on sama kuin haukkuisi autonvalmistajaa sen valitsemien ensiasennusrenkaiden ominaisuuksista.- se ja sen kestävys
On sillä vähän enemmän merkitystä jeesustelemattakin koko automerkin "hyvyydelle", minkälaista turboa siinä käytetään, kuin minkälaiset renkaat ovat ensiasennuksena.
Vai vaihdatko sinä turbon auton ostamisen jälkeen toiseen ja parempaan jos vakio ei miellytä. Vai vaihdatko peräti talveksi ja kesäksi aina eri turbon, jos olet hyvän automerkin löytänyt?
- Turbo2011
En jaksanut kaikkia mielipiteitä turbojen kestävyydestä lukea, mutta mielestäni 200 tkm on aika normaali käyttöikä turbolle, sillä sehän on kuluva osa! Samoin kuin vaikkapa renkaat. Toiset ajavat renkaillaan 100 tkm, toiset 10 tkm, mutta kaikkien täytyy ne joskus vaihtaa, jollei vaihda sitten koko autoa renkaiden kuluttua loppuun.
- VAGaina
Vai on 200tkm turbolle normaali käyttöikä?
Jos turbo saa puhdasta öljyä ja ilmaa,se kyllä kestää hyvinkin 500tkm.
Omalla autollani on ajettu 330tkm ja voimaa on vähän vakiota enemmän.
Ei mitään onkelmia missään. - Tonsa
Ihmisten pitäisi oppia olemaan kehumatta omaa automerkkiään. Aina se oma auto on muka paras.. Ja paskat!
Minulla on Nissan Primera1.9 dci 2004 228tkm joka on paska. Viime kesänä turbo levis ja nyt viime jouluna kannentiiviste..
Aikaisemmin ollut 4 fordia (sierra, escort, Focus ja Mondeo) missään ei vikoja, huoltoa vaan.- poppikone
Kyllä 200tkm on nykyturbolle hyvä. Bemarissa 100tkm.
Yleensä näissä vaihtuvasiipisissä taitaa ensimmäisenä akseli mennä poikki, ainakin omassa kävi näin 220tkm:ssä.
- kestää, kestää, KKK
2.5tdi-moottorillani olen ajanut 570 000 km 20 tkm öljynvaihtovälein, ensimmäiset 200 tkm hirveästi kiusaten mm. Saksan moottoriteillä, viimeiset 370 tkm hissutellut kaupunkiajoa ja 80 km/h säästöajoa maanteillä. Turbo on alkuperäinen, tietysti, EGR pelaa jne. Laturi vaihdettu (liukurengas puhki kulunut). Ei ole ollut LL-öljyä.
Työkaverin dieseli-BMW:llä 400 000 km ajettu, ei mitään moottorivikoja, paitsi termostaatit on kyllä vaihdettu ja DPF pesty omatoimisesti tuhkasta.
Edellinen bensa-autoni 1.6 l, 500 000 km ajolla, mitään korjausta ei moottoriin tarvittu, termostaattia ja vesipumppua luk. ottamatta.
Kyllä nykymoottori kestää, merkistä riippumatta, jos vain hivenen ymmärtää, miten konetta kohdellaan asiallisesti. Kaiken kyllä saa rikki halutessaan.- Samma här!
juuri näin se on, on se kumma kun "toisilla aina loppuu viinat, toisille ei", se on kiinni siitä miten käyttää.
- Nykyihminen ei enää
Samma här! kirjoitti:
juuri näin se on, on se kumma kun "toisilla aina loppuu viinat, toisille ei", se on kiinni siitä miten käyttää.
ymmärrä eikä jaksa ottaa selville niitä lainalaisuuksia mitä auton toimintaan ja osakokonaisuuksien kestämiseen liittyy. Siitä se on kiinni että toisilla vehkeet kestää ja toisilla ei. Tämä koskee enimmäkseen nuorisoa jolla syyt ja seuraukset eivät näytä oikein aukenevan. Tämä näin ammattikoulun opettajana.
- karantolainenn
ompahan tuo orkkkis turpo omassa 306 1,9 koneessa vielä mullakin. pikkasen vinkuu 2000-3000 välillä. ajettu 350tkm. entinen oli samanlla koneella ja melkein 700tkm ajettuna. (ilman turpoo). on se vieläkin liikenteessä työjuhtana. mutta ei minulla enää.
- Pauke84
Itse olen aina suosinut 1.6bensa moottoria ilman turboja ja muita herkkuja. Hevosia koneessa noin 80-100 joiden avulla normaali liikenteessä ajaminen onnistuu aivan mainiosti. Autojen huolto on huomattavasti edullisempaa ja koneet kestävimpiä.
Jos osaa itse korjata pikkuviat luokkaa pyöränlaakerien vaihto, niin 10vuotta vanhalla pikku bensalla ajaa helposti 20 000km hintaan 2500€/vuosi pelkällä liikennevakuutuksella ja pikku huollolla. Jos jotain isompaa ilmenee, niin auto romuttamolle ja uusi 2000€ auto tilalle. Isommalla tarkoitan vaikka jakohihnan aiheuttamaa koneen rikkoutumista, mikä voi tapahtua niin uudessa kuin vanhassakin autossa. Jo yhdeksämkymmäntä luvun bensa moottorit kestävät käytännössä korin iän ihan huolettomasti. - turha valittaa
kulutusosia, ajettu yli 200 tonnia
- VAG pelkkä rahastus
mielessä.
Autoissa samat moottorit ja samat alustat, hinnat eri.
Tiesittekö muuten että jokainen moottori voitaisiin rakentaa ketjulla, hihnan sijaan? Tämä ei kannata varaosamyyntiä ajatellen.
Noh se siitä olisihan noita esimerkkejä, mutta heitän vielä yhden vagin esimerkin, jos autostasi menee turbo, et joudu ostamaan vain ja ainoastaa turboa :D Eikö ole hassua, joudut ostamaan myös pakosarjan, nämä kun on tehty niin että ovat toisissaan kiinni.... on selvää että turbo joskus menee hajalle, joten siihen on hyvä sulattaa kiinni jotain muutakin arvokasta josta revitään rahat sitte. Tämän vuoksi vag turbot kalliita, uusi maksaa reilusti yli tonnen, ja meneppä se asennuttamaan merkkiliikkeeseen :D
Pelkkien hihnojen vaihdot ovat jo yli 1000e ja reilusti ainakin 6 moottoreissa, uusissa nimittäin.... rahastus on rahastusta... tiesittekö muuten miksi etuveto keksittiin, koska auto on halvempi tehdä tehtaalle. plus tulee vetonivel yms suojakumien varaosamyynti voittoja hirmuisia määriä... suosikaa oikeaa premiumia. - työkone
Ei muutakuin Mersu alle itelläkin on 250D ja ei mitään, säännölliset öljynvaihdot niin matkaa venyy ja on edullista ja juuri ehtii jaloista pois...
- urpoahdin
Mersuissa vain se huono puoli, että pitää hakea aikamoinen kasa työkaluja veholta, että sitä saa huollettua ja korjattua.
- Mikkelin mies
mulla on mun volkkarissa turbo ja 8 sylinterine kone , kulkee 450km/h mun polkupyörän sigmaan. Voitin Alonson viivoilla vuos sitte.
- romujako
Aivan joo miten nyky dieselit kestää,ei mitenkään.Mulla on 250000 ajettu MB sprinter ja jo kolmannen kerran on suuttimien pohjatiivisteiden vaihdossa.
Ekan kerran alkoi vuotamaan tossa 200000 tuhannen kohdalla.Eiku korjaamolle ja piti tulla kuntoon,ei tullu 20000 kilometriä lisää niin taas vuotaa ja korjaamole.No taas piti olla kunnossa ja kolme viikkoa niin sama homma.
Mahtaako syynä olla korjaamon ammattitaito vai rakenteen heikkous?
Olen syytä kysynyt monelta korjaamolta ja saanut vastaukseksi että onko ne koneistaneet joka kerta sen pohjan jonhon suutin tulee jos ei niin alkaa heti vuotamaan uudestaan.
Pitänee varmaan vaihtaa takas 309 MB:n siinä kone sentään kestää paketissa,vaikka kuluttaakin aika paljon enemmän.Nykyinen on v.2001.
Tehdäänkö autokin jo kertakäyttö tavaraksi,on sellaisiksi helvetin kalliita.
Vai onko tarkoitus että tavallinenkadun tallaaja ei kohta korjaamisen kaleuden takia voi pitää autoa ,auttaahan se ilmaston muutokseen.. - Maantiekiitäjä Pori
Mersun suuttimien vaihdon yhteydessä olisi syytä puhdistaa/tasoittaa suuttimen tiivistyspinnat erittäin tarkasti.Joka pajalla ei ole valitettavasti tarvittavaa ammattitaitoa,eikä kunnollista työkalua,jolla suorittaa homma viimeisen päälle.Itse vaihdatin suuttimet w211 270 cdi:hin,ajettu remontin jälkeen noin kaksi vuotta ja reilut 120 tkm,eikä mitään vuotoja.
Audin 2.5 tdi:stä kokemusta nokka-akselin ja nostajien uusimisen myötä...Vaihdelaatikko kajahti 280 tkm:ssä,melkoinen pettymys.Omistin vuosien 1988-1993 välisenä aikana Audi 100 dieselin ja se toimi upeasti yli 300 tkm matkan.
Toki mersullakin on vikansa,saa näitäkin parsia,mutta moottori itsessään on todella vahva.Itse vaihdatan öljyt kymppitonnin välein,vaikka 30 tkm:stä puhuvatkin.Öljynvaihto on halpa "henkivakuutus".Myös emännän 220 d saa uudet öljyt kympin välein.Kyllä se niin on,että nämä pitkät öljynvaihtovälit ovat myrkkyä moottorille.- 30x vai 10x?
Niinkö se on??? Oma A6 3.0tdi quattro -05 josta jo aiemmin ketjussa mainitsin, ajettu nyt 311tkm!
LL-huollettu koko ikänsä, välillä ylikin 30tkm:n välein öljyt vaihdettu ja niin vain porskutellaan ongelmitta menemään. Ei turboa vaihdettu, eikä muitakaan ongelmia.
Olisipa näillekin kilometreille tullut tehtyä jo aika monta ylimääräistä "halpaa henkivakuutusta", jos litkuja 10 tkm:n välein vaihtelisi. - Introvertti Erkki
30x vai 10x? kirjoitti:
Niinkö se on??? Oma A6 3.0tdi quattro -05 josta jo aiemmin ketjussa mainitsin, ajettu nyt 311tkm!
LL-huollettu koko ikänsä, välillä ylikin 30tkm:n välein öljyt vaihdettu ja niin vain porskutellaan ongelmitta menemään. Ei turboa vaihdettu, eikä muitakaan ongelmia.
Olisipa näillekin kilometreille tullut tehtyä jo aika monta ylimääräistä "halpaa henkivakuutusta", jos litkuja 10 tkm:n välein vaihtelisi.Tuo 3-litranen Audi on hyvä patanen auto, mutta siitäkään ei voi olla uutena varma, että miten kone kestää, koska edellinen 2,5 TDI oli susi mm. nokkakepeiltään. Minä henkilökohtaisesti en olisi uskaltanut ajaa tuolla 3-litrasella noin pitkiä öljynvaihtovälejä, koska entinen oli paska peli. Tuon hintaluokan autolla en olisi uskaltanut ottaa riskiä pitkistä öljyn vaihtoväleistä, sillä selkeästi lyhyet öljyjen vaihtovälit on moottorin turva numero 1.
- 17+13
Introvertti Erkki kirjoitti:
Tuo 3-litranen Audi on hyvä patanen auto, mutta siitäkään ei voi olla uutena varma, että miten kone kestää, koska edellinen 2,5 TDI oli susi mm. nokkakepeiltään. Minä henkilökohtaisesti en olisi uskaltanut ajaa tuolla 3-litrasella noin pitkiä öljynvaihtovälejä, koska entinen oli paska peli. Tuon hintaluokan autolla en olisi uskaltanut ottaa riskiä pitkistä öljyn vaihtoväleistä, sillä selkeästi lyhyet öljyjen vaihtovälit on moottorin turva numero 1.
No ainakin tällä autolla todistettu, että 30 tkm:n välein vaihdettuna tuo kone kestää. Mutta täytyy taas muistuttaa, että kaiken saa rikki...
Enpä usko, että edellisen pelin nokkakeppejä olisi pelasteltu 10 tkm:n välein öljyjä vaihtamalla, kyllä ne viat johtui ihan muusta... ja ehkä niistä oli otettu opiksi.
- pemarivani
Mitä nää meet ostaan nuita mopoja, osta mersu tai pemari ni ei tartte huolehtia tuorpoista eikä urpoista.. väh. 3 litranen kon sit...
- onhan noita
Jos tuohon peruskysymykseen vastaan, niin tuntuu, että skodilla ja volsuilla ollut tuota ongelmaa enemmänkin. Lähipiiristä hajonnut kaksi skodaa ja myös kaksi volsua. Ongelmana oli, että turbo lakkasi pyörimästä ajossa. remontin hintaa kertyi noin 1500€.
Vastaavia ongelmia ei ole omalle kohdalle osunut, volvoihin tullut noin 50000 km vuodessa ja viel turbot pyörii. - bottis
jos sulla on turbo diesel,voit varautua siihen että autosi kestää 1/3 :neksen vähemmän kuin vapaasti hengittävät, . turbot sitä vastoin laukeavat muutamissa malleissa kahteensataan tuhanteen,wv:t, bemarit, fordit......ja äläkä sano että mulla kesti 400 tuhatta,poikkeuksia on.jos taas ajat turbolla samallaisesti kuin vapaasti hengittävillä...ei siitä turbosta sulla huolta ole.ja mitä isompi kuutiotilavuus moottorissa on sen pidempi on kestävyys.matussa meni halki noin satasessa aina kansi....mun kaveri ajoi matulla murheetta 600tonnii.....mutta se ei ole vertailukelpoista käyttöä.kaveri pitää autoa kuin kipeää sellaista.
- urpoahdin
Niin, nykyturbodieseleillähän pitää ajaa kuin vaparia (kiihdytykset kaasu pohjassa) muuten on varmasti ongelmia egr ja imusarjan karstaantumisen kanssa.
Ei se turbo automaattisesti ongelmia tiedä, kestihän ne muinoin scaniassakin pari miljoonaa. Nykyään on vain menty siihen, että tiukkojen päästomääräysten ja polttoainetalouden takia käytetään pieniä moottoreita korkeilla ahdoilla ja pienillä turboilla, josta seuraa väistämättä moottorin kannalta epäedulliset korkeat pakopaineet- ja lämmöt.
Toisaalta pitäisi ajaa rauhallisesti, mutta sitten ongelmaksi muodostuu karstaantuminen
- Cizeta Moroder
Minä ostin 1997 loppuvuodesta Toyota Hilux 2,4 litraisen dieselin (LN110). Siihen ei tullut turboa vaan turbomalli tuli parin kuukauden kuluttua kun olin auton ostanut. Silloin tuntui että minua huijattiin kun en saanut sitä turbollista eikä myyjäkään puhunut mitään. Nyt olen kuitenkin tullut siihen tulokseen että olen saanut huomattavasti kestävemmän auton kun siinä ei ole tuota turboa joka on osoittautunut monessa merkissä murheenkryyniksi. Autossani ei ole myöskään ABS (Absolute Bullshit?)-jarruja, ei ilmakasseja (airbag) eikä ajonvakautusjärjestelmää eikä muita nykyajan ilmanaikaisuuksia joita autotehtaat väkisin laittavat nykymalleihin. Hyvin on pelannut eikä minkäänlaisia ongelmia ole ollut. Ajettu tosin on vasta 362 000km, joten tulevaisuushan sen näyttää miten se alkaa kestämään mutta mittari on tarkoitus ajaa takaisin nollille niin sitten saa tavallaan taas uuden auton ja riemu alkaa alusta. Vanhassa tekniikassa vara parempi.
- Epätietoinen2014
Vw golf 1.6 tdi aj.210 tkm ei turbo vikaa.
Kysynkin että missä vika?- Onnenkauppaa.
Tuuria.
- AndyMacboy
Ainakin garretin turbot on ihan kestävää kamaa. Tehty kestämään kuumuutta ja rasitusta. Omalla ajettu jo 220 000tkm ja hyvin skulaa.
- ertyuiopoiuytre
Turbo kuluu loppuun sen mukaan, miten paljon sitä kierrätetään, se ei ole suoraan yhteydessä voimansiirtolinjaan, joten kestoa ei määrittele välttämättä kilometrit.
Pieni moottori, turbo pyörii kovilla kierroksilla, ison moottorin oma vääntö ilman turbon kovaa puhallustarvetta ja turbo kestää luonnollisesti pidempään. Ajotavalla tietysti suuri merkitys. - Buuraah
Renaultin tekemä 1,5 Dci K9K-796 kone poiki, kun jakohihna meni riekaleiksi 103tkm. Vaihtoväli 160tkm! Mikään taho ei ota vastuuta. Omaan piikkiin, kun oli huoltoväli ylittynyt 3t. No eihän jakohihnaa edes kuulu vilkaista 100tkm huollossa. Turbosta ei tietoo. Vaihtokone 96tkm ja siinä turbo mukana. Jakohihnasetin laitoi merkkihuolto uusiks varmuuden vuoksi myllynvaihdon yhteydessä! Miksiköhän? Edelleen olisi vaihtoväli 160tkm. Vanhasta koneesta saan kyllä turbon, jos laukeaa.
- ister muskeli
Ford mondeo huoltoväli max 20tkm ja öljyä konees 5.5-5.7(erilähteistä)vw LL huoltoväli max 30tkm ja n 4 litraa öljyä.Olisko tuosssa selitys miks ainakaan mondeon turbot diisseleis ei herkkiä hajoamaan.Lähinnä ne muuttuvat siivet malliin juuttuvat siivet.Siihen auttaa egr venan kunnossapito/koko paskan poisto/vähentäminen minimiinY/ehkä prodiesel karstaa vähemmän.Toki noita juutvia siipiä mister mucsle uunin puhdistus aineel henkiin herätetty
- KuskistaKiinni
2005 vuosimallin 2.0 TDCI 130hv Mondeon turbo alkuperäinen, vaikka mittarissa 310tkm. Terävästi puhaltaa ja potkaisu tuntuu kun vähänkään kovemmasti kaasua painauttaa. Vihellys on terve, ja ääni häviää vakiopaineiselle, laiskalle turpodieselille tyypillisesti kaasu pohjaan painettaessa (aja jonkin aidan, vallin tms vieressä ikkuna auki) Hoitona, AINA!, puhdas ilmansuodatin, joita vaihtelen 2-3tkm välein ja silläkin välillä putsailen paineilmalla kuukausittain. Uudet öljyt max 15tkm. Saattaa kuulostaa turhan tarkalta, mutta saapahan kone haukkoa puhdasta ilmaa ja vatkata puhtaita litkuja. Keskikulutus myös viimeisen 5000km ajalta tietokoneen mukaan 4.5 litraa (kaupunkiajoa kolmasosa). Kuluneet suuttimet saattavat jo hiukan vääristää - tiedän. Välijäähyä olen myös syksyisin hiukan putsaillut. Välttänyt vedätystä kylmänä ja jäähdyttänyt hetken ennen sammuttamista. Ajotapani on muutenkin rauhallinen, vaikka osaan ajaa myös dynaamisesti autoa rääkkäämättä. Joku varmasti mielensä pahoittaa, tästä "liian" tarkasta auton huolehtimisesta, mutta minä olen tyytyväinen tapoihini. Tiedän mitä auto kestää ja mitä sillä voi tehdä, vaikka en ole edes autoamispuolta käynyt. Toisilla kestää, toisilla ei. Ostin auton kaksi vuotta sitten ja olen ajanut sillä n.60tkm ja auto tuntuu vain "parantuneen".
P.S. Olen kohta kaksikymppinen nuorimies ja kyseessä on siis ensiautoni. Stereotypiat, nuorison huonosta autonkäytöstä, joutanevat romukoppaan..? - garretvskkk
Plösö 406 2.0HDi -01, kilometrejä kertynyt 572tkm. Alkuperäinen turbo ja vielä viheltää kuin uusi..kop kop,, Öljyt vaihtelen 10-12tkm välein(TB gold). Kaikin puolin positiivinen "yllätys" ollut tämä Ranskan rauta kun tuntuu, että ei ajamalla "lopu", tänään kävin leimalla ja läpi meni kerrasta,,esim iskarit ja 3kpl pyöränlaakereita vielä alkuperäisiä!!!.. Nooh pannuhuoneeseen on yksi polttoainesuutin vaihtunut ja alustaan "useita" ns.koiranluta, mutta esim alapallonivelistä toinen vielä alkuperäinen.
- TurbonHuoltoVAROITUS
Lähetin autoni vnt-ahtimen Akaalle "turbo tohtoreille" korjaukseen koska pakopuolen siivet hajosivat. Turbo tuli huollosta, hinta oli 560€ ja asensin sen paikalleen ohjeiden mukaan niin sen jälkeen auto ei kiertänyt kuin 2500rpm ja turbo vihelsi jo tyhjäkäynnillä. Soitin "tohtoreille" heti ja sanoivat ettei ole turbossa vika. Sen jälkeen vaihdoin kaikki anturit ilmapuolelle ja tein kansiremontin. Tarkistin ahtovuodot ja N75 alipainevuodot. Taas soitto tohtoreille ja sama, ei turbossa vikaa. Käskivät säätää turbon kelloa. Lopuksi tilasin kokonaan uuden turbon saksasta ja auto toimii heti moitteettomasti. Taas soitto turbo tohtoreille ja sanoivat että olen sen itse hajottanut eivätkä korvaa mitään. Älkää ikinä sekaantuko tähän nyrkki pajaan!!!
- Anonyymi
Peugeotin dieselit vaikuttavat kestäviltä. Ensimmäisellä ajelin 510.000km, kun alkoi moottoripuolen ongelmat. No, sehän vaihtui saman tien uuteen Peugeotiin. Nyt on 460.000km mittarissa ja hyvinon tuokin toiminut. Tähän jälkimmäiseen jouduin kylläkin vaihtamaan jo kytkimen. Turboissa ei ole ollut ongelmia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32728Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581351Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä191037- 1261030
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071020Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk300915- 42909
- 72875